Kuntapäättäjien sidonnaisuudet julki

kesäkuun_alusta

"su 7.5.2017 klo 04:10 [päivitetty su 04:21] 0
Kuntapäättäjien pitää kohta paljastaa sidonnaisuutensa - muutos voimaan kesäkuun alussa
Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu luottamustoimeensa tai virkaansa. LEHTIKUVA / Timo Jaakonaho

Kuntalaiset saavat pian aiempaa tarkempaa tietoa keskeisten kuntapäättäjiensä sidonnaisuuksista. Sidonnaisuusilmoituksessa pitää kertoa esimerkiksi luottamustoimista yrityksissä tai merkittävästä varallisuudesta, jos niillä voi olla vaikutusta luottamus- tai virkatehtävien hoitamiselle.

Ilmoitusvelvollisuutta koskeva säädös tulee voimaan kesäkuun alussa, jolloin kuntavaaleissa valitut uudet kunnanvaltuustot aloittavat toimintansa. Sidonnaisuuksistaan joutuvat tekemään selkoa muun muassa kunnanvaltuustojen ja -hallitusten puheenjohtajat, mutta velvoite koskee myös osaa kuntien viranhaltijoista.

- Ilmoitusvelvollisuus koskee ensisijaisesti omaan kuntaan liittyviä omistuksia. Jossain tilanteessa se voi koskea myös naapurikuntien tai muiden yhteistyökuntien alueella olevia sijoituksia tai muita omistuksia, jos niillä voi olla merkitystä tehtävien hoitamisen kannalta, kertoo lakimies Ida Sulin Kuntaliitosta.

Sidonnaisuustiedot tulevat näkyviin kunnan nettisivuille, josta kuka tahansa kiinnostunut voi niitä katsoa. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on valittu luottamustoimeensa tai virkaansa.

Tavoitteena on edistää päätöksenteon avoimuutta ja läpinäkyvyyttä.

Kansanedustajille tuli vastaava velvollisuus kaksi vuotta sitten. Ministerit ovat ilmoittaneet sidonnaisuuksistaan jo vuodesta 1995 lähtien."

34

427

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • taasenkotöpättiin

      eikö rivivaltuutetun tarvitse ilmoittaa "Attejen osakkeistaan?

      • sairaanhoidosta

        miten se on ylipäätään mahdollista, että yksityisterveyspalvelun tuottajat repii voittoja?

      • vaihoittekalliimpaan

        ppkyS ei repinyt voittoja!

      • tämmöstäseon

        Näin kävi Sipilän 750 000 euron lainalle – muutaman tuhannen arvoiset osakkeet muuttuivat miljoonaksi
        Uutiset 8.5.2017 08:30 Kari Kallonen
        120
        Juha Sipilä on nyt siirtänyt omistajaohjausministerin tehtävät elinkeinoministeri Mika Lintilälle.

        Juha Sipilä on nyt siirtänyt omistajaohjausministerin tehtävät elinkeinoministeri Mika Lintilälle. (Kuva Valtioneuvoston kanslia/ Laura Kotila)

        Tilinpäätöstiedot paljastavat mitä Intian matkalla mukana olleen Chempoliksen velalle lopulta tapahtui.

        ESTEELLISYYDET Pääministeri Juha Sipilä on saanut olla viime ajat rauhassa kiusallisilta kysymyksiltä koskien hänen sidonnaisuuksiaan eri yrityksiin. Eduskunnan oikeusasiamies katsoi helmikuun alussa, ettei pääministeri ollut esteellinen Terrafamen pääomittamista koskevassa asiassa.

        Hallitus oli päättänyt antaa viime marraskuussa Terrafamelle 100 miljoonaa euroa lisää valtion rahaa kaivoksen toiminnan jatkamiseksi. Esteellisyys nousi esille, kun ilmeni pääministerin ”serkkujen firmalla” Katera Steelillä olleen urakkasopimus Terrafamen kanssa. Katera Steelin yksi omistajista viiden prosentin osuudella oli Fortel Invest, Sipilän perustama sijoitusfirma.

        Maaliskuun lopulla Sipilä sai synninpäästön myös oikeuskanslerilta koskien vienninedistämismatkalla Intiassa mukana ollutta Chempolis-yhtiötä, josta Fortel Invest omistaa myös noin viisi prosenttia.

        Matkaa merkittävämmältä näytti kuitenkin se, että valtionyhtiö Fortum oli sijoittanut konkurssikypsään yritykseen lokakuussa 2016 peräti 6,4 miljoonaa euroa. Sipilä oli tuolloin valtion omistajaohjausministeri ja asioiden yhteyttä epäiltiin.

        – Apulaisoikeuskanslerin mukaan epäilylle ei löytynyt minkäänlaista tukea. Fortum toimi sijoituksessa puhtaasti liiketaloudellisin perustein, oikeuskanslerinvirastosta ilmoitettiin.

        Myös Sipilän vakuutussijoitukset käytiin läpi apulaisoikeuskansleri Risto Hiekkataipaleen kanssa. Seura-lehden mukaan selvitykseksi kuitenkin riitti, että Hiekkataipale kertoi saaneensa Sipilän avustajan puhelimitse antamasta selvityksestä käsityksen, että Sipilä ei itse tee arvopaperikohtaisia sijoituspäätöksiä.

        Miksi Fortum sijoitti tappiolliseen yritykseen?

        Juha Sipilä oli perustanut teknologiayritysten pääomarahoitukseen keskittyvän yrityksen Fortel Invest Oy:n vuonna 1995, samana vuonna perustettiin Chempolis. Keväällä 2011 Sipilä valittiin kansanedustajaksi ja samana vuonna hän antoi sijoitusyhtiönsä kautta 750 000 euron lainan Chempolikselle.

        Sipilä ei ole suostunut kertomaan, mitä lainalle on tapahtunut. Sijoitusfirmansa hän on ilmoittanut siirtäneensä aikuisille lapsilleen vuonna 2013.

        Julkisuudessa epäiltiin, että Fortumin antama miljoonasijoitus edesauttoi saamaan lainarahat takaisin. Chempoliksen liikevaihto vuonna 2015 oli nimittäin vaatimattomat 14 320 euroa, tappiota se oli tehnyt vuosien aikana 15 miljoonaa – ja saanut valtion tukea muun muassa Tekesin kautta 11 miljoonaa.

        – Normaalin prosessin kautta olemme tutkineet yrityksiä ja osaamisia. Siellä on teknologista osaamista, jota näemme olevan tulevaisuuden yrityksissä, Fortumin yhteiskuntasuhdejohtaja Arto Räty perusteli sijoitusta.

        Chempolis on biojalostusteknologiayritys, joka on erikoistunut tarjoamaan hiilineutraaleja teknologioita biomassa-, energia-, öljy-, paperi-, alkoholi-, sokeri- ja kemianteollisuuteen. Samassa yhteydessä Taaleri Kiertotalous Ky sijoitti neljä miljoonaa euroa.

        Chempoliksen suurimmat omistajat olivat sijoituksen jälkeen Fortum Power and Heat Oy noin 34 prosenttia, perhe Rousu noin 22 prosenttia, Taaleri Kiertotalous Ky noin 21 prosenttia, Juha Hulkko noin 10 prosenttia, Fortel Invest Oy noin 5 prosenttia sekä Windermere International noin 4 prosenttia.

        Muutaman tuhannen sijoitus muuttui miljoonaksi

        Uudet tilinpäätöstiedot paljastavat, mitä Sipilän antamalle 750 000 euron lainalle tapahtui. Asiasta uutisoi Suomen Kuvalehti verkkosivuillaan. Chempoliksen vuoden 2016 tappio oli lähes 2,3 miljoonaa euroa.

        Lainojen maksu tapahtui Fortumille ja Taaleri Kiertotaloudelle suunnattujen uusien osakkeiden merkitsemisen yhteydessä. Tilinpäätöksessä ei mainita Fortel Investiä, mutta SK laski, että osakeantirahoilla Chempolis maksoi noin 1,7 miljoonalla eurolla lainoja, kun taas uusia osakkeita luotiin noin 1,2 miljoonan euron arvosta. Samalla on maksettu korkokuluja.

        – Kyseessä on ollut kokonaisjärjestely, johon liittyy osakassopimus tavanomaisine salassapitovelvoitteineen. Tästä syystä emme voi kuvata järjestelyä tarkemmalla tasolla kuin mitä tietoja on toimitettu kaupparekisteriin, Fortumin teknologiajohtaja ja Chempoliksen hallituksen puheenjohtaja Heli Antila totesi Suomen Kuvalehdelle.

        Näin ollen myöskään oikeuskanslerinvirastolla ei ole voinut olla arviointinsa perusteeksi tietoa, että ilman Fortumin sijoitusta Fortel Invest tuskin koskaan olisi saanut lainaa takaisin ja osakkeet olisivat olleet arvottomia.

        Käytännössä arvottomasta yhtiöstä tuli kummasteltujen sijoitusten ansiosta yhtäkkiä noin 19 miljoonan euron arvoinen.

      • kustaankuset
        tämmöstäseon kirjoitti:

        miten kauan suomalainen kestää tätätätätätä jambbasijaa????????

      • sullemullle

        Terraframen keissi oli paljon likaisempi mutta siinä oli sentään valtiotason jutusta kyse ei yksityisihmisten kuten edellisessä keississä.

    • 634567

      "Sidonnaisuuksistaan joutuvat tekemään selkoa muun muassa kunnanvaltuustojen ja -hallitusten puheenjohtajat"

      Tarkoittaa sitä, että esim. kärsämäessä puheenjohtajanimitykset voi mennä mielenkiintoisiksi eikä eniten ääniä saaneita "yllättäen" nähdä puheenjohtajina? Reaganin sanoja lainatekseni puheenjohtajuus aika suurella todennäköisyydellä menee "nukkehallitsijalle muiden vedellessä naruista". Käytännön tasolla tarkoittaanee sitä, että "joo joo" nimetään khpj:ksi joka toimii em:lla tavalla. Asia missä ei ole mitään uutta kärsämäessä ainakaan kvpj:n kohdalla. Aulis voi saada valtuuston puheenjohtajuuden mutta hallituksen pj:ksi nostavat "joo joo miehen"? Sellaisen jolla ei ole sidonnaisuuksia ja niillä joilla niitä on eivät siten joudu ilmoittamaan sidonnaisuksiaan heidän silti vedellessä naruista.

      • nainonpoikkinainnit

        just, siksipä kaikkien kuntahallinnon luottamus ja viranhaltijat pitäisi sitouttaa ilmiantamaan itsensä!

      • mopo.on.karanut.kelalta

        ja mitä helvettiä on nämä uutiset aikoina jolloin työttömiä on 326000, aikoina jolloin leikataan pienituloisilta, aikoina jolloin leipäjonot kasvaa, aikoina jolloin toimeentulo tukia leikataan, aikoina jolloin työtön joutuu sanktioihin, aikana kun rikkaan perheen pojat hakee kaljarahat KELALTA!

        ; Rikkaidenkin lapset nostavat helppoa Kela-rahaa kännykällä? – Professori: "Arvelen, että yhä useampi toimii näin"

        Kuvituskuva.

        Johanna Erjonsalo / arkisto

        Sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiiilamo arvioi Etelä-Suomen Sanomiin kirjoittamassaan kolumnissa, että hyvätuloisten perheiden täysi-ikäisillä lapsilla on entistä suurempi houkutus hakea Kelasta toimeentulotukea.

        Maaliskuulta olevien tuoreimpien tilastojen mukaan peräti 8,3 prosenttia 18–24-vuotiaista suomalaisnuorista sai toimeentulotukea.

        Hiilamo arvelee, että tuensaajien joukon kasvu ei johdu vain pienituloisuudesta.

        – Nuorten toimeentulotuen saaminen on yleistynyt erittäin nopeasti. Yksi syy yleistymiseen on, että tukea voi hakea netistä ja Kelassa asioiminen on vaivattomampaa kuin sosiaalitoimistossa. Liitteetkin voi lähettää ottamalla kännykällä kuvia dokumenteista, Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo kirjoittaa ESS:ssä.

        – Toistaiseksi emme tiedä, kuinka moni uusista toimeentulotukea saavista nuorista on muutoin hyvin toimeentulevien perheiden kotona asuvia lapsia. Arvelen, että entistä useampi, professori jatkaa.

        Keskustelu toimeentulotuesta on ryöpsähtänyt viime aikoina.

        Viime viikolla kuohutti Helsingin Sanomien mielipideosastoon kirjoittanut opiskelija, jonka mielestä on väärin, että Kela ei maksa toimeentulotukea hänen tyttöystävälleen.

        Opiskelija kertoi syyksi sen, että hänellä on – osin opintotuesta ja osin kesätöistä – kerrytetty sijoitussalkku. Lisäksi Kela katsoo kolme kuukautta yhdessä asuneen pariskunnan avopariksi.

        Hiilamo vahvistaa, että samaan kun kotona asuva nuori voi saada toimeentulotukea, kodista yhteen muuttaneilla nuorillakin pareilla asuinkumppanin tulot ja varallisuus vaikuttavat tuen saamiseen.

        Hiilamon mukaan monelle suomalaiselle tulee ylipäätään yllätyksenä, kuinka helposti kotona asuva täysi-ikäinen nuori voi saada toimeentulotukea.

        Kela ei periaatteessa maksa toimeentulotukea kotona asuville täysi-ikäisille nuorille, mikäli vanhemmat tosiasiallisesti vastaavat lapsen elatuksesta.

        Vanhemmilla ei kuitenkaan ole elatusvelvollisuutta täysi-ikäisistä lapsista, eikä Kelalla ole tosiasiallisesti Hiilamon mukaan mitään keinoa selvittää, maksavatko vanhemmat lapsensa kuluja.

        Vanhempien tulot vaikuttavat suoraan, jos kotona asuva lapsi saa työmarkkinatukea tai opintotukea.

        Ilmiötä voi ruokkia osin sekin, että Kela mainostaa aktiivisesti erilaisia tukimuotoja sosiaalisessa mediassa. Tänä keväänä Kelan sosiaalitukien markkinointi on näkynyt voimakkaana muun muassa Twitterissä.

        Kela kertoi viime joulukuussa, että se on palkannut useita mainos- ja viestintätoimistoja hoitamaan viestintäänsä. Asiasta uutisoi Markkinointi & Mainonta -lehti.

        Some-viestintää ostetaan siihen erikoistuneilta toimistoilta, kuten Milttonilta.

      • nainonnäkymät
        mopo.on.karanut.kelalta kirjoitti:

        ..hiljaisuusss?
        Kämäessähän ei uskalleta arvostella, kuin Ps,ään persettä!

      • mikätässäonvaikiaa

        aikuinen #lapsi joka asuu vanhempainsa kotona syö samassa ruokapöydässä ja asuu vanhempainten asunnossa, silloin lähtökohtaisesti on viranomaisen on lähdettävä siitä, että asuu vanhempainsa avustuksella, viranomaisen on pyydettävä maksutositteet asumisestaan ja ruoasta, jos toisin väitetään.?
        Joko hyväosaisten sipilä-korruptio on levinyt sosialitukiaisiinkin?

      • esitys

        Kärsämäen keskusta :

        KH = PJ (92 ääntä) - 1VPJ (44 ääntä).
        KV = PJ (48 ääntä) 1VPJ (62 ääntä).
        Tark.lautakunnan PJ (18 ääntä).
        Opetustoimenlautakunnan PJ (45 ääntä).
        Teknisen lautakunnan PJ (69 ääntä).
        Hyvinvoinnin ja terveyden edistämislautakunnan (HYTE) PJ (22 ääntä).
        Maakuntavaaliehdokas (94 ääntä).

      • HäntäKoiraaHeiluttaa
        esitys kirjoitti:

        Milloin viimeksi eniten ääniä saanut ei ole saanut hallituksen tai edes valtuuston puheenjohtajuutta?

        .

        "Sidonnaisuuksistaan joutuvat tekemään selkoa muun muassa kunnanvaltuustojen ja -hallitusten puheenjohtajat"

      • 343242443
        HäntäKoiraaHeiluttaa kirjoitti:

        Mitä väliä koska kärsämäessä sitä johtavat eivät aina ole välttämättä löytyneet edes valtuustosta saati hallituksesta? Vastaavasti johtopaikoilla on ollut niitä, joilla on ollut vähemmän valtaa kuin varajäsenillä tms.

      • joojoo--kops
        esitys kirjoitti:

        Kärsämäen keskusta :

        KH = PJ (92 ääntä) - 1VPJ (44 ääntä).
        KV = PJ (48 ääntä) 1VPJ (62 ääntä).
        Tark.lautakunnan PJ (18 ääntä).
        Opetustoimenlautakunnan PJ (45 ääntä).
        Teknisen lautakunnan PJ (69 ääntä).
        Hyvinvoinnin ja terveyden edistämislautakunnan (HYTE) PJ (22 ääntä).
        Maakuntavaaliehdokas (94 ääntä).

        vpj-ristinen-kepu, 1vpj-autio-kepu, 2vpj-aulis-sdp
        khpj-anttila-kepu, 1vpj-ruha-kepu, 2vpj-pekkala-kok
        hall. muut jäsenet (2vuotta) ojalehto-kepu, öykkönen-kepu, loukkola-ps. kyllönen-sdp

      • navetas.kontillaan
        HäntäKoiraaHeiluttaa kirjoitti:

        Milloin viimeksi eniten ääniä saanut ei ole saanut hallituksen tai edes valtuuston puheenjohtajuutta?

        .

        "Sidonnaisuuksistaan joutuvat tekemään selkoa muun muassa kunnanvaltuustojen ja -hallitusten puheenjohtajat"

        Entä mitä sidonnaisuuksia sikamiehellä on ?? Asia on selvitettävä.

      • selvitäasia
        navetas.kontillaan kirjoitti:

        Entä mitä sidonnaisuuksia sikamiehellä on ?? Asia on selvitettävä.

        entä oletko sinä neitsyt?

      • vuosiapedattu

      • Sulle.Mulle
        Bisnestä_politiikan kirjoitti:

        kautta https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/

        Hiukan sama asia tuo biotehtailu jolle hyvävelit ovat luomassa markkinoita ja sitä kautta muutamia hyvävelimiljönäärejä lisää valtion rahoilla kuin aikoinaan paskalaki jonka nimissä mm. Sipilä rahasti. Kauhulla odotellen maakuntia missä nämä samat ottaa maakuntien hallinnon näppeihinsä ja sitä kautta alkavat pyörittämään omia bisneksiään ottamalla rahat valtion kassasta. Ei tykännyt Sipilä neuvoloiden avaamista yksityisille kokoomuksen käskystä mutta menköön kun mielessä on paljon suuremmat kuviot omille bisneksille maakuntien valtarakenteiden kautta (hyvävelit). Sitten vain maan hallitukseen kepupäälliköt ohjaamaan kepulaisiin maakuntiin kepulaisille johtajille lisää massia valtion kassasta. Siinähän se näissä kepulaisissa onkin kun puoluepolitikoinnin kautta omaan taskuun pelataan. Samaa harrastaa kokoomuskin ei sen puoleen mutta onhan se ihan hirveää että istuva hallitus (porvari) pääasiassa omia bisneksiään ajaa. Kokoomus juuri saamassa sotemiljardit auki pörssipelureille joiden riveihin kokoomuslaisia on jo hypännyt sattuneesta syystä ja keput saa vaihtokaupassa maakuntansa joiden sisällä aletaan omia bisneksiä pyörittämään valtion rahoilla. Yhtenä esim. juuri tuo kepujen biotaloudeksi kutsuma rahastusmuoto jossa valtionvaroilla tehdään "muutamasta" hyväveljestä miljonääri. Likaista on politiikka ja varsinkin kokoomuksen ja keskustan.

      • onkosipiläpörssiterve

      • tulipäällekirjoitus
        onkosipiläpörssiterve kirjoitti:

        em on pois vielä keskeneräinen Sipilän lanceeraama Sote josta ulkomaan Pörssiterveys firmat vie Suomen veronmaksajain rahoja satoja miljardeja, yli hautojen seuraavaan "3,seen.

        jaa, olihan se jo sama asia "sulle-mulle kirjoittajalla, vielä laajemmin.

      • Tervetuloa_
        vuosiapedattu kirjoitti:

        minnekkäs se uusi tehdas kärsämäelle on tarkoitus pystyttää ?

        Kokoomuslainen elinkeinoministeri (Vapaavuori) hylkäsi silloisen kunnanjohtajan hakemuksen (100 000 000 €) investointituesta kun hiukan haiskahti omalle bisnekselle eikä niin vähääkään. Nyt elinkeinoministerinä on kokoomuslaisen sijaan kepu (yllättäen Sipilän kaveri) eikä ole enää kunnanjohtajan virkaa tms. joten läpihuutojuttu seuraavalla kerralla. Siitä vaan taas yksi tehdas k.mäkeen valtion rahoilla siinähän se menee kun koko kylän olemassaolo on riippuvainen valtionavuista. Johan se aikoja sitten kuntastrategiaan kirjattiin kunnan kärkihankkeeksi toteuttamisen vuoro.

        Noin ne isot pojat pelaa omaan taskuun. Eläkeläisiltä, opiskelijoilta jne. leikataan mutta samalla "hyvävelien" taskuun menee kymmeniä jopa satoja miljoonia. Suomi nousuun...

      • kjvalinta1osakokonaisuut
        Tervetuloa_ kirjoitti:

        634567
        8.5.2017 11:28
        "Sidonnaisuuksistaan joutuvat tekemään selkoa muun muassa kunnanvaltuustojen ja -hallitusten puheenjohtajat"

        Tarkoittaa sitä, että esim. kärsämäessä puheenjohtajanimitykset voi mennä mielenkiintoisiksi eikä eniten ääniä saaneita "yllättäen" nähdä puheenjohtajina? Reaganin sanoja lainatekseni puheenjohtajuus aika suurella todennäköisyydellä menee "nukkehallitsijalle muiden vedellessä naruista".

      • keskusta-pettää-aina
        onkosipiläpörssiterve kirjoitti:

        em on pois vielä keskeneräinen Sipilän lanceeraama Sote josta ulkomaan Pörssiterveys firmat vie Suomen veronmaksajain rahoja satoja miljardeja, yli hautojen seuraavaan "3,seen.

        Eduskuntavaalien alla keskusta oli kovin huolissaan yksityisten pörssifirmojen suomen sotemarkkinoiden valtaamisesta mutta sinne meni pyhälehmä teuraalle ja julkinen sotesektori nurin Sipilän ja Stubin lehmäkaupoissa ja keskusta paidankäännön myötä varmistaa että sotemarkkinat avataan yksityisille.
        Siinä ne keskustan arvot lyhytkäisyydessään. Oma valta ja raha menee maan etujen edelle. Uskovainen mies puikoissa mutta sitä se teettää kun palvotaan rahaa jumalan sijaan. Kamalinta kaikessa ettei kepujen maakuntahankkeen mukana pitänyt mennä julkinen sotesektori nurin sen enempää kuin markkinoiden avaaminen pörssipelureille mutta kun Sipilä "hiukan" sooloili. Käsittämätöntä kuinka yksi, tasan yksi ihminen voi pistää koko valtion polvilleen sen seurauksena että laati aikataulun mihin mennessä soten pitää olla valmis ja jos ei ole kävelee presidentin luo. Ajoi itsensä nurkkaan ja kokoomus iski vyön alle Sipilä panikoi ja taipui. Sen jälkeen on kokoomus vienyt Sipilää mennen tullen ja palatessa. Orpo lukuiset kerrat muistutti ettei kepu saa maakuntiaan jos ei pysy ruodussa ja hyvin on pysynyt. Sotemiljardit menossa ulkomaalaisille pörssipelureille ja sitten vahva olut kaupoissa on näille perkeleille omantunnon kysymys!?! Oksettavaa porukkaa

      • koskivaikuttaa
        keskusta-pettää-aina kirjoitti:

        On se ja pienet perässä, kuten kukkujat!

      • ghgs

      • tukkaharveneekovaavauhti

        Eipä ole niin sanottua että saavat maaliinsa maakuntamalliaan? Perustuslakivaliokunta voi vetää maton alta jo tässä kuussa ja jos niikseen tulee se oli sitten siinä. Toinen musta pilvi Sipilän yllä perussuomalaisten puheenjohtajavaalit.
        Vaikeaa on ollut alusta asti kaiken mennessä vatuloimiseksi ja todelliset ongelmat ovat vasta edessä. Hirvittävällä riskillä kepu pelaa kaikki tai ei mitään. Omasta mielestä se Sipilän suurin ongelma kaikesta muusta antaa periksi mutta isoissa asioissa ei.

    • eläkeläisenyläwitonen

      Kunta-alalla työssä 421 000 palkansaajaa
      Ilkka Ahtokivi
      12 minuuttia sitten

      Kunta-alalla työskenteli viime lokakuussa yhteensä 421 000 palkansaajaa. Henkilöstömäärä väheni vuodesta 2015 vajaalla tuhannella.

      LKS 20170507 // 20150726 20131004 Ilmajoen kunnantalo lauantaina 28. syyskuuta 2013. LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

      Enimmillään kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa oli 441 000 ihmistä.
      (Lehtikuva/Timo Jaakonaho)

      Korkeimmillaan henkilöstön määrä oli 2011, jolloin kuntien ja kuntayhtymien palveluksessa oli 441 000 ihmistä. Viimeisten viiden vuoden aikana kunta-alan henkilöstön määrä on vähentynyt 20 000 palkansaajalla.

      Lokakuussa 2016 kunta-alalla työskentelevistä oli kuukausipalkkaisia 413 000 ja tuntipalkkaisia 8 000. Palkattomalla virkavapaalla, työlomalla tms. oli lisäksi 28 000 henkilöä.

      KT Kuntatyönantajat ry:n mukaa kuntasektorilla pyritään hallitsemaan työvoimakustannuksia pysyvästi pitkäjänteisellä suunnittelulla.

      - Kuntien ja kuntayhtymien henkilöstömenojen sopeuttamistarve toteutetaan yleensä muuten kuin lomautuksilla ja irtisanomisilla. Valtaosa säästöistä syntyy toimintoja tehostamalla sekä hyödyntämällä luonnollista poistumaa. Rekrytointia tiukennetaan vähentämällä sijaisten ja määräaikaisten käyttöä. Virkoja ja toimia jätetään täyttämättä, Kuntatyönantajat kertoo.

      Kuukausipalkkaisten kokonaisansiot olivat lokakuussa 2016 keskimäärin 3 137 euroa kuukaudessa. KVTES:n sopimusalalla kokonaisansiot olivat keskimäärin 2 767, opetusalalla 3 807, lääkäreillä 7 440 ja teknisten sopimusalalla 3 233 euroa kuukaudessa.

      Tuntipalkkaisten säännöllisen työajan tuntiansio lisineen oli lokakuussa 2016 keskimäärin 14,71 euroa ja kokonaiskeskituntiansio keskimäärin 15,04 euroa.

      Kuntasektorin ansiot ovat nousseet maltillisesti. Lokakuusta 2015 lokakuuhun 2016 säännöllisen työajan ansiot nousivat keskimäärin 0,6 prosenttia. Kokonaisansiot nousivat keskimäärin 0,8 prosenttia.

      Mailaa Printtaa

      • MitäJärkeä

        Mikä tämä tapaus on joka linkittää jokaiseen avaukseen niiden aiheeseen kuulumattomia lehtijuttuja?? Toistuessaan säännöllisesti alkaa jo pistämään silmään.

    • yliduunarin

      Tuntipalkkaisten säännöllisen työajan tuntiansio lisineen oli lokakuussa 2016 keskimäärin 14,71 euroa ja kokonaiskeskituntiansio keskimäärin 15,04 euroa."

      Syyrian pakolainen saa suomessa suhteellisesti enemmän!

    • sidonnaisuudetsalaiset

      Siis ja nimenomaan näissä terveyden ulkoistajakunnissa kunnan sisäinen sidonnaisuus eri instansseihin ei riitä, vaan kv, kh-ja jäsenten sidonnaisuus pörssiyhtiöitten terveyspalvelun osake omistuksiin on julkaistava (jos niitä on), sillä on ollut vaikutuksensa miten on kannatettu ulkoistamista kuntahallinnon puolelta, myös myöhemmätkin osake-sijoitus omistukset pörssiterveyspalvelu firmoihin on paljastettava, jos on, sillä on ollut vaikutuksensa nakeltaessa hyvänmiehen lisiä ynm..

    • 716252424

      Hienoa kepu. Sipilä ja Koski. Kunnon hyväveli toimintaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe