Olen jo pitkään harkinnut uutta elämää toisessa paikassa. Tämä veisi kaikki läheiseni ja olen kyllästynyt heihin. Kaipaan jo yksinäisyyttä. Silti tavallaan tuntuu jotenkin väärältä jos unohdan ne ?:o...
Onko normaalia haluta vain unohtaa kaikki läheiset
4
170
Vastaukset
Hei Ikuinenpohtija.
Kirjoituksesi oli aika monitulkintainen, siksi en tiedä, mitä tarkoitit. Mutta olin aistivinani kirjoituksessasi jonkinlaista uupumista ja tuen tarvetta. Miltä tuntuisi keskustella jonkun luotettavan tahon kanssa noista ajatuksistasi ihan suoraan ja peittelemättä? Kertoisit mitä aiot ja toivot, mihin olet pettynyt. Voisit pohtia mitä siitä seuraa ja miten voisit hoitaa ihmissuhteitasi parempaan suuntaan? Keskusteluapua voi kysyä esimerkiksi terveyskeskuksesta. Myös seurakunnan diakoniatyöntekijän tai papin kanssa voi varata keskusteluajan. Toivon sinulle tukea elämääsi
Merja, diakoni- merjaadiakoniii
keskittyy nyt vain lapsen oikeuksiin, tasavvertaiseen vanhemmuuteen- ja holtajuuteen; Raiison kaupungin perättömiin lausumiin, selvityksiin, lapsen tarkoitus
hakuiseen vieraannuttamiseen- ja vainoamiseen
omasta isästään- ja suvustaan tuomioistuimessa
lapsen olosuhteista..
- menolippu72
Samoilla linjoilla ollaan. Olen perheen isä jossa on 3 murrosikäistä lasta. Näennäisesti kaikki menee hyvin. Kuitenkin on pitkään jatkunut vaikea olo ja unettomuutta. Jonkinlaisena haaveena kadota ilman rahaa ja lähteä ajelehtimaan maailmalle...
- ValinnanVapaus
Jos läheiset rasittaa heihin voi ja saakin ottaa etäisyyttä. Paitsi tietysti omiin, vielä alaikäisiin lapsiin ei saa ottaa etäisyyttä, jos niitä on mennyt tekemään. Se on elinikäinen pesti.
Minulla on yksi sukulainen, jota en halua tavata. Tapaan häntä kerran tai kaksi vuodessa ja sekin on liikaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 683159
- 2002791
- 222608
- 492578
- 202456
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412295Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101743Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241697- 361545
- 181416