Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Raimo Viirretin kolumnit

Aina sisällöltään tyhjiä ja eivät anna mitään aineksia ajatteluun.

20

223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Epäsiisti.pörröpää

      Ystavani Rami on hyvä kirjoittaja, mutta persufoobikko ja äärioikeistolla aiheettomasti pelottelija. Hyvän ystävämme SensuuriSepon kanssa joko laiskuuttaan, ilkeyttään tai jopa tahallaan kirjoittavat hieman muunnettua totuutta. Monet Ramin kolumnit ovat hyvin kirjoitettuja sekä faktoiltaan oikeita, mutta se äärioikeistolla pelottelu on yleistä. Ja Rami taitaa jostain tuntemattomasta syystä vaieta äärivassareiden, kuten Dan Koivulaakson, Li Andersonin, Paavo Arhinmäen ja ennen kaikkea äärimuslimien ja muiden islamistien teoista, kuten parin vuoden takaisten muslimien itse aiheutetuista Tukholman moskeijoiden paloista.

      • eikainaria

        Hieman on ylimieliseksi heittäytynyt tuo kaksikko vuosien aikana. Ehkei selkääntaputtelijoita enää riittäisi kulttuuripiireissä ja isompien lehtien toimittajien seurassa jos sattuisi vahingossa kirjoittamaan jotain ikävämpääkin totuutta.

        ps. vuosi sitten kauhisteltiin suuresti katupartioiden tuloa kaduille. Joko ne ovat saaneet paljon kauheuksia aikaan, joko?


    • Totuustämä

      Ne jotka ovat älyllisesti vähän heikompi lahjaisia pitävät Viirretin kirjoituksia hyvinä. Sellaiset jotka ovat vähänkin enemmän kouluttautuneet ja seuraavat mediaa laajemmin(jopa ulkomaisia julkaisuja) pitävät Viirretin kirjoituksia lähinnä säälittävinä.

    • tolvanvat

      Hyvinhän se kirjoittaa ja on näköjään antanut teillekin ajatuksentynkää koska kommentoitte. Teitä vaan nyppii koska se ei ole samaa mieltä kun te.

      • lagerta

        Reppana Ramin puolustelijat ovat sen verran hölmöjä etteivät he erota mikä on laadukas kolumni ja mikä ei.
        Vaan sehän on heidän häpeänsä, kun ajattelu on jäänyt heillä kovin alhaiselle tasolle !


      • ääliöitäriittää

        no näitä naurettavia wannabe suomi maahanmuuttajilla paremmaksi-maksakaanoittenolemisetkymmeniksivuosiksi -tyyppejähän kyllä riittää.....samaa typeryyttä kuin koko lehtykäisen .....linja...voe voe


    • zoooseee

      Kainarin toimittajat siellä yrittävät puolustella Ramia !
      Ihan naurattaa teidän kainarin toimittajien hölmöys...

      • Hyvvee

        On siellä kainarilla muutama hyväkin toimittaja. Muistaakseni joku toimittaja Moilanen kirjoitti aikoinaan hyviä juttuja. Lieneekö jo eläkkeellä?


    • penalisti

      Viirret ei todellakaan ole penaalin terävin kynä !

    • Pirttijoelleherätys

      Miksi ei kirjoita Kainuun asioista juuri milloinkaan , vaikka tietoa varmasti on kaikenlaisista suhmuroinneista. Se itsesenssuuri vissiin estää tämän . Muutenkin lehdessä on niin vähän paikallista asiaa joten ei tarvitse ihmetellä , kun levikki laskee . Lännen Median ukot ja akat kirjoitelkoot muun maailman asioista yläkertoihinkin.

      • krvänsyylä

        Tänään taas tuo turha lehti tuli ilmaiseksi, mitä ilmeisimmin osuuskaupan ison mainoksen tukemana.

        Eipä ollut mitään uutista luettavana, tyhjänpäiväinen kolumni "vihapuhe sitä vihapuhe tätä", joutavia kulttuurihöpinöitä, samat kympin palstan ilmoitukset kuin ilmaiseksi jaettavassa koti-kajaanissakin.

        Ei voi kuin ihmetellä kuka tuollaisesta lehdestä maksaa satoja euroja vuodessa.


      • debiilioot

        Me keillä on rahaa.


    • tyhjäähöpinää

      En ole koskaan maksanut tai tilannut "sontasiioonia".

      • uusiokäyttöä

        Maaseudullahan tämä kainari oli aikoinaan oikeassa käytössä.
        Nuukat kepulaiset pyyhkivät sillä huusissa peräpeiliään.


    • viiirreillen

      Tämän päivän pääkirjoitus lehdessä Viirretin käsialaa jossa kehuttiin Bernerin liikenneverkon kehittämiseen liittyvää hanketta?

    • Krii_Tikko

      Sontaa kuten koko lehtikin.

    • bernerinmenskut

      Bernerin viimeinen "kuukautisvuoto" KS kehuu haisevaa vuotoa???? Onko Pipilä sijoituksissa mukana???

    • salainenliitto

      Onko Viirret kepun etäpääte Kainuun Sanomissa ja kirjoittaa sitä mitä kepu puolueena määrää?

    • rairairaimo

      Jatkaako Viirret vihapuheiden tapaisten kolumniensa sarjaa Trumppia kohtaan?

    • käteejormaota

      kirjoittajat vain kirjoittaa

      älkää matkiko noita kirjoittajia

      poistukaa, tehkää töitä

      sitä ei kirjoittajat ole tehnyt ikinä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1447
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1419
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe