2 asiaa tarpeellista

keikkuvassaVeneessä

Kun tehdään johdonmukaisesti 2 asiaa, niin hyökkäykset loppuvat melkein kokonaan.
Asia 1: Hyökkäyksistä ei kerrotan missään tiedotusvälineissä ja siten ruokita uusia hyökkäyksiä. Poliisi tutkii tapaukset ja kuolleet haudataan samalla tavalla kuin muutkin kuolleet henkilöt.
Asia 2, Kemin oloihin sovellettuna: Ilkeät puheet suvakki... lopetetaan tällä sekunnilla. Sen sijaan tutustutaan ihmisiin. Kukaan kaupungissa asuva tai oleskeleva henkilö ei saa jäädä katvealueelle puuhailemaan omiaan.
Kemivene keikkuu ilmankin.

18

269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hjklkjhgfuioiuyttyioiytt

      Keikkuvassa veneessä olevalle, toivottavasti keikut niin paljon että putoat siitä. Keksitkö ihan itse moisen jutun? Kaikkea olen lukenut, mutta en koskaan vielä tämmöistä. Ei voi muuta kuin surkutella, jos ihminen ei ymmärrä asian vakavuutta. Globaali huuma on sokaissut sinut kuin myös monen päättäjän. Tämä kaikki tapahtunut on vasta alkua. Seuraa aikaasi ja tapahtumia maailmassa niin tiedät, ja pysyt veneessä sinäkin.

      • tietenkin_selvää_tuo

        Ei toisten surun märehdintä kuulu tavalliselle yleisölle.
        Poliisi hoitakoon.
        Kun tekijät eivät enää saa huomiota niin eivät teekään.


      • oodiiinoodaa
        tietenkin_selvää_tuo kirjoitti:

        Ei toisten surun märehdintä kuulu tavalliselle yleisölle.
        Poliisi hoitakoon.
        Kun tekijät eivät enää saa huomiota niin eivät teekään.

        Kyllä kuule uhreja suree ja omaisten surua kunnioittaa jokainen terve suomalainen.
        Suvakkius on luonnehäiriö.


      • 1..2...3...-
        oodiiinoodaa kirjoitti:

        Kyllä kuule uhreja suree ja omaisten surua kunnioittaa jokainen terve suomalainen.
        Suvakkius on luonnehäiriö.

        Tapa millä tiedotusvälineet mässäilevät asialla on verrattavissa por.on levittämiseen ja on jopa pahempaa. Kun tekijät saavat noin valtavaa huomiota niin tottakai se yllyttää heitä.
        Moni ihminen on menehtynyt ja kuollut tässä maailmassa, oletko varmasti surrut jokaista?

        (Tietenkin tiedotusvälineistä leipänsä saavat ovat eri mieltä.)


      • 1..2...3....-
        oodiiinoodaa kirjoitti:

        Kyllä kuule uhreja suree ja omaisten surua kunnioittaa jokainen terve suomalainen.
        Suvakkius on luonnehäiriö.

        Tapa millä tiedotusvälineet mässäilevät asialla on verrattavissa por.on levittämiseen ja on jopa pahempaa. Kun tekijät saavat noin valtavaa huomiota niin tottakai se yllyttää heitä.
        Moni ihminen on menehtynyt ja kuollut tässä maailmassa, oletko varmasti surrut jokaista?

        (Tietenkin tiedotusvälineistä leipänsä saavat ovat eri mieltä.)


      • Juu.Oikein
        oodiiinoodaa kirjoitti:

        Kyllä kuule uhreja suree ja omaisten surua kunnioittaa jokainen terve suomalainen.
        Suvakkius on luonnehäiriö.

        OIKEIN. Jokainen Kemin liepeillekin tullut uusi asukas täytyy eristää kauimmaiseen Kemin nurkkaan. Puuhailkoon siellä mitä puuhailee, kukaan ei saa ottaa selvää.


    • Eipä_päässyt_paratiisiin

      Suurin rangaistus ja h ä p e ä tuolle turun hyökkääjälle lienee se, etteipä päässyt luulemaansa paratiisiin. Jäi henkiin - - ei ole "neitsyitä täällä" häntä varten - - .

      Täysi elukka koko jätkä !

    • Ylenpunainen

      Ylen erikoislähetyksessä haastateltiin tummahipiäistä silminnäkijää. Pääasiallisen huolenaihe punaisella Ylellä tuntui olevan se miten tämä vaikuttaa turvapaikanhakijoihin ja heidän ja kantaväestön suhde tästä eteenpäin.
      Uskaltaako liikkua enää kaupungilla ? Haastateltavalta kysyttiin.
      Hetkinen, miten tämä taas näin päin kellahti ? Eikö hyökkääjä ollut juuri turvapaikanhakija.

    • hjkmnbvrtuytrediooiuyted

      Niinpä. Poliisi tiedotti vartioinnin lisäämisestä, olin jo hieman hyvilläni, mutta iloni oli ennenaikaista, vartiointia onkin lisätty vastaanottokeskuksiin. Mitä meitä kantaväestöä suojaamaan, pääasia että luvattomasti maahan tulevat ovat turvassa.

    • Ylenpunainen

      Pääministeri Sipilän mukaan tämä oli odotettua ja tähän on varauduttu. Kaikki on siis hyvin. Suomen hallitusta ei yllätetty. Sipilä on vahingoittumaton samoin Orpo. Ei ole mitään nähtävää hajaantukaa. Vihaan ei saa vastata vihalla eikä pelolle sää antaa valtaa. Liittokanslerii Merkel on väittänyt surunvalittelunsa ja sitä paitsi olemme kaikki (Sipilän mukaan ) samassa veneessä. Lohduttanee äitinsä menettänyttä pikkulasta ja muita omaisia.

      • liika.on.liikaa

        Ei hirmuteot lopu ennen kuin vasta sitten, kun niistä lakataan vouhottamasta tiedotusvälineissä.


      • heräätodellisuuteen
        liika.on.liikaa kirjoitti:

        Ei hirmuteot lopu ennen kuin vasta sitten, kun niistä lakataan vouhottamasta tiedotusvälineissä.

        Hiljaa oleminen,ja hyökkäyksien jälkeinen nöyrtyminen,ei auta mitään.Hyökkääjät eivät hyökkää vain median ja julkisuuden vuoksi,joten hiljeneminen,ei lopeta missään mitään.

        Hirmutekojen tekijät, heihin on kohdistettava ne estotoimet,vain se auttaa.Ei median hiljentäminen,ja pään pensaaseen laittaminen auta.


    • Kaksi tärkeintä on:
      - A. Tänne ei päästetä enää yhtään paperitonta maahantulijaa.
      - B. Kaikki täälä olevat kielteisen päätöksen saaneet poistettava välittömästi.

      Maailma pelastuu, tai ainakin Suomi.

    • tyujhgbnmnkjhgfiooijnbvf

      Sipilä lupasi antaa talon pakolaisille, se ylitti uutiskynnyksen ympäri maailmaa. Tämä lupaus sai aikaan sellaisen vyöryn, että maahan tupsahti 32000 pakolaista. Jossakin vaiheessa Sipilä tuli toisiin ajatuksiin ja perui lupauksensa. Vanha mies ulkomailla itki tv haastattelussa, miten hyvä pääministeri meillä on, kun antaa oman talon suomesta. Salakuljettajat ottivat kaiken hyödyn pääministerin lupauksesta. Pääministeri saa nyt miettiä, miten poistetaan nämä ongelmat, mitä tämä ajattelematon lupaus on saanut aikaan.

    • Ylenpunainen

      Sipilä on naivi. Varmaan katunut monta kertaa ko lupausta. Vahinko vaan pääsi tapahtumaan.

    • 1.-.-.-

      Suomalaiset pelaa uutta Jihadilottoa. Saa nähdä ken on seuraava voittaja(t)?
      http://aijaa.com/nrMZA6
      Onnea elämään.

      • Niinpäsniin

        Suomalaisethan on lotto hullua kansaa.


      • voitamme_pelon

        Jälleen kerran on osoittautunut oikeaksi se, että kanssaihmisten tulee oppia tuntemaan toiset ihmiset. Jos ihminen jää eristyksiin hän voi suunnitella mitä vaan hulluuksia eikä kukaan osaa estää. Tämä sama asia on ilmennyt niissäkin joukkohirveyksissä, mitä Suomessa aiemmin ovat omat kansalaiset tehneet.
        Joukkoviestinten tulee kaikkialla maailmassa lakata hehkuttamasta noita tapauksia. Kyllä se on mannaa seuraaville tekijöille, kun he kuvittelevat että minkälaista ja kuinka paljon huomiota he tulevat saamaan...


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      69
      1960
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      164
      1529
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      139
      1373
    4. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1308
    5. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      49
      1230
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      271
      1039
    7. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      982
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      110
      947
    9. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      116
      933
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      48
      771
    Aihe