Mistähän aloittaisin..
Kävin pesettämässä autoni, siis autopesurissa ja sen jälkeen alkoi tapahtua:
Ensin syttyi se moottorin ohjain-elektroniikan häiriövalo. Ohjekirja käteen ja varovasti ajoin kilometrin matkan kotiin. Sammutin auton ja kun nousin autosta ulos, niin ihan h-moilasena kuuntelin, että jokin hurina kuuluu konepellin alta, vaikka auto ei ole käynnissä. Menin kotiin ja sitten aloitin googlettamisen ja soittelun, että saisin apua.
Joku tuttavani sanoi, että syylärin tuuletin jäänyt päälle, mennyt kosteutta sinne. Noh, enhän minä naisena osannut tehdä mitään. Viimein tuttavani tuli autoa katsomaan.
Ei mitään hurinaa, mutta auto ei myöskään lähtenyt käyntiin, eli oli tyhjännyt akun. Tuttava otti konepellin alta kaksi sulaketta pois, siis ne jotka pyörittävät tuuletinta. Sitten apuvirralla auto käyntiin.
Auto käynnistyi ihan hyvin ja minäpä peruuttamaan autokatoksesta, että pääsen ajelemaan ja lataamaan akkua.
Autokatos ihan jäinen, joten sain sitten auton sammumaan ja taaskaan ei lähtenyt käyntiin.
Ei muuta kuin uusiksi koko homma, eli apuvirralla käyntiin.
Mutta..sittenpäs tapahtuikin ihmeellistä; auto kävi nätisti, mutta kaasu ei reagoinut mitenkään..siis ei mitenkään. Poljin menee kyllä pohjaan, mutta kierroksia ei ota.
Kojetaulussa palaa nyt toinen vikavalo (ei siis enää se moottorin ohjain...tms-valo).
Nyt siinä palaa sellainen puolikkaan autonkuva ja päällä munalukko (keltainen valo) (ohjekirjan mukaan auton turvajärjestelmän häiriö-valo).
Eipäs tuolla autolla nyt ajeta metriäkään, kun kaasu ei toimi.
Mikä ihme autoani vaivaa? Voiko tuo pesussä käyminen aiheuttaa kaiken tuon?
Kyselee epätoivoinen Peugeotin omistaja-äiti
Apua kaivataan
7
229
Vastaukset
- kevätaurinkoaa
Pakkasella ei kannata pösöä pesettää varsinkiin automaatissa!
- dsfsdfsdfsfdsdfsfsdf
Fiat palstalla kun on ihan identtinen viesti
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14738425/apua-kaivataan
Niin eikö sieltä voisi katsoa vastauksia- lääkeauttaa
Kylläpäs sattuikin sama vika. ☺️
- esbopeugeot
Mulla ei toimi edes keskuslukitus vm. 2004 Peugeot 206:ssa. Kivikovat penkit ovat ja koirankakka haisee sisällä.
- fiddupeugeot
Tuolta --> http://keskustelu.suomi24.fi/t/14732068/eukko-alkoi-viduileen
- Olavikolavi
Joo kannattaa kysellä vaan täältä neuvot ja unohtaa autokorjaamot.
- 307Feline180
Lataa akku ihan erikseen täyteen. Nuo ongelmat johtuu tyhjästä akusta. Samalla, kun irrotat akun ja viet lämpimään latautumaan, moottorinohjauksen säädöt palautuvat tehdastilaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 305567
- 1832128
Oulaisen vaalitulos: Vahva alku, mutta lisää toimia tarvitaan
Hallituksen toimet rikollisuutta vastaan alkavat tuottaa tulosta. Puolueväriin katsomatta demokratian valtaa ja perustus81778Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1621659Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon
Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike321354Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan681352Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais141344En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.701204- 941175
viekää miehet naiset kunnon treffeille
Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.2151121