Tupakointi kiellot pölhölän touhua

pölhöläntouhuaaaaa

Jahas pölhölän touhut saapuneet kun kielletään tupakointi ni sitten varmaan silakoiden paistaminen ja auton käynnistys pihassa. Loppujen lopuksi ei ole kuitenkaan kenenkään etujen mukaista tuollaiset kiellot.
Tampereella on tehty historiallinen päätös, kun rivitaloyhtiölle myönnettiin niin sanottu parveketupakointikielto. Kielto koskee asuntojen parvekkeita, kuisteja ja huoneistojen pihoja.

Rivitaloyhtiössä on viisi kaksikerroksista asuntoa, joissa kaikissa on huoneistopiha, sisääntulokuisti ja sisääntulokuistin yläpuolella oleva lasitettu parveke.

Terveyttä ja toimintakykyä edistävien palvelujen lautakunta hyväksyi kokouksessaan keskiviikkoiltana asunto-osakeyhtiön anomuksen kieltää tupakointi asukkaiden hallinnassa olevilla alueilla.

Kaupunki perii luvasta maksun, se on 480 euroa.

Risukujalla oleva asunto-osakeyhtiö Tampereen Aurinkoharju on ensimmäinen, joka sai luvan Tampereella.

Kiinteistön asukkaat ovat osakkaina taloyhtiössä eikä vuokralaisia ole.

Epilässä oleva rivitaloyhtiö tupakointikieltolupaa tiettävästi ensimmäisenä Suomessa:

177

1451

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kieltotupakanmyyntiinkin

      Hyvä juttu. Tupakka tappaa.

      • LupaanOllaTappamatta

        Joo niin on....voin jatkaa siis rauhassa kännissä ajamista kun autokin palautetaan seuraavana aamuna! Ihana suomi!

    • kukaan.fiksu.ei.polta

      Ei mitään kieltoja tarvittaisi, jos tupakoitsijat osaisivat ottaa muut huomioon. Eivät vaan osaa.

      Passiivinen tupakointi on merkittävä terveysriski. Silakan paistaminen ja auton käynnistäminen taitavat olla hieman pienempiä. Syöminen ja paikasta toiseen siirtyminen ovat usein aika tarpeellisia toimenpiteitä, mutta tupakointi ei ole koskaan.

    • TollotAsialla

      Kyllä kun pölhöille taviksille annetaan tällaisia konsteja käyttöön, niitä käytetään tarpeettomaksi, ihan vaan kiusalla. Toivottavasti yhtiössä päätös kiellon hakemisesta oli yksimielinen. Jos ei niin antaa varmaan kivan mausteen naapurisopuun, etenkin pienessä rivariyhteisössä.

      Saas nähdä koska ekaan erillistaloyhtiöön haetaan tupakointikielto.

      • Yksinkertaistaniin

        Ei vaan kiusalla tarvitse mitään kieltää, jos tupakoitsijat itse fiksusti älyäisivät itse huomioida muita. Koska ei se tupakansavu ja -haju ole kenellekään hyväksi. Asukoon sivummalla metsän reunalla omissa tuvissaan tupakoivat ellei yhteiset pelisäännöt kelpaa.

    • TollotAsialla

      Kyllä kun pölhöille taviksille annetaan tällaisia konsteja käyttöön, niitä käytetään tarpeettomaksi, ihan vaan kiusalla. Toivottavasti yhtiössä päätös kiellon hakemisesta oli yksimielinen. Jos ei niin antaa varmaan kivan mausteen naapurisopuun, etenkin pienessä rivariyhteisössä.

      Saas nähdä koska ekaan erillistaloyhtiöön haetaan tupakointikielto.

    • kukahaluaaaaaa

      Kuka haluaa muuttaa tuollaiseen kielto rivariin missä jotain kieltoja, alkaa polttaan sisällä ni sitä kukaan kiellä nooh jos tulee kitinää niin ilmanvaihto uusiksks ja tulee maksaan.

      • eiolesekummenpaa

        Tupakoitsijan takia ei tehdä ilmastointi remontteja, vaan tupakoiti tullaan kieltämään jos hajut/savu siirtyy napurustoon.

      • Niinsuomimuuttuu
        eiolesekummenpaa kirjoitti:

        Tupakoitsijan takia ei tehdä ilmastointi remontteja, vaan tupakoiti tullaan kieltämään jos hajut/savu siirtyy napurustoon.

        Tietysti tupakointi voidaan kieltää taloyhtiössä omassa asunnossa ihan vaan tosta noin lonkalta, mutta on kyllä hauska nähdä miten valvonta hoidetaan ja mihin se lopulta johtaa.

        Kunpa te kyttäyksestä ja kiusaamisesta nauttivat pikkusieluiset tollot saisitte kokea ihan oikeaa naapuriterroria. Osaisitte ehkä sitten laitta asioita edes hieman oikeisiin suhteisiin.

      • selväpelivaimitä

        Minä en näe siinä mitään oikeutta että tupakoitsijat saavat vaarantaa viattomien ihmisten terveyden, mitä tulee siihen valvontaan, jos siihen päädytään kyseinen henkilö joka ei noudata sääntöjä voidaan asunto ottaa taloyhtiön hallintaan (omistusasunto) kaikki kulut mitä kyseinen rikkoja aiheuttaa tulee hänen kontolleen.

      • etköomistaautoa

        Heh heh voi hyvä lapsi sinun kirjoituksia.

      • syötupakkasijossiltätunt
        etköomistaautoa kirjoitti:

        Heh heh voi hyvä lapsi sinun kirjoituksia.

        Taitaa se tupakoitsijoiden ylimielisyys saada kolauksen kun taloyhtiöissä alkaa tapahtua??? nyt on päänavaus tehty, se on aivan oikein että tähän voidaan nyt puuttua.

      • Pysyvaanmielihyvinpois

        Ei tarvitsekaan sinun sinne muuttaa, ei kukaan kaipaa sinua. Savuttomat mielellään muuttavat savuttomaan taloon.

    • eijaksaisssssss

      Ihan mielenkiintoinen asetelma sinänsä jos rahat asunnossa kiinni ja nahisteluja.

      • omakotitalo-omat-säännöt

        Taloyhtiössä rahat on kiinni yhtiön osakkeissa, ei siinä asunnossa. Yhtiökokous ja yhtiön hallitus tekevät taloa ja asuntoa koskevat päätökset, eivät asukkaat (nämä toki voivat olla samoja henkilöitä). Tämä tuntuu usein unohtuvan heiltä jotka mesovat että "omassa asunnossani teen mitä haluan".

        Tulevaisuudessa tupakointikiellot tulevat olemaan taloyhtiöille valtti asuntomarkkinoilla. Ei tarvitse pelätä että naapuriin tulevaisuudessa muuttava tupakoitsija alentaisi hankittavan asunnon käyttömukavuutta ja arvoa.

      • Ziisussss
        omakotitalo-omat-säännöt kirjoitti:

        Ei tarvi pelätä ;) Olet tollojen tollo.

      • lopetatupakointi

        Olet hyhvä esimerkki, tupakointi on tumellut sinut.

    • eikenenkäänetujen

      Ei kenenkään etujen mukainen ratkaisu tuollainen ratkaisu että joku tupakointi kielletään parvekkeella....... Amerikan malliin menossa että kohta käydään oikeutta ties mistä. Ei todellekaan ole mikään myyntivaltti taloyhtiö missä kieltoja toisensa perään.

      • astmaatikko

        Kenen etujen vastainen tuo kielto on?

        Se, että taloyhtiö kieltää tupakoinnin ei tarkoita sitä, että siellä on kieltoja toisensa perään.

    • näisevaanmenee

      On se kumma kuinka uppiniskasia nää tupakoijat on, ei se vaan mene sinne kaaliin??? Kyllä tulevaisuudessa on nimenomaan myyntivaltti ne taloyhtiöt joissa ei näitä käryttelijöitä kaivata. Minä en polta eikä minun ole pakko polttaa passiivisesti,

    • haiseemyrkylle

      Tupakkan valmistus tullaan lopettamaan lähitulevaisuudessa, onneksi nyt on voidaan puuttua tähän tupakointiin esim kerrostaloissa.

    • pihagrillittttt

      Pihagrillit tulisi välittömästi kieltää järkyttävän savun takia, auton käynnistys piha-alueella ehdottamasti kiellettävä, silakoiden paistaminen kiellettävä, hui kauheeta alkoholi kielto ehdottomasti.

      • nauraapartaaaan

        Kyllä nyt joku muu nauraa partaan komiasti muut kuin noi jotka kiellon saivat aikaan. Löytyy kielto kohta mikä koskee myös heitä buuuaaaaah kiäh kiäh kiäh buuuuuaaaaaahhhhh.

      • älä.pohdi.yksin

        Sinun kannattaa lähteä ajamaan eteenpäin noita kieltoja, jos koet ne tärkeiksi. Ilman perusteluja ne tuskin etenevät, joten ajatustyötä on paljon edessä ennen kuin kannattaa sen isommin vaatimuksia esittää. Minkälaisia perusteluja sinulla on mielessä? Voidaan vaikka työstää niitä porukalla täällä.

      • Idiooteillekysymys
        älä.pohdi.yksin kirjoitti:

        Sinun kannattaa lähteä ajamaan eteenpäin noita kieltoja, jos koet ne tärkeiksi. Ilman perusteluja ne tuskin etenevät, joten ajatustyötä on paljon edessä ennen kuin kannattaa sen isommin vaatimuksia esittää. Minkälaisia perusteluja sinulla on mielessä? Voidaan vaikka työstää niitä porukalla täällä.

        No pohditaan... Miksi tupakointi pitää kieltää koko tontilla?

      • kkfkglhx
        Idiooteillekysymys kirjoitti:

        No pohditaan... Miksi tupakointi pitää kieltää koko tontilla?

        Missä se on kielletty koko tontilla?

      • kkfkglhx kirjoitti:

        Missä se on kielletty koko tontilla?

        Haluan olla takapihallani, ilman tupakansavun hajua, grillauksen ruuan hyvä tuoksu on kyllä tervetullutta, sateen raikastman ilman jälkeen joku pilaa senkin hetken röökaamalla, RÖÖKIN VETÄJÄ ON HEIKKO KUN ALOITTAA KESSUTTELUN,

    • rööki.urbåt

      Tupakoinnin vertaaminen mihin tahansa muuhun elämiseen on silkkaa itsensä pettämistä.
      Tupakointi aiheuttaa pelkästään haittoja, siitä ei ole kenellekään mitään hyötyä.
      Ruuan valmistukseen vertaaminen on jo jotain mihin ei ole edes sanoja.

      • möykkäämö

        Meitin talossa on edistytty, talon alueella tai asunnoissa tai parvekkeella on niin tupakointi kuin grillaaminenkin kiellettyä, katos ne karmeet pienhukkaset nääs.

        Lähes kaikki on kiellettyä paitsi kännääminen ja huutaminen ja kuseskelu ja oksentelu piholle, jostain syystä melua joka tutkitusti tappa yhtä tehokkaasti kuin se kammottava passivinen tupakointikin ei ole kielletty.

      • Ei.jummarra
        möykkäämö kirjoitti:

        >>Lähes kaikki on kiellettyä paitsi kännääminen ja huutaminen ja kuseskelu ja oksentelu piholle, jostain syystä melua joka tutkitusti tappa yhtä tehokkaasti kuin se kammottava passivinen tupakointikin ei ole kielletty.>>

        Mikähän siinä on, että tilanne on muuttunut tuollaiseksi?

    • tappajattuomiolle

      Tupakka tappaa polttajan ja passiivi polttajan siinä sivussa,

    • Korvat-lopussa

      Toivottavasti pian tulee K18 taloja. Ei enää tarvis valvoa naapurin lasten itkun kanssa. Ennen kuin joku toruu mua voin kertoa, että naapurilla on tällä hetkellä kolme alle kouluikäistä yöparkujaa.
      On yritetty ymmärtää, mutta tää souvi on kestänyt nyt jo 6 vuotta. Tietysti voisimme myydä asunnon ja muuttaa, mutta seuraava naapuri voi olla vielä työläämpi.

      • lapsiaollaanoltuittekin

        Oot jo sen ikänen muuta vanhustentaloon, siellä sitten olosi helpottuu.

      • pappasauhutteleeeee

        Mielummin naapurina sauhutteleva pappa kuin äpäröitten parkua ja meteliä.

      • hankikorvatulpat

        Kyllä siältä vahustentalosta varmasti löytyy se sauhutteleva pappakin.

    • tupakointiiiiiii

      Mikä ihme saa jonkun kiinteistöosakeyhtiön näkemään niin paljon vaivaa että kieltää tupakoinnin noooh sehän on tietenkin kateus tuo niin mahtava voimavara. Selityksiä kyllä löytyy sen epäterveelllisyydestä mutta älkääpä unohtako sitä että tupakoitsija maksaa niin saakelisti veroja. Syyttävä sormi tupakoitsijaa kohtaan mutta itse kuitenkin läskinen pösilö rasvaa rasvaa, pihagrillit savustavat varmaan kaikki ja joka paikkaan lähdetään henkilöautolla elikä saastuttamista.
      Käyttäkää nyt hyvät ihmiset enemmän järkeä mitä päätätte. Kun kuitenkin jossain vaiheessa kaikki tuollaiset kääntyy itseä vastaan. Mikään kielto vaan hyvässä hengessä päätetty asia. Kirjaan tuon osakeyhtiön asiat ylös ja henkilöt kun tiedot saa näppärästi netistä ja tarkistelen taustat.-(mahdolliset kytkökset)

      • esimerrkinäyttää

        Tupakoija on yhteiskunnalle rahallisestikkin liian" kallis kuluerä", tupakoijan maksamat verot tupakkituotteista ei kata näitä kuluja. Tupakoijilla on joku luulo että se ei haittaa ei tupakoijaa? ensinnäkin se passiivinen tupakointi on melkein yhtävaarallista vaikkei itse polttaisikaan. Kun nykyaikana on pystytty todentamaan tupakin aiheuttamat vaarat ihmiselle, niin en näe tässä mitään puolustettavaa että täysin syyttömätkin joutuisi tästä kärsimään, mitä sitten tulee niihin hajuhaittoihinkin kun se leviää jokapuolelle. Olen aivan varma että näitä tupakointikieltoja tullaan hakemaan moneenkin taloyhtiöön , niin meilläkin on aikomus nyt hakea asumme Lielahdessa.

      • asunkinomakotitalossa

        Asunkin omakotitalossa ps, onko teillä sauna entisessä vaatehuoneessa hoh hoh hah kiäh kiäh kiäh köyhät.

      • karvatorastaa

        Kyllä voi tupakointikieltoa hakea omakotitaloon, mutta sinun pitää tehdä paljon töitä sen hankkmiseksi.

      • jfjrjjf

        Mitäs kadehdittavaa päihderiippuvuudessa on?

      • hyisavua
        esimerrkinäyttää kirjoitti:

        Tupakoija on yhteiskunnalle rahallisestikkin liian" kallis kuluerä", tupakoijan maksamat verot tupakkituotteista ei kata näitä kuluja. Tupakoijilla on joku luulo että se ei haittaa ei tupakoijaa? ensinnäkin se passiivinen tupakointi on melkein yhtävaarallista vaikkei itse polttaisikaan. Kun nykyaikana on pystytty todentamaan tupakin aiheuttamat vaarat ihmiselle, niin en näe tässä mitään puolustettavaa että täysin syyttömätkin joutuisi tästä kärsimään, mitä sitten tulee niihin hajuhaittoihinkin kun se leviää jokapuolelle. Olen aivan varma että näitä tupakointikieltoja tullaan hakemaan moneenkin taloyhtiöön , niin meilläkin on aikomus nyt hakea asumme Lielahdessa.

        " Tupakoija on yhteiskunnalle rahallisestikkin liian" kallis kuluerä", tupakoijan maksamat verot tupakkituotteista ei kata näitä kuluja."
        " ensinnäkin se passiivinen tupakointi on melkein yhtävaarallista vaikkei itse polttaisikaan "

        Itse en tupakoi, mutta olen seurailut tupakka keskusteluja, nämä suurimmat valittajat eivät viitsi ottaa selvää mistään vaan väittävät milloin mitäkin.

        http://yle.fi/uutiset/3-5493295
        " Tupakoitsija maksaa itse sairauksien hoidon
        Tampereen yliopiston terveystaloustieteen professori Pekka Rissanen sanoo, että tupakoitsijat maksavat tupakkaveroina valtiolle enemmän, kuin mitä tupakasta aiheutuvien sairauksien hoitoon menee rahaa."

        Passiivista tupakointia on tutkittu, tutkimuksessa seurattiin ihmisiä jotka työnsä puolesta joutuivat alttiiksi tupakansavulle esim. ravintolahenkilökunta, 8 tuntia päivässä tupakansavussa.
        Todettiin se terveysriskiksi, mikä on tosiaan ymmärrettävää.

        Nyt jos kerran päivässä tuntee tupakanhajun nenässään se ei ole passiivista tupakointia.
        Siitä jauhaminen on tosin myös terveysriski, toki mielenterveysriski.

      • entäspassiivinenpolttaja

        Meillä naapuri polttaa sisällä/parvekkeella kuulemma menee 2-3 askia päivässä kunpa vain kerran päivässä, olen kyllä päivät töissä joten se hieman auttaa mutta muullon olen savustettuna, Mitä tulee niihin veroihin sillä ei kyllä katetea hoitokuluja ja muita kuluja .

      • ghgh111
        entäspassiivinenpolttaja kirjoitti:

        " Mitä tulee niihin veroihin sillä ei kyllä katetea hoitokuluja ja muita kuluja "

        Niin en tiedä sinun taustojasi, mutta jos tälläin mietin että kumpaa uskoisi sinua vai terveystaloustieteen professori Pekka Rissasta, niin ehkä kumminkin Rissasta

      • huhhuh2
        entäspassiivinenpolttaja kirjoitti:

        Meillä naapuri polttaa sisällä/parvekkeella kuulemma menee 2-3 askia päivässä kunpa vain kerran päivässä, olen kyllä päivät töissä joten se hieman auttaa mutta muullon olen savustettuna, Mitä tulee niihin veroihin sillä ei kyllä katetea hoitokuluja ja muita kuluja .

        Siis mitä " Meillä naapuri polttaa sisällä/parvekkeella kuulemma menee 2-3 askia päivässä "
        polttaako naapurisi sinun asunnossa.
        Valita nyt ihmeessä johonkin.

      • dfgghtghethy
        huhhuh2 kirjoitti:

        Siis mitä " Meillä naapuri polttaa sisällä/parvekkeella kuulemma menee 2-3 askia päivässä "
        polttaako naapurisi sinun asunnossa.
        Valita nyt ihmeessä johonkin.

        Olet hyvä esimerkki, savustus on sekoittanut sinutkin eli lukemisen ymmärtäminen on sinulle vaikeaa.

      • kärytön
        esimerrkinäyttää kirjoitti:

        Tupakoija on yhteiskunnalle rahallisestikkin liian" kallis kuluerä", tupakoijan maksamat verot tupakkituotteista ei kata näitä kuluja. Tupakoijilla on joku luulo että se ei haittaa ei tupakoijaa? ensinnäkin se passiivinen tupakointi on melkein yhtävaarallista vaikkei itse polttaisikaan. Kun nykyaikana on pystytty todentamaan tupakin aiheuttamat vaarat ihmiselle, niin en näe tässä mitään puolustettavaa että täysin syyttömätkin joutuisi tästä kärsimään, mitä sitten tulee niihin hajuhaittoihinkin kun se leviää jokapuolelle. Olen aivan varma että näitä tupakointikieltoja tullaan hakemaan moneenkin taloyhtiöön , niin meilläkin on aikomus nyt hakea asumme Lielahdessa.

        Näin on, olet oikeassa. Näille heikkohermoisille nikotiini riippuvaisille nuuskamälli huuleen, jos ei omaa terveyttä ja muitten ajattele! Jos ihminen on jämerä ja vahvaluontoinen, niin tuollaisia myrkkyjä ei tatvi ostella! Vai tapa tupakoida, se on tarvetta saada keskushermostoon myrkkyä ja se osoittaa jonkinlaista heikkohermoisuutta! Mutta jos on pakko, niin nuuskamälli huuleen, se ei käryä ja sen siisteydestä myöskin huelehdittava, ettei niitä mällejä jokapuolelle heitellä!

    • kunha.savutaan

      Taitaa olla tuo tupakoimattomuuis EU:sta lähtöisin jo joidenkin vuosien takaa, haluavat muuttaa koko unionin savuttomaksi ja Suomi on ryhtynyt asian mannekiiniksi ja KOEKANIINIKSI vapaaehtoisesti.

      Muistaa pitää, että ympäristömelu tappaa yhtä tehokkaasti kuin passiivinen tupakointi ja jostain syystä tuohon meluun ei puututa...

      • savutoneurooppa

        Ei nää ole lukeneet edes lehtiä...

        Suomesta halutaan kokonaan savuton jo 14 vuoden päästä – näin tupakointia halutaan rajoittaa

        Aiemmin tupakointi haluttiin kitkeä Suomesta vuoteen 2040 mennessä. Nyt aikataulua halutaan edistää 10 vuodella.

        Idean savuttomasta Suomesta esitti vuonna 2006 silloinen eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd). Tavoite kirjattiin lakiin 2010 ja sen arvioitiin toteutuvan 2040. Nyt uuden tupakkalain perusteluissa sanotaan, että tavoite voi toteutua jo 2030.

        Savukkeiden houkuttelevat maut kuten kielletään savukkeissa, suositut maut kuten mentoli kuitenkin vasta siirtymäajan jälkeen 2020. Määräys perustuu EU:n tupakkatuotedirektiiviin."

        http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002888276.html

        "Savuton Suomi ulottuu koteihin – mihin asukkaan pitää varautua?"

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/02/03/savuton-suomi-ulottuu-koteihin-mihin-asukkaan-pitaa-varautua

        Ja Euroopan unionistahan tuo on lähtöisin sitä vain ei ole mainostettu Suomimedoissa kuten ei montaa muutakaan EU:sta lähtöisin olevaa asiaa joita täällä ihmetellään.

        "EU:n oikeus
        Vihreä kirja - Tavoitteena savuton Eurooppa: EU:n toimintavaihtoehdot "

        https://publications.europa.eu/fi/publication-detail/-/publication /e47cc503-859c-4851-9dd5-1d4e56e6a27d/language-fi

        Eli:

        Komission tavoitteena savuton Eurooppa vuoteen 2012 mennessä

        Euroopan komissio hyväksyi tänään laajan lausuntokierroksen jälkeen ehdotuksen Euroopan neuvoston suositukseksi, jossa kaikkia jäsenvaltioita kehotetaan laatimaan vuoteen 2012 mennessä lakeja suojellakseen ihmisiä tupakansavulle altistumiselta.

        EU:n savuttomuuspolitiikan taustaa

        Viime vuosikymmenen alussa annettiin joukko EU:n työterveys- ja työturvallisuusdirektiivejä, joilla rajoitettiin tupakointia työpaikoilla. Vuonna 1989 annettiin neuvoston päätöslauselma ja vuonna 2002 neuvoston suositus tupakoinnin ehkäisemisestä, joissa jäsenvaltioita kehotettiin suojelemaan ihmisiä ympäristön tupakansavulta työpaikkojen sisätiloissa, suljetuissa julkisissa tiloissa ja julkisissa liikennevälineissä. Lainsäädännöllisten toimenpiteiden lisäksi käynnistettiin kaksi tupakoinnin vastaista tiedotuskampanjaa: Feel free to say no ja HELP – Elämä ilman tupakkaa -kampanjat nostivat esiin muun muassa passiivisen tupakoinnin vaarat.

        http://europa.eu/rapid/press-release_IP-09-1060_fi.htm

        Vuonna 2007 komissio julkaisi Tavoitteena savuton Eurooppa:

        EU:n tupakanvastaiset kampanjat

        https://ec.europa.eu/health/tobacco/ex_smokers_are_unstoppable_fi

      • Eu.on.paha.asia
        savutoneurooppa kirjoitti:

        Että tupakoitsijoiden pitää alkaa äänestelemään EU-eroa vaativia puolueita jos jatkossa meinaavat savutella.

      • mielikuvamanipulointia
        Eu.on.paha.asia kirjoitti:

        Että tupakoitsijoiden pitää alkaa äänestelemään EU-eroa vaativia puolueita jos jatkossa meinaavat savutella.

        Hyvin ovat suomalaiset menneet euroopan unionin tuottaman propagandan sisäistämään tuon savun ja pienhiukkasten osalta. Nuotioistakin on jo nähty vaivaa joten eiköhän nekin pian tulla kieltämään koko maassa.

        https://ec.europa.eu/health/tobacco/smoke-free_environments_fi

        Kysehän on tietysti eu.n taloudellisest kilpailukyvystä, ei sen kummemmasta, kyseisen kilpailukyvyn lisäämiseen kuuluu myös palkkojen ja sosiaaliturvan alentaminen jotka nekin on jo aika hyvin osattu mielikuvamarkkinoida suomalaisille. Osa suomalaisista suorastaan jo vaatii palkojen alentamista ja hyvinvointiyhteiskunnan purkamista.

      • HyvinMeneeLäpi
        mielikuvamanipulointia kirjoitti:

        Mielikuvamarkkinointi=Manipulointi.

      • seurataanperässä

        Mitä tulee siihen itse tupakointiin, tulin juuri lenkiltä ja rappukäytävä haisi tupakansavulle ihanaa, kotiin päästyäni menin suihkuun ja sitten oli aikomus istuksella vähänaikaa parvekkeela, mutta siellä oli naapurit urakalla kiskomassa röökiänsä , ei kun sisälle missä oli vähemmän savua. Kysyn vain pitääkö minun hyväksyä tällainen pakko savuttelu. Tupakoijat tunttuu pitävän tätä itseoikeutenaan. Seuraavassa yhtiökokouksessa kyllä tämä asia oteaan esille ja varmasti tulemme hakemaan tätä tupakointikieltoa, sen verran tiedän meidän talon asukkaista että me ollaan enenmistö jotka emme polta.

      • JK----

        Minä haluaisin puuttua juopotteluun,ei pienet savut haittaa. Valtion suojeluksessa on varmaankin alkoholi,kun sen nauttimista ei voi rajoittaa,kun kusivedestä saa niin hyvän hinnan. Nyt 80% aikuisväestöstä on päivittäin nauttinut alkoholia,kun tulee kesä,niin kaupungeissa varsinkin on satoja terasseja juomista varten ja aiheuttavat ympärilleen melua yöhön asti. Jos joku laitapuolen maastohousuinen erehtyy puiston penkille tai kävelykadulle juomaan janojuomaa,niin voi kauheeta,täytyy kutsua poliisi?Nyt täytyy kyllä päättäjien ottaa asiaksi,että kun on tapahtumia toreilla,urheilutapahtumia ym.,että alkoholin anniskelu kielletty,kun siellä on mukana myös nuorisoa ja pieniä lapsia. Urheilua on kautta aikojen pidetty raittiustapahtumana,mutta viimeiset vuodet on yhtä pizza ja örvellysjuhlaa. On tehty terveydenhoidon kuluihin käytetty tutkimus ja siinä on todettu,että yli puolet sairauskuluista käytetään alkoholista johtuviin sairauksiin. Ei siis enään kuluja johda sydänviat,syövät ym. vaan hoidetaan juoppojen maksoja ja haimoja. Kun kiellettiin tupakoinnin mainonta,niin miksei kielletä alkoholimainontakin ja piiloon kaupoissa,kuten savukkeet?EU on tässä asiassa ihan hukassa. Jos tupakoiva ihminen polttaa parvekkeellaan,pihassa,kadulla tai muualla,niin tuskin hän puukottaa,käy nyrkein tai potkimalla toisen päälle,mutta alkoholin vaikutuksen alainen useimmiten on väkivaltainen,puukottaa,tappaa,ryöstää,metelöi ja aiheuttaa tarpeetonta meteliä ympäristöönsä. Kumpi on parempi,juopot vai polttaja,kyllä minä valitsen naapurikseni hermosauhut polttavan mieluummin,kuin örisevän ja metelöivän juopon. Kun joisivat kerran kuussa,mutta joka perkeleen päivä ja vielä olevinaan fiksut ihmiset?On kaksikin Bemaria pihassa ja miljoonan talo,mutta kulissit on komeet,vaikka luottokortti on miinuksella,pankki omistaa talon ja autot on 60kk maksuajalla,kyllä siinä hermot meneekin ja täytyy ottaa ryypyt joka ilta,että taas jaksaa aamulla mennä pankille tekeen rahaa. Euroakaan ei löytynyt taskuista,että olisi tämä ns.hyväosainen saanut kahvinsa maksettua huoltoasemalla. Korttikansa on tosi köyhiä,joka aamu lähtevät kerjäämään työnantajalta rahaa,että kulissit pysyy pystyssä,jos ero puolisosta tulee,niin paratiisi kaatuu ja juopottelevat muutaman kuukauden päästä terassilla. Muuta ei ole silloin jäljellä,kuin lippalakki,aurinkolasit,isoisän alushousut ja jeesuksen aikaiset sandaalit,on niin saatanan seksikäs,mutta tyhmiä naisiahan riittää tyhjätaskuille,joiden ainoa kontakti muihin ihmisiin on alkoholi.

      • örinääneikuole

        Ilmeisesti olet tupakoiva, juopon pierut ei ole keuhkoille niin paha kuin tupakka.

      • erer111
        savutoneurooppa kirjoitti:

        Ei nää ole lukeneet edes lehtiä...

        Suomesta halutaan kokonaan savuton jo 14 vuoden päästä – näin tupakointia halutaan rajoittaa

        Aiemmin tupakointi haluttiin kitkeä Suomesta vuoteen 2040 mennessä. Nyt aikataulua halutaan edistää 10 vuodella.

        Idean savuttomasta Suomesta esitti vuonna 2006 silloinen eduskunnan puhemies Paavo Lipponen (sd). Tavoite kirjattiin lakiin 2010 ja sen arvioitiin toteutuvan 2040. Nyt uuden tupakkalain perusteluissa sanotaan, että tavoite voi toteutua jo 2030.

        Savukkeiden houkuttelevat maut kuten kielletään savukkeissa, suositut maut kuten mentoli kuitenkin vasta siirtymäajan jälkeen 2020. Määräys perustuu EU:n tupakkatuotedirektiiviin."

        http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002888276.html

        "Savuton Suomi ulottuu koteihin – mihin asukkaan pitää varautua?"

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/02/03/savuton-suomi-ulottuu-koteihin-mihin-asukkaan-pitaa-varautua

        Ja Euroopan unionistahan tuo on lähtöisin sitä vain ei ole mainostettu Suomimedoissa kuten ei montaa muutakaan EU:sta lähtöisin olevaa asiaa joita täällä ihmetellään.

        "EU:n oikeus
        Vihreä kirja - Tavoitteena savuton Eurooppa: EU:n toimintavaihtoehdot "

        https://publications.europa.eu/fi/publication-detail/-/publication /e47cc503-859c-4851-9dd5-1d4e56e6a27d/language-fi

        Eli:

        Komission tavoitteena savuton Eurooppa vuoteen 2012 mennessä

        Euroopan komissio hyväksyi tänään laajan lausuntokierroksen jälkeen ehdotuksen Euroopan neuvoston suositukseksi, jossa kaikkia jäsenvaltioita kehotetaan laatimaan vuoteen 2012 mennessä lakeja suojellakseen ihmisiä tupakansavulle altistumiselta.

        EU:n savuttomuuspolitiikan taustaa

        Viime vuosikymmenen alussa annettiin joukko EU:n työterveys- ja työturvallisuusdirektiivejä, joilla rajoitettiin tupakointia työpaikoilla. Vuonna 1989 annettiin neuvoston päätöslauselma ja vuonna 2002 neuvoston suositus tupakoinnin ehkäisemisestä, joissa jäsenvaltioita kehotettiin suojelemaan ihmisiä ympäristön tupakansavulta työpaikkojen sisätiloissa, suljetuissa julkisissa tiloissa ja julkisissa liikennevälineissä. Lainsäädännöllisten toimenpiteiden lisäksi käynnistettiin kaksi tupakoinnin vastaista tiedotuskampanjaa: Feel free to say no ja HELP – Elämä ilman tupakkaa -kampanjat nostivat esiin muun muassa passiivisen tupakoinnin vaarat.

        http://europa.eu/rapid/press-release_IP-09-1060_fi.htm

        Vuonna 2007 komissio julkaisi Tavoitteena savuton Eurooppa:

        EU:n tupakanvastaiset kampanjat

        https://ec.europa.eu/health/tobacco/ex_smokers_are_unstoppable_fi

        " Suomesta halutaan kokonaan savuton jo 14 vuoden päästä – näin tupakointia halutaan rajoittaa
        Aiemmin tupakointi haluttiin kitkeä Suomesta vuoteen 2040 mennessä. Nyt aikataulua
        halutaan edistää 10 vuodella."

        Niin haluta voi mitä vaan.
        Kun sen onnistumista miettii ja vertaa historiaa miten tälläiset kiellot ovat onnistuneet niin aika skeptinen olen.
        Kun Usassa tuli kieltolaki voimaan niin alkoholin käyttö lisääntyi, Suomessakaan ei kieltolain aikaa alkoholin käyttö paljoa laskenut.
        Tälläisillä kielloilla vain edistetään rikollisuutta, no työllisyyttä tämä tietysti lisää, tulee ammattimaista salakuljetusta ja trokausta.
        Ei tälläiset jutut kielloilla onnistu, ainoa keino on valistus ja käsittääkseni nyt jo nuoret polttavat vähemmän kuin ennen, eli hyvään suuntaan ollaan koko ajan menossa.

      • nuoret.on.fiksuja
        erer111 kirjoitti:

        Valistus on tosiaan tehonnut hyvin, ja nuoret ymmärtävät, että tupakointi on täyttä luuserihommaa. Kielloilla ja rajoituksilla onkin tarkoitus suojella savuttomia passiiviselta tupakoinnilta. Jokaisen tulee saada olla omassa kodissaan ilman tupakan aiheuttamaa häiriötä ja vaaraa, ja samaa oikeutta onneksi laajennetaan koko ajan myös julkisiin tiloihin. Esimerkiksi baarit ovat nykyään paljon viihtyisämpiä kuin ennen, kiitos tupakointikiellon.

      • Huomioivanaapuri
        nuoret.on.fiksuja kirjoitti:

        "Jokaisen tulee saada olla omassa kodissaan ilman tupakan aiheuttamaa häiriötä ja vaaraa, "

        Tässä olemme ihan samaa mieltä, mutta jos joku jossain tupakoi, eikä siitä aiheudu häiriötä muille (mitä sillä sitten tarkoitatkin) tai vaaraa (aika reippaasti saa savu tulvia sisälle, että siitä aiheutuu vaaraa) niin mikä on se ongelma?

        Yhteisasumisessa on tietysti siedettävä aina jotain: ääniä, kolinoita, tuoksahduksia, epämiellyttäviä naamoja, rumia ihmisiä, erimieltä olevia ihmisiä jne.

        Voin kertoa sinulle, että jos haistamalla haistat ripauksen tupakansavunhajua ilmassa, voin taata, ettei se ole vielä vaaraksi. Sama juttu auton pakokaasujen, grillaussavujen ja -kaasujen kanssa. Vasta jos altistus on jatkuvaa ja hiukkasten pitoisuudet ilmassa selvästi reippaampia (että edes jokin mittalaite sen kykenee mittaamaan), silloin saattaa syntyä altistus ja jopa sairastuminen.

        Naapurin naamavärkkihän aina välillä harmittaa ja joitain se harmittaa aina. Sitä haluais naapuria jollain kurittaa mutta kun ei löydy oikein syytä tai ainakaan sellaista syytä jonka kehtaisi tuoda itsenäisesti julki. Nyt teillä on tämä tupakointikielto ja se toimii hyvin kurittamisessa, eikä tarvitse selitellä syitä.

        Tuttavani rt-naapuri oli psyykannut naapurivihansa ihan omiin svääreihin. Hän soitti metelöinnistä poliisit. Poliisit tuli, huoneistosta kajasti valoa, he koputtelivat ja kilkuttelivat mutta kukaan ei tullut avaamaan. He kuulostelivat mutta huoneistosta ei kuulunut ääniä. Poliisit onkivat sitten kaverin kännykkänumeron ja kaveri vastasi. Hän kertoi olleensa jo pari päivää toisaalla. Huoneistoon oli jäänyt jokin valo palamaan epähuomiossa. Naapuri sai huomautuksen aiheettomasta hälyytyksestä. Tällaisten naapureiden kanssa on vähän vaikea tulla juttuun vaikka kuinka yrittäisikin.

        Ehkä tästä uudesta tupakointilaista/-kiellosta tuli nyt sopiva lääke moneen vaivaan.

      • leviääkuinkulovalkee

        Ihan vain omasta kokemuksesta, asun kerrostalossa en voi kesäisin pitää parvekkeen ovea auki kun naapurissa on 3 himopolttajaa, parvekkeellani en voi juurikaan olla kun savunmuodostus on kuin 70 luvulla Hämeenkadulla. Parvekkeen ovi pitää olla aina kiinni muuton olohuone on kuin savustuslaatikossa olisi, kysyn vain kun en itse tupakoi pitääkö minun omassa asunnosani altistua tähän passiiviseen tupakointiin 24 h.

      • Huomioivanaapuri
        leviääkuinkulovalkee kirjoitti:

        Kyllä näihin voidaan puuttua myös ilman mitään täyskieltoa jos ongelma on todellinen ja niinhän se olis reilumpaakin. Yks tapa on käyttää testisavua ja värillisen savun kulku on helposti erotettavissa.

        Jos sattuu oleen myymässä asuntoaan (tai ylipäänsä sen joskus aikoo myydä), kannattaa miettiä myös sitä, kuinka iso potentiaalinen asiakaskunta tipahtaa pelistä pois jos talossa on kovinkin tiukka tupakointikielto. Sehän ei haittaa jos asunto on hyvällä paikalla ja vähän pienempikin ostajakunta riittää, mutta ne joita jo nyt myydään kuukausikaupalla on riskiryhmässä (vanhempaa/edulliempaa asuntokantaa vähävaraisemman kansanosan alueilta), silloin tupakoitsijoiden suhteellinen osuus ostajakunnassa lisääntyy. Valistunut arvioni on, että kaikista ostajista noin 30%:ssa talouksista joku polttaa ja pienituloisissa talouksissa osuus voi olla jopa 50%. Mitä isompaa eli isomman perheen asuntoa on myymässä, sitä useampi potentiaalinen ostaja saattaa vetäytyä kaupasta kuullessaan tiukasta tupakoiontikiellosta.

        Vaikka ne naapurit harmittaa niin pitäkää nyt sentään se järki mukana suunnitelmissa.

      • nuoret.on.fiksuja
        Huomioivanaapuri kirjoitti:

        Se, että joku tupakoi jossain siten, ettei siitä aiheudu haittaa tai vaaraa, ei ole ongelma. Enkä ole sen väittänyt olevan ongelma.

        Pelkästä tupakan hajusta ei ole vaaraa, mutta tupakan savusta on. Googlaa "passive smoking" ja ota opiksi. Haju taas on haitta, jonka kokeminen on yksilöllistä. Minä en pidä siitä, jos kodissani joudun haistelemaan tupakkaa sen takia, että joku ei tajua polttaa muita häiritsemästä. Joku muu voi kokea tilanteen eri tavalla.

        Muista hajuhaitoista ja -vaaroista en ole kiinnostunut keskustelemaan. Ihan kivan tarinan sinä toki kerroit.

      • pienhiukkaset
        mielikuvamanipulointia kirjoitti:

        Hyvin ovat suomalaiset menneet euroopan unionin tuottaman propagandan sisäistämään tuon savun ja pienhiukkasten osalta. Nuotioistakin on jo nähty vaivaa joten eiköhän nekin pian tulla kieltämään koko maassa.

        https://ec.europa.eu/health/tobacco/smoke-free_environments_fi

        Kysehän on tietysti eu.n taloudellisest kilpailukyvystä, ei sen kummemmasta, kyseisen kilpailukyvyn lisäämiseen kuuluu myös palkkojen ja sosiaaliturvan alentaminen jotka nekin on jo aika hyvin osattu mielikuvamarkkinoida suomalaisille. Osa suomalaisista suorastaan jo vaatii palkojen alentamista ja hyvinvointiyhteiskunnan purkamista.

        >>Nuotioistakin on jo nähty vaivaa joten eiköhän nekin pian tulla kieltämään koko maassa.

        Grillaaminen on jo rajoitettua monin paikoin.

      • savu.pikku.juttu
        seurataanperässä kirjoitti:

        Mitä tulee siihen itse tupakointiin, tulin juuri lenkiltä ja rappukäytävä haisi tupakansavulle ihanaa, kotiin päästyäni menin suihkuun ja sitten oli aikomus istuksella vähänaikaa parvekkeela, mutta siellä oli naapurit urakalla kiskomassa röökiänsä , ei kun sisälle missä oli vähemmän savua. Kysyn vain pitääkö minun hyväksyä tällainen pakko savuttelu. Tupakoijat tunttuu pitävän tätä itseoikeutenaan. Seuraavassa yhtiökokouksessa kyllä tämä asia oteaan esille ja varmasti tulemme hakemaan tätä tupakointikieltoa, sen verran tiedän meidän talon asukkaista että me ollaan enenmistö jotka emme polta.

        Mitä tulee siihen itse häiriökäyttäytymiseen, tulin juuri kaupungista oksennuksia väistellen ja rappukäytävässäkin haisi tötsyt , hajuvesi ja karmeen hajuiset mausteet ihanaa, kotiin päästyäni menin suihkuun ja sitten oli aikomus istuskella vähän aikaa parvekkella, mutta siellä oli naapurit urakalla huutamassa ja kirkumassa, ei kun sisälle missä oli vähemmän ympäriustömeteliä. Kysyn vain pitääkö minun hyväksyä tällainen pakkomöyhkä ja hajuhemmetti. Oudot naapurit tuntuu pitävän tätä mekkalaa ja haisemista itseoikeutenaan.

      • halvalla.menee
        Huomioivanaapuri kirjoitti:

        Kyllä näihin voidaan puuttua myös ilman mitään täyskieltoa jos ongelma on todellinen ja niinhän se olis reilumpaakin. Yks tapa on käyttää testisavua ja värillisen savun kulku on helposti erotettavissa.

        Jos sattuu oleen myymässä asuntoaan (tai ylipäänsä sen joskus aikoo myydä), kannattaa miettiä myös sitä, kuinka iso potentiaalinen asiakaskunta tipahtaa pelistä pois jos talossa on kovinkin tiukka tupakointikielto. Sehän ei haittaa jos asunto on hyvällä paikalla ja vähän pienempikin ostajakunta riittää, mutta ne joita jo nyt myydään kuukausikaupalla on riskiryhmässä (vanhempaa/edulliempaa asuntokantaa vähävaraisemman kansanosan alueilta), silloin tupakoitsijoiden suhteellinen osuus ostajakunnassa lisääntyy. Valistunut arvioni on, että kaikista ostajista noin 30%:ssa talouksista joku polttaa ja pienituloisissa talouksissa osuus voi olla jopa 50%. Mitä isompaa eli isomman perheen asuntoa on myymässä, sitä useampi potentiaalinen ostaja saattaa vetäytyä kaupasta kuullessaan tiukasta tupakoiontikiellosta.

        Vaikka ne naapurit harmittaa niin pitäkää nyt sentään se järki mukana suunnitelmissa.

        Myös=> Jos sattuu oleen myymässä asuntoaan (tai ylipäänsä sen joskus aikoo myydä), kannattaa miettiä myös sitä, kuinka iso potentiaalinen asiakaskunta tipahtaa pelistä pois jos talossa on kovinkin rankaa metelöintiä.

      • niin.on
        leviääkuinkulovalkee kirjoitti:

        Ihan vain omasta kokemuksesta, asun kerrostalossa en voi kesäisin pitää parvekkeen ovea auki kun naapurissa on 3 himopolttajaa, parvekkeellani en voi juurikaan olla kun savunmuodostus on kuin 70 luvulla Hämeenkadulla. Parvekkeen ovi pitää olla aina kiinni muuton olohuone on kuin savustuslaatikossa olisi, kysyn vain kun en itse tupakoi pitääkö minun omassa asunnosani altistua tähän passiiviseen tupakointiin 24 h.

        Ihan vain omasta kokemuksesta, asun kerrostalossa en voi kesäisin pitää parvekkeen ovea auki kun naapurissa on ainakin 3 himomeluajaa. Möykkäävät myös pihoilla, ei ole vuosiin voinut pitää ikkunoita auki tai oleskella partsilla.

      • Huomioivanaapuri
        nuoret.on.fiksuja kirjoitti:

        Se, että joku tupakoi jossain siten, ettei siitä aiheudu haittaa tai vaaraa, ei ole ongelma. Enkä ole sen väittänyt olevan ongelma.

        Pelkästä tupakan hajusta ei ole vaaraa, mutta tupakan savusta on. Googlaa "passive smoking" ja ota opiksi. Haju taas on haitta, jonka kokeminen on yksilöllistä. Minä en pidä siitä, jos kodissani joudun haistelemaan tupakkaa sen takia, että joku ei tajua polttaa muita häiritsemästä. Joku muu voi kokea tilanteen eri tavalla.

        Muista hajuhaitoista ja -vaaroista en ole kiinnostunut keskustelemaan. Ihan kivan tarinan sinä toki kerroit.

        "Pelkästä tupakan hajusta ei ole vaaraa, mutta tupakan savusta on."

        Eipä ole vielä tullut vastaan tilannetta, jossa naapurin parveketupakointi ymv. ulkotiloissa tapahtuva tupakointi levittää siinä määrin SAVUA naapurin sisätiloihin, että siitä syntyy vaaraa muille asukkaille. Varmaan itsekin tiedät, että kyseinen tilanne on mahdoton ellei tupakoitsija vartavasten puhaltele savuja ilmastoinnin ilmanottoventtiiliin (huulet kikinni venttiilissä) tai puhaltele savuja avoimesta ovesta/ikkunasta (ulkopuolelta sisälle) ja silloinkin pitää olla aika hyvä imu päällä asunnossa ja aika hyvät keuhkot sillä tupakoitsijalla.

      • just...noin

        Älä nyt pilaa hyvää vouhkaamista ikävillä faktoilla... :)

        Minä olen, kun asuin Armonkalliolla. Alakerran naapuri poltti ikkunassa, ja savut tuli asuntooni sisälle. Astmaatikolle se oli muutakin kuin todella häiritsevä tilanne.

        Mitä teki tuo naapuri, kun menin puhumaan asiasta? Oli hyvin pahoillaan, ja siirtyi polttamaan ulos. Ei ollut tullut ajatelleeksi, että joku kärsisi savusta. Hienosti suhtautui.

      • Migreenipotilas101
        nuoret.on.fiksuja kirjoitti:

        Se, että joku tupakoi jossain siten, ettei siitä aiheudu haittaa tai vaaraa, ei ole ongelma. Enkä ole sen väittänyt olevan ongelma.

        Pelkästä tupakan hajusta ei ole vaaraa, mutta tupakan savusta on. Googlaa "passive smoking" ja ota opiksi. Haju taas on haitta, jonka kokeminen on yksilöllistä. Minä en pidä siitä, jos kodissani joudun haistelemaan tupakkaa sen takia, että joku ei tajua polttaa muita häiritsemästä. Joku muu voi kokea tilanteen eri tavalla.

        Muista hajuhaitoista ja -vaaroista en ole kiinnostunut keskustelemaan. Ihan kivan tarinan sinä toki kerroit.

        Hajuhaitta on todellinen pahasta migreenistä kärsivälle. Minulle laukaisee voimakkaan päänsärkykohtauksen, jonka vuoksi usein joudun poliklinikalle hakemaan injektion sekviytyäkseni hengissä.

      • lapseteitiedä
        Huomioivanaapuri kirjoitti:

        "Pelkästä tupakan hajusta ei ole vaaraa, mutta tupakan savusta on."

        Eipä ole vielä tullut vastaan tilannetta, jossa naapurin parveketupakointi ymv. ulkotiloissa tapahtuva tupakointi levittää siinä määrin SAVUA naapurin sisätiloihin, että siitä syntyy vaaraa muille asukkaille. Varmaan itsekin tiedät, että kyseinen tilanne on mahdoton ellei tupakoitsija vartavasten puhaltele savuja ilmastoinnin ilmanottoventtiiliin (huulet kikinni venttiilissä) tai puhaltele savuja avoimesta ovesta/ikkunasta (ulkopuolelta sisälle) ja silloinkin pitää olla aika hyvä imu päällä asunnossa ja aika hyvät keuhkot sillä tupakoitsijalla.

        Meneppäs kysyyn migreenipotilailta mikä laukaisse sen päänsäryn, tai tutki netistä niin viisastut kiitos.

    • omakotitalooooo

      Humoristista lueskella toimintaa rivitalo yhtiössä heh heh tänään olen hörppinyt olusia ja poltellut tupakkia omassa pihassa eli asun omakotitalossa, ei mulle tule kukaan sanoon mitään mitä teen omalla tontilla. Ei hyvää päivää tupakointikieltoja.

      • huikauhistussss

        Ooppa rohkee.

      • FaniBoy

        Oot mun idoli.

      • Yksikkö

        Omakotitalot ovat kinkkinen juttu tupakoinnin ym. haitan estämisessä.Kerrostaloissa keskustelu auttaa. Yhtiökokoukset ovat oiva paikka avautua. Omakotitalojen auvoisuus on silmänlumetta,koska on pakko asua naapureidensa kanssa. Käräjille meno ainoa tie.

    • nahistelkaaaaaaa

      Nahistelkaa vaan ihan rauhassa rivitaloyhtiöissä,- aina joukosta löytyy mätämunia

      • kyllänäitäriittää

        Kyllä nämä tupakoitsijat ovat tosi mätämunia , kun eivät ota muitahuomioon siinä olet aivanoikeassa.

      • Pöyrrristyttävää
        kyllänäitäriittää kirjoitti:

        Kyllä nämä tupakoitsijat ovat tosi mätämunia , kun eivät ota muitahuomioon siinä olet aivanoikeassa.

        Tässä kyseisessä jutussakin tupakointi kiellettiin ihan vaan, varmuuden vuoksi. Mites te tarpeettomien kieltojen vaatijat/laatijat ja muiden elämään ja tapoihin puuttujat otatte tupakoijat huomioon?

      • se.on.dna.ssa
        kyllänäitäriittää kirjoitti:

        Kyllä nämä tupakoitsijat ovat tosi mätämunia , kun eivät ota muitahuomioon siinä olet aivanoikeassa.

        Suurin osa SUOMALAISISTA ON TUPAKOITSIJOIDEN JÄLKELÄISIÄ, kertomasi mukaisesti ovat siis mätämunien jälkeläisiä.

      • Syntynyt.ruikuttamaan
        se.on.dna.ssa kirjoitti:

        Suurin osa SUOMALAISISTA ON TUPAKOITSIJOIDEN JÄLKELÄISIÄ, kertomasi mukaisesti ovat siis mätämunien jälkeläisiä.

        >ovat siis mätämunien jälkeläisiä.<

        Tuon kyllä uskon, sen verran ovat syntyneet ruikuttamaan joka asiasta nämä nykyiset.

    • kohtatupakilleeee

      Laitoin kahvin tippuun ja kohta omaan pihaan sauhuille hörppien samalla kahvetta, Voi vinetto jos joutus asuun jossain rivitalossa huh huh kuunnella ku naapuri pieree.

      • jyrkänteeltäkö

        Mitenkä se kahvi tippuu???

      • niin.tietysti
        jyrkänteeltäkö kirjoitti:

        Mitenkä se kahvi tippuu???

        Normiyleissivistyksellä varustetut toki tajuavat kuinka kahvi tippuu, joidenkin vajaammalla ymmärryskyvyllä senkin tajuaminen on ilmeisesti ongelma.

      • hormittukossa

        Mutta normaalisivistyksellä tupakoijat eivät ymmärrä sitä, kuinka paljon he aiheuttavat kärsimystä tupakoimattomille. Luulisi senkin olevan itsestäänselvyys.

    • Paasiivisessa tupakoinnissa on omat haittansa. Omat keuhkot saa myrkyttää, ei muiden.

      • omakotitalosauhuuu

        Juu sauhuttelen omassa pihassa mutta olen harkinnut lopettamista. Onko tupakin savu niin oleellinen haitta vaikka verrattuna pakokaasu päästöihin.

      • jossaiolishelpompihengit

        Sinäpä sen sanoit, mieluusti asuisin kotonani edes vähän terveelisemmin ilman tupakansavuja.

      • ihan.totta

        >>Omat keuhkot saa myrkyttää, ei muiden.

        Autot seis, liikenne seis jne. ne vasta saastuttaakin.

      • ihan.totta kirjoitti:

        >>Omat keuhkot saa myrkyttää, ei muiden.

        Autot seis, liikenne seis jne. ne vasta saastuttaakin.

        Ilman saastuttaminen ja tupakan savun hengittäminen ovat kaksi täysin eri asiaa.

      • diisseli.palaa
        Kimmo_Kuu_Seikkailuun kirjoitti:

        Ilman saastuttaminen ja tupakan savun hengittäminen ovat kaksi täysin eri asiaa.

        Autojen savun hengittäminen on, kyllä hyvin vaarallista, en erottelisi sitä tupakoinnista, sitä ei voi edes välttää, juuri tuli dokumentti kuinka laivaliikennekin tappaa jopa satojen kilometrien päässä sisämaassa pienhiukkaspäästöillään.

    • KovaKuriYhtiöön

      Voinko vaatia osakekerrostalossa omaa oviaukkoa sen toisen lisäksi koska haisee hajuvesi jatkuvasti käytävässä? Älkää laittako sitä hajuvettä niin paljon että toiset saavat astmakohtauksia sen takia! Tupakka ei aiheuta kohtauksia mutta keinotekoiset hajut kylläkin! Vaatikaa omia ovia kotiinne ihmiset! Se vasta halvaksi tulee!Jos kerran ruvetaan pikkusieluksi niin kielletään kaikki totaalisesti eikä keskitytä vain yhteen hajuun!

      • tuutuutuuteli

        Et voi vaatia, toiseksi mene ajoissa nukkumaan.

      • naapurimöykkä
        tuutuutuuteli kirjoitti:

        Et voi vaatia, toiseksi mene ajoissa nukkumaan.

        Nukkuminen ei aikaseen onnistu, naapurit möykköö ja sekoilee.

    • AhdistavaaElämistä

      Voinko soittaa poliisit osaketalossa kun naapuri löi ikkunan liian kovaa kiinni? Myöskin naapurin lapset puhuivat rappukäytävässä....ajattelin soittaa jo poliisit mutta laitan lapun noiden kusipää kersojen vanhemmille ensin....Säännöt pitää olla ja niitä pitää noudattaa. Naapurin hengitys kuului naapurin parvekkeelta,miten voin valittaa tästä?

      • kyllähoituu

        Menette kavereinesi ulos leikkimään niin asia on kunnossa.

      • johanmeluaa
        kyllähoituu kirjoitti:

        Menette kavereinesi ulos leikkimään niin asia on kunnossa.

        Ne meluaa ulkona, siellä on melusaastetta, ei sinne pidä mennä.

    • Masentaako

      toivottavasti tulevaisuudessa kaikki tullaan kieltämään koska se saattaa vaikuttaa jotenkin jollain tapaa jonkun merkittävämmän henkilön kuin sinun elämääsi. Et saa tehdä mitään, pitää ääntä edes hengittäessässi ilmaa joka kuuluu jollekin merkittävämmälle henkilölle kuin sinulle. Älä liiku koska se saattaa häiritä jotakuta jossakin joskas. Kun ammut merkityksettömän pääsi irti, ota huomioon muut asukkaat joita saattaa häiritä jos joku kuolee. Ja luonnollisesti aseesi on äänenvaimentimella varustettu etteivät naapurin mummon kauniit kukkaset säikähdä pamausta joka kuuluisi. kaiken kieltäminen on hyvä asia koska sen jälkeen kenenkään ei tarvitse miettiä mitään koska kaikki aivotoiminta on kiellettyä ja ihmiset ovat pää niin syvällä omassa perseessään että se tulee suusta ulos. Haistakaa koko Hyvä Suomi paska samalla kun se pää on perseessä ja mitä tulee minuun niin odotan vain päivää jolloin voin vetää köyden kaulan ympärille ja hirttää itseni talon päädyn tikapuihin. Ihanaa elämää

      • Päästökauppias

        Ilma on bisnestä, siitä verotetaan jo monella eri tapaa.

    • PJ-Isäaurinkoinen

      Sanoin yhtiökokouksessa, ettei meidän taloyhtiöön aleta sellaisia turhia maksullisia kieltoja haeskeleen kun sitä pari näsäviisasta tyttöä yhtiökokouksessa kyseli tai oikeammin vaati. Suoraan sanoen kyllä meille muille siitä inttämisestä nauruakin riitti :) Päätettiin, että jokainen tapaus tutkitaan jos asukas niin haluaa mutta jos ongelmaa ei voida näyttää toteen ei aistinvaraisesti eikä muilla keinoilla, asukas maksaa viulut. Voi sitä mielenpahotuksen määrää.

    • Olipas pitkä ketju. Kaikkea en jaksanut lukea. Tupakoitsijat maksavat muistaakseni koko Suomen asumistuen verran veroina. Lisäksi jää vielä sen verran rahaa joka kattaa esim. veteraanien hoidon. Autoilijoitakin verotetaan kunnolla. Käyttömaksu on minusta turha. Joku 850 eur siitä, että saa vuoden ajaa autoa on rosvousta. Kyllä polttoainevero pitäisi riittää.

      Tupakointi siksi kallista, että pian monet alkavat taas kasvattamaan itse tupakkaa. Se myös innostaa muidenkin kasvien kasvattamista. Tämä on taas verottajalta pois. Sama alkoholin kanssa. kun hinta nousee tarpeeksi alkaa oma valmistus tai haku naapurista. Yllättävän nuorilla on jo omaa valmistusta. Tupakkakauppias on tyytyväinen kun vesipiiputkin käyvät kaupaksi.

      Tupakka ei vie työtehoa, ei estä autolla ajoa. Laki kieltää päihtyneelle myymisen. Naapuritalon juoppo eukko kävelee Siwaan kahvimuki täynnä olutta. Jättää sen ulkopuolelle ostosten ajaksi. Kävelee sitten kotiinpäin olutkassi toisessa kädessä ja olutmuki toisessa. Huutaa apua kassin kannossa ja usein joku auttaakin vanhan juotavat ovelle asti.

      Seuraavaksi pitää kieltää saunojen lämmitys. Tarpeetonta touhua ja ilmastovaikutukset paljon suurempia kuin tupakan. Kun perjantai-iltana sauna lämpiää omakotitaloalueella joka talossa ei sitä savua pääse pakoon. Monet polttavat vielä roskia ja lehtiä samalla. Tupakanpolttaja polttaa kenties 15 grammaa päivässä. Ei vuoden tupakoillakaan taida saada saunaa lämpimäksi. Työkaveri just kehui, että hänen uudessa kiukaassa on 250 kg kiviä. Puuta kuluu enemmän, mutta löylyt paljon pehmeämmät.

      • lex-kukkaruukku

        >>Tupakointi siksi kallista, että pian monet alkavat taas kasvattamaan itse tupakkaa. Se myös innostaa muidenkin kasvien kasvattamista.>

        Eiköhän tuollainen estetä jollain Lex-kukkaruukku-lailla.

    • keuhko1

      Onko kyseessä aprillipila? Jos nyt aluksi taloyhtiöt katsoisivat tupakkapaikat, joista savu ei kulkeudu väärään paikkaan. Tupakka-asiat ovat valtion heiniä, ei kuntien omia sävellyksiä pitäisi olla saati rahastuksia? Tupakointi tulee muutenkin vähenemään lakien myötä, ainakin keuhkoon vedettävä savu. Naapurien parvekkeilla voi olla parfyymin katku, pyykki, koirat, hiki, huudetaan kuin viimeistä päivää eikä muisteta että naapurin ovi on auki.
      Entä teiden pakokaasu, pienhiukkaset, tiet aivan kerrostalojen vieressä? Miten sähkön terveysvaikutukset, paljon sähköä /voimalinjoja /kännykkämastoja /langaton kaupunkiympäristössä, jopa kerrostalojen katoilla. -On tekopyhää jos kerrostalon vieressä on autotie, eikä sille tehdä mitään, vaan oletetaan että tupakka on ainoa haitta. Teiden pienhiukkaset voivat kulkeutua 50m säteellä tutkimusten mukaan (ehkä enemmänkin) ja aiheuttaa osalle ihmisistä dementiaa, elimistölle ongelmia ja keuhkot.

    • pahempitoista

      Keuhko1; selle tupakoinnille on helpointa tehdä , eli lopettaa ,turhinpana näistä, itsekkäiden ilo tosin mutta turha kun maantien linjauksia tai sähkölinjoja niin vaan väistelläkkään tai kännykän säteilyä, jokainen voi tehdä osansa siinäkin.
      Tupakan savun hajua vain on erittäin vastemielistä jos vaikka silakkikin mutta sitä harvemmin haistaa päivittäin tai tunneittain kuten tupakoitsijalla on tapana polttaa, monta tunnissa.

      Eikä siinä auta jos itse parempi osaiset eli omakotiasujat kantavat kortensa kekoon ja polttelevat lähinaapuriensa ilman pilalle ja vielä kehuskelevat typeryyksillään, kuten täällä on luettavissa eli sääntöjä sivistymättömyyteen ja ajattelemattomuuteen sekä toisten huomioon ottamiseen tarvitaan lisää koska itsekkäitä omalla tontillaan saan tehdä mitä huvittaa tyyppejä on.

      Ja niitä jotka uskovat ettei kerta tunnissa tupakalla ole pois työn teosta laikaan kun puhe oli alun perina asunnon ja taloyhtiön arvoa oikeasti nostavasta asiasta eli puhtaasta ilmasta nauttia kesää terassilla ilman tupakan hajua, ei tampereella ratikka, eikä tunneli eikä liika rakentaminenkaan nosta vanhan kämpän hintaa minun mielestäni kuten tupakoimattomuus jota ei yksikään puheenjohtaja oikeasti päätä vaan koko yhtiö jos niin haluaa.

      Mutta pieniä on ongelmat jos tupakoinnin kiellosta menee herneitä välikorvaan asti ja aiheuttaa siitä siiten taas enemmän muiden ihmisten halveksuntaa ja välinpitämättömyyttä kuten tuntuu niin monen röökimuijan ja norttinassen agenda olevan, vai eikö muka.

      • tupakointiiiiii

        Tupakkahan on nautintoaine ja toiset haluavat sen kieltää niin sillon mennään jo ihmisen yksityisyyden puolelle, aletaan meuhkaan lihaville että tulet maksaan yhteiskunnalle, alkoholin käyttäjät linnaan. Te jotka olette tupakointia vastaan niin tehän vasta itsekkäitä olettekin.

      • oon.tosi.itsekäs
        tupakointiiiiii kirjoitti:

        Tupakkahan on nautintoaine ja toiset haluavat sen kieltää niin sillon mennään jo ihmisen yksityisyyden puolelle, aletaan meuhkaan lihaville että tulet maksaan yhteiskunnalle, alkoholin käyttäjät linnaan. Te jotka olette tupakointia vastaan niin tehän vasta itsekkäitä olettekin.

        Se ei ole nautintoaine, vaan päihde. Lisäksi siitä ei kärsi ainoastaan riippuvainen itse, vaan se aiheuttaa passiivista tupakointia sekä voimakkaita hajuhaittoja.

        Olen niin itsekäs, etten halua vaarallisia ja pahalta haisevia päihteenkäytön sivutuotteita kotiini. Jonkun päihderiippuvaisen mielestä hänellä on oikeus käyttää päihdettä, vaikka se aiheuttaa jonkun muun kotiin isoja ongelmia. Kumpi on itsekkäämpi?

      • WooDooKonsti
        oon.tosi.itsekäs kirjoitti:

        Kyllä taloyhtiö on ollut jo vuosia ja on edelleen vastuullinen puuttumaan tupakansavun kulkeutumiseen asuintiloihin, jos tilanteesi on todellinen. Isoin ongelma tässä on se, ettei ongelmaa kyetä toteamaan.

        Toinen hieman saman tyyppinen "ongelma" on huoneiston sisäilma.

        Asukas väittää kiven kovaa, että huoneistossa on jokin vika joka pilaa sisäilman. Yleensä vikaa ei kuitenkaan löydy, eikä auta vaikka naapureiden elämää sanktioitaisiin... tai... voishan sitäkin kokeilla... vaikka "ongelma" ei poistu, naapurin kyykyttäminen voi tuoda pientä helpotusta.

      • eikutoimeenvaan

        Mutta nyt voidaan puuttua tupakointiin esim asuto-osakeyhtiöissä "lain voimalla" ennen se oli mahdotonta. Varsinkin vanhoissa kerrostaloissa tätä ogelmaa ei voi muulla tavoin korjata, kuin kieltää tupakointi parvekkeilla/ sisätiloissa ja sen todentaminen on helppoa. Mitä tulee muihin asuinmuotoihin niin tupakointikiellon voi saada myös pihaympäristöönsä jne.

      • WooDooKonsti
        eikutoimeenvaan kirjoitti:

        Mutta nyt voidaan puuttua tupakointiin esim asuto-osakeyhtiöissä "lain voimalla" ennen se oli mahdotonta. Varsinkin vanhoissa kerrostaloissa tätä ogelmaa ei voi muulla tavoin korjata, kuin kieltää tupakointi parvekkeilla/ sisätiloissa ja sen todentaminen on helppoa. Mitä tulee muihin asuinmuotoihin niin tupakointikiellon voi saada myös pihaympäristöönsä jne.

        Kyllä. Hankitaan itsekkäästi kieltoja ilman, että on edes ongelmaa - varmuudenvuoksi. Näin se viihtyvyys taloyhtiöissä kehittyy. Monessa tapauksessa vasta moinen kielto laukaisee todelliset ongelmat.

      • kuneimeneperille

        Jos jotkut ovat itsekkäitä niin ne ovat tupakoivat, eivät ole edes suosituksista ottaneet opiksi.

      • terveyttäjatoimintakykyä

        Samaa mieltä täysin ja empä ihmettele kun terveyttä ja toimintakykyä olevan lautakunnan päätös tuossa rivariyhtiössä ni on siinä mielenterveysosiokin no niin selvis tuokin asia.

      • dumdadu
        WooDooKonsti kirjoitti:

        Kyllä. Hankitaan itsekkäästi kieltoja ilman, että on edes ongelmaa - varmuudenvuoksi. Näin se viihtyvyys taloyhtiöissä kehittyy. Monessa tapauksessa vasta moinen kielto laukaisee todelliset ongelmat.

        Jos joku kärsi kotonaan naapurin tuottamasta tupakansavusta, niin se on ihan oikea ongelma. Sitä ei ole tarvinnut keksimällä keksiä. Savuttomien suojelu tupakansavulta ei ole itsekästä, vaan järkevää.

      • semmosii.tapauksia
        dumdadu kirjoitti:

        Jos joku kärsi kotonaan naapurin tuottamasta tupakansavusta, niin se on ihan oikea ongelma. Sitä ei ole tarvinnut keksimällä keksiä. Savuttomien suojelu tupakansavulta ei ole itsekästä, vaan järkevää.

        >Jos joku kärsi kotonaan naapurin tuottamasta tupakansavusta, niin se on ihan oikea ongelma. Sitä ei ole tarvinnut keksimällä keksiä. >

        Kyllä tuolla kaupungillakin viipottaa tapaus joka saa yskänkohtauksia jo pelkästään siitä, että kuvittelee ihmisten tupakoivan lähistöllä.

    • tupakoisijoit

      Tupakoitsijoita kohtaan kyllä syyttävä sormi mutta esim, voimakas parfyymi voi laukasta astmakohtauksen.
      Eikö nämä tupakista kitisevät autoa omista ajatellen sen pakokaasupäästöjä. Se on kun ollaan niin yksinkertaisia sokeita ettei huomata omia vikoja.

      • parannuksiatulee

        Osuit naulankantaan, sisällä tupakoiminen on astmaatikolle pahin mahdollinen, hajusteetkin on haitaksi voi myös laukaista migreenin. Autot ja niiden pakokaasupäästöihin ollaan tehty paljon parannukasia sillä saralla on tulossa kehitystä. Tupakointi ei ole pakollista mutta liikkumien esim töihin autolla on paljon tähdellisempää, on paljon sellaisia töitä missä henkilöauto on ainoa mahdollinen kulkumuoto.

      • kapeanäkökulma

        Hyvin kapea näkökulma kun kyllä heti perustellaan saastuttavaa henkilöautoa, tee vaikka testi sen ajan käytät henkilöautoa suljetussa autotallissa minkä ajan käytät autoa päivässä ja toinen vaihtoehto että polttelee tupakkia saman ajan.
        Tuollaiset rivitaloyhtiöt missä kielletään tupakointi niin myös henkilöauton käyttökielto. Kyllä valtio johonkin muuhun rahat käyttää mitä tupakista saadaan verotuloja. Alkoholihan kaikista pahin mikä täytyisi kieltää.
        Tupakan myynnin rajoittamiseen jos ollaan menossa niin lisää automaattisesti rikollisuutta.

      • eiolekapeaa

        Tuntuu se olevan vaikeaaa tupakoivalle?? Mitään puolustettavaa en näe siinä että tupakoiva saa altistaa esim keuhkosyövälle tupakoimattoman vai???

    • Otaselvä

      Maxwell Smartilla oli hiljaisuuskupu. Tupakoitsijoille samanlainen niin naapurisopu säilyy.

      • savutonjapysssisällä

        Kannatetaan.

      • jasopusäilyy

        Ei tässä mitää ongelmaa. Rivarissa savuttelen liesituulettimen alla, harvemmin pihalla. Tässä on se hyvä puoli, että kun idiootti naapuri ei näe savutteluani, se ei älyä siihen reagoida. Ei herätetä nukkuvaa karhua.

      • kukaaneitiedä

        Toi on ihan hyvä ja kukaan ei tiedä mitään kun liesituulettimet nykyään hyvin tehokkaita.

      • liesituuletinkinon
        jasopusäilyy kirjoitti:

        Ei tässä mitää ongelmaa. Rivarissa savuttelen liesituulettimen alla, harvemmin pihalla. Tässä on se hyvä puoli, että kun idiootti naapuri ei näe savutteluani, se ei älyä siihen reagoida. Ei herätetä nukkuvaa karhua.

        Meillä on mukavia naapureita eivät ole idiootteja, ja mikä mukavinta hekään eivät tupakoi.

      • jasopumeni
        liesituuletinkinon kirjoitti:

        Meillä on mukavia naapureita eivät ole idiootteja, ja mikä mukavinta hekään eivät tupakoi.

        Jos ne polttaa salaa? Siinä meni naapurisopu...

    • oletkoehkä6v

      Oletko ehkä 6v tasolla.

      • jooniinon

        Tuo tupakasta valittaja vaikuttaisi tosiaan olevan kuvaamallasi ikätasolla.

    • jossauhutteleeen

      Jos sauhuttelen niin en suosittele tulemaan kommentoimaan mitenkään kyl jämpti on näin.

    • gfdgfdgd

      Huvittavia nämä kommentit, että pelkästään kiusalla näitä päätöksiä tehtäisiin ja että on naapurien kyttäämistä. Ei siihen mitään kyttäämistä tarvita jos tupakanhaju leijailee asuntoon kun pitää parvekkeen ovea auki. Ennemminkin pitää olla aisteissa vikaa jos sitä ei huomaa.

      Mitä tuohon silakoiden paistamiseen ja muuhun vastaavaan tulee, niin kyllä sekin tulee voida kieltää jos joku tekee sitä jatkuvasti monta kertaa päivässä. Aika harva varmasti tekee ja ruuan hajun leijuminen toiseen asuntoon parvekkeen kautta on harvinaista.

      Jos haluaa siirtyä sisälle polttamaan ja on siihen oikeutettu, niin antaa mennä vaan. Jos haju tulee ilmastointikanavia pitkin muihin asuntoihin, eikä kohtuullisilla uudistuksilla tätä voida estää, niin tupakoitsija voidaan häätää asunnosta jos muu ei auta.

      Naurettavaa, että mainitaan, että kiusalla kielletään ja samassa viestissä kerrotaan kuinka itse kiusalla mieltään osoittaen polttaa sisällä, jotta naapurit kärsisivät.

      Tässä väittelyssä on ainoastaan yksi lapsellinen osapuoli ja se on tupakoitsija, joka ei ymmärrä oman toimintansa haitallisuutta. Passiivinen tupakointi on terveydelle haitallista ja se on myös hajuhaitta. Ihmisellä tulee olla suurempi oikeus puhtaaseen ilmaan kuin oikeus saastuttaa ilmaa ilman hyvää perustelua. Ruuanlaitto ja auton käynnistäminen ovat perusteltuja toimenpiteitä. Tupakointi sen sijaan ei hyödytä ketään mitenkään, joten sillä häiriköinti tulisi olla kiellettynä jo oletuksena, eikä pelkästään lupaa hakemalla.

      • PientäRajaa

        Siinä mielessä se on klassista kiusaamista, että tehdään kieltoja varmuuden vuoksi ja rajoitetaan tupakoivan oikeutta tupakoida omaan huoneistoonsa kuuluvalla parvekkeella tai takapihalla. Mitään terveyshaittaa uusi laki ei edellytä eikä edes näyttö muusta haitasta. Siksi näin koska näyttöä haittoista ei vanhan lain perusteella ollut olemassakaan.

        Ihan samoilla huterilla tai olemattomilla perusteluilla voitaisiin kieltää taloyhtiön alueella tai tiloissa vaikkapa lemmikkien pitäminen, alkoholin nautiskelu, pianon soittaminen, stereoiden soittaminen, lasten metelöinti pihalla, nurmikon tallaaminen, kaikenlainen ruuanlaitto ja grillaus parvekkeella, puheääntä voimakkaampi äänenkäyttö etenkin parvekkeella ja ulkotiloissa jne.

      • savutonta.melua
        PientäRajaa kirjoitti:

        "voitaisiin kieltää taloyhtiön alueella tai tiloissa vaikkapa lemmikkien pitäminen, alkoholin nautiskelu, pianon soittaminen, stereoiden soittaminen, lasten metelöinti pihalla, nurmikon tallaaminen, kaikenlainen ruuanlaitto ja grillaus parvekkeella, puheääntä voimakkaampi äänenkäyttö etenkin parvekkeella ja ulkotiloissa jne. "

        Meitin taloyhtiössä noista iso osa on jo kielletty. möykätä saa mutta muuten...Ja onhan se möykkääminenkin naapureille vaarallista kertoo monet tutkimukset.

        Kuulosuojaimet päiväkoteihin

        http://yle.fi/uutiset/3-8363730

    • ruonhajuuu

      Ruon hajun leviäminen muihin asuntoihin harvinaista ja auton käynnistäminen perusteltua, joopa juu niin ihan samat ajatukset sulla sitten on kun tupakoitsijalla elikä mitä oikeen sönkötät.

    • taas.pumpissa

      tupakointiakin enemmän minua häiritsee haisevat ja läskit ihmiset, ei sen vertaa viitsi pitää itsestään huolta, että kävisi pesulla ja laittaisi siistit vaatteet päälle sekä pikkasen jättäisi mässäämisen vähemmälle,
      nykyään on kuntosalejakin, joihin voi vähemmän sportimmat mennä aloittelemaan, jotta pääsisi ihmisten kokoisiksi
      tupakointi on vain yksi pieni haitta muiden joukossa

    • aivantottaaaa

      Aivan totta kylläkin kun ylipaino koko maan vitsaus ja diabetes. Haisevat ihmiset ylipäätänsä .

      • Törkysakkia

        Enpä ole tervettä salilla kävijää nähnyt. Joku jänne on aina sökönä. Hajuhaitaksi ne enimmäkseen ovat. Onko siellä suihkua kun haisevat niin. Salivaatteet tuntuu olevan heikkolaatuisia kun eivät voi edes pestä niitä.

    • khjghghfg

      On todella hölmöä tuollaiset kiellot.
      Sensijaan tupakan valmistus ja myynti pitäisi kieltää.
      Hölmöä on myös jätteiden lajittelupakko. Roskakuskit laittaa kuitenkin kaiken samaan autoon sekaisin.

      • khikhi

        " Sensijaan tupakan valmistus ja myynti pitäisi kieltää. "

        Tämä onkin hyvä idea, Mikael Jungner kirjoitteli joskus että Suomessa pitäisi kieltää tupakan myynti, mitähän siitä mahtaisi seurata.

        Ehkä ?
        Tupakan salakuljetus lisääntyisi räjähdysmäisesti, tupakan kotikasvatus palaisi sota-ajan tasolle.
        Tupakkavero jäisi saamatta.
        Tupakkaveron kertymät ovat kasvaneet tasaisesti viime vuosina. Vuonna 2016 veron kokonaistuotot olivat 975 miljoonaa euroa.

        Olisi ikävä homma verotulot loppuisi, mutta tupakan aiheuttamat kulut ei loppuisi.

      • miinuksellemenee

        Tupakoinnin aiheuttamat sairaanhoitokulut ja muut siihen liittyvät kulut on niin suuria, että tupakkavero ei kata niitä.

      • humbuugia
        miinuksellemenee kirjoitti:

        Tupakoinnin aiheuttamat sairaanhoitokulut ja muut siihen liittyvät kulut on niin suuria, että tupakkavero ei kata niitä.

        Nimenomaan tupakoitsijan maksamat verot kattaa koko iän aikaiset sairastelukulut kevyesti. Entä sitten niiden sairastelukulut jotka eivät tupakoi, milläs ne maksetaan?

      • liianvaikeaa

        Se on jännä juttu että joillekkin ei vaan mene jostain syystä tutkimustulokset päähän.

        http://yle.fi/uutiset/3-5493295
        " Tupakoitsija maksaa itse sairauksien hoidon
        Tampereen yliopiston terveystaloustieteen professori Pekka Rissanen sanoo, että tupakoitsijat maksavat tupakkaveroina valtiolle enemmän, kuin mitä tupakasta aiheutuvien sairauksien hoitoon menee rahaa."

      • Jaaeityhjäää

        Rissasen lausunnot ei perustu faktatietoon. Ne ovat vain hänen mielipiteitä.

      • arjen.sankareita
        Jaaeityhjäää kirjoitti:

        Rissasen lausunnot ei perustu faktatietoon. Ne ovat vain hänen mielipiteitä.

        Kyllä sillä ihan on meriittiä ja asiaperusteita sanoa. Myös veronmaksajat ovat huomanneet:

        "Tehokas veronmaksaja polttaa, juo ja kuolee nuorena

        Alkoholia ja tupakkaa käyttävät maksavat veroja enemmän kuin näitä tuotteita käyttämättömät."

        http://yle.fi/uutiset/3-5493295

        "Tupakkaa runsaasti polttava, juova ja autoileva arjen sankari on traaginen hahmo. Hän kartuttaa valtion kassaa, mutta uhraa itsensä ja henkensä. Harva kuitenkin ajattelee näin."

      • enpäusko
        Jaaeityhjäää kirjoitti:

        Rissasen lausunnot ei perustu faktatietoon. Ne ovat vain hänen mielipiteitä.

        " Rissasen lausunnot ei perustu faktatietoon. Ne ovat vain hänen mielipiteitä. "

        Että terveystaloustieteen professori heittää juttu ihan hatusta ?
        Uskottavaa ?

      • varovaisesti-laskettuna

        Jos verrataan kahta vastaavan elämän elänyttä ja työuran tehnyttä ihmistä...

        A. Polttanut 40 v askin savukkeita per päivä, juonut 40 v 1/2L viinaa per viikko ja autoillut omalla autolla ja omilla rahoilla 18 vuotiaasta kuolemaansa asti 10 000 km/v. Kuollut 70 v.
        Verotulot tämän päivän rahana ja veroilla on noin, tupakka: 70 000 €, alko 30 000 € ja autoilun pelkkien käyttökulujen verot noin 50 000 €, yht. 150 000 €.

        B. Ei ole polttanut ja on täysin absolutisti, eikä ole koskaan hankkinut ajokorttia tai autoa. Kuollut 80 v. Vastaava verotuotto 0 €. Vastaavasti kuitenkin kuormittanut viimeiset 10 v reilusti sekä eläkejärjestelmää, että terveys- ja hoivapalveluita.

        Pistää miettimään mitä kuka/mikäkin maksaa ja kuka tulee yhteiskunnalle kalliiksi.

      • mikätuottaaenenmän

        Kuinka paljon töistä pois oloja"krapula" kuormittaa yhtenään terveydenhuoltoo, näitä kuluja kertyy näihin eli terveys reistailee sairaspäiviäkertyy mitä vielä näistä tupakin eduista luettelisi jne,,,,,,

      • jtk---
        miinuksellemenee kirjoitti:

        Tupakoinnin aiheuttamat sairaanhoitokulut ja muut siihen liittyvät kulut on niin suuria, että tupakkavero ei kata niitä.

        Alkoholista johtuvat sairaudet vievät yli 50% sairaanhoitokuluista,ylilihavuus,diabetes ja sydänsairaudet,sen jälkeen vasta syövät,jotka kaikki ei johdu tupakasta,vaan pakokaasut,pöly,säilöntäaineet,pesuaineet,säteily. Koittakaa nyt vähän ajatella,ketä syytätte kuluista,jos kaikki työssäkäyvät kaappijuopot laitettaisiin pihalle firmoista,niin meillä olisi 750.000 vapaata työpaikkaa. Nyt vaan erotetaan kaikki alkoholia juovat suomalaiset,niin työttömyys on hoidettu.

    • tohtori-tolonen

      VAKAVA VAROITUS...!!!
      Noin 5000 Suomalaista kuolee vuosittain tupakoinnista johtuviin sairauksiin,
      Noin 2500 sairastuu keuhkosyöpään.90% heistä polttaa tupakkaa.Vain pieni prosentti elossa vielä 5 vuoden kuluttua.Noin 300000 sairastaa keuhkoahtautumatautia.
      Suurin syy tähän on tupakointi.

    • tohtoriton

      VIELÄ VAKAVAMPI VAROITUS....!!!
      Suomessa kuoli viime vuonna 53 923 ihmistä.

    • gtgt111

      Niin ja nuo Rissasen laskelmat perustuvat vuoden 2009 verotietoihin.
      Silloin verotuloa oli 698 miljoonaa joka kattoi reilusti hoitokulut, nyt veronkorotusten jälkeen
      verotulo on 975 miljoonaa.

      • mitävieläkysyvaan

        Niin sitten tulee nämä muut kulut rakenteeliset vahingot" tullipalot esim"

      • yhteiskuntavoittaa
        mitävieläkysyvaan kirjoitti:

        Niin sitten tulee nämä muut kulut rakenteeliset vahingot" tullipalot esim"

        Ensinnä, palovakuutusmaksut joita vakuutusyhtiöille maksetaan on tasan tarkkaan mitoitettu niin, että ne kattaa tulipalojen vahingot, ei niistä aiheudu yhteiskunnalle kustannuksia. Päinvastoin isoja katteita vakuutusyhtiöille. Toiseksi, perimmäinen syy näihin tulipaloihin on lähes aina alkoholin liikakäyttö tai alkoholismi. Sitten voidaan laskea tulipaloissa kuolleille jonkinlainen hintalappu. Taitaa vaan olla niin, että siinä laskelmassa yhteiskunta jää voiton puolelle.

      • kaikkeemahollistavahinko

        Eli jokainen tupakoimatonkin maksaa näitä korotettuja vakuutusmaksuja, mitkä ovat tupakoivan aiheuttamia esim tulipalot ja muut vahingot, mitä tulee näihin rakennusten sprinkler järjestelmiin, pääosin syy minkä takia niitä laitetaan oli tupakista aiheutuvat tulipalot.

      • sinävoitat
        kaikkeemahollistavahinko kirjoitti:

        Eli jokainen tupakoimatonkin maksaa näitä korotettuja vakuutusmaksuja, mitkä ovat tupakoivan aiheuttamia esim tulipalot ja muut vahingot, mitä tulee näihin rakennusten sprinkler järjestelmiin, pääosin syy minkä takia niitä laitetaan oli tupakista aiheutuvat tulipalot.

        Ongelma on alkoholi ja heikko elämän hallinta, syrjäytyminen jne. Tupakka on vain marginaalinen sivujuonne tässä sopassa. 99% tupakoitsijoista ei aiheuta koskaan tulipaloa. Ihan ensin pitäisi puuttua niihin syihin, jotka aiheuttavat elämän hallinnan menetyksen.

        "Eli jokainen tupakoimatonkin maksaa näitä korotettuja vakuutusmaksuja"

        Ihan yhtä lailla jokainen tupakoitsija maksaa tupakoimattomien eläkekuluja, että eiköhän se "nettotuotto" koidu tupakoimattomien hyväksi. Lisäksi vielä, se joka elää pitkään kuormittaa elämänsä aikana enemmän terveydenhoidon resursseja.

        Yhteiskunnassa joutuu väkisinkin osallistumaan joidenkin sellaisten asioiden kustantamiseen, jotka eivät koske itseä millään lailla. Maatalous pyörii pääosin verotulojen kustannuksella. Koulutus kustannetaan verorahoilla, kaikillahan ei ole lapsia. On monenlaisia tukia joita kaikki eivät tarvitse koskaan elämässään. Kaikenmaailman järjestöjä ja puolueita tuetaan verorahoilla ja monet niistä ajavat asioita, joista on joillekin veronmaksajille ainoastaan haittaa.

    • epäilen1

      Kyllä tuon ylen juttu olisi vissiin pitänyt laittaa salaliitto ketjuun.
      Kun samaan päätelmään päätyy tälläiset ihmiset.

      Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkija
      Veronmaksajien keskusliiton pääekonomisti
      Tampereen yliopiston terveystaloustieteen professori

      He kolme menivät varmaan jutun kirjoittamisen jälkeen parvekkeelle tupakalle.

    • Tupakat.pois

      Ja piiput piiloon

    • Lihavuuden ja varsinkin keskivartalolihavuuden ongelmat lienevät suurempia kuin tupakointi. Verenpaine, diabetes ym. lääkkeet kalliita ja niitä syödään pitkään. Kuolee ihminen sitten nuorempana tai vanhempana niin viimeisille vuosille ne suurimmat kulut tulevat. Elämäntapojen syyllistäminen vaarallinen tie. Korkeammat maksut terveyskuskuksiin tupakoiville, lihaville ja alkoholisteille? Kenties myös rikkaille..... vaikka ovat kulunsa veroina maksaneet moneen kertaan.

      • hitaasti-hyvätulee

        Kyllä ja reilu rokotus vaan kaikille jotka ovat itse aiheuttaneet sairautensa tai loukkaantumisensa saati jonkun toisen loukkaantumisen. Samoin jos on pilannut terveytensä ehdon tahdoin työssä tai on laiminlyönyt valpon-liikuntamääräykset.

        Mutta olkaatte rauhassa, SOTE tulee ja siinä voi moni olla jatkossa ihmeissään ilman sanktiontiakin.

      • onkooikeudenmukaista

        " Korkeammat maksut terveyskuskuksiin tupakoiville "

        Itse en ole koskaan tupakoinut.
        Mietin vaan tuota juttua, jo edesmennyt isäni aloitti tupakoinnin 17 vuotiaana.
        Hän sairasteli tosi vähän, hän kuoli parivuotta sitten tapaturmaisesti 90 vuoden ikäisenä.
        Polttanut 73 vuotta ja maksanut siitä tupakkaveroa, en oikein ymmärrä miksi esimerkiksi hänen tapaisellaan pitäisi periä korkeampaa terveyskeskus maksua.

      • rfghyyterwteqwr

        Poikkeuksiakin on mutta tällaisia tapauksia on hyvin vähän tupakoivissa,

      • Pallimallia

        Kessua kessua käärin tässä vaain

      • point.missed

        Minkälaisia terveys- ja muita haittoja keskivartalolihava ihminen aiheuttaa naapureilleen?

      • eimuuta

        Hajataittoo.

      • monemmoistahaittaa
        point.missed kirjoitti:

        Minkälaisia terveys- ja muita haittoja keskivartalolihava ihminen aiheuttaa naapureilleen?

        Samoin kun tupakoitsijan näkeminenkin tuntuu aiheuttavan joissain ihmisissä hallusinaatioita kuten hajua-aistiharhoja, samoin lihavan ihmisen näkeminen saattaa aiheuttaa hengenahdistusta ja muita psykosomaattisia häiriöitä. Kerrostalokyttääjän näkeminen saattaa aiheuttaa pelkotiloja.

      • point.missed
        monemmoistahaittaa kirjoitti:

        Samoin kun tupakoitsijan näkeminenkin tuntuu aiheuttavan joissain ihmisissä hallusinaatioita kuten hajua-aistiharhoja, samoin lihavan ihmisen näkeminen saattaa aiheuttaa hengenahdistusta ja muita psykosomaattisia häiriöitä. Kerrostalokyttääjän näkeminen saattaa aiheuttaa pelkotiloja.

        En epäile, etteikö sinulla ole moisesta kokemusta. Ehkä jollain on ihan oikeaa tietoakin. Odotellaan...

      • mmh11

        " Samoin kun tupakoitsijan näkeminenkin tuntuu aiheuttavan joissain ihmisissä hallusinaatioita kuten hajua-aistiharhoja,"

        Olen ollut todistamassa tälläistä tilannetta.
        Seisoin kadunkulmauksessa odottamassa kaveriani, vierestäni käveli kaksi rouvaa, toinen nyökkäsi kadun toiselle puollelle päin ja sanoi hyi kauhea tuota tupakan hajua ja savua, miksi saa julkisilla paikoilla polttaa.
        Vilkaisin kadun toiselle puolen, niin siellä tosiaankin käveli nuorehko mies ja tupakka roikkui suupielestä, koitin nuuhkia mutta en huomannut tupakan hajua.
        Mies pysähtyi odottamaan liikennevalojen vaihtumista ja kaiveli taskujaan, veti esille sytkärin ja sytytti tupakkansa.
        Mietin oliko kyseisellä rouvalla niin hyvä hajuaisti että haisti palamattoman typakan kadun toiseltapuolen, päättelin että kyse oli nimenomaa tästä " hajuaistiharhasta".

      • gdftedsaffds

        Meinaatko että kaikilla ei tupakoivilla on näitä aistiharhoja???

      • monemmoistahaittaa
        gdftedsaffds kirjoitti:

        Meinaatko että kaikilla ei tupakoivilla on näitä aistiharhoja???

        Ehkä se liittyy osin myös siihen, että jotkut ihmiset vain tarvitsevat sen toisen ihmisen, johon purkaa sitä omaa huonoa oloa ja angstiaan. Historiasta löytyy kosolti esimerkkejä.

        Tupakoitsijalle se kanava voi olla se tupakka. Välillä kun pitää pienen tauon ja vetäsee savut, se rauhottaa kummasti. Ei tietysti liian usein passaa taukoja pitää, ainakaan työaikana, mutta jos siinä kahvitaukojen ja ruokatauon yhteydessä, ettei kulu kallista työaikaa hukkaan.

        Viha ja kauna toista ihmistä kohtaan on sekä itse kyseisen henkilön että yhteiskunnan kannalta huono tapa päteä ja tuskin tuo pidempiaikaista tyydytystä vihaajallekaan.

        Kutsutaan eng. "lose-lose situation" tai "no-win situation".

    • Tjäääär

      Itsensäsaastutus on oma ratkaisunsa. Kustannukset kantaa yhteiskunta ,mikä on oikein. Terveydelliset vaarat pitää minimoida meiltä,jotka eivät polta. Julkisilla paikoilla tupakointi kiellettävä. Vanhat puhelinkopit tai vastaavat oliisivat olleet hyvä ratkaisu kun tulisi polttamisen tarve kaupungilla.

      • autotkanspois

        Autot kanssa pois julkisilta paikoilta vai meinaatko ettei saastuta

      • neonjo

        Parkkihallit.

    • nuuskaaaaaaaaa

      Nuuskaahan sitä kannattaisi käyttää ai niin taitaa olla rikollista ostaa sitä huh tulee poliisi ja vie linnaan ilman oikeudenkäyntiä. Nikotiinipurukumia kylläkin ja muita korvaushoito tuotteita myynnissä mutta taka-ajatuksena vaan bisnes.

    • Nuuskaa käytetään melko paljon tietyissä piireissä vaikka kiellettyä Suomessa. En tiedä onko selvää näyttöä nuuskan vaaroista. Jos ollaan tarkkoja nuuska on sallittua - sitähän imetään nenään. Itse en ole koskaan käyttänyt ja en tiedä mällin, purutupakan ja nuuskan eroja. On tietysti hyvä, että ihmisten terveydestä välitetään. Esim. keittiössä yhden laatan vaihdon takia pitää keittiö eristää ja paineistaa kun saumausaineessa on asbestia. Minusta liiottelua. Huonosta huoneilmasta ja homevaurioista on paljon juttua julkisuudessa. Se onko oireet todellisia vai kuviteltuja on hankala todistaa. Sama tupakan kanssa. Meillä on yksi työntekijä joka vauhkoontuu pienestäkin tupakan savusta. Mutta voi silti käyttää isoa diesel-autoa melkein ulko-oven edessä. En tajua myöskään miten auto voi ruveta haisemaan tupakalle jos sen läheisyydessä poltetaan tupakkaa.

      Itse en käytä ollenkaan alkoholia ja minusta alkoholin myyminen voisi siirtyä kokonaan alkoihin. Minusta se ei ole lapsille kivaa kun kaupan ympärillä on aikaansa kuluttavia juoppoja. Ei viitsi pistää lasta kaupassa käymään edes maitopurkkia hakemassa rapajuoppojen takia. Pienelle lähikaupalle alkoholi tietysti tärkeä tulonlähde. Jossain myös aukioloajan ulkopuolella. Jokainen varmaan tietää kaupan tai kioskin josta saa juotavaa vaikka klo 4 yöllä.

      • nenänkautta

        Kirjoituksesi oli mitäänsanomaton, alkaen jo ensimäisestä lauseesta. Ota selvää asioista ennen kirjoitat ettei se olisi täyttäpuppua.

    • rthuiiu

      Seuraavaksi kielletään oluen ja muiden alkoholijuomien nauttiminen kiinteistössä ja kiinteistön ulkotiloissa ja pihalla ja sata metriä lähempänä kiinteistöä.Seuraavaksi käydään grillauksen kimppuun.

      • kylläaivantosi

        Vaikka aluksi voivat luulla että hyvä homma kun tupakointikielto parvekkeella ja omalla pihalla niin kääntyy itseään vastaan. Eihän nyt missään nimessä hiiligrillin käyttö voi olla sallittua pihassa.
        Alkoholikielto ehdoton ja parfyymien käyttö kielletty .
        Eikö ihmisiä noin yleisesti huoleta kokonaisuus mitä tulee ilmanlaatuun niin tupakointi kärpäsen pierasu saharassa.

      • äläjääpallonalle

        Teidän argumentit?? niissä ei ole päätä eikä häntää.

    • kohtuuskaikessa

      Kuulin tuttavaltani tarinan jossa pariskunta päätyi muuttamaan keskustan taloyhtiöstä maaseudulle, ainaisten erimielissyksien ja riitojen vuoksi. Löytyi sopiva ok-talo, pari naapuria joihin matkaa kuitenkin useampia satoja metrejä, eikä näköyhteyttä. Nyt siellä ei kuulemma olla enää puheväleissä kummankaan naapuriin.

      Tämä ei sinänsä liity tupakkaan tai tupakkakieltoihin, mutta mielenkiintoinen tapaus ja kertoo ehkä jotain muuttuneista asenteista naapureita ja lähimmäisiä kohtaan. Vaikka nyt asutaan entistä useammin tiiviissä yhteisöissä, sitä vähemmän ollaan tekemisissä naapureiden kanssa ja usein se kanssakäyminen liitty riitelyyn milloin mistäkin. Joidenkin asukkaiden sietokyky on luokkaa 0. He ilmeisesti ajattelee, että asukkaalla on jokin erityinen oikeus absoluuttiseen häiriöttömyyteen, eihän se näin ole. Ihan normaaliin elämään liittyy tuoksuja, hajuja, ääniä, kilinöitä ja kolinoita....

      Käsittääkseni tupakkalain kohta jossa mainitaan tupakan savun terveyshaitasta muutettiin niin, ettei haitan tarvitse olla enää terveyshaitta vaan pienempikin haitta riittää. Nyt mennäänkin sitten aika harmahtavalle alueelle. Taitaa jopa olla niin, ettei varsinaista haittaakaan tarvita vaan riittää haitan mahdollisuuden osoittaminen, voihan hmmm ;)

      Kyllähän maailmaan kieltoja mahtuu, mutta voiko joku sanoa tämän kuulostavan miltään osin järkevältä?

      Eipä taida maailmasta löytyä juuri kovin montaa sellaista asiaa, joista ei mahdollisesti saata jollekin, jossain, joskus aiheutua haittaa, joten paljon on vielä kieltämistä.

      • minäminävaanpoltan

        Tohon tupakointiin sen verran, itse asun kerrostalossa näin kesäisin tykkään oleskella parvekkeella ja pitäisin oveakin auki, mutta naapuri polttaa melkein ketjussa joten ei se ny ihan hajuhaitalla mene. Kyllä se savu tuppaa tuleen niihin naapuriparvekkeihinkin, se että kun en itse polta niin onko tosiaan minun pakko kärsiä niin terveydellisesti kuin henkisestikkin??

    • karpohanaikoinaaaan

      Hannu Karpohan joskus aikoinaan toi hyvin esille asioita ja oli siinäkin naapuririitoja kans.

    • sisälläpolttaaaa

      Sisällähän vallan kannattaa polttaa eikä missään ulkona, kiäh kiäh kyllä naapuria ketuttaa kun savunhaju tunkeutuu kiäh kiäh kiäh.

    • Ota_vastaan

      Toivotaan keuhkosyöpää kaikille parveke tupakoitsijoille.

    • tfrghy

      En voi ymmärtää, miten tupakoinnin vastustajat voivat muka itse huoletta lentomatkailla täysin turhia reissuja. Pilaavat samalla lukemattomien ihmisten hengitysilmaa sillä paskalla, mitä tuottavat. Tuhoavat uusiutumattomia luonnonvaroja. Turistikohteissa kulutetaan paikallista luontoa. Sitten taas kotiin palattua alkaa tupakasta itkeminen.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe