Vehon huolto on ryöstämistä

Pekka

Käytin autoni pikahuollossa, merkkiliikkeessä.
Oulussa
Vaihdettiin taakse käsijarru hihnat.

Koko lysti maksoi 190euroa. Osat siitä n.50 euroa.
Tunti meni ja siitäkin asentaja haki vartin osia.
On tunti veloitus kohdallaan 140 euroa, minusta tuo on jo ryöstämistä. Ennen markka aikana 300 mk tunnilta oli jo aika kova huolto hinta.
Ei ne sentään mersun asentajat ole sen kummempia kuin muutkaan, luulevat olevansa vielä jotain kun niin repkeleen leuhkojakin

66

13236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 290 TD

      Juuri siitä syystä kaikkien valistuneiden MB-omistajien kannattaa nukkua yön yli ja aamun sarastaessa kysyä myös muiden korjaamojen hintoja.
      Vehon asentajat eivät ole missään nimessä sen valistuneempia Mersujamme kohtaan, kuin monet ns. pikkukorjaamoiksi nimitellyt huoltoliikkeet.

      Ne, jotka vievät Mesensä Veholle, eivät yleensä hintoja kysele, vaan maksavat, mitä laskutetaan. Samalla he tukevat Vehon kornia hinnoittelua. Oulun Veholla nimittäin pitää maksaa siitä korkeasta tuntiveloitushinnasta huoltomiehen palkan lisäksi työnjohtajan palkka, puitteet, raskaat hierarkiset hallintokulut etc,etc.., joita isojen liikkeiden mollaamissa korjaamoissa ei ole olemassakaan. Tärkeintä on aina ammattitaito. Sitä löytyy usein myös pienistä korjaamoista. Ei se Mersu niin ihme kampe ole, että se tarvitsee aina merkkiliikkeeseen viedä. Jarruremontin osaa tehdä Teebeen kokenut "rasvarikin", jota yleensä aiheetta aliarvostetaan. Häntä kutsutaan Jylpyksi, Tv-sketsin mukaan.
      Dieselhäiriöt korjaantuvat Oulussa esim. Oulun dieselissä, jossa osat ovat puolen hintaisia Vehon hintoihin. Ja, jos dieselvika on kimuranttinen ja viet autosi Veholle Oulussa, ostaa Veho asiantuntemuksen Oulun dieselistä, kertomatta sinulle siitä mitään ja vetää vielä välistä, ns. asiantuntemusta, vaikka sieltä sen olisit saanut puoleen hintaan.

      Ole tarkkana seuraavalla kerralla. Minäkin retkahdin Vehoon, jossa jouduin hienoista laitteista huolimatta itse kertomaan, mikä Mersuni polttoainepuolta vaivaa.

    • Pösöilijä

      Osat motonetistä:
      W201 käsijarrukengät 9.92 euroa
      W201 asennussarja edelliselle (sis satulan lukkopultit) 6.73 euroa

      (Sama osa käy muihinkin)

      Tuntiveloitus ei-merkkikorjaamossa 40€/h
      => Yhteensä 56.65 euroa, säästöä 133,35 euroa.

      Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka maksaa.

      • cartsa1

        Itse kans mersun omistajana,olen välttänyt vehoa viimmeseen asti ja ostanut aina tarvike osan jos jotain on menny rikki.Sama osa veholla kerrotaan ainakin piillä ja suuremmallakin.Laadultaan osat on samoja,samalla tehtaallahan ne kuitakin tehdään.


    • huomioon

      sitä seikkaa, että sille työlle on hinta määritelty kirjassa. Sillä ei ole Veholla merkitystä kauanko siihen menee, vaan hinta katsotaan kirjasta. Monessa huollossa sama käytäntö.

      • MieVaan.

        Mie kattoisin ajan Omegasta ja kertoisin siedettävällä hinnalla jolloin kertolaskun tuloksen maksaisi tyytyväinen asiakas.
        Kysy aina hinta ennenkuin sovit työstä.
        Ja kun sovit niin älä maksa enempää.
        Pyydä hintatarjous aina kirjallisena.

        Jos haluat maksaa , mikäs siinä.


    • benz

      Eikö pikahuolto ole kalliimpi kuin tavallinen huolto? Ainakin Pörhöllä on niin.

    • ast

      Käytin Aapeliani 170 Cdi Langia -02 Oulun Veholla
      etupäästä kuuluvan ilmeisesti laakeriäänen varmistuksessa. Auton testannut asentaja vahvisti epäilyni laakeriviasta ja sanoi, että
      menee todennäköisesti takuuseen, koska autolla oli ajettu vasta 75 tkm. Hetken päästä pikahuollon työnvastaaanottaja soitti ja sanoi laakerin hajonneen, koko hinta 280€. Vastasin kiitos ei, uusi laakeri KL-varaosat 40€ ja työt
      paikallisessa korjaamossa saman verran. Siihen loppui merkkihuollot!

      • .mersumies.

        ELÄMÄ ON,,,
        Miksi ostaa mersu jos ei ole varaa ylläpitää sitä????????????????????????????
        Itse huolsin juuri 03 C200 farkun B-huollon matkalla saksassa, 408euroa.
        Yhtään ei oo hajua mitä suomes olis maksanu...


      • 290 TD
        .mersumies. kirjoitti:

        ELÄMÄ ON,,,
        Miksi ostaa mersu jos ei ole varaa ylläpitää sitä????????????????????????????
        Itse huolsin juuri 03 C200 farkun B-huollon matkalla saksassa, 408euroa.
        Yhtään ei oo hajua mitä suomes olis maksanu...

        ei kannata maksaa likaa. Leuhkat ja tietämättömät maksavat "turhasta". Kuten jo aiemmin kerroin, Vehon hinnoissa on rahti ja rapinki kertaa kolme!
        Jos haluaa asioida Veholla, ok. Silloin myös on varauduttava maksamaan.
        Mutta jos haluaa auton kuntoon, eikä halua maksaa turhasta, etsii kokonaistaloudellisesti parhaimman korjaamon. Valitettavan harvoin se tie Veholle!


      • kyyk-ky
        .mersumies. kirjoitti:

        ELÄMÄ ON,,,
        Miksi ostaa mersu jos ei ole varaa ylläpitää sitä????????????????????????????
        Itse huolsin juuri 03 C200 farkun B-huollon matkalla saksassa, 408euroa.
        Yhtään ei oo hajua mitä suomes olis maksanu...

        miksi vanha mersu on auto jotenkin erinlainen peltilaatikko kuin muut automerkit saatana


    • valohoito

      veho menisi konkurssiin jos suomessa ei olisi niin ylpeitä ja omistushaluisia taksikuskeja.seuraisittepa kerrankin työmotivaatiota,se on täysi nolla ahkeruudesta ei paljon tarvii puhua. ps ei näin saada suomea nousuun koskaan.onko välinpitämättömyys asioissa nykyään uusi trendi.no on se.mutta sitten se hinta ja laatu tuntuu kun puhutaan muutaman kymppitonnin rempoista,ja joku tekee ne puolella.eihän muutaman tonnin remontit olekaan vielä kalliita.ja voi voi sitä ikuista jossittelua ja jaarittelua,esim oli uudesta autosta kyse,toimi 3 kk ja veto hävisi.sanottiin että menee takuun piiriin.hain auton ja kaikki ok.meni puoli vuotta ja tuli iso lasku.soitin että miten näin .sanottiin että osa ei kuulu valmiste numeroltaan takuun piirin.maksoin laskun,eihän mersujen omistajille huollot ole kalliita.

      • hoitoonmene

        Sitten heräsit ja löysit 10 vuotta vanhan viestiketjun.


      • moskowits

        vehon taxi sun muut huollot voi unohtaa, ählyt hoitaa taksi toiminnan vapauttamisen jälkeen ei- puhelu kyydit kuten jo 30 vuotta on jo ulkomailla toimittu. lennosta halpa taksi, tilaamalla laadukkaampi auto


    • citikatmyös

      On se kallist mersun pitäminen, en ostais edes pienoismallia!

    • autoeihalpasuomessa

      Itselleni käsittämätöntä, miksi 20-30 vuotta vanhojen mersujen (joita hyvin suuri osa maamme vaatimattomasta mersukannasta) omistajat valittavat usein Vehon hinnoista. Arvelisin sen hinnoittelevan aivan normaalisti ja taksojen mukaan. Ei missään asiallisessa liikkeessä aikailla hinnan korottamiseksi! Korkeintaan jossain yhden miehen "pajassa". Itselläni 15-vuotias rellu, aina huollettu merkkiliikkeessä, joka edustaa pääasiassa volvoa, on selkeät listahinnat, aina hyvä työ ja kaikki toimii asiakasmyönteisesti. Saisihan kait noita varaosia kait puoli-ilmaiseksi mistä milloinkin ja voisi asentaa itsekin jos osaisi tai asennuttaa jossakin verstaassa. Mutta tulisiko halvaksi? Epäilen. Jos auto on, ei se ole mitenkään halpaa, ei ainakaan, jos ei ole työsuhdeauto ja/tai ei saa kilometrikorvauksia yms. Bussi, juna, jopa taksikin paljon järkevämpää.

    • MersuManneRauma

      Mersut ja niiden huollot eivät ole köyhiä varten.Jos sulla varaa huollattaa autoa merkkiliikkeessä vaihda vaikka mopoon.
      Hyvin tässä nyt menee kun mulla MB 600 AMG V8 4matic.
      Tässä on kuitenkin vähän huonot ajat ettei nyt pysty ostamaan parempaa autoa.

      • eimanneeikämersua

        Hevosmiehellä hevosmiehen jutut....heheeheeheeeheeeheeehee


      • Anonyymi

        mistä näitä idioottia riittää


    • Huolenpitoasiakas

      Minä olen maksanut Mersuni huolloista Veholle lähemmäs 400 euroa, vaikka en ole ehtinyt käyttää autoa vielä huollossa ainuttakaan kertaa. Olenkohan täystollo?

      • vehotiimi

        Et ole tollo, olet meille Veholaisille hyvä ja tärkeä asiakas.


      • huoltoon

        Huolto on siis hyvin lähellä jo kun olet maksanut 400 e. Sama minkä automerkin varaosia verrataan varaosamyyjien hintaan on eroja, mutta kuinka moni pystyy enää itse tekemään remontteja nykyautoihin ja missä tiloissa.
        Ammattimiehet hoitakoon työnsä niin pysyypi auto ajokunnossa.


    • mitäs_tuohon_muuta

      Jos ei ole rahaa, niin ei kannata hankkia Mersua. Vanha Tojo tai Kia sitten.

    • hyihartikaista

      Kyselin Väyrysen yläpallon vaihtoa Iisalmen Hartikaiselta arveli 450-550 ekua. Ostin laatuosan 110 ekua ja pikkukorjaamo vaihtoi ja aikaa meni 20 min ja velkoi kaksikymppiä.

      • laatukorjausta

        Tottakai löytyy aina joku Arska, pikkupaja, joka vaihtaa lähes ilmaseksi. Mutta mitä Arskalle jää kuukaudessa käteen? Pystyykö saamaan kunnon palkkaa, jos on perhe ja asuntolainaa? Merkkiliikkeissä ja -korjaamoissa ammattitaitoiset ja ammattikoulun käyneet kaverit kuukausipalkalla. Myyvät autoja ja korjaavat asiallisesti. Pystyvät elättämään perheensä ja hoitamaan lainansa. Mitä siitä tulisi, jos yhteiskunta toimisi tällaisilla hikipajoilla. Jos varaa vaikkapa vain ikäväyryseenkin, niin kait tulisi olla varaa sen ylläpitoonkin, asiallisesti. Jos ei oikein, niin turha kait haukkua laatukorjaamoja.


      • Jos_Arska_tekee
        laatukorjausta kirjoitti:

        Tottakai löytyy aina joku Arska, pikkupaja, joka vaihtaa lähes ilmaseksi. Mutta mitä Arskalle jää kuukaudessa käteen? Pystyykö saamaan kunnon palkkaa, jos on perhe ja asuntolainaa? Merkkiliikkeissä ja -korjaamoissa ammattitaitoiset ja ammattikoulun käyneet kaverit kuukausipalkalla. Myyvät autoja ja korjaavat asiallisesti. Pystyvät elättämään perheensä ja hoitamaan lainansa. Mitä siitä tulisi, jos yhteiskunta toimisi tällaisilla hikipajoilla. Jos varaa vaikkapa vain ikäväyryseenkin, niin kait tulisi olla varaa sen ylläpitoonkin, asiallisesti. Jos ei oikein, niin turha kait haukkua laatukorjaamoja.

        kohtuuhintaan ja homma onnistuu niin mikä ettei. Ei jonkun nivelen vaihto niin paha homma ole että sen takia pitäisi merkkihuollon puoleen kääntyä. Jumissa oleva nivel tai joskus jopa laakeri irtoaa polttamalla jos ei se muuten lähde. Täytyy vain osata ja tietää. Arskat ovat tietysti katoava luonnonvara pitkällä tähtäimellä mutta kyllä niitä vieläkin maaseudulta löytyy, sellaisia jotka ovat ottaneet asioista itse selvää. Täytyy vain koota itselle sellainen sisäpiiri jossa on monen homman taitajia. Minulla on sellainen eikä tarvitse missään ns. oikeassa huollossa autoa koskaan käyttää.


      • einiilläteemitään
        laatukorjausta kirjoitti:

        Tottakai löytyy aina joku Arska, pikkupaja, joka vaihtaa lähes ilmaseksi. Mutta mitä Arskalle jää kuukaudessa käteen? Pystyykö saamaan kunnon palkkaa, jos on perhe ja asuntolainaa? Merkkiliikkeissä ja -korjaamoissa ammattitaitoiset ja ammattikoulun käyneet kaverit kuukausipalkalla. Myyvät autoja ja korjaavat asiallisesti. Pystyvät elättämään perheensä ja hoitamaan lainansa. Mitä siitä tulisi, jos yhteiskunta toimisi tällaisilla hikipajoilla. Jos varaa vaikkapa vain ikäväyryseenkin, niin kait tulisi olla varaa sen ylläpitoonkin, asiallisesti. Jos ei oikein, niin turha kait haukkua laatukorjaamoja.

        Ja nämä Arskat osaavat työnsä ja niillä on motivaatiota tehdä. Olen itse metallipajassa töissä ja opetan uusia nuoria kavereita joka toinen pitäis laittaa takaisin kouluun tai suoraan kortistoon. Kännykän rassauksen kyllä hallitsevat!


      • vienammattilaiselle
        laatukorjausta kirjoitti:

        Tottakai löytyy aina joku Arska, pikkupaja, joka vaihtaa lähes ilmaseksi. Mutta mitä Arskalle jää kuukaudessa käteen? Pystyykö saamaan kunnon palkkaa, jos on perhe ja asuntolainaa? Merkkiliikkeissä ja -korjaamoissa ammattitaitoiset ja ammattikoulun käyneet kaverit kuukausipalkalla. Myyvät autoja ja korjaavat asiallisesti. Pystyvät elättämään perheensä ja hoitamaan lainansa. Mitä siitä tulisi, jos yhteiskunta toimisi tällaisilla hikipajoilla. Jos varaa vaikkapa vain ikäväyryseenkin, niin kait tulisi olla varaa sen ylläpitoonkin, asiallisesti. Jos ei oikein, niin turha kait haukkua laatukorjaamoja.

        Laatukorjaajalle. Onko asiakkaan toiveet täyttyneet jos vie mersunsa Veholle etupään kolinan vuoksi, illalla kun hakee sama kolina edelleen ja apukuskin penkillä helvetinmoinen lasku?


      • marmori_maksaa
        laatukorjausta kirjoitti:

        Tottakai löytyy aina joku Arska, pikkupaja, joka vaihtaa lähes ilmaseksi. Mutta mitä Arskalle jää kuukaudessa käteen? Pystyykö saamaan kunnon palkkaa, jos on perhe ja asuntolainaa? Merkkiliikkeissä ja -korjaamoissa ammattitaitoiset ja ammattikoulun käyneet kaverit kuukausipalkalla. Myyvät autoja ja korjaavat asiallisesti. Pystyvät elättämään perheensä ja hoitamaan lainansa. Mitä siitä tulisi, jos yhteiskunta toimisi tällaisilla hikipajoilla. Jos varaa vaikkapa vain ikäväyryseenkin, niin kait tulisi olla varaa sen ylläpitoonkin, asiallisesti. Jos ei oikein, niin turha kait haukkua laatukorjaamoja.

        Lähestymistapasi on aivan liian simplissime karikatyrinen. Merkkikorjaamojen, ei Mersun eikä muidenkaan työnlaatu ole varmaa, vaan niidenkin kanssa on aika ajoin ongelmia. Laskutuksen kyllä osaavat ja itse laitoksen kiinteät kulutkin ovat suuret ja lasku sen mukaan.

        Tosin maakunnissa on usein merkkikorjaamojenkin taksat maltillisempia kuin vaikkapa pääkäupunkiseudulla tai muiss hieman isommissa kaupungeissa.

        Sitten löytyy pieniä ja päteviä korjaamoja jossa on hyvä työnlaatu ja korjaamon pienempien kiinteiden kulujen vuoksi tuntitaksakin maltillisempi.

        Valitettavasti pikukorjaamot alkavat olla kuoleva toimiala, koska autojen teknologia on muuttunut yhä vaikeammaksi ja kompleksisemmaksi, joka osaamisen lisäksi vaatii yhä kalliimpaa laitteistoa.

        Mitä tarvikeosiin tulee, niin ei kannata sitä kaikkein halvintakaan etsiä sillä se saataa olla kuraa ja pian uudestaan vaihdon tarpeessa.

        Vaikkapa Mersun etu-alapallot, joissa mm. jotkin Italian tuotteet ovat olleet täyttä kuraa. Kuitenkin aivan saman alkuperäisosan, eli Febi Bilsteinin löytää netistä edullisesti vs. marmoritiskin hinta aivan samasta osasta.


      • tiskiltäkuultu

        Kyllä se laatumerkkiki voi olla italiasta Ei kerkeä välttämättä oe laatua tekeen yksi tehas. Näinollen se ulkoistetaan Laatu on kuitenki alkuperäistä vastaava ellei jopa parempi


    • ten_points_arska

      Olisiko parempi jos Arska lopettaisi tämän pikku pajansa ja menisi kortistoon? Tulisiko
      perhe paremmin toimeen ja hoituisivatko lainat avustuksilla ja tuilla. Arskalla on ilmei-
      sesti itsetunto tallellla ja hän jättää nuoremmille työtävieroksuville ne luukut.

    • maksoin.sulista

      Taannoin huollossa pyyhkijäsulat. Hinta 80 euroa ja vaihto 16 euroa.
      Sanottakoon, että maailman helpoimmat vaihtaa ja aikaa menee ensikertalaiselta max. 1 min per sulka. Katteet kohdillaan sulissa ja töissä (Veho Hki).

      • Itsellä meni ensimmäistä kertaa mersuun sulkia vaihtaessa kyllä kauemmin. Lähinnä sen ihmettelyyn, miten nuo pyyhkijänsulat saa nostettua... Loogista tietysti (kun keksi), pitää vaan aloittaa pyyhkäisy ja pistää virrat pois kun ovat pystyssä.

        Ei siinä kyllä yli viittä minuttia silti tainnut mennä.


    • wrefcwerwww

      Nojoo mutta itse en ole havainnut monien korjaamo korjausten kokemuksella että merkkikorjaamon ja muiden välillä hinnoissa ole mitään merkittävää eroa.

      Se missä on eroa on maineessa, nyrkkipaja amis korjaamot touhuu vaikka mitä ja laittaa omat mokansa asikkaan maksettaviksi, veho ei ainakaan tee tälläistä. Kerralla kuntoon veholla, tuurilla kuntoon nyrkkipajalla..

      Se kun jo kattoo tätä amis porukkaa mikä siellä nyrkkipajalla hommia tekee niin en ihmettele että normaalin korjauksen ohella tulee vähän muutakin korjattavaa samalla..

      • eekannata

        Kyllä ne on noillakin merkkikorjaamoilla amiksia ja tuhertajia, no mitäpänyt 10 ekun tuntipalkalla kannattaa tehdäkään!


    • Seinäjoella

      Seinäjoen AD-autohuolto Virta. Xenon-valojen polttimoiden vaihto ja moottoriöljyt suodatin.Lasku tasan 500€.

    • W203C270

      Satakunnan Autotalolla joka on valtuutettu MB-huolto tuntihinta on hiukan alle 100€, eihän tuo halpa ole mutta mobilo pysyy voimassa ja työllä varaosilla on kahden vuoden takuu.
      Varaosatakuu tietty vain siinä tapauksessa että käytetään alkuperäisosia, itse olen huomannut että väärässä paikassa säästää jos esim. etupäähän laittaa tarvike tukivarsia, tahtovat väljistyä 20-40 tkm kun orkkisosat kestävät jopa 150-200 tkm.

      Samanlaisia kokemuksia on myös Volvon ja Hondan tarvikeosista.

      • matti-orimattilasta

        Kyllä sanoisin että myös ajotyyli vaikuttaa asiaan. Mukulakivi katua jossa rajoitus 40 km /h niin jotku ajelee surutta 50-60 km / h Niiden vain on päästävä ohi jonottaan seuraaviin liikennevaloihin Ellei sitte aja punasiapäin niinkun tapana monilla on


      • marmori_maksaa

        "Varaosatakuu tietty vain siinä tapauksessa että käytetään alkuperäisosia, itse olen huomannut että väärässä paikassa säästää jos esim. etupäähän laittaa tarvike tukivarsia, tahtovat väljistyä 20-40 tkm kun orkkisosat kestävät jopa 150-200 tkm."

        Kuten jo tuossa muutmaa viestiä ylempänä totesin, niin kannataa olla tarkkana mitkä osat autoonsa valitsee. Toisaalta eivät kaikki tarvikeosatkaa ole kuraa.

        Osa tarvikeosista on jopa orkkiksia, mutta eri nimellä, mutta ne vain pitäisi onnistua tunnistamaan. Joskus menneisydessä ostin Audi 100:n kaasarin kumijalan tarvikkeena, oli edullinen ja yllätyksekseni se tuli jopa Audin logoilla.

        Merkkiliikkeessä vaikkapa Mersun etu-alapallont, Febi Bilsteinit, mauksavat noin 60e / kpl. Aivan samat FB:t löytyy netistä alla 20e /kpl. Valitettavasti kaikissa palikoissa ei vastaava hintaetu toteudu.


    • W213

      Veholla pitää käyttää mersu. Itsellä ollut n. 20 vuotta mersu aina uutena ja merkkihuollossa. Veholla homma toimii aina olen saanut toimivan auton, myös Oulussa huollatin 10 vuotta. Aina asiallista hyvää huoltoa ja hinnat hyvin maltillisia. Sen sijaan olen törmännyt valtuutettuihin korjaamoihin joissa on ollut huomautettavaa. Osti W 213 uusinta uutta ja huollatan vain Veho Airport liikkeessä.
      Huollon hinta on promilleja kaikista muista autokuluista.

      • iso.tekijä

        "Huollon hinta on promilleja kaikista muista autokuluista." Et taida tietää autoilun todellisia kustannuksia. Suosittelen paneutumaan asiaan tarkemmin niin huomaat jotain muuta.


      • iso.tekijä kirjoitti:

        "Huollon hinta on promilleja kaikista muista autokuluista." Et taida tietää autoilun todellisia kustannuksia. Suosittelen paneutumaan asiaan tarkemmin niin huomaat jotain muuta.

        Minäpä lasken huvin vuoksi:
        1. Huoltokulut: 1 000 e/a
        2. Polttoainekulut 30 000 km/a * 7 l/100 km * 1,4 e/l = 2 940
        3. Vakuutukset & Verot: 1 500 e/a
        4. Arvonalenema: 3 000 e/a
        5. Muut kulut (pesut, renkaat, jne): 500 e/a

        Huoltokulut = 1 000 / (2 940 1 500 3 000 500) = ~12,6% = 126 promillea.

        Ylläolevaan kun pistää omat lukunsa, saa laskettua paljonko nuo ovat. Tässä huoltokuluja ei ole laskettu Vehon hintojen mukaan. Jos olisi, pitäisi kertoa ainakin kolmella. Myöskään arvonalenema ei vastaa uutta mersua, vaan puhutaan sellaisesta kolmevuotiaan paikkeilla ostetusta vanhasta taksista.


    • Mutzibur

      Tunnen monta Mersumiestä jotka haeskelevat korjaamolta käytettyjä ajovalopolttimoita ja jarrupaloja.

      • pisteliäs

        Ja kuuluvatpa kaiken kukkuraksi vaihtavan öljytkin vain keskenään...


      • jopas_jotain
        pisteliäs kirjoitti:

        Ja kuuluvatpa kaiken kukkuraksi vaihtavan öljytkin vain keskenään...

        Tää oli kyllä huippu. Mitenköhän pitkä öljynvaihtoväli noin tehtynä mahtaa olla? -Pitääkin naapurilta huomenna kysellä vaihtaisko halvemmalla kuin VEHOlla. Perhana kun en ite tuota ole ennen älynnyt.


    • paskojaovat

      Mersun merkkikorjaamot on niin paskoja kun olla ja osaa ,huijaus hintoja ja ne kantaa kiinan osat mersuun ,näin kävi kun väyryseen aikoinaan vaihdatin monitoimi viiksen 300000km oli liikaa 290 e sarjan mersulle niin alkoi leviämään kuin jokisen eväät.

    • HalpaVaihtoehto

      Kysyin mersuun huoltoa joka oli B3, huolto Veholla 901€. Hain kaikki osat ja öljyt KL-varaosasta maksoi 190€ ja naapurissa oleva sopiva huolto teki työ. Kokonaisuus maksoi 280€. Onhan tuossa hiukkasen eroa.. joten kyllä kehoitan kaikkia kannattamaan pieniä yrityksiä :)

      • Mesenaario

        Kuten joku jo sanoikin topicissa niin auton takuu raukeaa ellei ole käytetty alkuperäisvaraosia. Sillä ei niinkään ole nykyään väliä onko huollon tekijä Veho vai muu oikea korjaamo. Kaverin kaverilla auton huollattaminen ehkä säästää massia juuri sillä hetkellä mutta autoa vaihtaessasi häviät hyvityksessä saman rahan kun leimat on väärennettyjä.
        Sitten se juttu että kuinka tyhmää on ostaa kallis premiumluokan auto ja sitten pikkuhiljaa pilata se kehnolla huoltamisella. Pitää ostaa auto jonka ylläpitoon on varaa! Kaikki premiumit tulee kalliiksi huoltaa jos sen tekee kuten pitää, eikä kuseta itteään ja seuraavaa ostajaa!


      • elämä_on_

        Kyllä ne on VEHOnkin huoltojen hinnat jonkinverran kohtuullistuneet. Huomasin sen itse kun pyysin muutaman huoltotarjouksen omaan w212 korimallin e-hen A2 huoltoon. -Muutamalla pajalla oli parin viikon jono tai sitten sähköistä huoltokirjaa ei ois voinut täyttää eikä tietoo mitä kyseiseen huoltoon kuuluu. Lopulta vein autoni paikalliselle VEHOlle, tässä tapauksessa Hartikaiselle. Ajankin sain seuraavalle aamulle eikä huollon hinta ollut yhtään sen kalliimpi kuin muuallakaan ja bonuksena merkkihuollettu auto palasi Mobilo-palvelun piiriin.
        -Tämä ketjuhan on aloitettu 11 vuotta sitten, joten jotain on ehkä muuttunutkin noista ajoista.


    • VehoLaatua

      Veho on edullinen mikäli ei ole rahasta kiinni:
      MB E 200cdi 212 vm 2010 automaattilaatikon öljynvaihdon saa edulliseen n 500 euron hintaan, peräöljyn vaihto lähtee n170 eurolla.

    • Merssumies_nykyään

      Eikös ne jotkut sano, että köyhän ei kannata halpaa ostaa, kun se käy lopulta kalliiksi?
      Jos joku haluaa merkkiliikettä käyttää, niin antaa käyttää. Tuskin siitä mitään haittaakaan on. Toinen käytttäköön pikkupajaa, ja kyllä sielläkin varmaan suurin osa töistä onnistuu.
      Itse en parikymmenen vuoden autoiluni aikana ole teettänyt toisella yhtään hommaa, vaan jokaisen tehnyt itse. Mutta aina hakenut "marmoritiskiltä" osat. Saa kerralla oikeat tavarat ja ne muutamat kerrat kun jotain on (varaosan) takuuaikana hajonnut, on kaikki saatu selväksi ilman mitään ongelmaa. Varmasti olisi tuhansia euroja mennyt vähemmän jos jokaisen osan olisin netistä tilannut ja selvitellyt kuka myy halvimmalla. Oma hermorakenne ei vaan riitä sellaiseen. Tykkään kun hommat toimii ja turhat odottelut ja selvittelyt jää pois.
      Viimeksi viime viikolla mb airportista tuli haettua reilulla tonnilla jarru ja alustan osia, jotka varmasti jonkun mielestä ovat 50€ arvoisia. Kokonaisuutena en tarkoittanut vain mb:tä vaan kaikkia merkkejä mitä itselläni on ollut.

      • siinähänVäännät

        Ja toiset kun ei halua sotkea käsiään ja ei ole paikkaa tai työkalua tuollaiseen harrasteluun. Saahan sitä tehdä mitä kukin haluaa ja kuka sitten on oikeassa ja millä perusteella? Sen voin kuitenkin sanoa, että kyllä sieltä merkkiliikkeen tiskiltäkin vääriä osia saa joskus ja täsmälleen samoja saman valmistajan osia saa myös muualta halvemmalla ja takuut pelaa niissäkin. Työlle et saa takuuta kun itse teet, hihii!


      • vievikakoodinlukuun
        siinähänVäännät kirjoitti:

        Ja toiset kun ei halua sotkea käsiään ja ei ole paikkaa tai työkalua tuollaiseen harrasteluun. Saahan sitä tehdä mitä kukin haluaa ja kuka sitten on oikeassa ja millä perusteella? Sen voin kuitenkin sanoa, että kyllä sieltä merkkiliikkeen tiskiltäkin vääriä osia saa joskus ja täsmälleen samoja saman valmistajan osia saa myös muualta halvemmalla ja takuut pelaa niissäkin. Työlle et saa takuuta kun itse teet, hihii!

        Enemmän vaivaa siitä jatkuvasta "huoltoon" viemisestä on kuin hakea ne osat ja vaihtaa itse silloin kuin joutaa vaikka pihalla jos ei asu jossakin kommuunissa missä vessatkin ovat yhteisiä. Lämpimässä tallissa tekeekin sitten vuoden ympäri lähes remontin kuin remontin.

        Syy siihen ettei monet halua liata käsiään on ettei niistä remonteista tulisi yhtään mitään kuin ei ole taitoa eikä kokemusta, eikä tarvittavaa sisua opetella remontin tekoa joka on välillä hyvinkin hermoja raastavaa ja vittumaista joten se peukalo pysyy keskellä kämmentä.

        Tuo että joku tekee vajaa 100e/h tunti veloituksella jotain perus osienvaihtoa ja sille saa jopa takuun ei kyllä ole mikään syy käyttää ulkopuolista huoltoa. Noilla työhinnoilla ostaa kolmeen kertaan ne vaihdettavat osat ja vaikka laskee itsellekin tuntipalkkaa niin voitolle jää.

        Sekä ennen kaikkea se että kun itse tekee, saa yleensä juuri sellaisen lopputuloksen kuin haluaa. Omia kokemuksiin pohjautuen huomattavasti enemmän on korjaamoiden jäljiltä saanut "viimeistellä" yksinkertaisiakin remontteja mitä itse tehtynä.
        Syyhän ei ole se etteikö huoltoporukalla taidot riittäisi vaan se että kiireellä, tuntiveloituksella tehdään niin huolimattomuusvirheitä sattuu vähän väliä. Milloin on jäänyt pulttia irti tai jokin löysälle tai kiinnikkeitä säretty ja letkuja laitettu epämääräisesti kiinni tai jotain johtoja tai liittimiä jäänyt irti tai ronskilla työskentelyllä hajotettu jotain johtovetoja tms. muovinippeleitä milloin mitäkin.
        Eli se työn jälki on järkijään ollut ihan perseestä vaikka itse osa tai vika olisikin korjattu.


    • ihanMahtavaSeppä

      Parasta on kun yksi tulee kehumaan asentajan taitojaan johonkin 2005 aloitettuun ketjuun.

    • A-huolto_B-auto

      Vanha toteamus, mutta pysytäänpä aiheessa. Vuoden vanhan Mersun omistajana haeskelen Helsinki-Lohja -suunnalta paikkaa, jossa ei auton pyytämästä A-huollosta rosvota. Onko kokemuspohjalta ehdottaa jotain?

      • B-mersuttaja

        Teetin vastaavan huollon Hesassa Alppilan autohuollossa. Maksoi jotain 230 erkkiä, eikä palvelussa ollut moittimista. Ajan sain heti, kun halusin. Ehköpä seuraavakin huolto on siellä?


    • Minähän olen jo vuodesta 2013 vuosittain käynyt Tallinnan Silber-autossa.
      Asiasta tarkemmin tällä palstalla .

    • glother

      Mobilosta sen verran, että se ei vaadi käyttämään vehon huoltoa. Riittää kun huollot on tehty huolto-ohjelman mukaan.
      Kysyin asian vehon asiakaspalvelusta ja näin sanottiin.
      Tärkeämpi on sähkösenhuoltokirjan ylläpito, mutta sitä voi täydentää muutkin kuin veho.

      Onhan se veho huoltopaikkana ok, vaikka riippuu tietysti paikasta ja asentajasta.
      Hinnat tietysti hieman ylihintaisia, mutta muuttuvat koko ajan edullisimmiksi vaihtoehdoiksi kun yleiskorjaamot nostavat hintoja.

    • Eskodd

      Mersun merkkihuolto Porvoossa (Mega-auto) laskuttaa C220CDI (W204) normaalivuosihuollosta 110000km 600 euroa ja 140000km 700 euroa. Jälkimmäisessä mm. polttoainesuodatin yksinään 204 euroa. Ihanan kallista, samaa ajokokemusta saa paljon halvemmalla varsinkin kun vuosihuoltojen ulkopuolella joutuu tekemään ylimääräistä.

    • Ottaakaaliin

      Itse maksan nyt vuosihuollosta Tampereella 1 750€ Veholla. Mielestäni suhteellisen kallista, vaikkakin vaihteistoöljyjen vaihto kuului hintaan. Tekisi mieli pyörtyä.

      • eikös_vaan

        No eikö tullut edes mielen viereen etukäteen pyytää tarjousta ja mielellään useammasta paikasta tehtävistä töistä? Se ei ois vienyt kauan aikaa eikä oisi vielä maksanut mitään. -Mutta onhan se niinkin, että on rikollista antaa tyhmien pitää rahansa.


      • omavalinta
        eikös_vaan kirjoitti:

        No eikö tullut edes mielen viereen etukäteen pyytää tarjousta ja mielellään useammasta paikasta tehtävistä töistä? Se ei ois vienyt kauan aikaa eikä oisi vielä maksanut mitään. -Mutta onhan se niinkin, että on rikollista antaa tyhmien pitää rahansa.

        Viisaana miehenä en varmaan vielä tuollaista summaa ole maksanut koko 50:n vuoden autoilun huolloista yhteensäkään. Tosin ei ole ollut kuin yksi Mersu , eikä sitäkään huollettu vehossa. Pääsääntöisesti yksi vuosihuolto syksyisin itse tehtynä ajokilometreistä riippumatta eli 4-6l hyvälaatuista moottoriöljyä ja suodatin vuosittain ja joitakin jarrupaloja. Merkkinä kyllä useimmiten Toyota. Rengaskuluja en laskenut mukaan. Kohtuuhintaista, eikö?


    • MikaOjantaus

      Tuo on kyllä aika suolasta jo.
      Mutta jos ostaa kalliin auton niin on valmis myös ottamaan vastaan kalliit kulut.
      Ainahan voi siirtyä Skeidaan ja Kiaan.

      • pyhä_sylvi

        Olipa harvinaisen typerä aivopieru.


    • www.123

      Aallon autossa etsittiin vika muttei ehditty korjata sitä kallis vikailmoitus. auto- max tiksissä vepaston huolto arvio hinta n. 350-400e lasku yli tonnin. Jos hommaa mesen sen pitää olla aika uus huolenpitosopimus 408e vuodessa kattaa huollot ja jopa pyyhkijän sulat kohtuu hinta eikä siellä etsitä vikoja montaa päivää, ,mulla oli 2000 mallinen mese joka vuosi yli tonnin remontit vaihdoin uuteen nyt vaan ajelen, en kehu mutta vanha varsinkin mese on kallis sijoitus kyllä täällä stadissa ainakin kaikki nyrkkipajat veloittaa satkun alv ja suurin osa tekijöistä on itseoppineita eli ruuvannut joskus mopoaan

    • Anonyymi

      kyselin lahden mersuliikkeestä gla 200 mesen b huoltoa viime kuussa ja kertoivat sen olevan jonkun 700 nurkilla eli öljynv putsari,sisäilmasuodin,ilmansuodin, dsl suodin
      jarrunesun vaihto ohhoh voiko 2017 mallin huoltoa teetättää muualla ja saako ne sen huoltoilmaisimenkin nollattua, taidetaan pitkätukkasta jymäyttää, kerro oma huoltopaikkasi

      • Anonyymi

        Kyllä voi teetättää missä itse haluaa, vaikka kotona.

        Kaikki mittariston tekstit saa nollattua.


        Täällä on huolettu mersu itse, 4 kertaa käynyt edellisellä merkkihuollossa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    8. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    10. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    Aihe