Pakolaisuutta oli 1918 itsenäisyyden alkuaikoina

Pakolaisia.tapettiin

Pakolaisuutta on ollut toiseenkin suuntaan, punikkeja pakeni epäonnistuneen vallankaappauksen jälkeen entiseen Neuvostoliittoon kymmeniä tuhansia.. heistä tapettiin siellä suuret määrät, tästa vähemmän ollut puhetta.

Monet halusi palata kotiikävään vedoten pois "onnelasta" heidät tapettiin, eivät olleet aatteelle hyödyllisiä enään.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RuplanippuPunalippu

      Ne vangittiin matuina ja ammuttiin vakoojina.

    • lahdatut

      Natsi diktaattoreita ollut molemmin puolin rajaa, ei ole ollut herkkua silloin köyhän elämä!

    • EiMaaorjuusVirallisesti

      Amerikka oli monien rohkeiden ja neuvokkaiden pelastus. Matkarahat lainattiin tai yritettiin haalia kasaan hanttitöillä, jos sellaisia löytyi. Lähtijöitä oli paljon Pohjanmaalta. Usein ensin mentiin lahden yli Ruotsiin. Keski-ja Itä-Suomesta lähtijöitä oli vähemmän, vaikka maanomistusolot ja elinolosuhteet olivat siellä vaikeimmat. Ns. muuttokielto mahdollisti ainakin teoriassa lyhytaikaisen työskentelyn muualla talon isännän silmien ulottumattomissa.

      • Isoero

        Juu..
        Vähän erilaista kuin muutto punikeilla Venäjälle 1918, siellä pääsi moni muuttaja hengestään.
        Ei edes viitsi kysyä, että kumman valitsisit.


    • o.w.kuusinen

      Yksi ja ainoa menestyjä neuvostoliittoon loikanneista sosiaalidemokraateista oli kaiketi Otto Wille Kuusinen. Vaikea sanoa mitä menestyminen Stalinin hallinnossa on häneltä edellyttänyt.

    • kuopanreunalla

      Stalin ilmeisesti ajatteli sosiaalidemokraateista siihen malliin että oman kansanne petitte mutta minua ette petä.

      • Tietoa.oli

        Totta, Suomen punikit riitelee, lietsoo lakkoja, pettää....
        Lenin ja Stalin olivat olleet Suomessa ja nähneet punikkiporukkaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe