Onnea kaikki Urpot

Nyt on Helatorstai. Hiekkakakun ajattelin leipasta ja lohikiusausta kun jälkikasvu tulee renkaanvaihtoon. Ikkunatkin pitäisi pestä vielä ulkoapäin, kesäkukan roudaus yöksi sisälle päiväksi kuistille jatkuu. Että semmonen alkukesä.

Laimeneeko tunteet iän myöstä, siis ylipäätään tunn-elämä. Ennen kesäntulossa oli jotenkin enempi riemua ja ihastusta, nykyään niin paljoa ei.

33

499

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1eero

      Heippa vaan
      Kyllä oon huomannu viimevuosina hiipumisen, kehtuttaa varsin näin aamuisin nytkin oli aikomus ryhtyä tuumasta toimeen mutta olkoon jospa huomenna, mulla on vähä erijuttu kun sulla ai niin mitenkä koiruli on aikustunut, tossa alakerrassa samanrotuinen muistaa haukahtaa vain kerran pari ei häitsevästi kun ohi kulkee.

      • Kyllä muakin vähän kehtuuttaa, jotenki into pois tai ainaki vähempänä. Aattelin joksikin aikaa puolittaa tuota työelämää, jotta jaksais eläkkeelle asti, muuten näyttää ettei jaksa. Kroppa sanoo yya:n irti ja miksei sen mukana pääkin :D.

        Koiruli oin juniori-iässä. Eilen koirapuistossa satuttiin törmäämään tämän meidän koirulin "enoon", siis emän veljeen. Oli niissä samaa oloa :). Haukkuuhan tämäkin, ei kuitenkaan ihan ole pahimmasta päästä.

    • nojjoo

      Ai nyt vasta renkaat vaihdetaan. kannattaako noin hidasälyisten enää vaihtaakaan, kohtahan on taas talvi.

      • Vai.miten

        Suomi on pitkä maa, mennä viikolla satoi lunta niin onko silloin älykästä ajaa silloin kesärenkailla.

      • birelli
        Vai.miten kirjoitti:

        Suomi on pitkä maa, mennä viikolla satoi lunta niin onko silloin älykästä ajaa silloin kesärenkailla.

        Alaskassa kuuluu olevan lunta joten älä sinäkään vielä vaihtele renkaitas.

      • Vai.miten
        birelli kirjoitti:

        Alaskassa kuuluu olevan lunta joten älä sinäkään vielä vaihtele renkaitas.

        En vaihtele, möin auton viimevuonna koska ei ollut käyttöä jos ostaisin auton se olisi matkailuun tarkoitettu asuntomallinen.
        Muuta afrikkaan.

      • Juu, yhdyn noihin kommentteihin että Suomennientä on muuallakin kuin kehäkolmosen sisäpuolella :D.

    • lorvituttaa

      Joopati joo nääs ei ole riemurinnoissa kuten aiemmin. Ikkunoiden pesua olisi täälläkin. Kesäyskää vähän vai onko laiskuuden tuoma syy :)

      • Romuskaa tai pölyt ottaa limakalvoihin.

    • Heikunkeikku

      Pyykkikone jyllää. Toinen koneellinen menossa. Jotakin pientä täs oon tehnyt.
      Urkumusiikkia nyt taustalla. Tulin hetkeksi katsomaan Koiviston hautajaisia ja seppeleen laskua livenä IS-sivulta.

      Jahka pyykkikone, myös astianpesukone, ovat vedelleet ohjelmansa loppuun, lähden hakemaan lisää multaa. Käväsen venerannassa ja jos ei kovasti tuule, niin teen siellä pienen lenkin.

      En osaa sanoa laimeneeko varsinaisesti kevättunne, mutta nykyään on vähemmän hommia. Ennen sai enemmän inspiraatioita suunnitella kesää varten kaikenmoisia juttuja. Ennen se oli helpompaakin, kun ei tarvinnut kaikkia tehdä yksin. Toinen teki sitä ja minä tätä ja jotkut asiat yhdessä. Nykyään menee paljon enemmän aikaa kaikkeen. Ja oon sitäpaitsi laiskistunutkin aikalailla. Välillä ajattelen, että jooooo teen sitä ja sitten hetken kuluttua ajattelen, että enpä viitsi vaivotellakaan. Mitä turhaa.

      Aivan suuresti minulla ei ole ollut tänä keväänä innostuksia ja inspiraatioita. Se on ikävää, koska innostuksen puuskissa kaikki hommat luistaisi paremmin ja energisemmin.

      Ylihuomenna meen saareen ekaa kertaa. Omat hommansa sieläkin.

      • Innostusta ja inspiraatiota minullakin puuttuu. Vaikka muuotin leppoisaa :).

    • Minä leikkaan tänään nurmikon ensi kertaa tänä vuonna.

      Ei ne tunteet siitä mitään laimene, ei enää vaan tarvitse koko aikaa ihan lähellä kiehnätä tai jutustella jonninjoutavia asioita. Välillä voi olla hiljaa pitkiäkin aikoja, jos ei kerta kaikkiaan ole mitään sanottavaa. Sitten taas toisinaan yllätetään partneri käymällä kimppuun kuin villi orhi.

      • Tarkoittanet parisuhetta. Kevättä rinnasta kaikenkaikkiaan mulat vähä nyt puuttuu :).

      • Ontuu.se.orhikin

        "Sitten taas toisinaan yllätetään partneri käymällä kimppuun kuin villi orhi."

        Ai että ihan perinteisesti ilman esipuheita ja pussailuja. Mitäpä sitä enää vanhana nuolemaankaan kun voi olla hiljaa.

        Onko koskaan kuulunut mistään päin sanaa esileikki?

      • Käytöstä

        Ei saa morkata orhia.

    • eppu2

      Kevättunne vaan on lisääntynyt, kun vihdoinkin on ollut aikaa nauttia siitä.
      Saa touhuilla omaan tahtiinsa. Ennen oli aina takaraivossa töihin menon ajatus.
      Kiireetön elämä on mukavaa.
      Muutama kukkakin odottaa istutusta. Äiteinpäiväruusussa oli kirvoja. Tein mäntysuopaveden, pari kertaa olen suihkutellut sillä.

    • Niinhän tuo on: helatorstai. Meinaan pitää vapaapäivän. On ollut niiiiin rankkaa.
      Eilen sentään sain hyvän nosteen meidän kirjapiiriporukasta. Oli luettu Elina Hirvosen "Kun aika loppuu"-kirja ja meidän oli pakko lohdutella toisiamme ja keksiä kirjalle uusi loppu, niin lohduton ja näköalaton se oli...
      Mitähän niistä tunteista sanoisi ? Tulevat ja menevät, eivätkä riepottele samalla tavalla kuin aikaisemmin. Onkohan sitä lopulta päässyt tunteittensa herraksi ?..))
      Tai tunteitten voima on muuttunut syvyydeksi...

      • Toivotaan et se mikä määrässä on menetetty ja minkä herrana ollaan on sitäkin syvempää :).

      • eppu2
        siilenä kirjoitti:

        Toivotaan et se mikä määrässä on menetetty ja minkä herrana ollaan on sitäkin syvempää :).

        Onko Sinulla joku alakulo päällä?

      • mimmimum-..mi

        Minä tulin jotenkin niin alakuloiseksi kun katselin nuo hautajais-seremoniat....Raskas päivä Tellervolle...henkisesti ja fyysisesti.. huomasi kuinka voimat alkaa hänelläkin hiipua....ikää kun jo on.

      • suvenkorento12
        mimmimum-..mi kirjoitti:

        Minä tulin jotenkin niin alakuloiseksi kun katselin nuo hautajais-seremoniat....Raskas päivä Tellervolle...henkisesti ja fyysisesti.. huomasi kuinka voimat alkaa hänelläkin hiipua....ikää kun jo on.

        Minullakin kyyneleet monta kertaa silmissä katsellessa ja kuunnellessa. Emerituspiispa Eero Huovinen piti niin hienon siunauspuheen, on hän vaan hieno mies, ja hieno oli mieskin, josta puhui.

        Tellervon murhe on varmasti raskas, takana pitkä avioliitto, poissa rakas kumppani.

      • eppu2
        mimmimum-..mi kirjoitti:

        Minä tulin jotenkin niin alakuloiseksi kun katselin nuo hautajais-seremoniat....Raskas päivä Tellervolle...henkisesti ja fyysisesti.. huomasi kuinka voimat alkaa hänelläkin hiipua....ikää kun jo on.

        Ajattelin samaa, kun Tellervoa katsoin.
        Niin sitä lähdetään, kaikki vuorollamme, riippumatta siitä mitä olemme elämässämme tehneet tai tekemättä jättäneet.
        Kumaralta näytti Huovinenkin.

      • eppu2 kirjoitti:

        Onko Sinulla joku alakulo päällä?

        Voi se olla sellaista reaktiivista alakuloakin tai väsymystä.

      • siilenä kirjoitti:

        Voi se olla sellaista reaktiivista alakuloakin tai väsymystä.

        Tai suvantovaihe elämässä ? Malta vain, siilenä, kyllä se siitä nousuun lähtee - jos on lähteäkseen. Ja hätäkös tässä, valmiissa maailmassa ?

      • demeter1 kirjoitti:

        Tai suvantovaihe elämässä ? Malta vain, siilenä, kyllä se siitä nousuun lähtee - jos on lähteäkseen. Ja hätäkös tässä, valmiissa maailmassa ?

        Suvantovaihe minustakin lähinnä ja kun on antanut itselleen luvan jäädä siihen suvantovaiheeseen, ilmenee jonkinsortin väsymystä ja ihmettelyä et mille sitten alettaisiin :).

        Kiitos demeter1 ystävällisistä sanoista :).

        Luulen, että elämä on jotenkin itseään korjaava prosessi. Jos/kun on ollut lujilla, kehon oma viisaus kehottaa pysähtymään. Vaihtoehto- ja manipulaatiohoidot ainakin vakuuttavat tätä.
        Kun jäin pois työelämästä, meni pitkään, ennenkuin löysin uuden rutiinin ja uutta sisältöä päiviini. Paljon minua auttoi tämäkin palsta, Ellei jaksanut/viitsinyt järjestää live-tapahtumista ja -kontakteja, kirjoittaminen tänne esti vajoamasta omiin syvyyksiin. Nyt kun on tuota pikkuväkeä ympärillä, kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle, mutta näyttää vahvasti siltä, että kyllä Elämä meistä huolen pitää...))

        Minäkin allekirjoitan tuon et jos et itse ymmärrä pysähtyä, kyllä keho viimeistään pakottaa pysähtymään, viisas kun on :).

        Uskon että minullakin on paljin kyse siitä että kun olen nyt ollut enemmän kotona ja en niin paljoa työelämässä, on sellainen olo just että minä en tee mitään, oleilen vaan ja mulle se ei ole hyvä :). Vaikka tietää pysähdyksen syyn ja tarpeen, ei osaa asettua. Aina pitää itseään muistutella siitä et tyhjään ei olla tässä tilanteessa. Eikä laiskuuttaan.

        Samaa mieltä siitä, että keho kertoo. Sitä pitäisi ajoissa kuunnella. Ihmisellä vaan on tapana työntää syrjään kehon kertomukset ja pysähtyy vasta, kun on pakko.
        Sinunkin pitää antaa itsellesi lupa asettua. Voisitko keksiä, jotain mieluista tekemistä, mikä ei rasita.

        Juu. Käytännössä olen antanut itselleni luvan asettua ja tykkään siitä ja koen et se on mulle hyvä ja oikein ja että sitä myös haluan. Mutta tuo ihmisen mieli on niin kumma et se aina tulee kuitenkin pikkasen jälkijunassa. Jonkin sortin tyhjyys vaivaa mutta jospa tämä on se suvantovaihe joka poikii vielä uutta ja kivaa :D.

        Minulla on mieluista tekemistä, juniorikoira :). Hän pitää huolen et tekemistä riittää :D. Ja muutoinkin on läheisiä joiden kanssa olemme päivittäin tekemisissä ja touhuissa ja monenlaista menoa on tiedossa myös kesäksi, joten nou hätä.

    • hytinäx1

      Juu kaikenlainen alkuunlähteminen tuottaa enemmän ja enemmän aikaa. Tänäänkin köpöttelin puolillepäivin ennenkuin sain aikaiseksi hakea kellarista maalipensselit ja pakettikärryt.
      Pakettikärryjen renkaisiin piti pumpata ilmaa, kyllä tuo jalkapumppu onkin oivallinen keksintö. Miksikähän senkin hankitaan on kulunut 40 vuotta?
      Nyt kärryillä on hyvä roudata tavaraa ylös ja alas kellarista.
      Innostuin ensin pesemään nuo ulkohuonekalut pölyistä ja uusi öljytty pinta antaa uutta suojaa kesän ajaksi huonekaluille. Niistä tuli kuin uudet.
      Muurahaisreitti sai myrkkyä, säälittää ne pikkuiset luontokappaleet, mutta kun ne on niin inhottavia kun tulevat jostakin kolosta tänne sisällekin.
      Täytyy tässä pian alkaa tilaamaan lentomatkaa netistä,hinnat vaan kallistuu päivä päivältä.

      • "hytinäx1"

        Mitä muuta pahaa Muurahaiset tekevät sinulle paitsi kutinaa?

        H.

      • hytinäx1
        hunksz kirjoitti:

        "hytinäx1"

        Mitä muuta pahaa Muurahaiset tekevät sinulle paitsi kutinaa?

        H.

        Jospa olisivatkin kutitelleet, mutta kun ne purevat! ............Tietysti siksi kun olen niin herkullinen pakkaus, näin loogisesti ajateltuna....

      • polut.auki

        Mihin ajattelit lentää pakoon muurahaisia, vai piiloon muurahaisviranomaisia kun olet "murhannut"muutaman viattoman sisälletunkeutujan? Eihän muurahais parat ymmärrä, että heidän kotiinsa on tunkeutunut ihminen...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe