Kotimaa Turun Sanomat 16.10.2013 21:22 18
Vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä on ollut tapauksia, joissa seksuaalinen hyväksikäyttäjä on jatkanut toimintaansa vuosia tai jopa vuosikymmeniä ennen kuin teot ovat paljastuneet. Tekoihin ovat syyllistyneet myös liikkeen johdossa olleet henkilöt.
Asia selviää lastensuojelun tutkijan Johanna Hurtigin tutkimuksesta Taivaan taimet – Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta (Vastapaino). Tutkimuksen aineisto koostuu muun muassa väkivallan uhrien ja heidän läheistensä kertomuksista.
Joissakin tapauksissa hyväksikäytön uhreina ovat voineet olla esimerkiksi ensin omat siskot, myöhemmin tyttöystävän tai vaimon siskot ja sitten ehkä omat lapset ja jopa lastenlapset.
Tutkimus tuotti tietoa 156:ta seksuaalisen väkivallan tekijästä. Uhrien määrä on moninkertainen, sillä enimmillään samalla tekijällä on kerrottu olleen toistakymmentä hyväksikäytön kohdetta. Teot ovat ajoittuneet useille vuosikymmenille ja tuoreimmat aivan lähivuosiin.
Osa tapauksista on johtanut oikeusprosessiin.
Valtaosa uhreista on tyttöjä, jotka ovat joutuneet lähipiiriinsä kuuluneiden miesten seksuaalisen väkivallan kohteiksi. Tekijöiden joukossa on yhteisössä näkyvässä asemassa olleita ihmisiä. Näihin lukeutuu lähemmäs 30 puhujaa, muutama liikkeen keskusjärjestön SRK:n johtokuntaan kuulunut ja joitakin rauhanyhdistysten puheenjohtajina toimineita.
– Tekijät ovat perheellisiä, työssäkäyviä ihmisiä, joilla on erilaisia luottamustehtäviä. He ovat sosiaalisesti ihan hyvässä asemassa, itsekin lestadiolaistaustainen mutta liikkeestä irtautunut Hurtig sanoo.
Ajatus anteeksiantamisesta, eheytymisestä ja ikään kuin puhtaalta pöydältä aloittamisesta on korostunut vanhoillislestadiolaisuudessa. Ongelmia on pyritty ratkaisemaan liikkeen sisällä muun muassa tällä tavalla.
– Sitä ei ole niinkään ajateltu vaientamisena. On ajateltu, että sitten kun anteeksiantamuksen sanat Jeesuksen nimessä ja veressä on vaihdettu, sitä asiaa ei ole. Se on oikeasti poissa, ja uhri eheytyy sillä.
Hyväksikäytön seuraukset ovat olleet tekijöille yhteisössä pääsääntöisesti vähäiset. Esimerkiksi merkittävässä asemassa olevien osalta on pyritty siihen, ettei asiasta tiedetä laajasti.
– Ehkä pyrkimys on ollut siihen, ettei näiden asioiden esiintulo raunioittaisi heitä. Tekijöillä on paljon kiinnityksiä perheeseen ja yhteiskuntaan, ja niitä on pyritty pitämään voimassa.
TS-STT
Vanh.lestadiolaisten suviseurat Äänekoskella 2018
99
1408
Vastaukset
- hyi.kauhistus
Kauheaa! Sairasta touhua! Tuomiot pitäisi olla huomattavasti kovempia olipahan sitten kyseessä mikä tahansa lestadiolaisten saarnaaja. Sapeli poikki lasten hyväksikäytöstä yleison edessä ja ehdottomia vankeustuomioita tulisi pidentää niin antaisivatpahan olla lasten rauhassa.
- Jormakorkki
Valheoppi ja täyttä mätää!
- Jannikalahti
Insestiä, pedofiilia, pakkoraskauksia, sisäsiittoisuutta jne. . .
- totta.tuo.on
Akateemiseen tutkimukseen ja sen lopputuloksiin voi huoletta luottaa.
- karmea.lahko
###Valtaosa uhreista on tyttöjä, jotka ovat joutuneet lähipiiriinsä kuuluneiden miesten seksuaalisen väkivallan kohteiksi. Tekijöiden joukossa on yhteisössä näkyvässä asemassa olleita ihmisiä. Näihin lukeutuu lähemmäs 30 puhujaa, muutama liikkeen keskusjärjestön SRK:n johtokuntaan kuulunut ja joitakin rauhanyhdistysten puheenjohtajina toimineita.###
Karmeaa luettavaa.
Tuollainen joukko tulee ensi kesänä pitämään suviseurojaan tänne Äänekoskelle.- lainvalvojilla.töitä
Onko oikeesti totta mitä kerrot, että tässä maassa lestadiolaispuhujat ovat tuollaisia rikollisia? Mieleeni tulee päälimäisenä kysymys kuinka tällaisessa sivistyneessä länsivaltiossakin tällainen rikollinen toiminta on yleensäkin mahdollista? Kuulostaa aivan uskomattomalta!!! Kyllä lapsia kannattaa varoittaa tuollaisista vaaroista. Tällainen lapsiin sekaantuminen on saatava loppumaan ja heti...jokaisella kansalaisella oikeus vaatia ruumiillista koskemattomuutta ja turvallista elinympäristöä.
- voi.hyvänen.aika
Totta on näköjään kun lukee tämän kolumnin alusta Turunsanomien kirjoituksesta, jossa kerrotaan lastensuojelun tutkijan Johanna Hurtigin tutkimuksesta Taivaan taimet – Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta (Vastapaino). Voi mikä synti ennenkaikkea viattomia lapsia- ja omia aviovaimoja kohtaan Jumalan kasvojen edessä.
- pedofiilisaarnaajat
Kuinkahan moni pedofiili saarnailee tänäkin päivänä syntejä anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä" vanhoillislestadiolaisten rauhanyhdistyksillä eri puolilla Suomea.
- Puhujaveli_Oulunsalo_vl
pedofiilisaarnaajat kirjoitti:
Kuinkahan moni pedofiili saarnailee tänäkin päivänä syntejä anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä" vanhoillislestadiolaisten rauhanyhdistyksillä eri puolilla Suomea.
Maailman ainoiden oikeuden uskovaisten eli vanhoillislestadiolaisten pedofilia ei kuulu teille epäuskoisille pätkääkään!!
- lainkia.kunnioittava
Kyllä se vaan kuuluu ainakin senverran, että lakia teidän vanhoillislestadiolaistenkin tulee noudattaa, oletpahan sitten mikä tahansa lestadiolais veli. Suotta näillä deittipalstoilla on alkaa "elvistelemään"
- Puhujaveli_Oulunsalo_vl
lainkia.kunnioittava kirjoitti:
Kyllä se vaan kuuluu ainakin senverran, että lakia teidän vanhoillislestadiolaistenkin tulee noudattaa, oletpahan sitten mikä tahansa lestadiolais veli. Suotta näillä deittipalstoilla on alkaa "elvistelemään"
Ole sinä hiljaa kapinen epäuskoinen!
- Takarivin_Taavi_vl
Puhujaveli_Oulunsalo_vl kirjoitti:
Ole sinä hiljaa kapinen epäuskoinen!
Puhujaveli saarnasi hienosti.
- kateus
Jäitkö nuorena ilman?
- lakia.tulee.noudattaa
Eihän tässä ole kyse minkään sortin kateudesta eikä siitä että joku olis jääny nuorena ilman. Säälin noita reppanoita jotka ovat ajautuneet rikoksen tielle. Itse olen saanut seksiä ihan tarpeeksi asti ja se on ollut laillista seksiä ja molempien osapuolten yhteinen tahtotila. Itsekkään en kunnianhimoisena ja lainkuuliaisena kansalaisena hyväksy tuollaisia rikoksia joita tämän palstan alussa olevasta lehtikirjoituksesta ilmenee.
- Kalervojäppinen
Jos et sinä ole syyllistynyt niin uskonveljesi on ja mahdollisesti sinun lastesi kanssa!
- Tuo_Johanna
Hurtig on paisunut lehmä. Kun ei ole tuntoa omista synneista sitä alkaa metelöidä toisten oikeilla ja kuvitelluilla synneillä. Jumalan armo ei enää tuollaisille pilkkaajille kuulu.
- erkkieinari
Ei kannata lestadiolaisten puhua muiden synneistä. Tunnen henkilökohtaisesti lestadiolaisia ja tiedän heidän syntisiä tekosiaan. Ei pahimmat pakanat pysty vastaavanlaiseen syntien tehtailuun. Lestadiolaisten synneistä taitaa olla Jumalan armo kaukana.
- Sarilahtinen
En tajua jos oot ihan normi järjissäsi niin miten voit kuulua tämmöiseen lahkoon? Ei pysty ymmärtämään!
- En_ymmärrä_tätä
Vanhoillislestadiolainen = normijärjissä.
???
- Velijohannes
Järki hyvin hyvin kaukana saastaisesta valheoppi lahkosta... Tosi kaukana
- Laurakallonen
Itkettää nämä tehdaillut viattomat lapset jotka aivopessään tähän sairaaseen lahkoon! 😭
- vl-ajattelumalli
Nimimerkki "kateus" =
Vanhoillislestadiolainen lastenraiskaaja pitää kateellisena sellaista miestä, joka ei ole raiskannut lapsia. - lessuista.kärsinyt
Minun luottamusta harva vl-lestadiolainen saa. Tunnen kyseisestä lahkosta niin prkleen kieroja ihmisiä, että HYI SENTÄÄN! Mitä enemmän nokka pystyssä kävellään ja esitetään jonkin sortin päämiestä, puhujaa tms. niin sitä kierompia ja ennenkaikkea pirullisempia ihmisiä.
- Kirsimalin
Sairas lahko kasvattaa sairaita lapsia. . . täälle on saatava loppu!
- uolevikuolevi
Menen ainakin käymään ja syömään halpoja ruokia. saatan siinä samalla kiksauttaa muutamaa likkaa ohimennen. Ovat kuulemma jo antavaisia sukukypsyyden alkuvaiheessa. toki 18 tarkoitan...;-)
- vl-isä_seksiopettajana
Isä opettaa kotona vl-tytöt seksin saloihin jo reilusti alle 18-vuotiaana. Siinä samalla testataan tytön valmius tulevaan avioliittoon.
- ihme.jos.on.totta
En tiedä pitääkö paikkaansa kuulemani, että lessujen pitää valmistella avioliittoa varten tytöt jo hyvissä ajoin lapsena? Tietääkö joku mua paremmin kyseiseen uskon lahkoon kuuluvista asioista?
- Velijohannes
Sen verran on lahkossa insestiaa ja pedofiiliaa että "sisäänajo"varmasti suoritettu!
- Puhujaveli.Jkylä.vl
Nuorten vl-tyttöjen seksuaalinen sisäänajo ei kuulu pätkääkään teille epäuskoisille!
- Jklän.puhujaveljelle
Kyllähän se kuule kuuluu tai ainakin näkyy olitpahan sitten kuka tahansa puhujaveli Jyväskylästä. Lakia sinunkin pitää kunnioittaa olitpahan millainen pässi tahansa! Itse ainakin ilmoitan poliisille mikäli tiedän että joku ajelee sisään alaikäisiä lapsia, koska se on rikos!
- Sisarjaana
Kun lahko ylläpitää käytäntöjä jotka"piillottaa"insesti/pedofiili tapauksia ja suojelee tekijöitä on paikallaan kieltää koko lahko tai julistaa se rikollisjärjestöksi ja siten koventaa rangaistuksia!
- Susanna.P
En tiennyt, että vanhoillislestadiolaisuus on tuollaista ennenkuin luin Turun Sanomien kirjoituksen tämän ketjun avauksena.
Hyvä tietää, millainen joukko tulee ensi vuonna pitämään suviseurojaan tänne Äänekoskelle.- ev.lut.uskovainen
On hyvä, että vanhoillislestadiolaisten todellinen luonne ja taipumukset tulevat kaikkien tietoon.
- Lapsetturvaan
Tietoa löytyy pilvin pimein . . suosittelen kaikille etsimään tätä tietoa niin pysyy kartalla siitä mitä kauheuksia puuhataan lestojen parissa ja pystyy puuttumaan vääryyksiin!
- ihmettelevä.kansalainen
Kerrassaan hirveetä lukee et lapsiin kohdistuu tuollaista hyväksikäyttöä lestadiolaisten keskuudessa. Ihmetellä sopii, et miksi kyseisenlaisista rikoksista ei pidetä isompaa meteliä. Kuinka tuollainen lahko voi yleensäkin toimia sivistyneessä valtiossa?
- Karileppänen
Ota yhteyttä viranomaisiin, kansanedusajasi jne pyydä toimia asian korjaamiseen!
- Veljenivartija
Muistakaa että lestoja on myös viranomaisissa ja johtopaikoilla eikä heillä näytä tekevän tiukkaa piillotella uskonveljiä, varsinkin pohjois -suomessa näitä lahkolaisia on joka puolella!
- Nostaja
Nostetaan tärkeää avausta.
- Kirsti.P
On hyvä tiedottaa etukäteen tänne Äänekoskelle, millainen joukko tulee pitämään suviseurojaan ensi kesänä.
http://www.suviseurat.fi/suviseurat/suviseurat-2018/
- Leenapölkki
Hyvä että on vastavien yhteistiedot voi laittaa mielipidettä siitä miten emme halua lastenraiskareita meidä pelloille!
- Sairaatlestat
Kaikki kunnon äänekoskelaiset näyttäkää mitä mieltä olette näistä lahkolaisista jotka ovat erikoistuneet insestiin, pedofiiliaan, aivopesuun ja valheoppiin!
- Oksettaa.pahoinvoin
Kyllä minua oksettaa ja voin pahoin jo nyt ajatuksesta että nämä ovat ensikesällä täällä ,mikähän olo on sitten ensi kesänä. . .
- Aino.wendelin
Pahoinvointi vaan lisääntyy ,pelkkä ajatus saa aikaan väristyksiä. . .
- Taivaan.tuulet
Täysin käsittämätöntä että lestat luulee olevansa jumalan lapsia ! Valheoppi ja kauhea määrä kuraa päälle !
- Muutenhelvettiodottaa
Pitäisi jokaisen lestan niin sanotusti aikuisten oikeasti miettiä hetki lahkoansa ja sen opetuksia ja käytäntöjä ,ja tehdä johtopäätös ja jättää moinen saastainen lahko !
- Mirja.lehtomäki
Voisiko jos lesta selittää miten voi uskoa lahkonsa saastaa ja miten voi kuulua lahkoon joka on tunnettu insestistä ja pedofiiliasta ? Ei pysty ymmärtämän ?!
- Mari.holttinen
Valheoppi raiskaa aivot ja uskon veli ruumiin ! kammottavaa saastaa ! Helvetti odottaa lahkolaisia !
- perkeleenkätilöt
nyt on sanottava kuin lipponen . saatatanan moista jeesustelua koko lestaatiolaisten touhu ertyisesti saarnamiesten touhu olisi krimimalolisoitava.
- Veli.pääkkönen
Koko lahko mätää täynnä ! Vaatikaamme viranomaisilta tutkintaa ja sitten lahkon täyskieltoa ! Se määrä saastaista ja irvokasta pahuutta mitä tehdään lahkon sisällä on massiivista !
- Päitä.vadille
Pitäisi saada nämä johtomiehet vastuuseen ,nehän tätä äklöttävää lahkoa pyörittää . . .
- Milla.Äänekoskelta
On hyvä, että me äänekoskelaiset saamme tällaista ennakkoinfoa vanhoillislestadiolaisten suviseuroista.
- Jussi.Jussinpoika
Olet oikeassa.
Palstalle on viime aikoina tullut paljon arvokasta tietoa ensi kesän suviseuravieraista.
- Pedarit.vastuuseen
Kiitos kaikille faktoja tänne laittaneille! Se että asioihin saataisiin muutos alkaa sillä kun on tietoa siitä mitä väärryyksiä lestadiolaisten parissa tehdään ja ei suostuta sulkemaan silmiänne vaan vaaditaan oikeutta ja loppua kauheuksille !
- Loppu.vääryyksille
Toivottavasti ihmiset ottaa selvää näistä lestojen kauheuksista ,että tietää minkälaista kuona porukkaa on tulossa kylille. . .
- Kiitos_paljon
Paras avaus tällä palstalla vuosikausiin.
- Paula.janhonen
Tässä muistutus ,mikään ei ole https://youtu.be/aACcKVTT5Cot
- Saasta.jatkuu
Kyllä oli tyhjää jauhamista,ei ole mikään muuttunut, käytännöissä sama pedofiilian piilottelu jatkuu . . .
- pöllämystynyt
Oon ihmeissäni, että Keski-Suomessa ollaan näin vihapuheisia. Pori suhtautui tosi sivistyneesti ja hienosti Suviseuroihin, Ilman ennakkoasenteita ja vanhoja juttuja. Ehkä nämä Äänekosken mielipiteet ovat vain yhen henkilön parjausta. Mutta pettymys humahti äänekoskelaisten sivistymättömyyteen ja suvaitsemattomuuteen.
- jukantyttö
joku trollaa oikein huolella :DDD
hienoa että suviseurat äänekoskella, käyn vierailemassa- Liisanpoika
Meinaatko, että avauksena oleva Turun Sanomien artikkeli on trolli?
- Jari.metiäinen
Eipä voi sanoa suvaitsemattomaksi jos ei hyväksy insestiä ! Eikä voi sanoa sivistymättömäksi jos ei hyväksy pedofiiliaa !
- vanh.lest.avautuu
Tämän ketjun avaus valottaa hyvin vanhoillislestadiolaisuutta.
- Jarppa.korhonen
Tervetuloa äänekoskelle ?
- ldfsfdskag
Oletko ...?
- Todellinen.vaara.uhkaa
Kuvitelkaa! Miten Suomessa voi toimia uskonnollinen yhdistys, jonka muunmuassa 10-15 puhujaa oli täällä s24 keskustelupalstalla erään kertoman mukaan syylliistyneet seksuaali rikoksiin v. 2011. Mikä lienee tämänpäivän tilanne, kuinka paljon kyseinen lapsiin kohdistuva rikollisuus on kasvanut vl-lestadiolaisten piireissä? Millaista porukkaa ovat muut vl-lestadiolaiset jotka ovat tällaisten rikollisten puhujiksi tekeytyneiden "valmennettavina"??? Eikö lapsista oikeesti huolehtivilla/ välittävillä vanhemmilla olisi hätähuudon paikka? Näkisin että nyt on syytä tarkkailla lapsia ja kiinnittää entistäkin enemmän huomiota lasten suojelemiseen mielenvikaisten vl-lestadiolais pedofiilien hyväksikäytöltä. On oikein ja asiallista että vl-lestadiolaisten seksuaalirikokset otettaisiin puheeksi koulujen vanhempien illoissa, erilaisissa nuorisotapahtumissa ja missä tahansa yhdessäolemisen paikoissa. Mielestäni lehdissä olisi myös tärkeää muistuttaa lapsia ja vanhempia, lapsiin kohdistuvista vl-lestadiolaisten seksuaalisen hyväksikäytön vaaroista.
- Milla.K
Kiitos asiallisesta kommentista.
- Pedarit.vastuuseen
Se on yksi syy miksi lestadiolaiset niin kovasti piiloittelevat näitä petoja ,uskonveljet jotka ovat johtopaikoilla ! Ja se on myös syy miksi koko liike on saastainen ! Ja tietenkin myös johdon vika että on käytäntö voimassa millä piilotellaan tekoja ja tekijöitä eli anteeksi pyyntö uhrilta ja sillä uhrin hiljentäminen . . .
- Esimerkin_voimaa
Vanhoillislestadiolaisten johtomiehet näyttää esimerkkiä:
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1388813055746 - Suolahden.Seppo
Esimerkin_voimaa kirjoitti:
Vanhoillislestadiolaisten johtomiehet näyttää esimerkkiä:
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1388813055746Kyllä on karu lahko.
- Pastori.paavo
Kyllä odotan sitä päivää joka on tuleva että tämmöiset saastaiset lahkot kielletään !
- suvimiess
Onko näistä suviseuroista pakko olla sata eri keskustelua?!?
- seuralainenn
seurat t ulee ja sillä siisti
- Saasta.jatkuu
Ei ole lestadiolais pedofiileistä vaaraa lahkon ulkopuolisille. . .he raiskaavat vaan omiaan eli aivopestyjä ja valheoppilla pilattuja jotka saa huijattua vaikenemaan kauheuksista !
- Äänekoski_kiittää
Kiitos ansiokkaasta ja valaisevasta avauksesta.
- Anneli-rouva
Ketjun avauksen myötä minullekin selvisi, mitä tarkoittaa vanhoillislestadiolaisuus ja millaisia ihmisiä vanhoillislestadiolaiset ovat.
- Annikki.halonen
Hakevat lestat majoitusta yksityisiltä . . .kuka oikeasti ottaisi näin saastaisia ihmisiä omiin nurkkiinsa . . . Vaikka ei osuisi pedaria omalle kohdalle niin ainakin mahdollistaja tai piilottaja. . .
- Eipä.tarvii.tulla
Saastaisten iljetysten jälkeen pitäisi kämppä desinfioida tai polttaa. . .kallis virhe !
- Reiska.k-lahti
Ajatus siitä että joku sairas lestadiolainen olis omissa nurkissa . . .
- Henna.reiman
Jep,kyllä tuli oksettava olo kun luin äksästä että etsitään majoitustiloja lestadiolaisille. . .sairaille valheoppi pedofiileille. . .juu ei !
- Ei.käy
Ei kyllä sielu sais koskaan lepoa jos vuokraisin lestoille kortteeria . . . Pyhää raamattua vääristäville,insesti,pedofiilia ja muu lestakuona . . .
- Pastori.lehto
Kasvaakohan pelloilla enää mittään suviseurojen jälkee,vai lannoittaako paskanjauhaminen pellot. . .
- Oksu.tulee
Äksäs juttu "emme ole salaseura"vaan pedofiililahko !
- Pelastetaan.lapset
Käy niin kovasti sääliksi näitä viattomia lapsukaisia,kyllä on tyly kohtalo syntyä lestadiolais perheeseen.. . .
- Pastori.lehto
Onneksi tutkimusten mukaan n.50% lestalapsista pakenee lahkosta tultuaan täysi ikäiseksi ! Saasta olis jo kuollut sukupuuttoon ilman lestojen ehkäisykieltoa eli ilman ylisuuria perheitä.lestojen oppi sen verran kuraa ettei siihen kukaan lähde.mukaan ,muutenkuin syntymällä aivopestäväksi valheopilla . . .
- Jo.riittää
Jeep.viellä on toivoa että päästään tästä sairaasta lahkosta !
- Ainahan_Jumalan
valtakuntaa on sorsittu ja sen toiminta pyritty kieltämään, ja on valehdeltu ja paneteltu. Ei se koskaan onnistu, koska ei ole mitään muuta pysyvää kuin Jumalan valtakunta. Epäuskoisille on herkkua, kun jotkut uskovaiset joskus lankeavat syntiin ja syyllistyvät rikoksiin.
- Liekit.jo.lähenee
Lestadiolaiset evät tiedä mitään jumalan valtakunnasta eivätkä ikänä tule sinne pääsemään ,ikuinen tulimeri odottaa ! Eikä ole kyse panettelusta eikä sorsinnasta vaan siitä että lestat ovat mätää täynnä ,ja eikä ole kyse yksittäisistä tekijöistä vaan koko liikkeen läpäisevä saastaa,insestiä,aivopesua,pedofiiliaa,valheoppia
- Paha.olo
Ahdistus lisääntyy päivä päivältä . . .suviseurat lähenee. . .
- Loppu.pedofiilialle
Juu ei naurata ajatus siit kuinka paljon tullee iljetyksiä tänne !
- Uhrit.huutaa.oikeutta
Joko sitä joku taho järjestää mielenosoituksen jolla näytetään että sairaat lestadiolaiset eivät ole tänne tervetulleita !?
- Ei.tänne.ei.minnekkään
Miie tuun mukkaa !
- Kirsi.lehtonen
Kuka kerää nimilistaa ? Minä tulen kans
- Suvi.slahdesta
Ja meitä on monta ! Laittakaa kasaan !
- Ei.tänne.ei.minnekkään
Tehkäämme ihmismuuri etteivät sairaat lestat pääse meidän pelloille !
- Laitetaan.lahkolle.loppu
Kiitos näistä videoista ! Hyvin näkee koko lestadiolaisten mädännäisyyden joka jatkuu ja jatkuu . . .katsokaa hyvät ihmiset !
- Asiat_selvisi
Avauksesta kävi hyvin selville, millainen joukko tulee ensi kesänä pitämään suviseurojaan tänne Äänekoskelle.
- Näin.se.toimii
Ensi kesän teema on niin sopiva tälle pedodfiililahkolle ! Pyydetään uhrilta anteeksi joka on velvollinen antamaan anteeksi ja sitten unohtamaan asia ja jos ottaa asian esiin tulee "synti hänen päälleen" tai sitten voi pyytää uskonveljen antamaan anteeksi joka isolla todennäköisyydeltä on myös pedofiili !
Ketjusta on poistettu 67 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2843131Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit232734TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.201853- 1301851
Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1151606Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351594Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71370Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21143Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91113- 621063