Se niistä turvapuhelimista:

Turvaranneke_ei_toimi

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016102322505519_uu.shtml

SK: Vanhus hälytti apua sairauskohtaukseen, pääsi hoitoon vasta kahden tunnin päästä - mitään ei ollut enää tehtävissä

85-vuotias nainen kuoli, kun hänen avunsaantinsa viivästyi. Tapauksesta kertoo Satakunnan Kansa.

85-vuotias nainen sai vakavan sairauskohtauksen ja hälytti apua turvarannekkeellaan. Hän oli perusturvan turvapuhelinpalvelun asiakas.

Vaikka nainen asui noin kilometrin päässä kaupunginsairaalasta ja pelastuslaitoksesta, hän pääsi sairaalahoitoon vasta kahden tunnin päästä tekemästään hälytyksestä.

Sairaalassa naista ei enää pystytty pelastamaan, vaan hän kuoli, kertoo Satakunnan Kansa.

Porin perusturvan mukaan avunsaanti viivästyi, koska turvapuhelinpäivystyksestä vastaavat hoitajat olivat asentamassa turvapuhelinta toiselle asiakkaalle.

- Hälytyksiä tuli useita, mutta soittaja ei pystynyt vastaamaan hänelle soittaneiden turvapuhelinhoitajien kysymyksiin. Turvapuhelinhoitajien olisi pitänyt jo silloin hälyttää ambulanssi paikalle. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, sanoo kuntoutus- ja sairaalapalveluiden johtaja Anna-Liisa Koivisto Porin perusturvakeskuksesta SK:lle.

Koivisto ei ota kuitenkaan kantaa siihen, johtiko viive avunsaannissa iäkkään rouvan menehtymiseen. Tapaus sattui noin kuukausi sitten.

Lähde: Satakunnan Kansa

18

1384

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kootut_selitykset

      Kyllä on tosi huteralla pohjalla koko turvaranneke toiminta, rahastus varmaan pelaa ihan hyvin ja pikaisesti mutta pääperiaate hälytykset ja avunsaanti käyttäjille on näköjään aivan hakusessa ?! Alkeellista toimintaa....

      Pitäisihän siellä olla vastaamassa koko ajan henkilökuntaa eikä jossain asennushommissa ?!

    • illu-kääriäinen

      "- Hälytyksiä tuli useita, mutta soittaja ei pystynyt vastaamaan hänelle soittaneiden turvapuhelinhoitajien kysymyksiin."
      -
      Ja tässä kohtaa siellä nutturan alla ei yksikään solu työntekijälle kertonut että ihminen on melko heikossa hapessa jos ei pysty enää kommunikoimaan, kyseessä on idiotismin ja epäpätevyyden aiheuttama kuolemantapaus.
      Suomeksi: Törkeä tuottamuksellinen rikos.

      Pelkkä erottaminen ei tule kyseeseen.
      Vaan lisäksi korvattavaa runsaasti sekä vankeus ehdottomana.
      Näille pässinpäille on jo aika opettaa miten kanssaihmisiä tulee kohdella ja nuttura ei siihen ammattimaiseen työskentelyyn riitä niin sitten pulloja keräämään.

      Ps.
      Yhteiskunnan systeemit yleisesti ovat hyvin suunnitellut ja olisivat hyvin toimivia,
      mutta systeemissä on työssä yksilöitä jotka kuuluisivat saunan taakse.
      Osalle toki hourula taikka hoivakoti olisivat ihan riittävä sijoituspaikkana.

      • minävaantäsä

        Aivan kuin tuo ambulanssibisnes. Porissa on kohta enemmän ambulansseja kuin yksityisautoja. Mitä järkeä?
        Kaikilla yrittäjillä miljoonan paku varusteilla, kuka hyötyy.
        Kun auto saa hälytyksen, auto tulee paikalle, otetaan asiakas kyytiin ja ajetaan sairaalaan.
        Ilmoitetaan vastaanottoon, siirretään paareilta odotustilan vuoteeseen, ja siihen kuolee odottaessaan lääkäriä, jota ei tule.
        Niin tyypillistä, kiire loppuu siihen kun saadaan potilas sairaalan käytävälle.
        Asiakas palvellaan, mutta ei loppuun asti.
        Tai miten sen nyt sitten ottaakin. Onhan se tavallaan loppuun hoidettu kun pääsee kylmiöön.


      • OnSePerkele
        minävaantäsä kirjoitti:

        Aivan kuin tuo ambulanssibisnes. Porissa on kohta enemmän ambulansseja kuin yksityisautoja. Mitä järkeä?
        Kaikilla yrittäjillä miljoonan paku varusteilla, kuka hyötyy.
        Kun auto saa hälytyksen, auto tulee paikalle, otetaan asiakas kyytiin ja ajetaan sairaalaan.
        Ilmoitetaan vastaanottoon, siirretään paareilta odotustilan vuoteeseen, ja siihen kuolee odottaessaan lääkäriä, jota ei tule.
        Niin tyypillistä, kiire loppuu siihen kun saadaan potilas sairaalan käytävälle.
        Asiakas palvellaan, mutta ei loppuun asti.
        Tai miten sen nyt sitten ottaakin. Onhan se tavallaan loppuun hoidettu kun pääsee kylmiöön.

        Siinä ollaan sillon viitearvojen välissä kun makaa toimitettuna päivystykseen, hommat on sillain priorisoitu säästösyistä että köyhät kylmiöön jotta ei käy kaupungin lompsalle.
        Yhteiskunnasta on kyllä tullut melko psykopaattinen koneisto.


    • JärkiEiRiittänyt

      Jos se vaatimaton äly ei tosiaan riitä hoitamaan sitä vaatimatonta virkaa, niin sitten TyPan varastolle vahtimaan naulalaatikoita ja pyyhkimään pölyjä kahvinkeittimestä, eli kykyjä vastaaviin hommiin.
      Vituttaa tuollaiset saatanan kasvit.

      • EiJatkoon

        Olen samaa mieltä.
        Vituttaa nämät kana kaakattajat, joille yksinkertainenkin tehtävä on vaikea ja ihmishenki kertakäyttökamaa. prkl.


    • Lonkkamurtuma

      Kyllä siellä varmasti ainakin yksi osio toimii moitteettomasti. LASKUTUS.

    • onkoniitämuitakin

      Siellä on näitä empaattiseksi katsottuja ja alalle sopivia työntekijöitä tietenkin ollut asialla.

      • HuomattuOn

        Näissä empatia-ammateissa on näytteenottoon sopivia apinoita enemmänkin, voisivat ottaa labrakokeet suonesta moralla.


      • tyämoraali-

        Empaattiseksi katsotuilla hoitajilla oli facebook päivitykset kesken, niin ja kahvikin jäähtyy jos sitä joka hälytyksen perään juoksee.


    • Satakunnan_kansa_tyynnä

      Tapaus on todella valitettava ja uutisoinnin "perään kysely ei tietenkään saa tätä menehtynyttä rouvaa takaisin".

      Mutta hämmästyttävää, että Iltalehti uutisoi tästä asiasta jo sunnuntai aamulla. Sen sijaan esim. Netti SK:ssa kuten juuri ilmestyneessä näköislehdessäkään en ainakaan löytänyt asiasta sanan sanaa.

      • Lastuvene

        Otappa huomioon että nettisk ei ole enää Satakunnan Kansa vaan joku myöhässäolevien uutisten julkaisija ALMA MEDIA. Siksi lopetin sk:n tilauksen 40 vuoden asiakkuuden jälkeen.


      • MitenSattuikaan
        Lastuvene kirjoitti:

        Otappa huomioon että nettisk ei ole enää Satakunnan Kansa vaan joku myöhässäolevien uutisten julkaisija ALMA MEDIA. Siksi lopetin sk:n tilauksen 40 vuoden asiakkuuden jälkeen.

        Olin lukevinani: Myöhässä olevien ajatusten julkaisija.


    • YkskinSaatana

      Oli niin hullu ja epäpätevä että siirrettiin Polliisilaitokselle töihin :D

    • Satakunnan_kansa_tyynnä

      "Mutta hämmästyttävää, että Iltalehti uutisoi tästä asiasta jo sunnuntai aamulla. Sen sijaan esim. Netti SK:ssa kuten juuri ilmestyneessä näköislehdessäkään en ainakaan löytänyt asiasta sanan sanaa. "
      ............................................................
      Nyt täytyy vetää takaisin. Satakunnan Kansassa oli asiasta iso juttu jo sunnuntain 23.10 "paperi/näköislehdessä". Nettiversiossa en ole havainnut asiasta ja juttu löytyi kohdallani Iltalehden kautta.

      Tapaus oli/on todella ikävä. Toivottavasti asiaan ei vaikuttanut hoitohenkilöstön ym. säästöt ja määrien vähentäminen.

      • TurhaTurhake

        En myös löydä Satakansan nettiversiota.

        Minulle annettiin kotihoidosta pari vuotta sitten myös mainosesite tästä turvarannekkeesta. Harkitsin ottavani sen, koska kuukausihinta oli niin edullinen. Mutta kun sitten olin sitä ottamassa niin ilmeni, että hinta onkin 20 euroa esitteen hintaa kalliimpi. Enpä sitten ottanutkaan. Pidin kaulassani kännykkää pussukassa ja hyvin pärjäsin.

        Kotihoidon hoitajat ovat herttaisia höpöttäjiä, mutta ammattitaito kehnoa.


    • siisuseita

      '''Hälytyksiä tuli useita, mutta soittaja ei pystynyt vastaamaan hänelle soittaneiden turvapuhelinhoitajien kysymyksiin. '''

      SIIIIS`?
      MiTÄH?
      älytyksiä tuli useita...

    • älyhoijärki

      Kuinka vähäjärkinen pitää olla, että joutuu Porin kotihoitoon lähihoitajan töihin?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2709
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      236
      2607
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      64
      2349
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      195
      1829
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1318
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1297
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      21
      1259
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1234
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1128
    Aihe