Osaisiko joku sanoa, että mistä voi johtua kuvotus vatsan ollessa tyhjä. Pahimmillaan herään öisin tunnin välein syömään ja saan uudestaan unen vasta syötyäni. En ole raskaana.
TYHJÄN VATSAN KUVOTUS
3
162
Vastaukset
- lämminateria
Tasoita vatsahappoja ainakin, tilkkaan vettä ruokasoodaa 1-2tl iltaisin. Olisi hyvä myös vaikka edes välillä iltapala-ateria lämmin puuro tai muu vastaava kuitupitoinen ruoka, näkkileipäkin on hyvä tai hedelmät. Nopea konsti on lämmin kaakojuoma tai pelkkä maito /piimä /rahka /luonnonjogurtti. Kalaruuan lisääminen jää nykypäivänä monilta pois, vaika siitä saisi tärkeitä ravintoaineita. Siksi kalaruuat, erilaiset neitsytöljyt olisi hyvä lisä aterioihin.
Olo voi tulla ummetuksesta tai liian vaatimattomasta iltapalasta. Joskus autoimmuunihäiriöstä. Tai kaikista näistä. Pysyvän D-vitamiininoton lisäksi kannattaa otta myös pieni vitamiinikuuri silloin tällöin, katso että vitamiiniin on lisätty jodi ja seleeni. - kaurapuuroa
Vatsakatarri lievänäkin tai tulehduksellisuus mahalaukussa tarvitsee jotain vatsassani koko ajan. Kaurapuuro (vellimäinen) on hyvää siihen.
- bbb1
Kiitoksia vastauksista. Minulle tuli mieleen, että olisin lukenut jostakin, että refluksitauti voi myös oireilla näin. En tiedä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743520
- 2012942
- 252830
- 492718
- 222624
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412425Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2372024Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241857- 421763
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen1601684