Mitä Raamattu sanoo Israelista?

vbcbb

Mitä Raamattu sanoo Israelista?
Jos Israelilla olisi pelkästään historiallinen merkitys, voisimme keskittyä vain
suuresti kiittämään Jumalaa siitä, mitä hän on Israelin kautta meille ja koko
ihmiskunnalle antanut. Kiitosaiheet ovat hyvin ilmeiset.
Jumala teki liiton Abrahamin ja hänen jälkeläistensä kanssa ollakseen heidän
Jumalansa. Israel on Jumalan omaisuuskansa, valittu tuomaan ilmi Jumalan ilmoitusta.
Kuitenkin ilmoitus, jonka Jumala itsestään antoi Israelin kautta, on
tarkoitettu kaikille kansoille. Israelin vastaanottamat lain, profeettojen ja psalmien
kirjoitukset tuovat ilmi Jumalan suunnitelman aikojen alusta ikuisuuteen
asti. ”Hän on ilmoittanut sanansa Jaakobille, käskynsä ja säädöksensä Israelille.
Muille kansoille hän ei niitä ilmoittanut, hänen säädöksiään eivät toiset tunne.
Halleluja!” (Ps. 147: 19−20.) Jumala antoi kirjoitukset Israelin kautta.
Kirjoituksissa luvattu Pelastaja, siis Israelille luvattu Messias, on jo syntynyt
− hän, josta profeetta Jesaja ennustaa Herran sanana: ”Liian vähäistä on sinulle,
joka olet minun palvelijani, kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda
takaisin Israelin säilyneet: minä panen sinut pakanain valkeudeksi, että minulta
tulisi pelastus maan ääriin asti” (Jes. 49: 6).
On syntynyt Pelastaja, jota sylissä pitäessään vanha Simon puhkesi kiitokseen:
”Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan;
sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut
kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi
kansallesi Israelille” (Luuk. 2: 29–32). Näin Israelilla ja pakanakristityillä
on yhteinen Pelastaja. Paavali ei turhaan luo sitä mielikuvaa, että Israel
on jalo öljypuu, johon oksastetaan oikeiden oksien joukkoon myös metsäöljypuun
oksia eli uskoon tulleita pakanoita. Oksastettukin oksa, kunhan se vain
on elävä, saa imeä elämän nestettä öljypuun mehevästä juuresta. Mikä kiitosaihe
se onkaan! Tästä havainnosta nousee pakostakin esiin myös yhteinen tuleva
kohtalo Israelin kanssa: samassa puussa, yhteinen tulevaisuus, Jumalan
suunnitelman mukaan.
Jalon öljypuun rungossa on yksi hyvin kipeä kohta. Miten käy niiden oikeiden
oksien, juutalaisten, jotka on karsittu pois? Esille nousee kysymyksiä. Mikä
20 Rakkaudesta Israelin Pyhään
on tänä päivänä Israelin todellinen suhtautuminen Pelastajaan?
Paavalin sanan mukaan risti on juutalaisille pahennus, ja Paavali saarnasi
nimenomaan ristiinnaulittua Kristusta. Joka tapauksessa Jumala ei ole hylännyt
kansaansa. Heitä ei ole siirretty evankeliumin ulottumattomiin eikä heidän
tehtävänsä ole päättynyt. Israel saattaa näyttää epäonnistuneelta ja tehtävänsä
kadottaneelta pappiskansalta, mutta Jumala on luvannut kääntää sen kohtalon
ja asettaa sen ennalleen. Sen hän tekee oman nimensä tähden. Historiansa lisäksi
Israelilla on myös tulevaisuus kansana ja paikkana, jonka keskelle Kristus tulee
perustamaan valtakuntansa maan päälle.
Kiitoksen lisäksi on aihetta rukoilla. Meidän henkilökohtainen kohtalomme,
samoin kuin kaikkien pakanakansojen kohtalo, liittyy Israeliin riippumatta siitä,
tahdommeko sitä vai ei. Kytkentä käy ilmi jo siitä lupauksesta, jonka Jumala antoi
Abrahamille. ”Minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun
nimesi suureksi, ja sinä olet tuleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka
sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi
kaikki sukukunnat maan päällä.” (1. Moos. 12: 2−3.)
Siunatkaa Israelia
On kaksi vaihtoehtoa: puolesta tai vastaan. Lause ”jotka sinua siunaavat” sisältää
aktiivisuuden elementin. Emme voi seisoa sivussa ja vain seurata tilannetta suljetuin
suin. Aktiivisuus on vähintäänkin siunauksen ja rukouksen sanoja.
Israelin siunaamiseen liittyy rukouksen lisäksi myös paljon muuta. Matteuksen
evankeliumin luvussa 25 maan päälle palaava Kuningas sanoo oikealla puolellaan
oleville: ”Tulkaa minun isäni siunatut.” He saavat valtakunnan ja ovat
Isän siunaamia. Ihmetellen he kysyvät: ”Miksi?” Kuningas vastaa: ”Minun oli
nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda;
minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te kävitte
minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.”
Siunatkaa, sillä siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.
Rukous messiaanisten juutalaisten puolesta
Meidän on syytä rukoilla messiaanisen seurakunnan puolesta ja tukea sitä kaikin
tavoin, sillä kaiken keskellä messiaanisilla juutalaisilla on parhaat mahdollisuudet
viedä evankeliumi omalle kansalleen.
Paavali oli juutalainen lainoppinut ja kiivaili lain ja Jumalan puolesta niin,
Ote:
http://www.aikamedia.fi/data/doc/ra/rakkaudesta_israelin_pyhaan_ebook_mttitlq2zk_sample_eundyvnf14.pdf

3

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fdhhh

      Johan on ihme, ettei asialliset viestit säily palstalla.

      • fdgfhh

        Muistutan Suomen laista, koskien uskoa, uskontoa, ilmaisuvapautta ja palstan aihealuetta.


    • KristuksenIsrael

      -18.1.2017-

      Vastaus Israelia käsitteleviin kirjoituksiin:

      Useat foorumilla juuri nyt ilmenevät kirjotukset todistavat väärin, valheellisesti, ehkäpä jopa tahallaan Kristuksen Uuden Liiton aikaisesta Israelista siitäkin huolimatta, että oikea asianlaita on tuotu foorumilla esiin jo monta kertaa ja nimenomaan vaikka Kaikkivaltiaan Pyhät Ilmoitukset ja Kirjoitukset sekä muut lähteet todistavat voimallisesti Kristuksen Uuden Liiton ajan oikeasta Israelista.

      Mihin siis nämä väärintodistajat ovat hylänneet ja unohtaneet syntyperäiset Juudan ja muun Israelin jälkeläiset - olivatpa nämä sitten ympärileikattuja tai siitä luopuneita -, joita liittyi kääntymisen, parannuksenteon, Kristuksen Herrakseen tunnustamisen ja kasteen kautta Kristuksen Uuden Liiton Israeliin jo Johannes Kastajan toiminnan seurauksena ja runsaasti sen jälkeen ja joihin toistuvasti Uuden Testamentin kirjeet viittaavat?

      Ja juuri nämä Kristuksen Uuden Liiton oikeat israelilaiset (12 sukukunnan jälkeläiset) täyttävät Kristuksessa uudelleen koottavaa Israelia koskevat profetiat ja siten myös Kristusta tältä osin koskevat profetiat.

      Väärän israelin tunnustaminen taas kieltää näiden oikeata Israelia koskevien profetioiden ja siten tältä osin Kristusta koskevien profetioiden toteutumisen eli kieltää siis Kristuksen (Messiaan), mikä on siten antikristillistä toimintaa.

      Toisin sanoen tuon Kristuksen Uuden Liiton aikaisen väärän israelin yhteiskuntajärjestelmän ja hallinnon rakentaminen, tukeminen (ylläpitäminen) ja puolustaminen on saatanan järjestyksen rakentamista, tukemista (ylläpitämistä) ja puolustamista sekä samalla vihollisuutta Kristuksen Uuden Liiton aikaisen Kaikkivaltiaan Pyhän Järjestyksen Kristuksessa eli Kristuksen Pyhän Järjestyksen rakentamista, tukemista (ylläpitämistä) ja puolustamista vastaan.


      Tuon Lähi-idässä sijaitsevan väärän israelin valtion vastakohtana on se ainoa oikea, Kristuksen Uuden Liiton Israel, jonka kuninkaana Daavidin valtaistuimella jo nyt istuu Jahushua (Jeesus) Kristus ja hänen seuranaan on 12 opetuslasta, Galilean juutalaisia.

      Tuo Lähi-idän samanniminen valtio, perustuslakinsa mukaan demo(ni)kratia on yksiselitteisesti laiton yhteiskuntajärjestelmä ja hallinto Kaikkivaltiaan ja Kristuksen edessä koko Kristuksen Uuden Liiton aikana. Sen perustajat, rakentajat, tukijat ja puolustajat syyllistyvät suureen syntiin ja valtaisaan kapinaan varastamisineen (ryöstämisineen) Kaikkivaltiasta ja Kristusta, Kaikkivaltiaan muita lähettiläitä, Kristuksen Opetuslapseutta ja Kristuksen Uutta Liittoa, Kristuksen apostolista (apostolien) seurakuntaa ja Kristuksen maanpäällistä, kuningas Daavidin valtaistuimen kuningaskuntaa sekä Aabrahamin uskoa, oikeata Islamia vastaan.

      Ja tuo Lähi-idän samanniminen valtio, Kaikkivaltiaan ja Kristuksen edessä laiton yhteiskuntajärjestelmä ja hallinto tulee purkaa välittömästi samoin kuin kaikki muutkin Kaikkivaltiaan ja Kristuksen hylänneet, kieltäneet, näitä vastaan kapinoivat ja näiden ulkopuolella olevat yhteiskuntajärjestelmät ja hallinnot, järjestykset ja toiminnot sekä lopettaa maanpiirin resurssien käyttämisen niiden perustamiseen, rakentamiseen, ylläpitämiseen ja puolustamiseen, mikä Kristuksen nimessä kielletäänkin ja Kaikkivaltiaan Pyhä Henki eli Totuuden Henkin sen vahvistakoon.

      Tämä kirjoitus ei käsittele tuossa kyseisessä Lähi-idän valtiossa asuvia ihmisiä ja ihmisyhteisöjä, joiden joukossa on niin hyvää kuin pahaa tekeviä. Mutta kaikkia kelvollisiksi katsottavia kehotetaan siirtymään tuolla alueella Kristuksen ja profeetta Muhammadin alaisuuteen ja näiden alaisuudessa toimivaan oikeaan Islamilaiseen Kalifaattiin, Aabrahamin kuningaskuntaan, tuohon kuningas Daavidin valtaistuimen kuningaskunnan ennallistukseen Kristuksessa, jota siis Kristus opetuslapsineen edustavat.


      Mitä väärien todistusten antajat tietävät oikeista ja vääristä juutalaisista kuin muista oikeista israelilaisista ja muista Aabrahamin sekä vielä muidenkin kansojen ja heimojen jälkeläisistä heidän joukossaan kuten myös eedomilaisista ja kanaanilaisista sekä valhejuutalaisista ns. juutalaisuuteen liittyen sekä kaikkien näiden asuinpaikoista tänä Kristuksen Uuden Liiton aikana?

      Oikeita Juudan jälkeläisiä ja heidän joukossaan muitakin oikeita israelilaisia - erotuksena valhejuutalaisista - on varsin paljon niin ns. kristittyjen kuin ns. islaminuskoisten joukossa, mutta huomattavan paljon vähemmän ns. juutalaisten (valhejuutalaisten) joukossa.

      Aabraham, Mooses ja monet muutkin kansanjohtajat samoin kuin Kristus apostoleineen ja opetuslapsineen tulivat nimenomaan ns. islamilaiselta alueelta - ns. Galilean (suom. kehä, piiri) kehältä - eivätkä suinkaan ydin-Juudasta.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      184
      1784
    3. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      77
      1124
    4. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1123
    5. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      64
      1046
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      981
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      980
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      976
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      974
    10. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      973
    Aihe