Millaista on ikuinen elämä?

Admatan

Uskovaisten (lestadiolaiset) ja muidenkin uskontojen tärkein sanoma on ikuinen elämä, jonka saamiseksi pitää uskoa ja harjoittaa uskontoa.

Aadamille ja Eevalle luvattiin ikuinen elämä ja kuolemattomuus paratiisissa, jos he eivät lankeaisi syntiin ja näin menettäisi tätä kuolemattomuuden lahjaa.

Ainoa synti, mitä he saattoivat kuolemattomassa ruumiissaan tehdä, oli mennä syömään elämän puun omenoita.

Millainen ruumis heillä oikein oli ennen syntiinlankeemusta? Olisko he voineet esim. loukata itseään paratiisissa vaikka kalliolta pudotessaan, tai kentis hukkua, syödä vahingossa vaikka kärpässientä. Jos alasti metsässä elelee, niin vaaroja on rutkasti. Jos Aadami olisi vaikka kiivennyt korkeaan puuhun ja pudonnut sieltä pää edellä alla olevaan kiveen ja pää olis mennyt murskaksi. Olisiko paratiisin asukkaalla sama painovoima kuin nyt, vai olisko leijaillut maahan?

Seurapuheissa kehotetaan uskomaan sen takia, että joskus päästäsiin taivaaseen ikuiseen elämään ja iloon, jossa ei ole mitään murheita, eikä vaivoja.

Nyt lähden aikamatkalle taivaan iloon. Olen juuri herännyt haudastani ja jokin noste kohottaa minut ylös. Päästyäni maan pinnalle kaikki mullat puhdistuu itsestäni ja silmänräpäyksessä muutun joksikin muuksi, kuin mitä olin ennen ollut. Saan muistini takaisin ja palaan siihen hetkeen, kun edellisessä elämässäni olin ajelemassa autolla ja joku ärvelö tuli vastaani ohittaen rekkaa törmäten minuun ja siihen kaikki sammui.

Muistan kuka olen ja tunnen liitäväni kohti yläilmoja. Ruumiini on kauko-ohjattu, minua viedään tahtomattani. Oloni on epätodellinen, mutta hyvä. Ei palele, ei pelota, ei ole mitään kipuja, tuntuu kuin tuntoaistia ei olisi kehossani ollenkaan.

Näen kuitenkin loputtoman ihmispaljouden liitämässä ylöspäin. Nytkö minua viedään sinne taivaisiin, josta silloin edellisessä elämässä niin paljon puhuttiin. Muistini ei kuitenkaan kerro kaikkea edellisestä elämästäni, sillä kaikki ikävät muistot ovat nollautuneet. Saavutaan jonnekkin paikkaan, jossa on yhtä ihmismassaa silmänkantamattomiin. Minun ei itse tarvitse tehdä mitään, minä siirryn paikasta paikkaan kuin kauko-ohjattu robotti.

Nälkä ei ole, olen sukupuoleton olento niinkuin kyklooppi. Ollaan taivaallisen tuomioistuimen edessä ja kuulen nimiä lausuttavan jatkuvasti. Kaikki menee nopeutettuna elokuvana alusta loppuun. Koska aikaa ei ole, niin kaikki tapahtuu hetkessä, vaikka se kestäisi ajalla mitattuna tuhat vuotta.

Jossain vaiheessa tunnen nimeäni lausuttavan, mutta en uskalla mennä enää eteenpäin aikamatkallani, koska en halua tietää etukäteen, pääsenkö taivaaseen vai päädynkö helvettiin.

Millaista on elää henkiolentona? Jos menen helvettiin henkiolentona, niin luonnollinen tuli ei minua vaivaa, mutta millainen on se tuli, joka vaivaisi henkiolennon ruumista. Henkiolento ei ole aineellinen ja emme ole vielä kyenneet tutkimaan, millainen on henkiolento. Jumala on henkiolento, mutta kuitenkin halusi tehdä konkreettisen maailman, käsin kosketeltavan ja samoin aineellisen ihmisen.

Kuinka voisi aineellinen ihminen elää ikuisesti maailmassa, joka on sangen vaarallinen paikka, niinkuin onkin. Kuolla voi niin monesta eri syystä. Vaikka kehittäisimme lääketieteellisen keinon pysäyttää vanhenemisen, emme voi onnettomuuksille mitään, eli kuolemaa ei koskaan tulla voittamaan.

Ikuinen elämä ei voi onnistua aineellisena ruumiina, mutta ilmeisesti uskovaiset tukeutuvat henkiolentoiksi muuttumiseen.

Mitä iloa sitten henkiolentona olemisesta voisi olla? Ei naida, ei syödä, ei saunota, ei nukuta, ei katsella televisioita, ei tanssita, mutta lauletaan karitsan virttä loppumattomasti ja katsellaan Ylkää iäti kasvoista kasvoihin. Taivaassa on kultaa ja jalokiviä. Siellä ei tarvi olla puita eikä kasveja, koska ei tarvitse syödä. Onko siellä koiria tai kissojakaan hupina, entäs pianoa, harppuja kaiketi kuulostaa olevan.

Minä luon uudet taivaat ja uuden maan, lukee Ilmestyskirjassa. Ei se sitä tarkoita, sanoo saarnamies, se on vain vertauskuvallinen ilmaisu. Seurapuheissa jatkuvasti puhutaan vain taivaasta, ei koskaan uudesta maasta, ellei uudella maalla sitten tarkoiteta taivasta ja mikä se taivas on ? Onko taivas kiinteä paikka tai kamara, jonka päällä tallustellaan. Tosin eihän me henkiolentoina tarvita muuta kuin pelkkää tyhjyyttä, jotta olisko tuo henkiolentona eläminen sitten sen arvoista.

Uskovaiset ovat uskovaisia myös sen takia, ettei joutuisi helvettiin, mutta kyllä sinne helvettiin menijöitä on varsinkin Aleppossa, jossa ei tunneta tätä pelastavaa uskoa mikä meillä täällä suomessa on. Venäläiset pommittaa helvettiin ihmisiä, aivan älytöntä ja Jumala vain katselee tekemättä mitään.

No, eihän Jeesus aikonutkaan tulla maailmaa hallitsemaan, vaikka opetuslapset sitä niin kovasti halusivat. Vanhan Testamentin puolella sentään Jumala puuttui monesti pahojen ihmisten toimintaan ja tuhosi heidät. Nyt voisi kyllä Jumala tulla ja syöstä tulta ja tulikiveä Venäläisten ja Syyrian armeijan riveihin.

45

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TEUTATESS

      kÄYDÄÄN ENSIN SEN ASIAN KIMPPUUN MILLAINEN IHMINEN OLI, JUMALA OLI TEHNYT HÄET ELÄMÄÄMÄÄN IKUISIKSI AJOIKSI , SEN SANOT OIKEIN . MUTTA EN OLDE MITTINYT
      ENKÄ LUKENUT , OLISIKO VOINUT PUDOTA , LUULTAVASTI KYLLÄ .. MUTTA YKSI SEIKKA
      HEILLÄ ON OLLUT ENEMMÄN KUIN MEILLÄ , NIMITTÄIN IKUISEN ELÄMÄN ELIN , KUINK ASE OLISI MUUTEN ONNISTUNUT, VATSA ONTELOSSA OIKEALLA PUOLELLA ON PALJON TILAA,
      JOHON SE ON VOINUT SIJOITTAA , MUTTA KUN SYNTIIN LANGEEMUS TULI HERRA VAIVUTTI HEIDÄT UNEN J A OTTI NE POIS , SEKÄ KARKOTTI EEDENISTÄ. . ¨'
      -
      SIINÄ OLISI PALJONKIN KIRJOITELTAVAA MUTTA LÄHDE TÄSTÄ AJATUKSESTA LIIKKEELLE .
      NE ALKU PV. SAATTOI OLLA PIDEMMÄT , MUTTA KUN HERRA ASETTI 4. PV. AURINGON JA KUUN ALKOI AIKA. JOTA ME KÄYTÄMME ,,MUTTA EI JUMALA J A TAIVAS. HIFFAATKO
      KAIKKI ON HIENOSTI SUNNITELTU , EI MEIDÄN TARTTE MITÄÄN VAIVAA NÄHDÄ SIITÄ
      LISÄÄNNYTÄÄNKÖ , HÄN ON KAIKEN LAITANUT KUIN TARJOTTIMELLE. MEIDÄN TULEE
      USKOA , J A VAIN USKOA. NIIN SAAMME KAIKEN MITÄ TARVITSEMME. ...

      • Kerrotko teuta siitä elimestä, vatsaontelon oikeqalla puolella.

        Mielenkiintoista.

        Kes.


      • TEUTATESS
        Kesitas kirjoitti:

        Kerrotko teuta siitä elimestä, vatsaontelon oikeqalla puolella.

        Mielenkiintoista.

        Kes.

        nIIN OLEN TULLUT AJATUKSISS ASIIHENTULOKSEEN ETTÄ' JUMALA OLI KERRAN TEHNYT IHMISEN IKUISESTI ELÄMÄÄN SE EI VOINUT LASKE IHMISTÄ ULOS PARATIISISTÄ , ENNEN KUIN OLI ELIMINOINUT TÄMÄN ELIMEN..
        -
        HERRA JUMALA OLI SILL ÄAJATELLUT SAADA IHMISEN ELÄMÄÄN PARATIISISSA MUUTAMAN AIKAA KUIN HAANOK KUN HÄN KYSYI
        TAHDOTKO JO TAIVAASEEN HANOK SANOO TAHTOVANSA , OLI SILLOIN
        365, ,RAAMATTU KERTTOO ETTÄ JUMALA SANOI TÄLLÄISENA MINÄ OLISIN HALUNNUT JOKAISEN TAIVAASEEN ,.
        -
        MIKSI MIETIN MOISTA , SE JOHTUI SIITÄ TILILASTA VATSAONTELOSSA JA
        MINESTA SUONESTA J APOHJUKKAIS SUOLESTA J AUISTA JOIT AIHMISELLÄ
        ON SIELL ÄEIK ÄNIILLE OLE MITÄÄN KÄYTTÖÄ YHDEN ÄKISTI HIFFASIN SIINÄ ON OLLUT OLLUT SE IKUISEN ELÄMÄ ELIN , KUN TUNNETUSTI EN OLE MIKÄÄN
        HYVÄ SELITTÄJÄ, ENOLE SAANUT SITÄ TARPEEKSI ESIIN, KESITAS KUN OLET FIKSU JATKA MIETETTÄ JA TULE ESIIN UUDEN AJATUKSEN KANSSA ,OLEN
        VARM AETTÄ SE ON SIINÄ . KUINKA SEN SANOISIN,. NO SIN ÄKEKSIT , TUTKI
        JA NOTERAA SITTEN MEILLE ...". . . #
        -
        JOS JOTAIN UHOTIN , KYSY , OLEN KÄYTÖSSÄ ...
        -


      • Ei oikein auennut, mutta mielenkiintoista kun pohdit.

        En tyrmää asiaa vaan ihmettelen, sillä mikään elin ei ole Jumalle vitaali, ainoastaan ihmiselle, sillä yhdenkään puuttuminen vie hautaan.

        Voitko laittaa tuon elimen nimen, Suomeksi ja Latinaksi.

        Jatketaan sitten keskustelua.

        Muuten, tuo Hannok on yksi etunimistäni.

        Kes.


    • Admatan

      Miksi kirjoitat isoilla kirjaimilla ja voisitko kirjoittaa lisäksi selkokielellä. Sanot, että tarvitsee vain uskoa, mutta riittääkö se pelkästään. Eikös uskomiseen tarvitse tekoja, kuten harjoittaa samalla sitä uskoa, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että käyt kirkossa tai sen uskonnon kokouksissa, johon uskouduit.

      Eikös uskominen ole samalla sitäkin, että muutat elämäntapasi. Jos sanot uskovasi, mutta samalla olet siveetön, roisto tai raiskaaja, mikä tahansa, niin uskollasi ei ole mitään merkitystä taivasosuuden saamiseen.

      Kyllä uskovainen joutuu hartautta harjoittamaan ja käymään tässä tapauksessa lestadiolaisten seuroissa, koska kotona yksin uskominen ei ole suotavaa. Lestadiolaisessa uskossa uskon määritys tapahtuu juuri seuroissa käymisellä. Jos et säännöllisesti käy, sinun katsotaan olevan uskosta vajavainen. Oikean uskovaisen tulee siis harjoittaa hartautta kuuntelemalla säännöllisesti saarnamiehen parannussaarnaa

    • csvd

      Mielenkiintoinen asia on se miksi ihmiset antavat koko elämänsä jollekin mistä ei ole mitään todisteita ja näyttöä. Ennen kaikkea se etteivät he itsekään tiedä minkälaista esimerkiksi on taivaassa ja missä se on ja mitä siellä tehdään jne. Sinne vain pitää päästä kun joku on joskus sanonut niin. Lestadiolaisuudessa tämä taitaa olla vanhemmat jotka ovat kasvattaneet tähän uskomukseen.

      Ihmiseen suurin ja merkittävin liittyvä löytö on DNA. Tämä tulee aikanaan paljastamaan elämän salaisuudet.

      Itse en pelkää kuolemaa ja joutumista helvettiin tai taivaaseen. Jos kuoleman jälkeen on jotain niin sen näkee sitten. Tästä on ihmisten turha puhua sillä ainoat ihmiset ketkä tietävät sen mitä sitten tapahtuu on he jotka ovat kuolleet. Yksikään tosin ei ole tullut kertomaan ja näyttämään sitä.

      • "Jos kuoleman jälkeen on jotain niin sen näkee sitten."

        Raamatun mukaan on ne kaksi "loppusijoituspaikkaa", ja jos sinne paremmalle puolelle haluaa, on päätös uskoa Jeesukseen tehtävä tässä ajassa, kuoleman jälkeen on liian myöhäistä. Minä en ainakaan uskaltaisi ottaa sellaista riskiä, että "katsellaan sitten".


      • csvd
        Tipale kirjoitti:

        "Jos kuoleman jälkeen on jotain niin sen näkee sitten."

        Raamatun mukaan on ne kaksi "loppusijoituspaikkaa", ja jos sinne paremmalle puolelle haluaa, on päätös uskoa Jeesukseen tehtävä tässä ajassa, kuoleman jälkeen on liian myöhäistä. Minä en ainakaan uskaltaisi ottaa sellaista riskiä, että "katsellaan sitten".

        Maailmassa on "miljoonia" eri taivaaseen menemisen tarjoamisia joten on täysin mahdoton tietää mikä niistä on se oikea. Ei ole yhtä ainoaa tapaa tulkita raamattua.

        Minua ei ole kasvatettu uskontoon tai edes uskomaan jumalaan. Tunnen paljon ihmisiä jotka uskovat ja näen koko ajan heissä pelon joka ohjaa heidän elämää. He eivät ole vapaita kokemaan elämää ja maailmaa ja kaikkea sitä mitä sillä on tarjottavaa.

        Matkoilla voin kokea esim. buddhalaisuuden tai afrikassa asuvien heimojen kulttuurin ja ottaa molemmista palasia omaan elämääni. Kun minulla ei ole helvettiin joutumisen pelkoa koen elämän tarkoituksen olevan elää läsnä joka hetki ja rakentaa elämästäni omanlaisensa ilman kahleita palvelemaan esim. jumalaa.


    • kiekukaA

      Vai ei taivaassa naida? Kuulehan hemma kummaa. Poliisin kuolinvuoteen vierellä pappi kyseli poliisin sielun tilaa ja kehotti parannukseen, jotta taivaaseen pääsisi. Poliisi kysyi, onko taivaassa huoria. Pappi tietysti kielsi sanoen, rttei sinne huorat sananalaisia naisia huolita. No, onko siellä polliiseja, kaveri kysi. Kyllä lapseni, kyllä sinne ainakin muutama poliisi pääsee. Polliissi tiemastui sanoen haluavansa parannuksen tehdä. Siis riemastui. Pappi kydymään, senkö takia taivaaseen tahtoo, kun siellä virkaveljiäkin on. Kysymään.
      Paskat minä niistä, mutta jos siellä polliiseja on, on siellä silloin huoriakin, mies tiesi. Siis jos siellä on huoria, kyllä siellä naidaankin. Varsinkin kun siellä on poliisejakin.
      MOT.
      Kes. SUIN. HUSH!

    • Niinpä niin. Loppujen lopuksi uskovaisilla ei ole käsitystä siityä, millainen paikka se Taivas on. Koko käsitteessä itsessään on suuri joukko ongelmia, mutta ne eivät tunnu haittaavan. Ihmeellistä sinänsä on se, että uskovaiset eivät käsitä loputtoman onnen ja auvon menettävän merkityksensä: ilman erilaisia ärsykkeitä mikään ei tunnu lopulta miltään. Samoin, eritytäin pulmallista on käsitys eri sukupolvien kohtaamisesta Taivaassa. Eiväthän he edes tunne kaikki toisiaan!

      Lisäksi Jumala ilmeisesti on uskovaisten mielestä todella kenkku tyyppi: sillä ei ole väliä mitä kukin tekee! Oikeassa uskossa on oltava!

      • Jonkin verran Raamatussa taivaasta kerrotaan, mutta ei kieltämättä kovin paljoa. Jeesus sanoi menevänsä valmistamaan uskoville sinne sijaa, toivon, että saan omassa kämpässäni päivittää loputtomiin jonkin paikallisen Wikipedian urheiluartikkeleita, ja ainahan siinä pieni ärsyke ja vaiva on hommia tehdessä, joten sekin puoli tulisi hoitumaan.

        Eiköhän niihin eri sukupolviin ehdi ikuisuuden aikana tutustua. :)


      • Polvikyykkäystäkö
        Tipale kirjoitti:

        Jonkin verran Raamatussa taivaasta kerrotaan, mutta ei kieltämättä kovin paljoa. Jeesus sanoi menevänsä valmistamaan uskoville sinne sijaa, toivon, että saan omassa kämpässäni päivittää loputtomiin jonkin paikallisen Wikipedian urheiluartikkeleita, ja ainahan siinä pieni ärsyke ja vaiva on hommia tehdessä, joten sekin puoli tulisi hoitumaan.

        Eiköhän niihin eri sukupolviin ehdi ikuisuuden aikana tutustua. :)

        Raamatun näkemys on inhimillinen. Todellisuudessa kukaan ei tiedä, mutta arvata voisi ettei inhimillisyydellä ole mitään sijaa kuoleman jälkeen. Ei se mikään kaurapuuronkeitto paikka todellakaan ole. Ehtymätöntä energiaa mieluuminkin...

        Näillä, tai teilläkään fundamentalistisilla helluntairoistoilla ole mitään hajua yhtään mistään. Näkeehän sokea Reettakin mistä helluntaikana pissii, - perkele, jos se olisi olemassa niin sieltähän noita Niiloja pukkaisi...


      • TEUTATESS
        Tipale kirjoitti:

        Jonkin verran Raamatussa taivaasta kerrotaan, mutta ei kieltämättä kovin paljoa. Jeesus sanoi menevänsä valmistamaan uskoville sinne sijaa, toivon, että saan omassa kämpässäni päivittää loputtomiin jonkin paikallisen Wikipedian urheiluartikkeleita, ja ainahan siinä pieni ärsyke ja vaiva on hommia tehdessä, joten sekin puoli tulisi hoitumaan.

        Eiköhän niihin eri sukupolviin ehdi ikuisuuden aikana tutustua. :)

        TULI MIELEEN , JOS SIELLÄ ON NIIN PALON AIKAA , HALUAISIN TUTUSTUA EEVAAN
        JOKA HANKKI SYNTIINLANGEEMUKSEN JA TARKKAAN TIVAISIN HÄNEN TEKEMISENSÄ.
        -
        JA SIELLÄ OLISI MONIA MIELEN KIINTOISIA HENKILÖITÄ , KUTEN JESAJA. JEREMIA. JA HESEKIELL,, TAAVETTI , MOOSES , JOOSUA ELIA ,HANOK, AAPELI . AATAMI. JA MONI
        MUU JOTKA OLISI KIVA TAVATA, KAIKKIEN KANSA OLISI KIVA PRAATATA . ,
        -
        TOISEKSI SIELLÄ OLISI , MYÖS PAAVALI,,MITÄ SANOI PAAVALI ,, RENKITULI JUURI SISÄÄN
        KIRKKOON J AJ ALUULI ETTÄ PAPPI HÄNELTÄ KYSYY,, VASTTAA ETTEI TULE VIINAN TIP-PAAKAAN ENEEN KUIN VAHAT ON MAKSETTU.. !
        -


    • Ei ikuisen elämä ole tärkein sanoma, mutta kaikki sanomat tukevat sitä.

      Adam ja Eeva olivat voineet tehdä myös toisen synnin, mutta Jumala puuttui asiaan, ennekuin se ehti tapahtua, syödä myös elämän puusta, ja juuri siksi heidät ajettiin ulos Paratiisista, johon Jumala oli heidät luonut omana kuvanaan.
      1. Moos. 1:27
      Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

      Mutta tuota onnea kesti Paratiisin ulkopuolella vain toiseen sukupolveen asti, josta Jumala valaisee;
      1. Moos. 5:3
      Kun Aadam oli elänyt 130 vuotta, hänelle syntyi poika, joka oli hänen näköisensä, hänen kaltaisensa, ja hän antoi pojalle nimen Set.

      Seet ei ollut enää Jumalan oloinen, vaan isänsä oloinen.

      Tuosta voi jo saada kuvan siitä, minkälainen oli synnitön ihminen, sekä se joka oli ihmisestä siintynyt.

      Jumalan luoma ihminen oli täydellinen, kuten Jumalakin, ja sai käyttää omaa näkemystään asioihin, ja Hän uhmalla pani oman tulevaisuutensa harmaata olotilaa, josta he eivät tienneet mitään.

      Ne, mitä esität on ihmismielen tuotteita, joten se siitä.

      Olisiko paratiisin asukkaalla sama painovoima kuin nyt, vai olisko leijaillut maahan?** Paratiisi oli maan päällä, samoissa paikoissa jossa iankaikkinen elämä tullaan viettämään, uudestisyntyneiden ihmisten kesken.

      >>>>>Seurapuheissa kehotetaan uskomaan sen takia, että joskus päästäsiin taivaaseen ikuiseen elämään ja iloon, jossa ei ole mitään murheita, eikä vaivoja.** Missään ei mainita Uudessa Testamentissa, että ihminen menee kuoleman jälkeen Taivaaseen, se menee manalaan, josta temmataan ylös Taivaaseen vain Jeesuksen omat n 7 vuodeksi.
      1. Tess. 4:17
      Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa.

      Jeesus pelastaa vain omansa, ei muiden omia.

      Kaikki kyllä herätetään, toiset iankaikkiseen elämään, toiset iankaikkiseen Tulimereen.

      Uudestisyntyneet saavat ainoastaan palkkatuomion.

      Tuomion tekee Jeesus, mutta valtioiden ja kansojen tuomion siitä, miten he suhtautuvat Jumalan omaisuuskansaan Israeliin, tuomitsee Jumala.

      Toistan vielä, että iankaikkisuus on Jerusalemissa.
      Ilm 21
      1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
      2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.
      3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
      4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
      5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
      6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.

      >>>Koska aikaa ei ole, niin kaikki tapahtuu hetkessä, vaikka se kestäisi ajalla mitattuna tuhat vuotta.*** Tuhat vuotta on aika, jolloin opetellaan elämään iankaikkisessa Jerusalemissa ja pahuutta ei enää ole, sillä se on pidätettynä maan sisällä.

      Ilm 20;
      1 Minä näin, kuinka taivaasta tuli alas enkeli, jolla oli kädessään syvyyden avain ja isot kahleet
      2 Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen ja Saatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi,

      Näin Raamattu sen sanoo.

      Etsi Uudesta Testamentista ne kohdat, jossa Jeesus ilmestyi kuolleista heräämisen jälkeen ihmisille, se ehkä auttaa.
      Joh. 21:14
      Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen.

      Hän oli tunnistettavissa, mutta hieman erilainen.

      >>Kuinka voisi aineellinen ihminen elää ikuisesti maailmassa, joka on sangen vaarallinen paikka, niinkuin onkin. Kuolla voi niin monesta eri syystä. ** Ei siellä, siellä ihminen on iankaikkinen olento.

      >>Ikuinen elämä ei voi onnistua aineellisena ruumiina, mutta ilmeisesti uskovaiset tukeutuvat henkiolentoiksi muuttumiseen.** Tulos riippuu keneen ja mihin uskoo. Se oltava Jeesus, Kaikkivaltias Messias.

      Se mitä siellä voi tehdä, tulee parhaiten sanottu erään kristityn sanomissa; Iankaikkisesta on kirjoitettu tuhansia kirjoja, mutta kukaan ei ole päässyt prosenttia lähemmäs siitä autuudesta.
      Siellä on kaikki, jossa Henki on Raamatun mukaan sekä kiviä ja normaalia maaseutua.
      Ruoka ja juoma tulee Öljymäen elämän puusta ja siitä halkeamasta, joka jo alkanut haljeta n 4cm.

      Siellä syödään ja juodaan, mutta ei mennä miehelle eikä naiselle.

      henkiolentona eläminen sitten sen arvoista.

      Raamattu ei puhu uskovaisista, kun ainoastaan Israelin heimon jäsenistä.

      Uudestisyntynyt on

      • Jatkuu;

        Uudestisyntynyt on ainut ihminen, joka tulee näkemään Jumalan Valtakunnan.

        Se ei ole tämä SRK; missään tapauksessa.

        Kes.


      • Höpö_höpö_Ke-
        Kesitas kirjoitti:

        Jatkuu;

        Uudestisyntynyt on ainut ihminen, joka tulee näkemään Jumalan Valtakunnan.

        Se ei ole tämä SRK; missään tapauksessa.

        Kes.

        sitas! Tietämättäsi paljastit totuuden. Nimittäin srk-lestadiolaisuus meillä Suomessa tänä aikana on liki ainoa oikea Jumalan valtakunta ja pelastuvien joukko. Mistäkö sen sietää? Jos ei muusta niin siitä, että sinä sanot, että niin ei ole.


      • huonolopputulos
        Kesitas kirjoitti:

        Jatkuu;

        Uudestisyntynyt on ainut ihminen, joka tulee näkemään Jumalan Valtakunnan.

        Se ei ole tämä SRK; missään tapauksessa.

        Kes.

        Kuka sinut veti uudestaan turkin hihasta?


      • Höpö_höpö_Ke- kirjoitti:

        sitas! Tietämättäsi paljastit totuuden. Nimittäin srk-lestadiolaisuus meillä Suomessa tänä aikana on liki ainoa oikea Jumalan valtakunta ja pelastuvien joukko. Mistäkö sen sietää? Jos ei muusta niin siitä, että sinä sanot, että niin ei ole.

        Valehteleeko Jeesus asiassa;

        Joh. 3:3
        Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

        Kes.


      • huonolopputulos kirjoitti:

        Kuka sinut veti uudestaan turkin hihasta?

        Kysy Jeesukselta;

        Joh 3
        3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
        4 Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"

        Näin kysyi jo Nikodemus, taitaa olla Sinulle Raamattu hyvin outo kirja.


      • Höpö_höpö_Ke- kirjoitti:

        sitas! Tietämättäsi paljastit totuuden. Nimittäin srk-lestadiolaisuus meillä Suomessa tänä aikana on liki ainoa oikea Jumalan valtakunta ja pelastuvien joukko. Mistäkö sen sietää? Jos ei muusta niin siitä, että sinä sanot, että niin ei ole.

        Jumalan Valtakuntaa johtaa aikoinaan Jumala, ei mikään pedofilian suojelia.


      • huonolopputulos
        Kesitas kirjoitti:

        Kysy Jeesukselta;

        Joh 3
        3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa."
        4 Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"

        Näin kysyi jo Nikodemus, taitaa olla Sinulle Raamattu hyvin outo kirja.

        Kysymyshän oli, kuka sinut veti uudelleen turkin hihasta. Vastaa siihen.


      • huonolopputulos kirjoitti:

        Kysymyshän oli, kuka sinut veti uudelleen turkin hihasta. Vastaa siihen.

        Ei Raamattu puhu mitään turkin hihasta.

        Kysy puhuja veljeltä, Hän käyttää turkkia.


      • huonolopputulos
        Kesitas kirjoitti:

        Ei Raamattu puhu mitään turkin hihasta.

        Kysy puhuja veljeltä, Hän käyttää turkkia.

        Jos sinua ei ole vedetty uudestaan turkin hihasta, niin se olisi ylinmäärin tarpeen, että lopettaisit tuon itserakkaan sisäsiittoisen helluntailaisen vittuilun.


    • Hyviätekoja

      Hyviä tekoja tietysti pitäisi tehdä, miksi vain toitotetaan pitää elää niin ja niin, mutta hyvät teot unohtuvat. Pitäisi olla kuin Äiti Teresa, joka unohti itsensä auttaakseen muita hädässä olevia, vielä vanhana ja sairaanakin lähelle 90v. Eli yksinkertaista elämää kuolemaansa saakka.

      • Miksi.

        UT on väärällään teoista, jotka pelastavat, sekä jos ne uupuu, uskosi on turhaa.

        Lue Jaakobin kirje rauallisesti läpi, niin aukeaa.


      • sinullatekousko
        Kesitas kirjoitti:

        Miksi.

        UT on väärällään teoista, jotka pelastavat, sekä jos ne uupuu, uskosi on turhaa.

        Lue Jaakobin kirje rauallisesti läpi, niin aukeaa.

        Eihän ne pelasta sinuakaan, kun et harhaltasi saa otetta niistä.


    • Jepos

      Käsitykseni on, että uskovaiset uskovat uskontoonsa eikä niinkään tarkasti Raamattuun. Sillä jokainen ymmärtää, että Raamatussa on paljon sellaista, mitä emme voi enää nykyään allekirjoittaa, kuten kivitykset, tappamiset, jne. Emme siis voi elää Raamatun mukaisesti. Täytyy valikoida. Uskominen on siis sopeutunut nykypäivään. Siitä esimerkkinä olkoon internetin hyväksyminen vl-opissa, toisin kun TV kiellettiin vuosikymmeniä sitten. Kernaasti kerrotaan ne Raamatun kohdat, joita noudatetaan, mutta ei hiiskahdetakaan niistä lukemattomista kohdista, jotka sivuutetaan.

      Kukaan ei osaa eikä halua kertoa siitä taivaasta yhtään mitään. Sellainen tarinointi sopi kansalle vuosituhansia sitten, mutta nykyään ihmisten uskoisi ymmärtävän sellaisen mahdottomuuden.

      Uskomisessa tärkeintä on usko omaan yhteisöön ja sen oppiin. Ihminen on yksinään heikko. Yksilö tarvitsee joukon ympärilleen. Ja on aina tarvinnut katoamattomuuden tunteen. Mm uskonto antaa sellaisen. Se ihana tunne omien joukossa!

      Mitä ihminen tekisi oikeasti ikuisella elämällä? En keksi syytä, miksi sellaisen haluaisin.

    • admatan

      Kesitas ottaa näköjään raamatun sanan kirjaimellisesti, eikä ajattele, että kyse voi olla vertauskuvallisesta tai hengellisestä ilmauksesta. Mitä nyt olen lestadiolais saarnoja kuunnellut, niin uutta maata ei tule, vaikka Ilm.kirjassa niin sanotaan, vaan kyse on hengellisestä vertaukuvallisesta näkemyksestä.

      Lestadiolaisen saarnaajan raamatun selitys on melkoisen hapuilevaa, eli ei oikein selitystä tule. Tulee vain aina samat yksipuoliset asiat kerrattua, eli usko syntisi anteeksi, niin pääset kerran perille taivaan iloon ja kunniaan. Kun Kesitas selittää Ilmestyskirjan tekstiä, niin sieltä tulee selväksi se, että pelastettujen koti tulee olemaan siellä lähi-idän seuduilla, joissa nyt Aleppoa kiivaasti pommitetaan tai paremminkin Irakin puolella. Kesitas, mistä tiedät, mikä on vertauskuvallista raamatun teksteissä ja mikä ei. Helvetti otetaan kyllä lestadiolaisessa raamatunselityksessä juuri sellaisena, kuin siellä kerrotaan ja taivas on taivaassa, ei misäänn maan päällä.

      Kesitas on lisäksi Israelin ystävä ja sanoo Israelia Jumalan omaisuuskansaksi. Mikä puhdas pulmunen Israel muka nykypäivänä on, kun ei anna Palestiinan kansalle omaa valtioita ja eihän Israel muutenkaan elä niinkuin luterilaiseen uskontoon kuuluu. Israel elää yhä vanhan testamentin juutalaisuudessa. Ainoa asia, missä Israel noudattaa Jumalan käskyä, on lepopäivän viettäminen lauantaina, mitä Kesitaskaan ei tunnu ymmärtävän. Jumala aikonut hävittää tämän maapallon ja luoda sen taas uudeksi. Jotta samanlaista syntiä ei taas alkaisi uudestaan kehittyä, pitäisi kaikki pahan juuret tuhota niin, ettei jäisi siementäkään. Lestadiolaisen opin mukaan kuitenkaan pahaa ei aijotakkaan hävittää, vaan sille järjestetään oma olinpaikka jonnekkin, Kesitaksen mukaan maapallon ilmakehään. Jos paha ja synti saa näin jatkua, niin mikä lupaus se sellainen on, ettei pahaa kuitenkaan lopullisesti maailmankaikkeudesta häviä.

      Aikoinaan taivas oli autuaallinen paikka, mutta koska sielläkin oli pahan siemenet olemassa, ne kehittyivät lopulta niin, että kokonaista kolmasosa taivaan porukasta alkoi kapinoimaan ja sama peli jatkuu yhä ja myös maailmanhistorian lopun jälkeen

      • Ne hengellistää, joissa ei ole Henkeä, Pyhää Henkeä.

        Kerrot Vl saarnaajan sanovan, että ilmestyskirja on vertauskuvallinen sekä hengellistää sen turhaksi, sillä se on turhaa, kun sanomaa muutetaan.

        Tässä on hyvä esimerkki teoista jotka ovat turmioksi, heidän syntinsä asiassa vievät helvettiin, väärentämällä pelastuksen sanomaa.

        Ilmestyskirja itse todistaa olevansa totta, ja kertoo Uudestisyntyneelle, mitä tuleman pitää ja hyvin ronologisesti, kahta kirjan keskimmäistä lukua lukuun ottamatta, jotka ovat vaihtaneet paikkaa

        Et varmaankaan ole lukenut Ilmestystä kovinkaan paljon ja siinä voit käyttää vaikka David Pawaonin tai suomalisen Olavi Kokkosen kirjaa, Ilmestyskirja avautuu.

        Kirja alkaa näin, joka vie täysin mutaan koko VL opetuksen:

        Ilm 1, eli heti alussa;
        1 Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle,
        2 joka tässä todistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken sen, minkä hän on nähnyt.
        3 Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!

        Tässä Jumala puhuu sen, mitä TULEE TAPAHTUMAAN Israelin kansalle, siinä pakanat myös saavat osansa.

        Ilmestys on Raamatun raami, miten siirtyminen iankaikkisuuteen, Jerusalemiin tulee tapahtumaan ja mitä kaikkia siellä tapahtuu, mutta matalikkosaarnaajat ovat valitettavasti tietämättömiä koko kirjasta, a- eivät omaa Henkeä, b- eität tutki sitä, vaan jatkavat vl mantraa.

        Ja ilmestyskirjassa on ainoana Raamatussa tuomio, 22; 19 Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu.
        Joka sitä väärentää, niin nimi ei ole enää elämän kirjassa.

        Se hengellistämisestä.

        Missään Raamatussa ei kerrota, että; - Kun on synnit anteeksi, pelastut.

        Juuri tämäntapaiset on niitä pakanallisia mantroja, sekä johtavat harhaan.

        Paikka, missä iankaikkisuus vietetään on selvä, sen sama paikka mistä Jeesus nousi, ja samaan paikkaan Hän tulee takaisin samoin Isä tuhannen vuoden ja muutaman kuukauden päästä, Ilm 21;1-5.
        Jos Raamattu kertoo asian vertauskuvallisena, se samassa luvussa kerrotaan, jos sitä ei ole, on se faktaa.

        Jeesuksen osalta se toimii näin; Oli kerran mies………. sen jälkeen tuli vaikka opettava vertaus.

        Helvetti siellä kerrotaan totena, se on heille totta, mutta Jeesus ei käskenyt puhua helvetistä, vaan puhua HÄNESTÄ, ja Hänen TEKEMISISTÄÄN.

        Jeesus ei ole heidän opetuksessa samalla painoarvolla kun Jeesus Kristus.

        Helvetti ei ole Taivaassa, eikä maan päällä, vaan nähtävässä lähiavaruudessa, josta nämä väärät opettajat voivat nähdä Jerusalemin ihanuuden. (Rikas mies ja Lasarus).

        >>Kesitas on lisäksi Israelin ystävä ja sanoo Israelia Jumalan omaisuuskansaksi. ** Ei ole. Se onkin änkyrä pieni kansa, mutta Jumalan valinta, ei ihmisten valinta.

        >>Mikä puhdas pulmunen Israel muka nykypäivänä on, kun ei anna Palestiinan kansalle omaa valtioita ja eihän Israel muutenkaan elä niinkuin luterilaiseen uskontoon kuuluu. ** Mitä hyvää Lutherista on? Hän on Jumalan kiroama, Hitlerin oppi- isä.
        Lue 1 Moos 12;
        1 Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.
        2 Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
        3 Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."

        Hän kirosi Israelin sanoen omilleen; - Menkää ja polttakaa heidän synagogansa ja tappakaa Heidät?

        Voiko tällaiseen lahkoon liittyä, on vaara helähtää helvettiin.

        Mitä luulet, montako prosenttia näitä arabeja elää Israelin väestöstä ja heillä on samat kansalaisoikeudet kun kantaväestöllä?

        Käy ja tutustu asiaan, heitä on yli 20% ja heidän toimeentulonsa on kolminkertainen ählämien omien maiden arabeihin.

        Tästä ei puhuta.

        >>>Israel elää yhä vanhan testamentin juutalaisuudessa. Ainoa asia, missä Israel noudattaa Jumalan käskyä, on lepopäivän viettäminen lauantaina, mitä Kesitaskaan ei tunnu ymmärtävän.** Liittohan meidän ja Jumalan välillä on Jumalan asettama, haluatko rikkoa sitä?

        Kenenkään muun kanssa Jumala ei ole liitossa, kun Israelin kanssa.

        Puhut käskyistä. Silloin tulee erottaa ortodoksit ja messiaaniset. olen mesaaninen ja minulla on Jeesuksen kanssa Uusi Liitto.

        Puhut käskyistä ja ne on vain Israelille ja niitä on yhteensä 618 kappaletta. Lue ne Mooseksen kirjoista.

        Ortodoksi tottelee kaikkia ja me messikaanit tottelemme sydäntämme ja Henkeä Jeesuksessa.

        Missä Jumala on luvannut hävittää maapallon?
        Tuo olisi hyvä tietää? Kenelle Hän on sen kertonut, sillä Jumala ei ole ollut yhteydessä yhteenkään pakanaan Abrahamin jälkeen


      • Kesitas kirjoitti:

        Ne hengellistää, joissa ei ole Henkeä, Pyhää Henkeä.

        Kerrot Vl saarnaajan sanovan, että ilmestyskirja on vertauskuvallinen sekä hengellistää sen turhaksi, sillä se on turhaa, kun sanomaa muutetaan.

        Tässä on hyvä esimerkki teoista jotka ovat turmioksi, heidän syntinsä asiassa vievät helvettiin, väärentämällä pelastuksen sanomaa.

        Ilmestyskirja itse todistaa olevansa totta, ja kertoo Uudestisyntyneelle, mitä tuleman pitää ja hyvin ronologisesti, kahta kirjan keskimmäistä lukua lukuun ottamatta, jotka ovat vaihtaneet paikkaa

        Et varmaankaan ole lukenut Ilmestystä kovinkaan paljon ja siinä voit käyttää vaikka David Pawaonin tai suomalisen Olavi Kokkosen kirjaa, Ilmestyskirja avautuu.

        Kirja alkaa näin, joka vie täysin mutaan koko VL opetuksen:

        Ilm 1, eli heti alussa;
        1 Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle,
        2 joka tässä todistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken sen, minkä hän on nähnyt.
        3 Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!

        Tässä Jumala puhuu sen, mitä TULEE TAPAHTUMAAN Israelin kansalle, siinä pakanat myös saavat osansa.

        Ilmestys on Raamatun raami, miten siirtyminen iankaikkisuuteen, Jerusalemiin tulee tapahtumaan ja mitä kaikkia siellä tapahtuu, mutta matalikkosaarnaajat ovat valitettavasti tietämättömiä koko kirjasta, a- eivät omaa Henkeä, b- eität tutki sitä, vaan jatkavat vl mantraa.

        Ja ilmestyskirjassa on ainoana Raamatussa tuomio, 22; 19 Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu.
        Joka sitä väärentää, niin nimi ei ole enää elämän kirjassa.

        Se hengellistämisestä.

        Missään Raamatussa ei kerrota, että; - Kun on synnit anteeksi, pelastut.

        Juuri tämäntapaiset on niitä pakanallisia mantroja, sekä johtavat harhaan.

        Paikka, missä iankaikkisuus vietetään on selvä, sen sama paikka mistä Jeesus nousi, ja samaan paikkaan Hän tulee takaisin samoin Isä tuhannen vuoden ja muutaman kuukauden päästä, Ilm 21;1-5.
        Jos Raamattu kertoo asian vertauskuvallisena, se samassa luvussa kerrotaan, jos sitä ei ole, on se faktaa.

        Jeesuksen osalta se toimii näin; Oli kerran mies………. sen jälkeen tuli vaikka opettava vertaus.

        Helvetti siellä kerrotaan totena, se on heille totta, mutta Jeesus ei käskenyt puhua helvetistä, vaan puhua HÄNESTÄ, ja Hänen TEKEMISISTÄÄN.

        Jeesus ei ole heidän opetuksessa samalla painoarvolla kun Jeesus Kristus.

        Helvetti ei ole Taivaassa, eikä maan päällä, vaan nähtävässä lähiavaruudessa, josta nämä väärät opettajat voivat nähdä Jerusalemin ihanuuden. (Rikas mies ja Lasarus).

        >>Kesitas on lisäksi Israelin ystävä ja sanoo Israelia Jumalan omaisuuskansaksi. ** Ei ole. Se onkin änkyrä pieni kansa, mutta Jumalan valinta, ei ihmisten valinta.

        >>Mikä puhdas pulmunen Israel muka nykypäivänä on, kun ei anna Palestiinan kansalle omaa valtioita ja eihän Israel muutenkaan elä niinkuin luterilaiseen uskontoon kuuluu. ** Mitä hyvää Lutherista on? Hän on Jumalan kiroama, Hitlerin oppi- isä.
        Lue 1 Moos 12;
        1 Ja Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.
        2 Niin minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi.
        3 Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä."

        Hän kirosi Israelin sanoen omilleen; - Menkää ja polttakaa heidän synagogansa ja tappakaa Heidät?

        Voiko tällaiseen lahkoon liittyä, on vaara helähtää helvettiin.

        Mitä luulet, montako prosenttia näitä arabeja elää Israelin väestöstä ja heillä on samat kansalaisoikeudet kun kantaväestöllä?

        Käy ja tutustu asiaan, heitä on yli 20% ja heidän toimeentulonsa on kolminkertainen ählämien omien maiden arabeihin.

        Tästä ei puhuta.

        >>>Israel elää yhä vanhan testamentin juutalaisuudessa. Ainoa asia, missä Israel noudattaa Jumalan käskyä, on lepopäivän viettäminen lauantaina, mitä Kesitaskaan ei tunnu ymmärtävän.** Liittohan meidän ja Jumalan välillä on Jumalan asettama, haluatko rikkoa sitä?

        Kenenkään muun kanssa Jumala ei ole liitossa, kun Israelin kanssa.

        Puhut käskyistä. Silloin tulee erottaa ortodoksit ja messiaaniset. olen mesaaninen ja minulla on Jeesuksen kanssa Uusi Liitto.

        Puhut käskyistä ja ne on vain Israelille ja niitä on yhteensä 618 kappaletta. Lue ne Mooseksen kirjoista.

        Ortodoksi tottelee kaikkia ja me messikaanit tottelemme sydäntämme ja Henkeä Jeesuksessa.

        Missä Jumala on luvannut hävittää maapallon?
        Tuo olisi hyvä tietää? Kenelle Hän on sen kertonut, sillä Jumala ei ole ollut yhteydessä yhteenkään pakanaan Abrahamin jälkeen

        jatkuu;

        Tuo olisi hyvä tietää? Kenelle Hän on sen kertonut, sillä Jumala ei ole ollut yhteydessä yhteenkään pakanaan Abrahamin jälkeen.

        >>Lestadiolaisen opin mukaan kuitenkaan pahaa ei aijotakkaan hävittää, vaan sille järjestetään oma olinpaikka jonnekkin,** Aivan naurettavaa. Isä ei tule paikkaan, missä on pahaa ja ennen Hänen tulemistaan Jeesus puhdistaa omiensa kanssa kaiken pahan.

        Toivottavasti lestadiolaiset eivät petaa itselleen paikka lähiavaruuteen.
        Ilm. 20:2
        Hän otti kiinni lohikäärmeen, tuon muinaisaikojen käärmeen, jonka nimet ovat Paholainen jaSaatana, ja pani sen kahleisiin tuhanneksi vuodeksi,

        Mieti tätä.

        En ole kirjoittanut ilmakehästä mitään. Älä pane omiasi.

        Lopullisessa tuomiossa tuomitaan tekojen mukaan ja nämä väärät opettajat Jeesus panee siihen jonoon, jotka vain hokevat;; - Herra, herra.

        Siihen Herra vastaa; menkää pois, en tunne teitä.

        Ole varovainen näiden matalikoiden kanssa.

        >>Aikoinaan taivas oli autuaallinen paikka, mutta koska sielläkin oli pahan siemenet olemassa, ne kehittyivät lopulta niin, että kokonaista kolmasosa taivaan porukasta alkoi kapinoimaan ja sama peli jatkuu yhä ja myös maailmanhistorian lopun jälkeen** Piti kirjoittaa, Alussa Taivas.. jnen.

        Mutta Jeesus heittä kaiken pahat, saatanan ja langenneet enkelit maan päälle ja antoi tänne heille rajatun vallan.

        Mistä tuo kolmas osa tulee?

        Asiallinen kirjoitus, kiitos.

        Kes.


    • make...van

      Mikä hupiukko tuo kesitas on? Sillä ei ole pienintäkään käsitystä kristinuskon perusteita tekojuutalainen kempeleläinen. Teuta sen sijaan vanha, elävän uskon soturi, ei säästä sanansäillä silloin kun tarve vaatii. Ei mene koskaan liiallisuuksiin, Herra on hänelle suonut sananlahjankin, jota armollisesti meille heikommille uskossa jakaa. Liioittelenko, kun mielessäni samaistan hänet Moosekseen johdatuksensa ja laintaulujensa kera? En tiedä, onko pjlla vuoria tai edes korkeita kukkuloita, mutta sieluni? silmin näen hänen laskeutuvan Taaborin vuorelta läppäri kainalossa huutaen kuin korvessa erisruralaisille je eritoten veljelleen iisaksonnille. Te ulkokullatut kyykäärmeen sikiöt, kynsikää syyhy korvistanne ennenkuin rastelevaiset sudet tunkrutuvat lampolaamme! Tässä vaihe3ssa vaino aina herättää minut ja sanoo, että dulta on kalja taas loppunut.
      Vaika tuta on erisuraleinen, arvotan Häntä omala katsannollaNi.
      Kes. Kehityskeksutteluun en enä olasittsu. Kes.

    • mälperi

      Voisiko juhani hannok kertoa hieman katsantoa siihen, mitä Hän tarkoittaa käyttämällään sanalla oikeqa? Jo Hän antaisi katsannon aivan rauallisesti, ei eksekeettisesti. Samalla Hän voisi valaista katsantoaan kehitysvammaisista lapsista köysissä.

    • PalavaPensas

      Vapautta Kristuksessa ajasta ikuisuuteen.
      Iloa Pyhässä hengessä.
      Rohkeutta seisoa suorassa ihmisten ja Jumalan edessä.
      Puhtautta ja suoruutta.
      Selkeyttä.
      Raamatullisuutta irti ihmisten vaihtelevista mielipiteistä.
      Rauhaa ja yhä syvenevää rauhaa.
      Täyttä tietoisuutta Jeesuksen, Jumalan ja Pyhän Hengen persoonista.
      Silloin ei halua saattaa Jumalan Pyhää Henkeä murheelliseksi.
      Vapautta synnistä ja kuoleman kahleista.
      Kielen ja mielen alueiden hallintaa.
      Sydämen ylistämistä, ylistämistä elävän Jeesuksen puoleen.
      Rukoilkaa lakkaamatta.

      Efesolaiskirje:
      4:30 Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka

    • PalavaPensas

      2.Pietarin kirje:
      1:3 Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään.

      1.Timoteuksen kirje:
      6:12 Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.

      Filippiläiskirje:
      4:12 Osaan elää niukkuudessa, osaan myös elää runsaudessa; kaikkeen ja kaikenlaisiin oloihin minä olen tottunut; sekä olemaan ravittuna että näkemään nälkää, elämään sekä runsaudessa että puutteessa.

      Kolossalaiskirje:
      1:13 häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.

    • PalavaPensas

      Jeesus on siirtänyt kuolemasta elämään, saatanan hallintavallasta Kristuksen hallintavallan alaisuuteen, pimeydestä ihmeelliseen valkeuteensa.

      Ei ole vähemmästä kysymys kuin siitä, että ihmisen hallitsija on totaalisesti vaihtunut.

      Ihminen voi uskonnollisuudessaan siirtyä ensin valkeudesta hämärälle alueelle ja astella lopulta täyteen pimeyteen jossa ei valonpilkahdusta enää näe.
      Varoittavana esimerkkinä esim. kuningas Saul.
      Meni noitanaiselta kyselemään neuvoa joka on ehdottomasti kiellettyä.

      Mitä yhteistä...

      2.Korinttolaiskirje:
      6:14 Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? >> Jakeen lisätiedot
      6:15 Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa?

    • Admatan

      Eipä selvinnyt juuri lainkaan, millaista on ikuinen elämä. Hoette vaan samaa mantraa. Pitää sitten itsellä jatkaa pohdintaa. Avaruus on ainakin jatkuvassa käymistilassa, elikkä ikuista elämää avaruudessa ei ole. Mikään maailmankaikkeudessa ei ole pysyvää, vaan se on jatkuvassa muutostilassa, elikkä tähtiä syntyy ja kuolee. Mikään tähti ei elä ikuisesti, elikkä pysy samanlaisena halki ajattomuuden.

      Muuttuuko maailmankaikkeus sitten, kun Jumala ja Jeesus panevat pystyyn uuden maailmanjärjestyksen tällä planeetalla? Nyt haluan uskoa Jumalaan, sillä telluksemme kaltainen elämä on liian monimutkaisen säikeinen ollakseen ihan itsekseen asettunut. Uskon Luojan pystyvän luomaan, siis synnyttämään uutta, mutta vielä en pysty uskomaan siihen, että Hän voisi palauttaa jo kuolleet uudestaan elämään.

      Joka kevät luontomme luo uuden kasvuston ja elämän, mutta ne eivät ole enää niitä edellisen kesän uudestaan henkiin herättämiä, vaan täysin uusia, mikä perustuu luonnon kiertokulkuun.
      Uutta elämää ei voi olla ilman kiertokulkua, ei myöskään ihmisten kohdalla. Me siitämme uutta elämää, mutta vanha poistuu vanhenemisen myötä. Kun Aatami ja Eeva olivat paratiisissa, he söivät puiden hedelmiä, mikä perustui sielläkin kiertokulkuun, elikkä luonto ei voi olla kuolematonta, siis kasvit.

      Paratiisin eläimien täytyi syödä ja kasvien kasvaa aina uudestaan. Sitä ei ole kerrottu, oliko Aatamilla ja Eevalla suvunjatkamiskyky ennen syntiin lankeamista. He varmaan nauttivat naimisesta, mutta pystyivät lisääntymään vasta langettuaan.

      Kesitaksen mukaan pääsemme joskus takaisin paratiisimaiseen elämään kiinni, mutta ilman suvunjatko kykyä. Oliko Kesitas vielä niinkin, että olemme samaa sukupuolta tai ilman sukupuolisia nautintoja, eli naiminen ei kuulu enää maallisen taivaallisiin iloihin, vaan laulu ilman tanssia.

      Jos Kesitas Ilm.kirjaa voidaan tulkita kirjaimellisen sanatarkasti, niin ainakin työtä siellä saadaan tehdä, ei pelkkää laiskottelua. Siellä kun istutetaan viinitarhoja. Pitääköhän olla maanviljelystyökaluja, vai tapahtuuko työt hokkus-pokkus menetelmillä, eli käsket kuokan taivaallisella voimalla kuokkia maan hedelmälliseksi.

      Ikuisessa elämässä, miten se käytännössä toimii, riittää siis pohtimista. Kerro vielä Kesitas se, tarviiko meidän syödä siellä? Jos tarvii, silloinhan meillä pitää olla samanlainen ruoansulatuselimistö, kuin nytkin ja ulostaakkiin, sekä tarvitaanko siellä vessoja? Mielelläni tätä jatkaisin, jos joku viitsii kanssani tätä merkillistä asiaa pohtia

      • Tässä.punikeista

        Tässä voi tutustua helluntailaiseen Juhaniin, siis Kesitakseen.


        https://www.youtube.com/watch?v=agQ9FHBIqb4

        Nyt kun olet avannut tämän ketjun luettavaksi, niin keskustellaan sitten lisää. Kysynkin millaisia ajatuksia Kesitas herätti Sinussa, tämän videon kautta?


      • Ei todella kukaan osaa kertoa iankaikkisuuden todellista olemusta, mutta sen voi kertoa, mikä on Raamatussa, eli siellä on kaikki paremmin kun nykyisessä järjestyksessä.

        Muutamia tarkennuksia.

        Jos nyt haluat uskoa Jumalaan, usko pois, mutta Hän ei pelasta ketään, pelastaja on Jeesus.

        Saatankin uskoo Jumalaan, mutta ei kuten Sinä, tunnusta että Jeesus on Kaikkivaltias Herra.

        Luonnon kiertokulku loppuu Jumalan tuloon. Oletko lukenut vastustani tässä ketjussa, sen sanoo Ilmestys.

        Tämän aihepiirin avaan 22 luku, josta hieman, ei ole kevättä, eikä syksyä, ei yötä, vain ihana päivä;
        5 Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti.
        6 Ja hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat vakaat ja todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää.
        7 Ja katso, minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen sanoista vaarin!"

        Ruoan tuottaa elämän puu ja eläimet elävät kuten ennen vedenpaisumusta, vihreällä luonnon tuotteilla. Näin elivät myös ihmiset, ennen tulvaa.

        Leopardi ja lammas käyskentelevät yhdessä kaikessa sovussa kedolla.

        Et oikein luota elämän puuhun, se on ihmisien ravintoa.
        Luvussa 22 kerrotaan siitä, en viitsi kopioida sitä tänne kokonaan.

        Kysy lisääntymisestä? Omenapuun ainut tehtävä on tuottaa uusia omenapuita, mutta ihmisen tietyssä järjessä voi käyttää myös niitä rivinnokseen.

        Iankaikkisen elämän ihmisten nimet on elämänkirjassa, eli luku ja määrä on eksakti, se ei vähene eikä lisäänny.

        Näin ollen ei tarvitse naida, koska se ei tuota mitään, ilmeisesti Jumala ottaa pois myös vietin.

        Tässä vaiheessa eletään Jumalan valtakunnassa, jota jo nyt SRK leikkii, mutta se poikkeaa tästäkin, siellä ei ole pedofiliaa yms pahaa.

        Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi, se tilanne ei muutu, mutta lisääntymiskehotuksen Hän poistaa.

        Myös housut jalassa voi olla onnellinen, kun kaikki asiat ovat järjestyksessä.

        Ilm 21;
        3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
        4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
        5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
        6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.

        Mutta miksi ilman tanssia ja soittoa, sehän on Raamatun kehotus palvoa Jumalaa ja iloita keskenään.

        Tässäkin SRK on sekulaari.

        Ilmestys on totta ja ronologinen. Iankaikkisessa kaikella on tehtävä, mutta se ei rasita, se on samaa kun Paratiisissa. 1. Moos. 2:15
        Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.

        Kysymykseen syömisestä ja ulostuksesta, kyllä tarvitsee.
        Kuten jo huomasit, ruoka on samaa mitä Paratiisissa, ja terveyden hoitaa elämän puu, johon ihminen ei kerinnyt Paratiisissa puuttua; 2 Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.

        >Ikuisessa elämässä, miten se käytännössä toimii, riittää siis pohtimista** Totta, super totta ja se kokonaisuudessaan selviää vasta siellä perillä.

        Kes.


      • Tässä.punikeista kirjoitti:

        Tässä voi tutustua helluntailaiseen Juhaniin, siis Kesitakseen.


        https://www.youtube.com/watch?v=agQ9FHBIqb4

        Nyt kun olet avannut tämän ketjun luettavaksi, niin keskustellaan sitten lisää. Kysynkin millaisia ajatuksia Kesitas herätti Sinussa, tämän videon kautta?

        Ei mitään erikoista.

        Oletko ennen kuulut edes mitä on turvakaupungit ja Jumalan oikudellisuus.

        Kommentoi itse, vaikka jae jakeelta, katsotaan sitten.

        Toistotekniikka oli kyllä surkea, siitä ei voi puhujaa arvostella.


    • admatan

      Kuinka kehittynyttä mahtaa olla elämä pelastettujen ns.taivaassa tai maassa, kummin nyt halutaan uskoa. Onko kaikki niin huippuunsa pedattu pelastetuille, ettei heidän tarvitse siellä muuta kuin olla jöllöttää huippumoderneissa omissa lukaaleissa ja keitä muita mahdollisesti on saman asunnon seinien sisäpuolella.

      Aloitetaanko uudessa elämässä ns. alusta, eli kivikaudesta ja aletaan kehittelemään pikkuhiljaa uusia keksintöjä, kuten autoa tai tietokonetta.

      En osaa kuvitella autuaitten asuinsijoja tai elämää. Eri uskonnoissa se kerrtoaan vain tuttuun tavanomaiseen tapaan sillä, että siellä on vain mukavaa.

      Miten siellä voi olla mukavaa, jos mitään sellaista, mitä täällä nyt on ei voi tehdä.

      Millaista mahtoi olla elämä taivaassa, ennenkuin siellä lankesivat kolmasosa taivaan enkeleistä kapinoimaan. Arvatenkaan ei ollut kyllin hyvää, koska tyytymättömyys sielläkin sai vallan. Eihän tuossa videolla ollut mitään sen kummempaa ja puhuja pysytteli visusti näkymättömissä. Mistä voitte edes tietää, kuka puhuja on kyseessä?

      • Ihminen ei ole elänyt koskaan kansana tai ryhmänä Taivaassa, ja vain se Uudesta Jerusalemista, kuten ehtoollis- sanat kuuluu; Tulkaa, kaikki on valmiina.

        Ihminen ei Paratiisia tee, eikä muuta


    • V618

      Tutustuppa tuohon virteen ja erityisesti säkeistöön 4.

      • Tuossa_se_4säk

        4.
        Taivaan iloa, taivaan riemua
        ei voida kuvailla.
        Kaikki sanat ovat köyhät
        kertomaan taivaasta,
        sen juhlariemusta,
        sen juhlariemusta,
        oi Herra Sebaot!


      • Tuossa_se_4säk kirjoitti:

        4.
        Taivaan iloa, taivaan riemua
        ei voida kuvailla.
        Kaikki sanat ovat köyhät
        kertomaan taivaasta,
        sen juhlariemusta,
        sen juhlariemusta,
        oi Herra Sebaot!

        Missä Raamatussa ilmenee, että iankaikkisuus on Taivaassa?

        Se on Jerusalemissa.


    • Admatan

      Siis millaisesta riemusta on kyse, eli mitä kaikkea tuohon riemuun sisältyy. Onko se laulua, tanssimista, huumorin viljelyä, ylensyömistä, turun ruisrockin kaltaista teknomusiikkia, vai millä tavalla se riemuitseminen tapahtuu. Nauretaanko, lauletaanko, ollaanko juovuksissa peräti, vai mistä nämä riemun aiheet tulevat. Jatkuuko riemu aamusta iltaan, vai levätäänkö välillä vai riemuitaanko ja hillutaanko ajasta ikuitsuuteen?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe