2220D: Yllättäviä startti-häikiöitä

CTEK-MXS-5.0

Outoja ongelmia starttien kanssa.

W202 - 220D - 220tkm. Hehkut tarkistettu ja mutama juuri hiljattain vaihdettu. Dieselsuodatin vaihdettu noin kahden vuoden välein, joskus jopa useammin. Noin 6-7 vuotta vanha Fulmen akku. Ajoa melko vähän ja siksi aika ajoin Ctekin älylaturilla latailua.

Ainoat aiemman starttiongelmat ovat liittyneen hiipuneeseen ja latausa travitsevaan akkuun.

Muutaman viime viikon aikana muutaman kerran startatesa ollut pienen pieni sekunnin osan kestävä empiminen, mutta niin lievä että ko. autoon tottumaton ei ehkä sitä äkikseen olisi edes huomannut. Ajattelin josko akku kaipaa jälleen latausta, vaikka aina muulloin starttasi täysin normaalisti.

Torstaina aamulla sitten "säkätti" kerran pari ja sitten ei edes mittarivalot syttyneet, vaikka akun tarkistusikkunassa vihreä väri oli osoittamassa latauksen olevan ok, jos musta niin kaipaa latausta. Se otti latauksen tavanomaisesti hyvin vastaan ja lataus asettui 4-5 tunnissa ylläpitomoodiin (etappi 7 laturin ledi-taulukossa).

Sitten käynnistin kokeeksi auton pitäen laturin kiinni ja lataus palasi testaus-kohtaan 4 auton käydessä. Irroitin latauksen, (imuroin auton) ja kiinnitin laturin kokeeksi uudestaan ja se aloitti kaiken alusta. Oletin että se olisi mennyt melko nopeasti nuo eri etapit läpi kun akku on täydessä latauksessa, mutta se vaikuttikin kestävä ihan normaalin vajaan / tyhjän akun tapaan.

Varmuuden vuoksi jätin vielä lataukseen yöksi ja tänään kaikki oli ok. Ajelin asioilla n. 50-60km josta suurin osa moottoritietä ja eri paikoissa pysähdellen, pysäköiden ja uudellen startaten ja kaikki ok.

Sitten kesken asioiden hoitamisen kierrosta yks'kaks ei vain lähtenyt uudestaan käyntiin, vaikka kymmenen minuuttia aiemmin lähti täysin normaalisti. Edelleen akun silmä vihreänä, eli sen mukaan akku ei ole ei latauksen tarpeessa. Jokin rele säkätteli hetken hanskalokeron tienoilla kulostavalta (kuten aina akun ollessa liian hiipunut starttia varten) ja sitten hiljaisuus, mutta kaikki mittarivalot toimivat. Miksi täyteen ladattu akku tsippaisi muutamassa tunnissa edellä kerrotussa ajossa.

Kaapelit mukana taka-boxissa ja sain starttiavun. Sitten muutaman kilsan ajo ja auton sammutus tapaamiselle mennessä. Noin 40 minuuttia myöhemmin lähti taas aivan normaalisti, empimättä ja oireetta käyntiin. Epävarmuus lähteekö huomena käyntiin.

Arvoitus

Nyt heräsi epäilys, että jos ja kun akku onkin täydessä latingissa (mulla ei ole edes yleismittaria sen mittaamiseen), mutta silti ei starttaa ja reagoi kuin tyhjä / vähävirtainen akku, niin mikä voisi oikkuilla.

Mikä voisi alkaa oikutella tuolla tavoin? Starttimoottori ja jos, niin mikä siinä yks'kas tuolla tavoin oikkuilisi?

Tai jokin rele kuolemassa, starttirele? Tai vain jokin liiti löystynyt tai hapettunut?

Mutta miksi kolmanneksi viimeisellä kerralla starttasi empimättä ja sitten viimeistä edellisellä startilla ei yks'kaks startannutkaan, mutta apuvirralla heti. Mikäli akku olisi tyhjentynyt kuudessa tunnissa ajosta huolimatta ja akun vihreästä indikaattorista huolimatta, niin eihän se kaapelikäynnistystä seuraavalla kerrallakaan olisi startannut ilman apuvirtaa.

Luucacsen ruiskupumpun ei olettaisi olevan kuvatuissa oireissa mukana.

Mistähän noita oireita voisi alkaa purkaa, kun tuntuu, että uuden akun hankinta saattaisi olla tässä tapauksessa turhaa (?).

36

3486

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VitunLucas

      Lucas the prince of darknes .

      Vaihtoon auto, tai sähköpumppu tulolinjaan jos sekään auttaa.

      • CTEK-MXS-5.0

        Osa aloittaa tuon henkisen vinoutumansa patologis-aktiivisen harrastamisen jo heti silmänsä avattuaan aikaisin aamusta.

        Autoja, historiallisia ja hyvin vanhojakin voi korjata ja halutessaan entisöidäkin uuden veroisiksi ja ne jatkavat eloaan, mutta psykopatisuuden useinkin korjaa vasta haudan lepo tai tuhkaus.

        .

        "Tutkimus: Nettitrolli on usein narsisti, psykopaatti tai sadisti"

        - http://www.iltalehti.fi/digi/2014091918676898_du.shtml

        :/


    • CTEK-MXS-5.0
    • CTEK-MXS-5.0

      Tuossa monilla vastaavia ja toisinaan aivan satunnaisesti ilmeneviä starttiongelmia, vaikka akun kunto ja lataus ok. Satartin soledoidi, virtalukon pohja, ylijännite rele, taka-boxissa olevien releiden huono kontakti jne. Sitten ajonestolla olevissa avaimen vanha paristokin aiheuttanut oikkuja.

      - http://www.mersuforum.net/forum/viewtopic.php?f=2&t=36549

    • älkääajakomersullaenään

      Hyvin monilla on c sarjassa noita oikkuja,niistä ei pääse eroon,minäkin jouduin vaihtamaan 220 cdi vm:2000 pois ,oikut eivät selviä tai sitten vaihdetaan huntturassa osaa ja monesti paljon.

      Startti se ei ole,minäkin vaihdoin kolme eri starttia ja ongelmat jäivät edelleen,puolivuotta jaksoin tuon mersun kanssa ja myyntii laitoin,nyt se on nettiautossa jollain myynissä huippukuntoisena,voi sitä joka nyt menee maksamaan tuosta kolminkertaisen hinnan saaden varmuudella viat mukaansa.

      • CTEK-MXS-5.0

        Nyt lukemani mukaan ongelmien syy on useinkin ollut jokin tai useampi tuossa edellä mainituista ja niillä homma on tullut kuntoon.

        "Startti se ei ole,minäkin vaihdoin kolme eri starttia ja ongelmat jäivät edelleen ..."

        Noiden foorumin kokemuksien mukaan startin voi testata yhdistämälla solenoidin navat ja jos startaa niin se on ok ja vikaa atulee hakea mm. virtalukon pohjasta ja releistä. Tosin solenoidi ilmeisesti voi myös oikutella, toisinaan pelaa ja toisinaan ei, eli se on yksi edullisempi vaihdettava kuin koko startti.

        Itse en löytänyt taka_boxista releitä, siellä oli vain sulakkeita ja niiden lähellä tyhjinä joillekin releille sopivia kehikkoja.

        Otin kokeeksi akun plus-kaapelissa sen rinnalla saman kiinnikkeen alla olevat kaksi kapeaa johtoa irti puhdistaakseni ja hieman CRC:tä laittaakseni. Löyysällä ollessa niitä liikutellessa jokin releen raksahtelu kuului sulakkeiden paikkeilta, mutta relettä en löytänyt.

        Tarkistin myös ulkoiseti kuskin puolella konehuoneessa olevat releet (ja sulakkeet), hieman puukon kärjellä puhdistelin niidne piikekjä j a laitoin ne takaisin. En tosin tiedä missä ja mikä niistä on ylijännite-rele, jonka uusiminen on muutamilla satunnaiset starttiongelmat korjannut.

        Itse akussa ongelma ei voi ole, mutta oudoksuttaa miksi apuvirralla on startannut, vaikka auton akku ok on latingissa. Kokeeksi latasin akun tänään syväpurulla uudestaan ja homma oli valis noin 3-3.5 tunnissa.

        Nyt on epävarmuutta jatkuvatko satunnaiset starttiongelmat. Seuraava etappi olisi tarkistaa solenoidi ja virtalukon pohja, sekä ylijännite-rele. Virtalukon pohja olisi se kalliimpi uusittava.

        Ps. Tämän vuoden aikana pitäisi kuitenkin hommata jokin seuraava käytetty kulkine, mutta täysin auki mikä se tulee olemaan, farkku, SUV tai jokin paku, ehkä noin 50 tkm ajettuna tai alle. Mieluusti kuitenkin automaatilla.


    • CTEK-MXS-5.0

      Eilen kun piti lähteä kauppaan, niin ei täydessä lataulsessa olevasta akusta huolimatta startannut.

      Mittarivalot ja hehkun valo syttyivät normaalisti ja sitten startatessa vain muutama säkätys. Uudelleen yrittäessä sama ja lopulta täysin mykkä reaktio kun hehkuvalon sammuttua koetti startata. Kokeilin vara-avaintakin ja koetin liikutella virtalukossa eri tavoin josko sillä olisi vaikutusta, mutta nada.

      Onneksi naapuri oli paikalla ja kaapeleilla lähti taas normaalisti. Sitten kaupan pihasta jälleen täysin normaali startti. Arpomista nyttemmin nuo startit. Valitettavasti apuvirran saanti on sattumanvaraista, sillä naapurit paljon poissa ... ja auto pitäisi saada kuntoon osiien hakuineen.

      Outoa, että vanhalla, mutta täydellä akulla ei nyttemmin toisinaan starttaa, mutta apuvirralla on ainakin toistaiseksi aina startannut.

      Noin kolme kukautta sitten teki ensi kerran vastaavan oudon tempun, jonka syitä oudoksuin. Poliisin rutiinitarkistuksessa pyysivät sammuttamaan koneen ja unohdin avaimen starttiasentoon. Kontrolin jälkeen viivyttiin juttelemassa aihepiiriin liittyvistä asioista melko pitkään ja sitten noin 10-15 minuutin kuluttua auto ei startannut, vaikka akun tarkistusikkuna silloinkin näytti täysin vihreää, eli ok lataustilaa. Ohikulkija antoi virtaa ja sen jälkeen taas startit toimivat normaalisti, mutta toki varmuudeksi latasin akun uudestaan. Sitten unohdin koko homman kun kaikki toimi hyvin viime torstaihin saakka.

      Eli nyt se on jättänyt startaamatta täydellä akulla neljä kertaa ja aina apuvirralla lähtenyt, ainakin toistaiseksi.

      Tällä hetkellä kuitenkin edelleen epäilen starttomoottorin solenoida ja ilmeisesti sen vaihdattamisella pitäisi koettaa ratkaisua aluksi löytää.

      Ps. Joskus vuona yksi ja kaksi silloinen kakkosauto ei enää lainkaan startannut. Otin startin yläkautta pois, oli hyvin helppo homma kun oli paljon tilaa ja vain pari pulttia auki. Puhdistin sen ja vaihdoin hiilet, sekä ostin uuden solenoidin ja sen jälkeen kaikki ok. Mutta tuo auto ei oikutellut lotto-startteineen, se vain sanoi sopimuksen kokonaan irti sanoen startissa vain klik klik.

      • älkääajakomersullaenään

        Uskoisit hyvällä minua,minä pelasin tuon sian kanssa varmasti reilun puolivuotta,se lähtee toisinaan käytiin ja usein miten ei.

        Jos nyt tällä hetkellä käy yhtään hermoon niin tiedät mitä pitää tehdä,mutta jos jaksat seuraavan talvenkin pelehtiä tuon kanssa niin rautahermoinahan olet,tarvitset toisen auton myös ostaa,niin tein minäkin ja samalla kävin myymään tuon pois.

        Yksikään käytetty mersu ei ole kuin arvoitus jota myyjä myy,nimittäin seuraavalla viikolla voi odottaa viimeistään yllätys,auto kun ei lähde käyntiin niin ei lähde,tuon asian kanssa on niin monta osaa painittavana ettei erkkikään uskoisi.

        Se voi antaavirran muualle kuin starttiin ja virta ei riitä.

        Vihon viimeinen kun sähköpuoleen tulee mersulla vikkaa,niissä kaikissa se on edessä juuri tuo vika,lähtee käyntiin jos...............

        Eli mieti.

        Minulla on ollut nyt ajamisen iloa kun vaihdoin merkin,ja takasin en mersua ota vaikka noita olikin 14kpl niin takas en noita huoli vanhana ei edes 300000km ajettua.


      • CTEK-MXS-5.0
        älkääajakomersullaenään kirjoitti:

        Uskoisit hyvällä minua,minä pelasin tuon sian kanssa varmasti reilun puolivuotta,se lähtee toisinaan käytiin ja usein miten ei.

        Jos nyt tällä hetkellä käy yhtään hermoon niin tiedät mitä pitää tehdä,mutta jos jaksat seuraavan talvenkin pelehtiä tuon kanssa niin rautahermoinahan olet,tarvitset toisen auton myös ostaa,niin tein minäkin ja samalla kävin myymään tuon pois.

        Yksikään käytetty mersu ei ole kuin arvoitus jota myyjä myy,nimittäin seuraavalla viikolla voi odottaa viimeistään yllätys,auto kun ei lähde käyntiin niin ei lähde,tuon asian kanssa on niin monta osaa painittavana ettei erkkikään uskoisi.

        Se voi antaavirran muualle kuin starttiin ja virta ei riitä.

        Vihon viimeinen kun sähköpuoleen tulee mersulla vikkaa,niissä kaikissa se on edessä juuri tuo vika,lähtee käyntiin jos...............

        Eli mieti.

        Minulla on ollut nyt ajamisen iloa kun vaihdoin merkin,ja takasin en mersua ota vaikka noita olikin 14kpl niin takas en noita huoli vanhana ei edes 300000km ajettua.

        Luettelisitko mitkä kaikki toimenpiteet teit tai teetetit autoosi starttiongelman korjaamiseksi, paitsi nuo peräti _kolme kertaa! koko starttimoottorin_ vaihdon?

        Nuo extremistiset iki-merkki-viha-reaktiot kuitenkin oudoksuttavat, kun ko. lotto-starttiongelma on lainaamani linkin kommenteissakin selvinnyt useilla. Tosin paikantaminen voi olla osin arpomista, akku, käynnistyksen estossa häiriö silloin kun sellainen on varusteena, _virtalukon pohja_, solenoidi tai hapettuneet releet. Helpommasta, loogisemmasta ja edullisemmasta kannataa lähteä liikkeelle asiaa purkamaan.

        Luonnollisestikin tämä tilanne on eri pirullinen ja jos vielä tietäisit miten tämän hetken kontekstini tekee siitä vieläkin hankalemman. Ehkä seuraavalla onnistuneella startilla ajan suoraan tarvikeliikkeeseen hankemaan "ensiapulaukun" eli starttiakun jollainen toivottavasti on hyllyssä, jota voi sitten kerran "10:ssä vuodessa" ehkä tarvita myöhemminkin, näin kunnes saa ensi alkuun solenoidin ostettua ja vaihdatettua. Muussa tapauksessa pitäisi ajaa taksilla ensimmäiseen autoliikkeeseen ja ostaa seuraava auto heti paikalla ja nyt, mutta luovutuskaan ei aina toimi edes samana pävänä kohteesta riippuen.

        Ps2. Tuossa jo ylempänä kerroin, että auton vaihto seuraavaan käytettyyn on tälle vuodelle jo suunniteltu, mutta malli ja merkki on edelleen täysin auki, farkku, tila-auto, SUV tai paku, mutta hyvällä automaatilla pitäisi olla (rajoittaa vaihtoehtoja sekin), miekkailu kun ei enää oikein maistu.


      • CTEK-MXS-5.0
        älkääajakomersullaenään kirjoitti:

        Uskoisit hyvällä minua,minä pelasin tuon sian kanssa varmasti reilun puolivuotta,se lähtee toisinaan käytiin ja usein miten ei.

        Jos nyt tällä hetkellä käy yhtään hermoon niin tiedät mitä pitää tehdä,mutta jos jaksat seuraavan talvenkin pelehtiä tuon kanssa niin rautahermoinahan olet,tarvitset toisen auton myös ostaa,niin tein minäkin ja samalla kävin myymään tuon pois.

        Yksikään käytetty mersu ei ole kuin arvoitus jota myyjä myy,nimittäin seuraavalla viikolla voi odottaa viimeistään yllätys,auto kun ei lähde käyntiin niin ei lähde,tuon asian kanssa on niin monta osaa painittavana ettei erkkikään uskoisi.

        Se voi antaavirran muualle kuin starttiin ja virta ei riitä.

        Vihon viimeinen kun sähköpuoleen tulee mersulla vikkaa,niissä kaikissa se on edessä juuri tuo vika,lähtee käyntiin jos...............

        Eli mieti.

        Minulla on ollut nyt ajamisen iloa kun vaihdoin merkin,ja takasin en mersua ota vaikka noita olikin 14kpl niin takas en noita huoli vanhana ei edes 300000km ajettua.

        Akku on 75Ah / 760A.

        Tässä tilanteessa melkeinpä pakko hommata varalle jokin startti-akku, mutta ei hajuakaan minkä tehoinen sen tulisi olla, eli mikä olisi alaraja ja mistä merkeistä ja malleista pitäisi haarukoida, että saisi teknisestikin asiallisen laitteen.

        Tuossa nyt vain malliksi:

        - https://www.amazon.com/car-battery-charger-starter/s?ie=UTF8&page=1&rh=i:aps,k:car battery charger starter


    • CTEK-MXS-5.0

      Harmi vain, että starttimoottori on niin hankalassa paikassa ett'ei sitä saa pois kuin alakautta, eikä nyt ole paikkaa ja varusteita turvalliseen tunkkailuun ja auton alla ryömimiseen.

      Muutoin voisi ottaa sen pois, puhdistaa ja tarkistaa myös hiilien kunto, jotka nekin voivat aiheuttaa ongelmia.

      - https://www.fcpeuro.com/Mercedes~Benz-parts/220D/Starter/

      Tuolta osin olisi simppeli homma sinänsä, mutta vaatii pajalla teettämisen ja samaan kierrokseen kannattaisi hommata uusi solenoidi ja hiilet valmiiksi. Itse starttihan noissa harvemmin hajoaa.

    • CTEK-MXS-5.0
    • älkääajakomersullaenään

      Ainakaan cdi:ssä ei voi ottaa käytännössä starttia kuin alhaalta,ja tunkaamalla et tule saamaan riittävän korkealle,se on ahtaassa paikassa,ja voi aluksi tuntua nihkeeltä ottaa mutta muutaman kerran kun pelaa sen kanssa niin se menee rutiinilla.

      Niin starttihan minulta löytyy automaattiin hylyltä ym.Mullahan se on tarkastettu ja puhdisteltu.

      Kun tuon startin vaihdat jossain välissä niin saat käyntiin sen 99% varmuudella,mutta max:alle kaksi kuukautaa niin oireet palaavat takaisin.

      Joten jos jaksat pelata niin lykkyä vaan,minä vaihdoin kolmekertaa starttia ja uskoin ettei se auta.

      Akut on yleensä 100ah tienoilla. 75 on mielestäni liian pieni.

      En pysty neuvomaan sinua koska itselläni jäi selvittämättä kyseinen vika,vaikka auto oli testereissä ym.

      Se siis voi pelata yllättävän kauan sen startin vaihdolla mutta palaa takaisin todennäköisesti,ei uskoisi mutta näin tekee cdi koneinen mersu c sarjanen.

      Ai niin älä yritä edes tunkkausta ,se on hankala tettava muutenkin sieltä,mutta ammattimiehelle helppo juttu.

      • CTEK-MXS-5.0

        Niin, onhan tuo hieman haamuvika, mutta ei se ole vain MB:n huolena jos vain hakuja Googleen syöttää, sillä aivan samaa perusteknikkaa nämä kaikki ovat. Jos luet linkittämäni toisen MB-foorumin linkin ketjun, niin homma monilla tuli kuntoon, eli ei se automaattisesti ole mikään ikuisuus-ongelma.

        Vaikea ottaa kantaa kun ei tiedä mitä kukin on koettanut tehdä. Kertomasi mukaan kohdallasi vain vaihdettu startteja.

        Outoa kuitenkin, että startin vaihdolla (uuteen vai vanhaan) on muutamaksi kuukaudeksi normalisoitunut ja sitten taas alkanut uudestaan. Entäs jos siinä startin yläpuolella olevasta tuubista on valunut 'kuraa' startille ja solenoidille, joka aiheuttanut toistuvat ongelmat?

        Niin, kuten jo mainitsin, niin en omaa nyt paikkaa jossa voisi itse mennä alakautta startin ottamaan tarkistukseen ja puhdistukseen. Siinäkin tapaukseessa tekisin sen jo osat valmiina hankittuna, jotta saisi yhden etapin kerralla tehtyä. Tunkkauksella tarkoitin tukevien pukkien alle asettamista, mutta melko korkealle pitäisi nostaa... helpompaa antaa jonkin pajan tehdä homma nosturin alla, mutta auton tulisi startata jotta sinnekin pääsee ... ja ne ostakin olisi hyvä olla jo valmiina ettai tarvitse samaa hommaa kahteen kertaan tehdä.

        Koko starttia en aio uusi koska harvoin se laukeaa, vaan aloitan solenoidin ja hiilien vaihdattamisella.

        Edelleenkin oudoksun, että toistaiseksi apuvirralla on aina lähtenyt (vaikka oma akku lataus-tikissä), liekö antaa lisä-virtapiikin oikkuilevalle solenoidille (?).

        Ps. Lieneeköhän nuo automarkettien noin 5-kympin akku-boosterit ovat riittä apu lisävirtaan? Jonkin sellaisen nyt ensihätään kuitenkin tarvitsisi, sillä muutoin riskeeraa auto pysyä parkissaan.

        Eilen lisä-apuvirran antajana oli jokin vanha ja pieni bensa-Toyota.

        Itse akku on ihan MB:n aapisen mukainen tehoiltaan ko. autoon.


    • älkääajakomersullaenään

      Niin kyllä siihen c sarjaseen vaihdettiin osia muitakin urakalla, mutta voi auttaa vain hetken ja oireet paavat.

      En muista mitä kaikkea osaa menikään,mutta meni sitä.

      Testerit ei näytä tarkkaan mikä osa pitää vaihtaa,vaikka katsotaan mersu asentajan laitteilla.

    • älkääajakomersullaenään

      Se voi olla maadoitusvikakin,mahdollisuuksia kun on.

      • CTEK-MXS-5.0

        Niin, perusasia olisi aivan ensiksi tarkistaa startin ja solenoidin johtojen kiinnikket, ettei ole liikaa likaa ja / tai hapettumia. Samoin startin hiilet ja maadoitukset akulta startille.

        Joillakin on ollut pelkkä herätevirran piuha hapettunut ja sen putsaus korjannut murheen tai solenoidin piuhojen liittimet olleet vastaavassa kuisossa, kun mm. yläpuolelta joskus valuu likaa päälle, mikä se tuubi nyt siinä yllä onkaan.


    • älkääajakomersullaenään

      Jos vanhan startin ottaa niin sen voi testata tuleeko virtaa,sen voi ja pitääkin aukaista katsoa missä kunnossa on yleensäkin.

      Putsataan paineella,joskus talvella voi tehdä sen että jähmettyy kun ei ole alla suojia muovi suojia,tällöin voi kuumailmapuhaltimella lämmittää sen sulaksi.

      Lisäksi voit kokeilla vielä niin,että otat rautatangon ja kolistelet samanaikaisesti starttia ylhäältäpäin naputtaen ja toinen starttaa samalla ,noin voi kokeilla useita kertoja,se voi lähteä käyntiin noin.

      Ja kun sinulla on manuaalli niin aja niin että toinen voi työntää ja mahdollisesti myötäiseen,hehkuta ja anna virran olla päällä ja mäkilähtö,en tiedä lähteekö kakkosella tai yleensäkkään.

      Aikaisemmin 124 korisilla saattoi ottaa akunkin pois ja mersu vaan kävi,näillä nykyvehkeillä ei voi tätä tehdä.

      Harmittaa jo näin sivusta tuo sinun murhe kun tiedän kuinka v mäinen vika on kyseessä kun se iskee mersuun.

    • älkääajakomersullaenään

      Niin älä ihan liikaa aukaise starttia kun aukaiset ,se voi olla hankala kasattava ja paketti on levällään.

    • älkääajakomersullaenään

      Käys nyt piruuttasi kokeilemassa tuota naputusta jahka kerkiit,eli peltiauki ja toinen vaikka naputtaa starttia yöhäältä rautatangolla ja toinen starttaa samalla.

      • CTEK-MXS-5.0

        Nyt on hieman hankala saada apuria testailuihin, varsinkaan silloin kun se itselle on tarpeellista. Tuon rautatangon tulisi olla jokin harkkoraudan tapainen ohut jollaista ei ole käsillä (olen kaukana poissa "omilta apajiltani" pitkäaikaisessa reissiussa, eli simppelitkin hommat hankaloituvat), sillä jo harjan varrella naputtelu oli ahtauden vuoksi hankalaa kun eilen kokeilin, mutta tietty ilman samanaikaista starttiyritystä.

        Tuota starttia en itse pura kun en sitä saa alaskaan, eli menee korjaamolla tarkistettavaksi. Lisäksi taitaa olla kiinni torxeilla, joita ei ola matkassa. Ainakin aikoinaan vuonna yksi ja kaksi Tippa-Rellun startti oli simppeli pois otettava avattavaksi, puhdistettavaksi ja hiilten & solenoidin vaihtoon.

        Tässä tilanteessa startti-boosterin osto on suunnilleen pakollinen (mutta en tiedä riittäisikö tarvikeliikkeen jokin 50-kympin verme), sillä jos ei pihasta lähde, niin saa odotella ehkä päiviäkin kunnes naapuri sattuu olemaan paikalla, eikä häntäkään viitsisi homman kanssa moneen otteeseen vaivata.

        Lieneekö tuota vastaavat liian heppoisia:

        - http://www.tarvikkeet.fi/tuotteet/akut/apukaynnistimet

        - http://www.biltema.fi/fi/Autoilu---MP/Sahko/Akkutyokalut-ja--tarvikkeet/Apukaynnistin-12-V-400-A-2000035160/

        Voisin tilata netistä solenoidin ja hiilet, mutta en tiedä onko niissä mallikohtaisia eroja kun noita starttejakin on näköjään useaa eri mallia mm. 10 tai 11 hampaisia jne.

        Hommaa helpottaiskin jos tuon startin olisi saanut itse helposti pois ja tarkistettavaksi samalla kun altapäin olisi käynyt johtoliitoksien ja maadoituksen kuunnonkin lävitse. Nyt joutuu simppelitkin hommat teettämään ja sopimaan ajankohdan työlle.


    • älkääajakomersullaenään

      Sulla ei ole mitään esim:sorkkarautaa sielä,sillä suoremmalla päällä se mahtuu juuri sinne ja sitten vaan pientä naputusta vaikka yksin jos ei toista kaveria ole.

      Tai saatko yhtään siirettyä autoa pykäläpäällä niin että startti liikkus hieman.Sun pitäs saada se aina alamäkeä kohti ajon jälkeen.

      Minulla oli tosin cdi koneella ja automaatti jolloin kaikki oli vaikeampaa,sinähän voit hinauttaa sitä autoa korjaamoon tai tosiaan alamäkeä kohti startata ja se lähtee käyntiin,varovasti nostaen kytkintä ja suuripyläpäälle ettei renkaat lyö lukkoon.

      Toivottavasti saat sen pajaan,älä sitten unohda kertoa mikä siinä oli harmina,ja pelaako se enään 2-3 kuukauden päästä .

      Älä tilaile mitään osia jos laittajana on ammattilainen,ne harvemmin lähtee vaihtelemaan startin sisälle osia vaan startti uusitaan,riippuu minne viet auton.

      Mieti nyt tarkkaan,mitä teet,tunti työ on aika kallista ja sen vuoksi auto pitäs saada nopeasti toimintaan,kalliilta kuulostava osa voi olla halvempi kun vanhojen osien purku ja kaus ym.

      Nopeasti 500e menee kun vikoja etsitään ja vaihdetaan palikkaa.

      Minkä vuosimallin auto sinulla on?

      Äkkiä voi mennä auton hinta ja enemmänkin.

      Kun minä ajoin tuolla mersulla noin 4000km kuukausittain niin ne viat palasi,eihän ne palaa välttämättä hyvällä tuurilla jos kilometrit on pienemmät ja starttaukset pienemmissä määrin.

      Epäilen ettei startin korjaus edes riitä vaan sielä voi olla muutakin.

      Äkkiä tilaa aika,asentajat lähtee heinäkuussa lomille joten kesäkuu voi olla aika täyttä.

    • CTEK-MXS-5.0

      W202 - 220D - 220tkm (todelliset) vm. 1997.

      Sorkkarautaa ei ole käsillä. Aiemmin koetin hieman heijata / hiiata isoa vaihdetta vasten, mutta auto on liian raskas siihen hommaan.

      Hinausauton tilauksiin ja korjaamo-lottoamisiin päiväkausien odotuksineen en lähde, ellei tule ehdotonta pakkoa vastaan. Olen 100%:n riippuvainen autosta.

      Seuraava etappi on hommata jokin akku-boosteri ja alan kallistua jonkin hieman laadukkaamman kannalle, kuten yksi esimerkki alla, niin saattaa sitten palvella myöhemminkin. Pitää vain koettaa seuloa potentiaalisti hyvän valmistajan laite kun ovat itselle vieraita merkkejä.

      Mikäli starttiongelman osuessa kohdalle auto aina lähtee extra-virralla kuten tähän asti, eli sittemmin boosterilla, niin saa organisoitua huollonkin helpommin (yksi pieni korjaamo tiedossa jossa tarkoitus poiketa ennen osien tilausta, josko heillä olisi aikaa hommalle). Tai jos ensin tehdyt korjaukset eivät sitä korjaakaan, niin boosteri saattaa pelastaa pälkähästä seuraavaa korjaustoimenpidettä suunnitellessa.

      Itse lähden liikkeelle laturin hiilien ja solenoidin vaihdattamaisella, lähtökohtaisesti simppeli homma, sekä kytkentöjen kunnon tarkistuttamisella, muutama piuha. Kyseiset osat maksavat 50-60 euroa. Monessa tapauksessa ongelma on siinä ellei virtalukon pohja reistaa. Joka suuntaan ei ole tarvetta lähteä arpomaan, vaan aloittaa noista potentiaalimmista vian aiheuttajista.

      Startti-boosteri

      Pikaisella vilkaisulla ja kommenttien perusteella mm. oheinen boosteri on varsin tehokas ja toimiva. Jos jonkin tuollaisen apurin hommaa, niin pitääpä huomioida mahdolliset tulevat tarpeet mm. seuraavan auton vaatimuksien suhteen. Pitääpä katsella noitakin tuotteita hieman paremmin.

      - https://www.amazon.com/U10-20000mAh-Automotive-Motorcycle-Snowmobile/dp/B01NB0A8SP

      Jotkut pitävät tuollaista suunnilleen aina autossa mukana varalta, ainakin pidemmillä reissuilla ja sen saa ladattua auton sytkäristä vaikka ajon aikana.

      PS. Edelleen oudoksiuttaa miksi toisinaan ei starttaa vaikka vanha akku on täydessä latauksessa, mutta extra-virralla käynnistyy. Sitten seuraavalla starilla voi lähteä taas ihan normaalisti. Antaako apuvirta extra-virtapiikin, joka menee mahdollisten "ontuvien" johtoliitoksien läpi tai herättää oikkuilevan solenoidin.

      Muistuipa mieleen. Vuosi sitten yhden miehen omistamassa korjaamoissa vaihdatin ostamani öljyt ja suodattimen (Man). Henkilö siinä keskustellessamme unohti kiristää suodattimen kannen avaimella ja se heitti 1-1,5L öljyä pihalle (startti on juurikin suodatimen alla, öljyinen startti kerää likaa liittimiinkin), mutta onneksi oli sen jälkeen rauhallinen 20km matka rengasfirmaan, jossa asian huomasin.

    • älkääajakomersullaenään

      Enpä tiedä misksi arvot vielä kun autosta on kerran 100% riippuvainen,ne buusterit minä unohtaisin koska sinähän olet kohta vaihtamassa autoa,katos kun sinulle tulee koko ajan kuluja ,ostat sitä ostat tätä,nyt jos meinaat alkaa vanhaa starttia purattaa ammattilaisella niin helposti onkin osien kanssa samassa hinnassa ellei enemmänkin,työ maksaa ,ja miksi sitä ei ole vedetty mihinkään nyt kun sulat kelit ja manuaali ja yritetty saada joku jamppa sinne vetämään tai tekemään jotain että homma edistyy.

      Minulla auto oli sen verran tärkeä että lavetilla se lähti 60km päähän samantien ja niin on muitakin mersuja lähtenyt lavetilla pihasta tai tien päältä.

      Sinun ei pidä lähteä leikkimään,korjaamisesta tulee kallis kunhan kaikki kulut lasket yhteen,ostat osan tai laitteen sieltä täältä ja lasket kokonaisuuden niin hymy voi hyytyä.

      Eikö sielä löydy mersu asentajaa joka oikeasti jotain käsittää ja sanoo sinulle suoraan ettet mitään mene ostelemaan tai tilailemaan.

      14kpl mersuja pitoautona pitäneenä ajaen jollain 120000km vuositasolla niin tietää ettei pidä leikkiä jos auto on tärkeä.

      Muutenhan tuossa menee ikä ja terveys.

      Suurin murhe on,jos miettii vaihtoa,auton arvo on vain käyttöarvo eikä kelpaa useinpiin liikkeisiin eikä monille pitoautoiksikaan enään.

      Aika on ohi,pitää ymmärtää se mitä tulee kuluja tuosta ja tuleeko kohta lisää,jo diesel vero on jo liikaa tuohon autoon vuositasolla.

      Mieti mitä teet,vanhat mersut on mielestäni romurautaa jotka on ruosteessa hyvin monesti.

      Tämä ei ollut pahalla mutta totuus pitää kertoa että heräät todellisuuteen.

      • CTEK-MXS-5.0

        Logiikkasi ontuu. Starttimoottorin pois ruuvaaminen alakautta on simppeli asia, ellei sitten sen tieltä pidä lisäksi laatikon tukia ymv. hieman irroitella, joka tuo hieman lisävoimistelua asiaan.

        Samoin startin hiilien ja solenoidin vaihtaminen on yksi simppeli perusasia, kuin jarrupalojen vaihto. Mikäli "ammattilainen" siihen tappaa tunteja, niin passaa vaihtaa alaa.

        Hyvä boosteri jos auttaa starttaamaan, niin sehän on paras apu eri tilanteissa ja nytkin pitäisi _auton ajossa_, sorkkarauta-yrityksien ja kuvaamiesi veto-jamppojen metsästyksen ymv. sijaan. Lavetin tilaus menee kaivosta alas samalla kun auto on poissa käytöstä, mutta boosteri jää, pitää auton odotusaikan ajossa ja riskeeraa riskeeraa olla lavettiakin edullisempi.

        Saattahan sille olla käyttöä seuraavankin auton kanssa, sillä kerrankos niin sattuu että akku päässyt vajaaksi ja kuitenkin pikaisesti tulisi liikkeelle päästä, eikä apuvirran tajoajat aina ole hollilla.

        Akkulaturiaakaan ei kannata käyttää, auto vain lavetilla korjaamoon, joka tilaa ja vaihtaa uuden akun ... edullista ja tehokasta.

        Ps. Koeta nyt kuitenkin olla opettamatta kalaa uimaan, ei tässä näiden autoasioiden kanssa olla kuitnekaan viimeisen sateen mukana tulleita.


    • CTEK-MXS-5.0

      Tässä vaiheessa vahva olettama 6-7v vanhan akun finaalissa olemisesta starttiongelmien aiheuttajana, vaikka latauksen ottaakin vastaan ja tarkistusikkunassaan vihreää näyttää, mutta akun tehot heittelevät.

      Muuan herra mittasi akun ja siinä oli eilisen latauksen jälkeen 12,4V & muistaakseni 232A startti-poweria 760A:n sijaan.

      Hommasin CTEK:n akun varauksen osittaja-"liikennevalot" jossa ledit:

      - Vihreä > 80%
      - Keltainen 60-80%
      - Punainen < 60%

      Hommasin myös tuollaisen boosterin ja tuli nopeasti kuriiripostissa. Vankan ja laadukkaan olisiessa laitteesa oli pakkauksesta avatessa 68%:n lataus ja noin kahden tunnin latauksella 100%:a, vaikka olisi toki startannut tuolla 86%:llakin.

      - https://www.amazon.com/U10-20000mAh-Automotive-Motorcycle-Snowmobile/dp/B01NB0A8SP#customerReviews

      Liitin tuon CETEK:n "liikennevalo"-mittarin akkuun, niin vilkutti punaista ja boosterilla käynnistyksen jälkeen vihreää. Kun auton noin 15 min. ajon jälkeen sammutti, niin oli keltaisella. Hieman myöhemmin kun koetti käynnistää, niin punaista vilkutti, eikä startannut ilman boosteria.

      Nyt muutama tunti ajon jälkeen varaustaso vilkutta punaista.

      Tänään (-kään) auto ei startannut, mutta lähti nätisti boosterilla ja siten yllä oleva tulos, eli kaksi bosterilla starttausta, jonka jälkeen boosterissa 99%:n lataus.

      Kaukosäätimen kulahtaneet paristot vaihdetu, varasäätimessä olivat täysin kuolleet. Seuraava etappi on hommata uusi akku ja katsoa lopputulemaa. Ajatus hommata vastaavan tehoinen akku kuin nykyinenkin.

      Ps. Autoa avatessa ja sulkiessa jo pidemmän aikaa ollut merkkivaloissa häikiöitä. Auton neljä vilkkua eivät lainkaan vilahda. Sisäpeilin punainen ja vihreä jää ylensä melko pitkäksi aikaa vilkkumaan. Nyt jokin aikaa sitten extraa on se, että sulkemisen punainen valo ei edes livahda.

      Kauko-ohjaimen pariston vaihdon jälkeen sisäpeilissä vihreä avausvalo vaikuttaisi normaalin lyhyeltä, vilahtaa noin 9 kertaa, mutta sulkemisen punainen ei edes vilahda. Muutoin valot ja vilkut toimivat ok. Ehkä valojen yleisrele vaihdon tarpeesa (?), sillä palaneita sulakkeita en ole löytänyt.

    • CTEK-MXS-5.0

      Mersu-vihastaan itselleen fundamentaliselta uskonnolta vaikuttavan itselleen tehnyt oli vakaasti sitä mieltä ett'ei auto tule kuntoon. Lavetillakin se olisi pitänyt suorin tein korjaamolle kuljetuttaa startin vaihtoon & muuhun selvittelyyn.

      Useampaan otteeseen mainitsin, että oudoksuttaa miten 6-7 vuotta _vanha_ akku ottaa latauksen vastaan, starttiongelmia, mutta kuitenkin joka kerralla lähtee apuvirralla käyntiin. Huoltokijan välistä löysin sinne laittamani kuitin ja akku onkin 6-7 vuoden sijaan paljon vanhempi, eli 11-vuotta vanha Fulmen, ostettu keväällä 2006.

      Lavetti- ym. korjaamon 'vian etsintäkulut' säästäen ostamallani sartti-boosterilla lähti joka kerta käyntiin pitäen auton ajossa, sekä mahdollisti odottaa kuriirin tuomaa uutta akua (netistä erityisen kilpailukykyiseen hintaan): Fulmen - FA770 - 12V - 77Ah - 760A, joka tuli tänään suoraan pihalle noin klo 18:00 ja akun vahdon jälkeen vanha rauta starttassi aivan normaaliin tapaan. SETEKin 'liikennevalo-mittari' antaa sille merkiksi täyden latauksen auton startattua.

      Tällä hetkellä siis vaikuttaa Mersu-vihansa ylläpitävän ja selektiivisestikin lukevan olleen 'neuvoineen' väärässä ja joka myös sivuutti linkittämäni Mersu-foorumin tapaukset joissa myöskin ongelma oli tullut kuntoon.

      Että näin. Katsellaan miten vanha rauta jaksaa toimia jatkossa ;-)

    • älkääajakomersullaenään

      "Tällä hetkellä siis vaikuttaa Mersu-vihansa ylläpitävän ja selektiivisestikin lukevan olleen 'neuvoineen' väärässä ja joka myös sivuutti linkittämäni Mersu-foorumin tapaukset joissa myöskin ongelma oli tullut kuntoon."

      Jos nyt minuun viittasit niin sinun ei tulisi edes ajatella syyttäväsi tai mollaavasi muita tiedon annoista tai ajatuksista,me muut kun emme ole edes nähneet tapausta paikanpäällä.

      Kertomuksesi ja noiden foorumeiden linkit on eri juttu kun paikan päällä ollessa itse toteamassa tapauksen,foorumeita ei minulla ainakaan ole aikaa lähteä lukemaan toisten ongelman olessa kyseessä.

      Kun hait täältä apuja muilta ,ja sitten mollaat aliarvioiden ajatuksia viasta tai kuljettamisesta ym.mahdollisesta mäki startista että sinulle oli vielä auto 100% tärkeä kulkuvälineenä päivittäiseen kulkemiseen niin jotain kai lienee oli tehtävä että olisit päässyt samontien vian selvitykseen.

      Luuletko sinä että viat selviää helposti jos et nää tapausta? niitä miehiä on harvassa ja ne on monesti asentajia jotka voi tietää mutta nekään ei voi monesti tietää jos eivät itse näe korjattavaa kohdetta.

      Miksi sinä sitten turvauduit kirjoitusteitse tällä palstalla meille muille kun ei apu ,ja ne kokemukset joita oli ,kelvannut tai aloit muuten piikittelemään?

      Minä jos kuka tiedän tämän,tyypillinen mersu mies on sellainen henkilö eritoten vanhemmat,näissä on piirre ja se on sellainen kun saa kuntoon niin se on taas maailman paras auto tai sen verran hyvä että tilanne unohtuu ja toivoo parasta,eikä sittenkään tajua lähteä vaihtaamaan autoaan tai ostamaan ,näinhän sinä ainakin ilmoitit jo ylempänä vaihtavasi merkin johonkin muuhun.

      Ei mene jakeluun monelle,ymmärrätkö sinä ? sinä vaan kertoilit lucaksen pumpusta ym....mutta jos on ylipäätään sellainen auto missä tuo pumppu on niin se pitäs saada hävitettyä koska tuo kyseinen pumppu on surullisen kuuluisa mersumiesten piirissä.

      Diesel vero jo yksistään kaataa tuon ikäisen auton järkevyyden,

      Kysymys ei ole mersu vihasta niin kuin olet antanut sen ymmärtää,kysynys on yksistään siitä että kokemuksen perusteella noissa vanhemmissa mersuissa ei ole kuin romurautaa verrattuna mersun w124 korisen rinnalla.

      Uudemmat on taas kokonaan toinen juttu jolloin mennään ihan eri tekniikkaa joka sinulla on sielä,suutimien kanssa sinä yritit höpöttää omiasi,kuule kun minä sanon sinulle suoraan kun sinä et raaski ja mahdollisesti ei olisi varaa laittaakkaan autoon rahaan,niin unohda mersut uudemmat mersut koska niitä sinä et laittele millään akun vaihtoloilla tai noiden hinnoilla,ne on kuule ihan erihinta tasoa.

      Joten eti kiireellä sitä uutta autoa nyt kun se kerran lähtee käyntiin ja saat sen kengättyä käsistäsi jollekkin jos se kelpaa enään kenellekkään ,varsinkaan jos ei ole ilmastointia ja diesel vero on suuri ym....

      Kokemukseni perusteella et tule uskomaan, vaan jäät rämpimään tulevien ongelmien kanssa ,minulla kun on ollut noita mersuja ja muita merkkejä niin omat kokemukset on opettanut merkin vaihtoon.

    • CTEK-MXS-5.0

      Logiikaksi vain toistuvasti ontuu eri ristiriitaisuuksineen. Teksteistäsi huokuu fundis-uskova-tyyppinen Mersu-antipatia, totaalinen mega-negatiivisyys, jonka kautta maalailet totaaliseen mustia ja yleistäviä pilviä kaikkialle missä vain on kyse tästä kyseessä olevasta merkistä.

      Toistuvasti olet antanut tietää, ettei tämä tapaus tule kuntoon kuin korkeitaan tilapäisesti. Nyt viimeisessäkin viestissä jälleen itsellesi uskollisena maalaat pirut seinille jatkoa ajatellen.

      Terveen objektiivisyyden ollessa kateissa maailaillaan suunnillene kaikkia Mersuja koskemaan suutinongelmat, venyvät jakoketjut ja suunnilleen jokainen Lucas-pumppukin hajoaa.

      Moneen kertaan viittasin akkuun ja epäilin sen olevan ongelman lähde, jonka toistamiseen kokonaan sivuutit. Toistamiseen myös koetit ottaa ylhäältä käsin kuin kanssakeskutelijaisi oli edellisen sateen mukana tullut.

      Nyt sitten boonuksena vielä katselet kristallipallostasi jopa kanssakeskustelijan varallisuutta arpoen, mutta en katso tarpeelliseksi alentua siihen vastinetta tuomaan.

      Merkkiuskollisuutta en omaa, sen enempää kuin merkkivihojakaan, vaan katselen kulkineita ihan tapaus kohtaisesti. Aina kun samaankin merkkiin päivitystä tai merkkiä suunnittelee vaihtavansa, niin tulee tehdä kattava kierros, jotta voisi potentiaalisti sivuuttaa ne ongelma-versiot.

      Toistetaan jälleen asia jonka toistamiseen sivuutit. Kaikki nykyautot merkistä riippumatta ovat suurempia ongelma-versioita ja haavoittuvan elektroniikkansa ja ohjelmoitujen automatioidensa kanssa riskeeravat vanheta huonosti. Nykyautot alkavat olla yhä enempi kuin kulutus-elektroniikka. Siihen vielä päälle kaikkien merkkien ne ns. ongelmallisemmat versiot. Tähän kun lisätään sokeasti Long-Lifeen luottavat, niin takuuajan jälkeen riskeeraa ongelmia piisata, mutta sehän vain tuo katetta valmistajille.

      Tokihan tuolla kauan pitämälläni, mutta siistillä ja tähän asti uskollisesti palvelleella ja ilmastoinnilla varustetulla kulkineella on lähinnä käyttöarvo ja sille uuden omistajan löytyminen riskeeraa mahdollisesti olla hieman haastaavakin, mutta katsellaan. Viime kesänä tosin muuan herra, yksityishenkilö autotarvikeliikkeen pihalla lähestyi spontaanisti ja tiedusteli josko olisin autoa myymässä ja halusi jättää numeronsa. Huomasin hänen poistuvan parkista omalla W202:llaan.

      Ps. Näillä leveysasteilla jossa vaikutan ei makseta dieselveroja, vaan auton erilaiset käyttömaksut muodostuvat moottorin tilavuuden, tehojen ja päästöjen perusteella.

    • älkääajakomersullaenään

      Voi sinua ,mutta älläpä tule kyselemään pika neuvoja seuraaviin mahdollisiin ongelmiisi,katos kun me ei ja minä olla oltu sinun ongelmasi syypää ja emme ole nähneet koko vehettäsi niin se on melkoisen vaikeaa tulkita tai edes tietää koska itse laite tutkitaan ensin yleensä.

      Minä sanon suoraan vanhoista mersusita lukuunottamatta yksinkertaisia w124 ja 123 korisia ettei muut ole edes aitoja kestäviä mersuja,se on turaukkojen juttuja jos muuta väittää.

      Ja kun sulla on se puhelin numero sille toiselle mouholle,niin ala jo soittaa ja äläkä miihaa niin kuin yleensä turaukot tekee,miettii päiviä ja auto 100% tärkeä ja itkee palstalla kohtaloaan,mutta älä tule syyttelemään sitten siitä miihailustasi ,kun se viime kesän ostaja ei enään ehkä osta.

      Voi teitä foorumin lukijoita,lue nyt kumminkin täältä foorumilta että ala soittaa sille ostajalle niin näät kuinka kävi,minä sen kyllä jo tiedän.

      • CTEK-MXS-5.0

        "Voi sinua ,mutta älläpä tule kyselemään pika neuvoja seuraaviin mahdollisiin ongelmiisi,katos kun me ei ja minä olla oltu sinun ongelmasi syypää..."

        Mitä enempi olet äänessä, niin sitä hullummaksi kakofonia-menoksi homma muuttuu. Suuren suun takana vaikuttaa olevan käänteisessä korrelaatiossa vajausta äö:ssä käytöksen, reaktioiden ja uloasannin perusteella.

        Missä olen edes sanalla vihajunnut sinun olevan vastuussa vanhan autoni avauksessa kuvailluista oireista, mistä sellaista provosoiden revit? Niin, ja puhu vain omasta puolestasai koettamatta henkisen selkärangattomasti vetää virtuaalitueksesi koko foorumia.

        Kun teen avauksen niin siihen on täysin vapaaehtoista vastata tai olla vastaamatta.

        Sitten kun aletaan tuuppaamaan ja saarnaamaan joka väliin tuota anti-MB-fundis-uskovuutta valmisasenne-vammaisuuksineen, toistuvine ohilukemisineen ja kaikkine siihen liittyvine rekatioineen, niin allekirjoittanut ei ole vastuussa sellaista "neuvoista" ja niiden antajan on hyvä varautua palautteeseen.

        Onhan se nyt merkillistä kun heikkoon happeen joutuneen akun vuoksi tulisi auto lähettää lavetilla starin vaihtoon ja sitten pika-pikaa laittaa vaihtoon. Tuolla "logiikalla" saa olla usein vaihtamaasa autoa ja merkkiäkin.


      • älkääajakomersullaenään

        "Onhan se nyt merkillistä kun heikkoon happeen joutuneen akun vuoksi tulisi auto lähettää lavetilla starin vaihtoon ja sitten pika-pikaa laittaa vaihtoon. Tuolla "logiikalla" saa olla usein vaihtamaasa autoa ja merkkiäkin. "

        Mitä sinä olet suoltanut ylempänä olevissa kirjoituksissasi?

        -Auto oli 100% tärkeä päivittäin.......ja sinä sinä ootit päivä sotalla etkä tehnyt mitään.

        -sinähän olit vaihtamassa autoa ja merkkiä,vieläkö sinä ukko hyvä miihaat kun sait sen traktorin käyntiin?

        -Joko soitit sille ostajaale? arvaan että joko miihasit tai sitten ostaja kandi nauroi sinut täysin pihalle vuoden miihailun jälkeen.

        Oisit ukko reppana vaihtanut sen akun samantien etkä itkenyt palstalla kurjuutta vuorokausia toimimattomasta autosta,minähän sanoin sinulle,lucas pumpun ihailijalle että oppi ja ikä,sinulla vaan mahtaa olla liian paljon sitä koska miihailua on piisannut ylitsevuotavasti.

        Joko möit vai miihasitko jälleen kerran ?lue vielä lucas pumpusta tietoa niin pääset sen jälkeen lukemaan cdi aikakaudesta eli korkeapainepumpuista.

        Ansku mä arvaan,........opitko mitään vieläkään? tuskin


      • CTEK-MXS-5.0
        älkääajakomersullaenään kirjoitti:

        "Onhan se nyt merkillistä kun heikkoon happeen joutuneen akun vuoksi tulisi auto lähettää lavetilla starin vaihtoon ja sitten pika-pikaa laittaa vaihtoon. Tuolla "logiikalla" saa olla usein vaihtamaasa autoa ja merkkiäkin. "

        Mitä sinä olet suoltanut ylempänä olevissa kirjoituksissasi?

        -Auto oli 100% tärkeä päivittäin.......ja sinä sinä ootit päivä sotalla etkä tehnyt mitään.

        -sinähän olit vaihtamassa autoa ja merkkiä,vieläkö sinä ukko hyvä miihaat kun sait sen traktorin käyntiin?

        -Joko soitit sille ostajaale? arvaan että joko miihasit tai sitten ostaja kandi nauroi sinut täysin pihalle vuoden miihailun jälkeen.

        Oisit ukko reppana vaihtanut sen akun samantien etkä itkenyt palstalla kurjuutta vuorokausia toimimattomasta autosta,minähän sanoin sinulle,lucas pumpun ihailijalle että oppi ja ikä,sinulla vaan mahtaa olla liian paljon sitä koska miihailua on piisannut ylitsevuotavasti.

        Joko möit vai miihasitko jälleen kerran ?lue vielä lucas pumpusta tietoa niin pääset sen jälkeen lukemaan cdi aikakaudesta eli korkeapainepumpuista.

        Ansku mä arvaan,........opitko mitään vieläkään? tuskin

        Sivistymätönkin ääliökin vaikuttaisi fiksummalta jos edes tajuaisi pitää suuren läpensä pienemmällä.

        Ps. Auto oli kaiken aikaa käytettävissä startti-boosterin ansiosta ja siksi etten idiotismejasi soveltanut ja nyt akunvaihdon jälkeen startannut normaalisti kuten aina tähänkin asti.

        Sitten ohessa profiili, jota suorastaan surullisuuden asteelle menevä vähä-älyinen provo-suunpieksentäsi alkaa asettua. Kaltaisiisi specimeneihin ei toki tulisi alentua aikaansa tuhlaamaan.

        "Tutkimus: Nettitrolli on usein narsisti, psykopaatti tai sadisti"

        - http://www.iltalehti.fi/digi/2014091918676898_du.shtml

        Revi siitä ja koetahan jaksaa itsesi kanssa ja osaanotto läheisten roolia ajatellen ;-)


      • älkääajakomersullaenään

        Revitään siitä........etet jälleen kerran paksun kallosi takia perehdy mihinkään asiaan vaan luulet perehtyneesi.

        Et lukenut huolella kyseistä teemaa loppuun asti vaan teit omia johtopäätöksiä jotka ovat vieneet sinua aina minne tuuli kuljettaa.

        Jos nyt vaivautuisit lukemaan edes loppuun jossa lukee näin....."Tutkimusta on kritisoitu siitä, että tutkittavat eivät edustaneet riittävän laajaa osaa väestöstä. On myös kysytty, mielsivätkö kaikki tutkittavat trollauksen sisällön samalla tavalla kuin tutkijat."

        Kyseinen tutkimus ei ole milläänlailla edes väitelmän arvoinen,tällä tutkimuksella voi pyyhkiä perset-tä koska sitä ei noterata mihinkään,et siis voi edes väitellä kyseisestä asiasta yliopistotasolla.


        Että sinullako meni hermot kappaleeksi kun et ollut myynyt autoasi ja toinen ei osta vaikka ilmaiseksi antas .(syy miihailussa).

        Surullista kuinka harhautunut olet kun mersu jäi pihaan ja sinä reppana yritit jotain epätoivosta etsiä netistä joka ei liity sinun mersun myyntiin mitenkään ,tutkimus ei ole pätevä millään muulla tasolla kuin että iltalehti sai täytettä.

        Pitäskö sinun välillä täyttää sitä akkua ennen kuin tulee talvi?

        Nyt kun sinä olet löytänyt "arvostettun" sivuston , joka ei kelpaa tosin mihinkään niin lueksi sitä iltaisin niin kuin huolto ohje kirjaa,sitä sinä tulet tarvitsemaan.

        Miten muuten älysitkö ne lucas pumput jo? entäs korkeapainepumppu?


      • CTEK-MXS-5.0
        älkääajakomersullaenään kirjoitti:

        Revitään siitä........etet jälleen kerran paksun kallosi takia perehdy mihinkään asiaan vaan luulet perehtyneesi.

        Et lukenut huolella kyseistä teemaa loppuun asti vaan teit omia johtopäätöksiä jotka ovat vieneet sinua aina minne tuuli kuljettaa.

        Jos nyt vaivautuisit lukemaan edes loppuun jossa lukee näin....."Tutkimusta on kritisoitu siitä, että tutkittavat eivät edustaneet riittävän laajaa osaa väestöstä. On myös kysytty, mielsivätkö kaikki tutkittavat trollauksen sisällön samalla tavalla kuin tutkijat."

        Kyseinen tutkimus ei ole milläänlailla edes väitelmän arvoinen,tällä tutkimuksella voi pyyhkiä perset-tä koska sitä ei noterata mihinkään,et siis voi edes väitellä kyseisestä asiasta yliopistotasolla.


        Että sinullako meni hermot kappaleeksi kun et ollut myynyt autoasi ja toinen ei osta vaikka ilmaiseksi antas .(syy miihailussa).

        Surullista kuinka harhautunut olet kun mersu jäi pihaan ja sinä reppana yritit jotain epätoivosta etsiä netistä joka ei liity sinun mersun myyntiin mitenkään ,tutkimus ei ole pätevä millään muulla tasolla kuin että iltalehti sai täytettä.

        Pitäskö sinun välillä täyttää sitä akkua ennen kuin tulee talvi?

        Nyt kun sinä olet löytänyt "arvostettun" sivuston , joka ei kelpaa tosin mihinkään niin lueksi sitä iltaisin niin kuin huolto ohje kirjaa,sitä sinä tulet tarvitsemaan.

        Miten muuten älysitkö ne lucas pumput jo? entäs korkeapainepumppu?

        Kertoisitko miksi julistat sivistymättömyyttäsi ihmisenä ja vähä-älyisyyttäsi oikein urakalla ja laskuun, oikein sairaaloisen patologisella toistolla?

        Sinä et ole tuonut mitään todellista ja hyödyllistä avauksessa olleeseen ongelmaan, joka on nyttemmin menneessä aikamuodossa. Kestokänni päällä, vai ihan sivisymättömänä omana istenäsi vai sekä että?

        Vanha rauta on toiminut pitkät vuodet moitteetta ja sitten 11-vuotta vanha akku tuli finaaliin. Akun vaihto ja asia kunnossa.

        Voisit tilata viipymättä sen lavetin itselle, joka toimittaisi sinut jonnekin parempaan hoitoon ... tosin tuo vaikuttaa jo korjaamattomalta patologisuudelta.

        Kuten vanha viisas sanonta kuuluu, niin ääliöihin ei tule tuhlata aikaansa.

        So long, finito ... jatkahan ihan itseksesi ;-)


      • älkääajakomersullaenään

        . "jatkahan ihan itseksesi ;-" luet varmuudella kumminkin(tura ukot tekee niin)

        Ei tuo ole ihan siltä näyttänyt,jo edellesen viestisi jälkeen uhosit olla aukomatta tyhjää päätäsi mutta eihän se siihen jäänyt,no minähän tiesin sen.

        Se mitä tulee sinun toimintaasi on onnetonta turaukko toimintaa joka on hyvin tyypillistä jonka minä tiesin jo,sinä et ole saanut vieläkään vaihdettua, saatikka se sinun ostaja kandi ei osta sinulta enään ja nyt sinä märehdit sielä syyttäen muita ja minua tuosta sinun mersu tietämättömyydestäsi,vittuako tulet palstalle jos sinun pälli on sekopää eikä kestä .

        Saat sen vietyä romunkeräys pisteeseen niin pääset siitä eroon,kukaan ei ota sitä enään jos pitää maksaa kaikkiverot,auton arvo ei riitä siihen enään.

        Minähän sanoin sinulle kun kerroit auton vaihdosta ,ettei tura ukkoilla yleensä mene noin,vaan ne jäävät pakalleen vähän paskalle kyykkimään juuri silloin kun sen auton saa toimintaan ja se jää käteen eli vaihtamatta miihailun takia.

        Se on sitä turaukko toimintaa jonka tietää kaikki nuoremmat,kun miihataan.

        Muista ladata akkuja sielä kaukana sivistyksestä ja suunittele seuraavaa selviytymistä jahka tämä kirjoitus tulee mieleen,täm on ikimuistettava miehestä joka miihaili ja ei kyenyt ajoissa vaihtamaan miihailunsa takia.

        LUCAS PUMPPU (kyllä varmaan kestää) buhhahahahahahhaahhahahhahaahhah lue lue lue sitten korkeapaine pumppu .......... omistatko romurautaa?

        Mitä minä sanoin ,elävä fossiili joka ei koskaan elämänsä aikana viisastu,se ei osta sinun autoasi enään,voit polttaa sen puhelin numero lapun jo vai vietkö sen hautaa asti mukanasi muistona menneestä aikakaudesta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    4. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    6. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    8. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    9. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe