Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Eikö maatilalla ole avio-oikeutta?

Pippuri5

Vanhemmillani oli entisajan "syytingillä" saatu maatila,jota yhdessä hoitivat samoin isän vanhempia.
Äiti kuoli ja ilmeni,että isä oli merkinnyt tilan vain omiin nimiinsä.
Heillä oli muutakin omaisuutta,joka on nyt kuolinpesänä,isän hallinnassa.
Jäin ihmettelemään äidin osattomuutta.Eikö hänellä ollut avio-oikeutta maatilaan?
Erotilanteessa olisi ollut.Keskinäinen testamentti oli,jossa hallintaoikeus jäi elävälle
puolisolle ja perijöinä me lapset.

Tämä vaivaa,koska isä on sokeana ja liikuntakyvyttömänä sekä lievästi dementoituneena 24/7 palvelutalossa.
Hän elää aikaa 1970-luku,koska sokeutui silloin.
Hankalan luonteensa mukaisesti hän määräilee mitä pitää tehdä (kaiken haltijana).
Metsät mätänevät,koska hän tietää joka puun.Kotitalossa ei saa asua,mutta pidämme
silti sitä kunnossa.

Menikö perunkirjoitus oikein?

3

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jdorivn

      Maatilalla ei voi olla avio-oikeutta, koska avio-oikeus kuuluu tai ei kuulu vain ihmiselle. Avio-oikeutta ei voi olla esim. maatilalla, autolla, mopolla eikä hieromasauvalla.
      En voi ottaa antamillasi tiedoilla kantaa onko perukirjoitus mennyt oikein. Muuta kysymystä sinulla ei ollutkaan.

    • 9-6

      Avio-oikeus ei anna vainajalle mitään, eikä rikkaamman lesken tarvitse maksaa tasinkoa kuolinpesälle. Ihan oikein meni.

      Jos isä on kuvailemassasi kunnossa hankkikaa hänelle edunvalvoja maistraatin kautta.

    • Pössö

      Pesäero!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2434
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2143
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1788
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1581
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1556
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1515
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1478
    8. 54
      1340
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      87
      1296
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1219
    Aihe