Koska Kela alkaa maksamaan korvauksia

myöhästyneistä

tt-päätöksistä?

47

1068

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Stadinkundiolen

      22.5 alkaen. Niitä päätöksiä ei vielä kellään näy, eikä ole postitettu! Et silleen hei! teppo.moi

    • smilingmanchaplin

      Elli käy ensin telkkarissa irvistelemässä ja vasta sitten syödään vihta.

      • 167-176

        Elli on itäsuomalainen eli vastanhan se Elii syö sanojensa lisäksi.


    • mitenonkaan

      Muista keskusteluista löytyy tietoja, joiden perusteella, jotkut olisivat saaneet toimeentulotukipäätöksen yhteydessä tiedon henkilölle maksettavista myöhästymiskorvauksista.

    • Laiskurivain

      Yksi tosiaan väitti muualla et ois lisätty kuin taikatemppu. Päätöserittelyä ei vaivautunut katsomaan, mikä näkyy sähköisenäkin. Laiskuuden ja tollouden huippu..

    • Pääjohtaja.vaihtui

      Kela odottaa, että Lissa Hyysälä maksaa aiheuttamansa vahingot. Sen jälkeen Kela tilittää maksut eteenpäin.
      No eipä tietenkään >D Eihän johtajia saa vastuuttaa tekemistään vahingoista. Siitä voisi tulla paha mieli.

    • Heikki_Sinsemilla

      Luuletteko tosiaan että sieltä koskaan mitään tulee, ainakaan ilman sitä perinteistä tiliote- ja liiterumbaa ja kielteisestä päätöksestä joskus ensi vuosikymmenellä saatua Hallinto-oikeuden ratkaisua?

      • 167-176

        Voi olla että maksavat vain niille muutamalle sadalle jotka on tehneet kantelun. Varmaan vetkuttelevat siinäkin ja saattavat yrittää vähentää sen toimeentulotuesta siltä maksukuukaudelta ja jos ei valita päätöksestä niin lopputulos on korkeintaan nolla.

        Kelan taktiikkana näkyy olevan se että tehdään laittomia päätöksiä aina kun se on mahdollista, jos hakee oikaisua niin lakia ei vielä siinä vaiheessa noudateta ja saatetaan hyväksyä oikaisuvaatimus osittain. Vasta sitten jos valittaa hallinto-oikeuteen niin Kela luovuttaa ettei saa tuomiota. Eli Kela pelaa "sikaa" ilman sääntöjä kuten sossukin.


      • noinmenee

        "Voi olla että maksavat vain niille muutamalle sadalle jotka on tehneet kantelun. "

        Ei, vaan maksavat kaikille, joilla on MYÖNTEINEN toimeentulotukipäätös tullut myöhästyneenä määräajan verran.

        Hyvitystä ei tarvitse erikseen hakea, vaan se maksetaan automaattisesti. Asiakkaat saavat postitse kirjeen, jossa kerrotaan hyvityksen määrä. Hyvityksiä aletaan maksaa 22.5.

        Hyvityksen määrä perustuu viivästyksen pituuteen:

        enintään viikko (1–5 arkipäivää), 25 euroa
        yli viikko (6–10 arkipäivää), 50 euroa
        yli 2 viikkoa (11–15 arkipäivää), 100 euroa
        yli 3 viikkoa (yli 15 arkipäivää), 150 euroa.


        http://www.kela.fi/ajankohtaista/-/asset_publisher/mHBZ5fHNro4S/content/kela-hyvittaa-viivastykset-perustoimeentulotuen-asiakkaille?_101_INSTANCE_mHBZ5fHNro4S_redirect=/ajankohtaista


      • noinmenee

        Ja viivästys siis lasketaan Kelassa lakisääteisestä 7 päivästä alkaen. Eli esim. 1 päivän myöhästyminen tuossa taulukossa tarkoittaa 8 päivän kohdalla tullutta päätöstä.


      • 167-176
        noinmenee kirjoitti:

        "Voi olla että maksavat vain niille muutamalle sadalle jotka on tehneet kantelun. "

        Ei, vaan maksavat kaikille, joilla on MYÖNTEINEN toimeentulotukipäätös tullut myöhästyneenä määräajan verran.

        Hyvitystä ei tarvitse erikseen hakea, vaan se maksetaan automaattisesti. Asiakkaat saavat postitse kirjeen, jossa kerrotaan hyvityksen määrä. Hyvityksiä aletaan maksaa 22.5.

        Hyvityksen määrä perustuu viivästyksen pituuteen:

        enintään viikko (1–5 arkipäivää), 25 euroa
        yli viikko (6–10 arkipäivää), 50 euroa
        yli 2 viikkoa (11–15 arkipäivää), 100 euroa
        yli 3 viikkoa (yli 15 arkipäivää), 150 euroa.


        http://www.kela.fi/ajankohtaista/-/asset_publisher/mHBZ5fHNro4S/content/kela-hyvittaa-viivastykset-perustoimeentulotuen-asiakkaille?_101_INSTANCE_mHBZ5fHNro4S_redirect=/ajankohtaista

        Sopisi jotenkin "firman imagoon" että toimivat toisin kun julkisuudessa väittävät.

        Linkin takaa löytyvältä sivulta löytyy myös teksti:
        "Kela maksaa hyvityksiä asiakkaille, joiden hakemuksen käsittely on viivästynyt tammi–huhtikuussa ja joille on koitunut viivästyksestä haittaa. "

        Kun julkisuuskohu laantuu ja tulee maksun aika niin yhä useamman kohdalla Kela katsoo ettei viivästyksestä ole ollut haittaa koska asiakas on vielä hengissä ja ellei ole niin eväävät korvauksen sillä perusteella ettei asiakas ole enää hengissä ja näin ollen ei tarvitse korvausta. Kun korvausta ei tarvitse erikseen hakea niin siitä ei tehdä sitten valituskelpoista päätöstäkään joten kelanlääkärityyppisesti eivät sitten korvaakkaan.

        Toivottavasti olen väärässä.


      • tuomas.epäilevä

        Onko kelan uusi pääjohtaja tehtäviensä tasalla?


      • potkut

        Kettu kanatarhassa - eli ihan omat metkut mielessä.


      • paskiaisjoukoista

        Ihnoan kettuja vanhana metsästäjänä.

        Ei tarvinne kertoa enempää.


      • Lawetorder
        167-176 kirjoitti:

        Sopisi jotenkin "firman imagoon" että toimivat toisin kun julkisuudessa väittävät.

        Linkin takaa löytyvältä sivulta löytyy myös teksti:
        "Kela maksaa hyvityksiä asiakkaille, joiden hakemuksen käsittely on viivästynyt tammi–huhtikuussa ja joille on koitunut viivästyksestä haittaa. "

        Kun julkisuuskohu laantuu ja tulee maksun aika niin yhä useamman kohdalla Kela katsoo ettei viivästyksestä ole ollut haittaa koska asiakas on vielä hengissä ja ellei ole niin eväävät korvauksen sillä perusteella ettei asiakas ole enää hengissä ja näin ollen ei tarvitse korvausta. Kun korvausta ei tarvitse erikseen hakea niin siitä ei tehdä sitten valituskelpoista päätöstäkään joten kelanlääkärityyppisesti eivät sitten korvaakkaan.

        Toivottavasti olen väärässä.

        Et ihan ollut hyvä 67, lyhensin tuttavallisemmaksi, anteeksi.

        Lukekaa kaikki tämä asiatietoa: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14869856/hyvitysmaksu!-olkaa-tarkkana-lukekaa-tama!

        Tämä oma kokemukseni ja olen laatimassa kelaan kirjelmää asian johdosta.


      • A7-B0
        Lawetorder kirjoitti:

        Et ihan ollut hyvä 67, lyhensin tuttavallisemmaksi, anteeksi.

        Lukekaa kaikki tämä asiatietoa: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14869856/hyvitysmaksu!-olkaa-tarkkana-lukekaa-tama!

        Tämä oma kokemukseni ja olen laatimassa kelaan kirjelmää asian johdosta.

        Voi noita nimimerkkejä muokata, ihan hyvä kun tunnistaa itsensä.
        Taidan vaihtaa heksaluvuiksi A7-B0 tai 28D08 niin monikaan ei tunnista 😜


    • dsdd43cere

      Itsekkin olen varmaankin saamassa hyvitystä peräti kahdesta ylimenneestä päätöksestä. Kun ei mitään varsinaista vahinkoa ollut, tikkua ei tarvi ristiin laittaa rahojen takia ja ei vähennä tulevia tukia niin olen tyytyväinen.

      Ihmettelen kyllä että tästäkin löytyy valittamista. Millon kunta-aikaan tuli vastaavia vaikka oli päätökset yli lain salliman. Ei koskaan.

      • Satakesääsatayötä

        Samaa mieltä.. Kun rahat tulee niin haen satsin kaljaa ja paketin makkaraa. Pidän ylimääräisen mukavan illan ja otan hömpsyn Kelan Ellillekin. Turhaa on tällainen etukäteisnurina kun ei ole vielä edes se päivä millon piti hyvitysmaksuja tulla.


    • reissuiita

      Satanen on tulossa, en valita. Matkakassaan menee sopivasti.

    • 167-176

      "Ihmettelen kyllä että tästäkin löytyy valittamista. Millon kunta-aikaan tuli vastaavia vaikka oli päätökset yli lain salliman. Ei koskaan. "
      No katsotaan nyt miten tässä käy.
      Nuo virkarikolisjärjestöt on aika arvaamattomia ja mielivaltaisia, siellä kun joku isovirkanilkki päättää että mitään ei makseta niin se on sitten siinä. Uskon vasta sitten kun on maksettu.

      Kunta ei kyllä pannut toimeen edes hallinto-oikeuden päätöstä ennen kun uhkaisin perintätoimilla, Timo Jutilaa lainanten asia on "newer forget".

      • 765

        Nyt otan huikan taskumatista.


      • meiskö

        Päätöksestä voi tehdä oikaisuvaatimuksen ja valittaa vain, jos saa kirjallisen päätöksen - tämä kirjallinen päätös pitää osata vaatia.

        Nyt voit hakea vain takautuvaa toimeentulotukea menneelle ajalle, joka tarkoittaa ettei ilman hyviä perusteluita sitä tulla myöntämään, mutta ainahan voi yrittää. Kunnan kirjaamon kautta kirjallinen toimeentulotukihakemus tuolle ajalle ja pyydät kirjallista päätöstä. Todennäköisesti saat kielteisen päätöksen, josta on ensin tehtävä oikaisuvaatimus kumileimasin lautakuntaan, jonka päätöksestä puolestaan tehdään valitus hallinto-oikeuteen, sitten korkeimmasta hallinto-oikeudesta haetaan valituslupaa ja hyvillä perusteluilla voit saada sinulle kuuluvan toimeentulotuen. Luultavasti et saa tukea takautuvasti, koska olet elossa, joten lopulta vuosien kuluttua voit viedä asian euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi, joka ei voi muuttaa päätöstä, mutta voi määrätä maksettavaksi korvauksia oikeusien loukkaamisesta.

        Itse laittomasti toimineille viranhaltijoille ei aiheudu mitään seuraamusta, mutta kunta voi saada huomautuksen asiasta, jos teet kantelun oikeuskanselerille tai oikeusasiamiehelle, mutta sitä kautta et saa euroakaan.

        Minulla oli sama homma ja sitten kun onnistuin saamaan valituskelpoisen päätöksen, tuki käsiteltiin takautuvana toimeentulotukena ja lain mukaista toimeentulotukea ei maksettu. Tein valituksia laillisuusvalvojille, mutta tästä hommasta ei tainnut irrota edes huomautusta.


    • otteetkovenevat

      Kelan pääjohtajaan tässä väkisinkin ilmat huonoa henkilökemiaa katse kääntyy. Kelasta ei saa tulla autonominen alue Suomeen, kuten Ahvenanmaa. Nykyisin Kelan ei tarvitse toimia Suomen lainsäädännön mukaisesti ja se voi ajaa Oikeuskanslerin ja Oikeusasiamiehen päätökset kumoon.

      Tällaiseen Kelan autonomiaan en suostu suomen kansalaisena, vaan on kovennettava otteita.

    • 765

      Juuri nyt Rehula kehuu hallituksen toimintaa ja sanoo, että "muutamien väärinkäsitysten" takia ei ole voinut saada toimeentulotukea.

      Samaan hengenvetoon sanoo, että KELA nodattaa mia lakejansa???????????????????????????????

      Tämän halusin kuulla!!! Siis onko sittenkin niin, että KELA:lla on jokin oma lainsäädäntönsä riippumatta Suomen lainsäädännöstä???????????????

      • 167-176

        Oliko tuo eduskunnan kyselytunnilla? Jos oli niin löytyy areenasta ja pannaan äijä tilille sanoistaan. Tuohan on selvästi sanottu että jallitus (ent. hallitus) hyväksyy virkarikollisen toiminan joka on kaiken lisäksi vielä järjestäytynyttä. Toiki äijjä varmaan selittää asian parhain päin ja sitten se vaietaan kuoliaaksi, tai ainakin yritetään vaieta.
        Käyn heti hakemassa areenasta tuon ennen kun sensuuri iskee.


      • safrgfd

        Katoin lähetyksen niin ei siinä mitään erikoista ole. Siinämielessä Kelalla on " oma laki" että tekee ohjeet ja tulkinnat kuinka ja miten käytännössä jotain etuutta saa.

        Suomen laissahan ei ole näissä monestikkaan tarkkaan asiota kerrottu mutta jokainen Kelan ratkaisuun tyytymätön voi lain lukea ja jos tuntuu että Kelan tulkinta laista on väärä niin oikeuteen voi viedä josta se viimeinen sana löytyy.


    • Nimimerkki_Erkki

      Noissa on aina tuo jos/mikäli-vastuuvapauslauseke. Eli se on taas kerran vain sellainen avoin valtakirja tehdä ihan mitä sattuu kenenkin kohdalla huvittamaan.

    • 765

      No, ehkä liioittelin, mutta Kelan kanssa ei ole leikkimistä.

      • antikommari

        jep jep, kannattaa tulla omillaan toimeen niin ei tarvitse yhteiskunnan holhousta. Jos sellaista kaipaa kannattaa muuttaa p-koreaan.


    • stadinkundikokö

      22.5 pitäisi olla maksussa ainakin joillain, osalla varmaan jussina tai jouluna. Tänään viimeistään pitäisi päätös ainakin sähköisesti loogisesti niillä näkyä, itsellä ei mitään näy, vaikka pitäisi tullla..

      • stadinkundikokö

        Nyt Selvisi!! Kysyin kelan puhelinpalvelusta. Maanantaista 22.5 alkaen alkaa vasta postittaa päätöksiä. Ei tartte enää spekuloida hyvät kanssa itkijät!


    • Tännekelpaa

      Maksuissa näkyy jo, 100 eur tulossa jebulisjee!!

      • Stadinkundikokö

        Mitäköhän sääntöjen vastaista oli kun kommentoin et näkyy ja saan 50€, oli viesti poistettu..


    • 525820

      Juu näitä lisää. Uusintakierros syksyllä?

    • hadadaffd

      Käin omilla sivuilla niin etusivulla oli uusi maksu 0 euroa ajalta 01.01.0001. Klkkasin ja siellä oli maksuksi laitettu 50 euroa ja huom maksupäiväksi 24.5 ei siis tuleva maanantai vielä. Näin siis minulla. Nähtävästi siis kaikki ei mene maanantaina vielä maksuun vaan tulee portaittain..

      Etusivun merkintä tosin oli niin outo että voihan tuo vielä itsellänikin muuttua.

      • ItselläniEiKyllä

        näkynyt etusivulla mitään. Vaikka päätöksiä oli kolme myöhässä.


      • KelaSyvältä
        ItselläniEiKyllä kirjoitti:

        näkynyt etusivulla mitään. Vaikka päätöksiä oli kolme myöhässä.

        Juu sama homma, itselläkin pari päätöstä reilusti myöhässä eikä mitään tietoa maksuista omilla sivuilla.


      • VähänEpäilenEttä
        KelaSyvältä kirjoitti:

        Juu sama homma, itselläkin pari päätöstä reilusti myöhässä eikä mitään tietoa maksuista omilla sivuilla.

        jää saamatta nekin rahat, ehkä myöhemmin asiasta tiedusteltua, kauheiden selvitysten jälkeen joulukuussa kilahtaa rahat vihdoin tilille.


      • Stadinkundikokö

        Ei näy mitään nyt. Oli tuo virheellinen päivämäärä iteltäkin näkyvissä aiemmin. 0101 etc. Maksupäivä 24.5 Maltilla odotellaan kaikki ko kö?


    • kesärahat

      Samoin maksuksi laitettu 24.5. Summa tavallaan yläkanttiin koska kerran lisäsin liitteen kun hakemus jo jonossa luullen että se "nollaa" 7 arkipäivän laskurin mutta näin ei käynytkään. En aio valittaa :)

      • 167-176

        Noiden jälkikäteen lähetteyjen laskujen ja kuittien maksujen viivästyminen on tasan yhtä laitonta kun varsinaisten päätösten.
        Ei lisäliitteen lähettäminen nollaa tuota käsittelyaikaa vaan sille lasketaan tuo käsiyyelyaika erikseen.
        Kela ei aio korvata noista makusjen viivästymisistä aiheutuneita haittoja. Jos vaikka joltain on luottotiedot menneet Kelan kämmin vuoksi niin voi hakea korvausta vahingonkorvauslain perusteella erikseen.

        Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin päätös 11.6.2015 Dnro 1955/4/14
        Päätös tehtiin kanteluni johdosta ja siinä on kaikkiaan 6 sivua.
        Lainaus sivulta 4, kohdasta 3.3
        Myös päätöksen toimeenpano pitää tapahtua tuon 7 päivän määräajan puitteissa, päivä tai pari saa mennä sen jälkeen siihen että raha on tilillä.

        "Toimeentulotukilain 14 a §:n sisältämä määräaika toimeentulotukiasi-
        an käsittelylle on edellä todetun mukaisesti ehdoton. Määräaika kos-
        kee siis kaikkia käsittelyn vaiheita, myös päätöksen täytäntöönpanoa.
        Viivytyksetön käsittely merkitsee täytäntöönpanon osalta sitä, että
        päätös on pantava täytäntöön (maksatukseen) päätöksentekopäivänä
        tai sitä seuraavana arkipäivänä. Viranomaisen on noudatettava laissa
        säädettyjä määräaikoja.
        Näkemykseni mukaan kyseisen lääkeoston korvaamispäätöksen täy-
        täntöönpano oli viivästynyt toimeentulotukilain vastaisesti kun
        7.3.2014 lähetetyn kuitin perusteella myönnetyn toimeentulotuen
        maksatus tapahtui vasta 19.3.2014."


      • 911911

        Liitteen lisääminen nimenomaan pitkitti hakemuksen käsittelyä kun kela sillä vetkutteli hakemukselle uudet 7 päivää.


      • 167-176
        911911 kirjoitti:

        Liitteen lisääminen nimenomaan pitkitti hakemuksen käsittelyä kun kela sillä vetkutteli hakemukselle uudet 7 päivää.

        Kuvitteli saavansa mutta ei lain mukaan saanut.
        Kun noita korvauksia tulee ja joillekin ei kai edes tule vaikka käsittely on viiästynyt niin kannattaa tehdä vahingonkorvausvaatimus vaikka viestinä verkkoasioinnissa. Ainakin joutuvat käsittelemään sen ja jos niitä tulee esim. kymmeniä tuhansia tai enemmän niin taas on Kela otsikoissa.
        Kela kokeilee nyt rajojaan ja parempi on pitää se lain ja nyrkin välissä ettei homma repeä samalla tavalla kun kunnissa repesi.


    • hämmästynytt

      kävin juuri kelan asiointipalvelussa ja ihmettelin kun seillä luki 'seuraavat maksut' kohdalla, että huomenna tulee 50€. En ole tehnyt mitään valituksia vaikka maksu onkin viivästynyt parina kuukautena. En ole edes tiennyt että sieltä voi tulla jotain korvauksia. Vai mitä tämä oikein on !?
      Olen kyllä super iloinen ! tarvinkin tiskiainetta joka juuri loppui eikä ole rahaa ;D

      • kelaava

        Minulle myös tulossa huomenna pyytämättä rahaa ; ) 25 e tulossa Kelalta myöhästymisestä.


    • HKI420

      Meitsil ei lue mitään eikä oo tullu postis mitään... 2kuukautena kesti 18päivää käsitellä ja toiset 2kuukautta käsitteli 8päivässä... en kyl tajuu tätä kelan meininkii!!! Ei niiku voi vaan ymmärtää!! Palkkais vaik lisää ihmisii kelan johtajan masseilla koska sehän ämmä vetää joka kuukaus tekemättä mitään vähintään 20K! Ei voi muuta sanoo ku että HUH HUH -_-

      • 80943877674

        Kyllä nämä viivästymisestä aiheutuvat maksut pitäisi maksaa Kelan johdon palkkapusseista ja erityisesti Kelan pääjohtajan palkasta, koska on julkisesti kyseenalaistanut vastikkeettomat tuet.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      299
      3418
    2. 202
      2941
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2524
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      233
      1992
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1415
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1327
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1308
    9. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      167
      1289
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    Aihe