Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kuka maksaa rikkoutuneen hanan?

tänkapå

Vuokraan pientä kerrostaloasuntoa, jossa on tehty pari vuotta sitten putkiremontti. Pari päivää sitten vuokralaiseni lähetti kuvaviestin: keittiön hanasta oli jäänyt kahva käteen. Otin yhteyttä talonmieheen, jotta hän kävisi korjaamassa hanan.

Seuraavana päivänä talonmies soitti minulle, ja kertoi, että hana on rikottu tahallaan, niin uutta ja ehjää hanaa ei saa tavallisessa käytössä tuolla tavoin "katki". Uusi hana vaatisi putkimiehen käynnin ja maksaisi mansikoita. Taloyhtiö ei korvaa, koska katsoo hanan rikotun tahallisesti.

Vuokralainen on tiukasti sitä mieltä, ettei ole rikkonut hanaa tahallaan. Tunnen hänet muuta kautta, eikä minulla ole syytä epäillä hänen sanaansa. Ei tosin talonmiehenkään.

Kysymys kuuluu: kuka maksaa uuden hanan ja sen asennuksen? Taloyhtiö ei suostu maksamaan eikä vuokralainen. Minusta hanan uusiminen ei tässä tilanteessa kuulu myöskään minulle.

19

4284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 985649598

      "Uusi hana vaatisi putkimiehen käynnin ja maksaisi mansikoita."

      Pakkoko siihen on jokin mansikkahana laittaa, ostaa halvimman niin kestää paremmin käyttöä. Riidellä siitä ei hyödytä, saati hakea tahallisuutta.

      "ehjää hanaa ei saa tavallisessa käytössä tuolla tavoin "katki"

      Katkennut hana kaikkine osineen pitää lähettää valmistajalle, jotta korvaisivat kulut, koska hanan voi tietysti olettaa kestävän vähintään seuraavaan putkiremonttiin saakka. Voi vaatia myös asennus- ja muut kulut.

    • eikokohanaavaihtoon

      Hoida hana pian kuntoon niinkuin hyvä vuokraisäntä tekee, ja sitten kulut hanan valmistajalta, tai todistakoon ettei hana voi mennä rikki tuolla tavoin.

      Ensin kannattaa tutkia kylläkin ihan itse netistä, voiko vain sen rikkoutuneen osan vaihtaa.
      Näitä kokonaisen hanan vaihdattajiahan talonmiehistä ja putkiliikkeistä löytyy, kun maksaja hanalle on tiedossa...
      Varaosia saa ainakin Oraksen tuotteisiin hyvin (ehkä voit jopa vaihtaa itsekin..).

    • tänkapå

      Hana on korjattu toistaiseksi, mutta se prakaa aikanaan, ja sitten tarvitaan isompi remontti, jota esim. talonmies ei voi tehdä.

      Luotan talonmiehen sanaan 100%, hänellä ei ole oma lehmä ojassa. Hanat ovat vain niin kuin autotkin nykyisin, ei niitä enää voi korjata kuin "alan liikkeet".

      Talonmiehen mukaan kyse ei ole valmistusvirheestä, vaan hana on selvästi väännetty väkivalloin auki. Hänellä on alan koulutus, joskin vanhemmasta päästä.

      Harmittaa maksaa pitkä penni samasta hanasta kahteen kertaan.

      • 985649598

        Valmistajalle sitten vaan reklamaatiota kuvina ja selostuksena, kyllä ne reagoi.

        Siihen saa lähtökohtaisesti luottaa, jos vuokralainen ei katso rikkoneensa ja toisaalta talonmiehen asiantuntemuksen kanssa voi olla vähän niin ja näin, sillä ei sitä oikein voi pitää semmoisena asiantuntijalausuntonakaan, että käräjille kannattaisi heti mennä, joten valmistaja on tässä ihan oikea taho lähteä perkaamaan syytä auki.


      • 985649598
        985649598 kirjoitti:

        Valmistajalle sitten vaan reklamaatiota kuvina ja selostuksena, kyllä ne reagoi.

        Siihen saa lähtökohtaisesti luottaa, jos vuokralainen ei katso rikkoneensa ja toisaalta talonmiehen asiantuntemuksen kanssa voi olla vähän niin ja näin, sillä ei sitä oikein voi pitää semmoisena asiantuntijalausuntonakaan, että käräjille kannattaisi heti mennä, joten valmistaja on tässä ihan oikea taho lähteä perkaamaan syytä auki.

        Milläköhän perusteella se talonmies on siihen tahallisuuteen päätynyt, mutta siinä tapauksessa että hana olisi sattunut rikkoontumaan vahingossa, niin kotivakuutus saattaisi kattaa vai olisiko se kuitenkin taloyhtiön kiinteistövakuutus vesikalusteiden osalta, ja jospa se kenkä puristaakin nyt siitä.


      • eikokohanaavaihtoon

        Ilmeisesti kyseessä ei siis ole Oras, mutta ihan uteliaisuudesta voitko kertoa minkä merkkisestä tuotteesta on kyse?

        Oras on laittanut huolto- ja korjausohjeet nettiin, niistä selviää hyvin mitä voi tehdä ja mitä ei - ja Oraksen kamoja kyllä voi korjailla itsekin jonkin verran.
        Taloyhtiöissä tosin parempi miettiä mitä korjailee itse, ettei vastuut pääse mahd. vuototilanteessa realisoitumaan :/


      • tänkapå
        eikokohanaavaihtoon kirjoitti:

        Ilmeisesti kyseessä ei siis ole Oras, mutta ihan uteliaisuudesta voitko kertoa minkä merkkisestä tuotteesta on kyse?

        Oras on laittanut huolto- ja korjausohjeet nettiin, niistä selviää hyvin mitä voi tehdä ja mitä ei - ja Oraksen kamoja kyllä voi korjailla itsekin jonkin verran.
        Taloyhtiöissä tosin parempi miettiä mitä korjailee itse, ettei vastuut pääse mahd. vuototilanteessa realisoitumaan :/

        Talonmies sai hanan korjattua toistaiseksi, mutta se ei tule kestämään kovin pitkään, vaikka sitä jatkossa kohtelisi hyvin hellävaraisesti. Seuraava vaihe on sitten uusia koko hana ja tiskikoneen hana, mitä talonmies ei saa tehdä, vaan tarvitaan putkimies.


    • Oikeusasia

      Haasta valmistaja ja vuokralainen oikeuteen niin saat hanasi kuntoon.

    • tänkapå

      Ehdotin vuorkalaiselle, että hän hakisi korvausta kotivakuutuksesta uuden hanan hankkimiseen ja minä maksaisin hänen omavastuunsa. Hän ei kommentoinut mitenkään, mikä mielestäni antoi aihetta epäillä, että hänellä ei ole kotivakuutusta, vaikka sellaista edellytin vuokrasopimusta allekirjoitettaessa.

      Olen tuntenut ko. talonmiehen 30 vuotta, eikä minulla ole syytä epäillä hänen sanaansa, niin monta kinkkistä tilannetta hän on hoitanut hyvin ja reilusti kaikkien osapuolten kannalta.

      Ehkä tosiaan lähetän kuvan ja kuvauksen vielä hanan valmistajalle. En nyt juuri muista minkä merkkisestä hanasta on kyse, kuvasta päätellen Oras, vaikka tekstiä ei näy.

    • asuntosijoittaja
      • somessa_ei_taitoa

        Aivan oikein ihme piipitystä ja saman hanan saa vielä vähennettyä vuokrista verotuksesta tuskin hana vaihdettuna 250€ enempää maksaa.
        Tässä näkee ettei kannata putkirempoissa niitä halvimpia hanoja laitella itsekkin vaihtanut käyttökahvan ja juoksuputken tiivisteet eikä tarvitse edes vettä sulkea suluista ja korjaussarja vaseliinin ja hiomapapereiden kanssa maksoi 5euroa ja työ otti noin 20min.
        https://www.youtube.com/watch?v=M3FLOXe9owE
        Tuosta voi katsoa mitä pitää tehdä ja kuvasta näkyy miten yksinkertainen se käyttökahva on vaihtaa.


      • tänkapå

        En ole asuntosijoittaja. Kyseessä asunto, jossa minulla ei tällä hetkellä ole itse varaa asua. En piipitä. Opettele käytöstapoja.

        Asia on hoidettu. Suuret kiitokset kaikille, jotka antoivat hyviä vinkkejä ja kiitokset myös hanayhtiölle, joka tuli hienosti vastaan.

        Nillittäjille toivon parempaa elämää, ettei tarvitse hakea "iloa" toisten mollaamisesta.


    • hanahanhanarikki

      Juu, täällä tulee aina noita nillittäjiä, älä välitä. Itsekin olen vuokranantajana ollut yli 30v. Tekisin näin:
      -kuva rikkoutuneesta tai koko hanan lähettäminen valmistajalle reklamaation kera. Luulen, että saat nietu-vastauksen, '' emme korvaa'' ja sehän on hyvä kun ne perustelee sen ja saat kuitin vuokralaiselle ettei se itsestään eikä normaalikäytössä ole voinut mennä. Pyydät korvaamaan. Jos ja kun ei maksa, vähennät lopulta vakuudesta kun lähtee.
      Toki joskus hana voi mennä rikki piankin eikä takuu voimassa. Mutta se on toinen stoori jos tuota on kerran kovasti väännetty.

    • Porno-Jalmari

      Hanat kuuluvat taloyhtiölle, PISTE.

      • noeihän

        Eivät kuulu AINA. PISTE.


      • Porno-Jalmari
        noeihän kirjoitti:

        Eivät kuulu AINA. PISTE.

        Hanat kuuluvat taloyhtiölle, AINA, PISTE.


      • NOEIHÄN
        Porno-Jalmari kirjoitti:

        Hanat kuuluvat taloyhtiölle, AINA, PISTE.

        PERUSTELE.


      • Urpo-Kustaa
        noeihän kirjoitti:

        Eivät kuulu AINA. PISTE.

        Lähtökohtaisesti kuuluvat.


    • muovikahva

      Joko vian alkuperäisessä kuvauksessa on jotain vikaa tai sitten tässä on ollut melkoista taidottomuutta niin vuokranantajalta kuin talonmieheltäkin, ehkä myös vuokralaisen hölmöilyä.
      1. jos oraksen hanasta jää kahva käteen, korjataan se vaihtamalla kahva, projekti ei vaadi putkimiestä eikä yli 25€ rahaa
      2. jos kahvan mukana saa myös säätökasetin hajoamaan, riittää säätökasetin ja kahvan vaihto yhteensä noin 50€. säätökasetin vaihtaa kyllä helposti talonmieskin, mutta jos siihen putkimies kutsutaan, niin tulee 150€ projektille hintaa.
      Jos kyseessä oli ykkösvaihtoehto, vika ei välttämättä ollut kenessäkään, ehkä vuokralainen on liian innokkaasti käyttänyt hanan muoviosille sopimattomia puhdistusaineita ja haurastuttanut muovin ennenaikaisesti. Tätä tapahtuu todella usein niin hanojen kuin wc-painonappienkin kanssa. Ei tehtaan vika, mutta monesti ainakin takuuaikana lähettävät osan goodwill takuuna, vaikka hanan tai pytyn ohjekirja onkin siivoojaa varoittanut....
      Jos kyseessä on kakkosvaihtoehto, syy on varmasti vuokralaisessa, säätöosan hajottaminen vaatii voimaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      71
      2328
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2113
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1728
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      42
      1537
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1467
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1429
    8. 52
      1298
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      73
      1254
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe