KOLIN PORTILTA KOLILLE
Maan kansallismaisemaan johtavan Ahmovaara –Koli tien maisema on raiskattu. Ikimetsää kaadettu jolloin jäljellä on vain pelkkä raiskio ja tulevaisuudessa hoidon puutteessa oleva risukkoinen hirvitys. Kaikki tämä Kolin portin ja Kolin välillä väylällä joka johtaa Suomen kuvauksellisempaan kansallismaisemaan
Kun Kolille johtava tie on osittain Juuan puolella ja osittain Lieksaa niin kummankaan kunnan päättäjiltä näytä löytyvän yhteistyökykyä että tämäntyyppisistä asioista keskusteltaisiin ja yhdessä sovittaisiin miten Ahmovaaran ja Kolin aluetta yhteisesti kehitetään ja tarvittavin keinoin myös suojellaan. Kun alueelle ei Lieksan ja Juuan toimesta ole saatu yhteisesti laadittua ja toisiaan tukevaa käyttösuunnitelmaa / kaavaa niin tällaista sikailua pääsee tapahtumaan aivan suojellun kansallismaiseman nenän edessä. Kuntien rajoista riippumatta myös Kolille johtava tie on osa Kolia ja kansallismaisemaamme.
Poissa on nyt tienvierustoja reunustanut ikimetsä joka talvipäivinä ja keväthangilla sädehti auringossa ja kuutamoöinä oli lumoavan kaunis katseltava matkailijan Kolille tullessa. Myös kesällä maisema toi esiin karun kauniit kivikkoiset pellot, luonnon niityt ja ikimetsät, Kolin omalaatuisen luonnon rikkauden ja kauneuden.
Kun Kolia Suojeltiin unohdettiin täysin Koli ja yhteydet Kolille kokonaisuutena, jo silloin olisi pitänyt ymmärtää että myös Kolille johtava tie olisi pitänyt osin suojella mutta myös laatia Ahmovaata-Koli tiehen liittyviin alueisiin matkailua ja lomailua palveleva mutta samalla luonnon huomioiva kaava kehittämi-suunnitelmineen. Ei kaikkea tarvitse kuntarajojen mukaan tunkea juuri Kolille kun sisääntuloväylä tarjoaa kehittymiselle lukuisia mahdollisuuksia. Nyt tie Kolille johtaa raiskattujen metsien läpi seuraavat vuosikymmenet ja molempien kuntien edustajat syyttelee toisiaan kenen vastuulla olisi ollut ennakoida tällaisen katastrofin mahdollisuus! Tämä on häpeällistä vaikka itse Koli onkin nyt osin suojeltu niin valtava vahinko on jo syntynyt. Eikö olisi päättäjien aika vihdoinkin toimia?
Kummallakaan yksin Juualla tai Lieksalla ei ole mahdollista hyödyntää Kolia ja sen lähialueita järkevästi, siihen tarvitaan pitkälle vietyä kuntien välistä yhteistyötä ja yhteisiä suunnitelmia. Kolilla ja sinne johtavalla tiellä olisi oikein kaavoitettuna ja suunniteltuna mahdollista nousta yhdeksi Suomen kiinnostavimmista matkailu ja lomakohteista. Sen sijaan nyt paikkoja hakataan silmittömästi ilman mitään suunnitemallisuutta.
KOLI - AHMOVAARA
KoskaLähteeViimeisetPuut
1
287
Vastaukset
- Anonyymi
minen tykkee jos minun muat suojellaan, pistän koko metän lihoiks ja ostan vaikka mersun jos siltä tuntuu tahi eukolle minkki turkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata1032848Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f2111772- 1201710
Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois471574Olen miettinyt pitkään miksi hän ei uskalla
Hän kyllä yrittää tiedän sen ja olen yrittänyt olla helposti lähestyttävä ystävällinen lempeä jne. mutta silti hän yhä v641292Juhannusterveiset kaivatulle
Onko teillä yhteisiä juhannuksia vietettynä ja millaista juhannusta viettäisit kaivattusi kanssa juhannuksena 2025? 🌻841088- 911072
- 571044
- 52996
- 65895