Kaappijuoppoystävä

KuningasAlkoholi

Minulla on ystävänä nainen. Ollaan oltu ystäviä noin 10 vuotta. Ystäväni on aina juonnut viikonloppuisin vähemmän tai enemmän. Kävin hänen kanssa vielä noin 4-5 vuotta sitten joskus ravintolassa. Minua häiritsi ennen ravintolaan menoa se, kun ystäväni oli ottanut todella hyvät pohjat. Ravintolassa hän kerkesi ottamaan yhden tai kahden juoman. Ystäväni oli kotiinlähtö kunnossa. Ystäväni kävi usein oksentamassa. Jouduin tilamaan taksin ja kuskin kanssa jouduttiin tunkemaan tolkuttomassa humalassa oleva nainen autoon ja kotiovella pahempi rumpa saada melkein sammunut nainen autosta ulos. Nykyään ystäväni juo päivittäin kotona yksin kaljaa tai viiniä. En viitsi enään soitella illalla, kun hänen kieli sammaltaa tai sitten yrittää puhua sujuvaa kirjakieltä. Ystäväni on harrastanut juomista noin 6 vuotta todella reippaasti. Lihonut on 20 kg. Puhuu mitä sattuu. Olen kertonut jonkun asian hänelle, niin hän saattaa seuraavana päivänä kertoa minulle minun kertoman jutun tai asian. Olen kyllä sanonut, että vastahan minä sen sinulle eilen kerroin.Nykyään harkitsen tarkkaan mitä kerron hänelle. Ystävä syö myös vahvoja särkylääkkeitä, verenpaine ja muita lääkkeitä. Miesystäviä on hänellä ollut. Osa on kuollut viinaan ja osa on jättänyt hänet viinan käytön takia. Olen hänelle hienovaraisesti sanonut, että pitäiskö vähän hillitä juomista. No tietysti hänellä menee herne nenään. Hän sanoo,että hänhän juo mitä juo. Minä en uskalla kertoa hänelle mitään omia henkilökohtaisia-asioita. Hänellä on nimittäin tapana sitten soitella muille hänen kavereille. Hän kertoo heille mitä olen puhunut hänelle. Hänen kertomukset on sitten muunneltua totuutta. Harvahan tietää hänestä, että hän on kaappijuoppo. Ystäväni on siisti ja puhdas. Lihomisen kertoo johtuvan hyvästä ruuasta. Lähiympäristöstä ei varmaan tiedä muut, kuin minä kuinka paljon hän juo. Osaa peitellä todella hyvin. Nähtäväksi jää kuinka pitkään fysiikka kestää.

13

469

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiljuaKoneeseen

      Ystävälläsi on hieno harrastus!

    • ALKKO

      HYVÄHÄN SE ON JOS RAHA RIITTÄÄ . MONI JOUTUU TYYTYMÄÄN PELKKIIN JUOMIIN JA SITTE EI SAA RUOKAA OSTETTUA

    • Tillin.Tallin

      Onks tää se lähäri?

    • eipitkälläkepilläkään

      Taitaa olla sama nainen jonka luona mieheni käy? Nyt on saanut siltä naiselta sukupuoliherpeksen ! Sinä älä ole enää missään tekemisissä sen kiertävän nartun kanssa. Pelasta itsesi.

    • Tunnenjoson

      Onkko naissen nimikirjaimet TT ?.

    • toivottavastiseloppuu

      Tiedetään, se käy paljon risteilyillä sekoilees viinaa hakees. ja tanssimassa missä vaan on jotain. Kiertää kaakkoissuomea miesten perässä. Monen pariskunnan riesana.

    • Ystä.vyydellä

      Jos näin on, niin vaihdapa ystävää. Ei sekään helppo juttu saata olla mutta ainut vaihtoehto.

    • saunantaaksevaan

      Se nainen nuolee nyt haavojaan ja parantelee herpestään ynm. On kuulemma kovasti kipee hehehehehheheee Sitä saa mitä tilaa ja niin maataan kuin petataan.

    • kolmantenapyöränä

      Edesvastuutonta kun tietää ja levittää tautia?

    • Tuutelituuuuuu

      Onko nimikirjaimet S.M !

    • jjsh

      Se S M ei muuten ole juoppo eikä muutenkaan moraaliton. Turha levittää perättömiä. Tunnen henkilön.

    • pysyspoissa

      Ei ole se. Tämä on vanha yli 70 ämmä oikein kassialma. Nyt hoitelee varsin herpestään värkissä.Hyvä niin, mutta pelottava on nainen kun sillä on se reviiri niinkin laaja ja miehet ovat hölmöjä kun antavat sille.

    • uuttamatookoukkuun

      Voi kissus! Soitti miehelleni (helatorstai-iltana) lyhyt puhelu, menee tanssimaan !! Voihan venäjän vittu! mieheni sanoi, siitä vaan ,,,,, On sillä vanhalla vielä kiimaksii? hahahahahhaaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      70
      2062
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      167
      1599
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      155
      1537
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1348
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1280
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      277
      1137
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      132
      1041
    8. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1022
    9. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1003
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      53
      857
    Aihe