Uuden vuoden kunniaksi päätin pitää kiinni siitä, että söisimme yhden kala ruoan viikossa. Tarvisin siis opiskelija budjetille sopivia reseptejä!?
hyvä, halpa resepti?
9
13694
Vastaukset
- tilulilulei
jos kalan käsittely on tuttua puuhaa, niin kalaruokaa saa tehtyä varsin edullisestikkin.ja vaikkei niin tuttua olisikaan, kannattaa opetella!
Osta kokonainen kala ja tee loput itse. Kaupan valmiit fileet on tuplasti kalliimpia kilohinnoiltaa.
Fileoi kala ja paista vaikka toinen puoli ja tee toisesta keitto tai uuniklaa..
Käytä ruodot ja päät hyödyksi keittoliemessä. Paistamiseen ei muuta tarvita kun voita ja kalanpalat.
Usein kokonaisen lohen saa jopa 3.5 euroa/kg.
Uunikala.
Laita filee nahkapuoli ylöspäin voidellulle vuoalle. mausta fileetä suolalla. Kaada kerma(2.5 dl)-smetana(1 prk) (smetana ei pakollinen) seos, missä vähän suolaa, reunoille. Paista 175*/25min
Yhdestä kalasta teet monta ruokaa, joista syö useamman päivän. Jos haluat syödä kerran viikossa, nin pakasta toinen filee ja ota seuraavalla viikolla sulamaan. - kotikokki
osta pakaste seitä, ei fileenä vaan sellaisena palana :) nakkaa sei palat pieneen uunivuokaan (pakkauksessa 4 mutta voi tehdä vaikka kahdesta kerrallaan..) ja päälle suolaa, pippria ja purkillinen tomattimurskaa oman maun mukaan maustettuna (chili tai basillika oregano) ei muuta kun uuniin 200 asteeseen noin 40min. Tai vaihtoehtoisesti tomatin tilalle pari desiä kermaa. Tarjoilla voi perunamuusin tai riisin kera. Ja kalaa ei tarvitse sulattaa ensin, jäisenä vain..
- :DD
Ravintoarvoiltaan melkein yhtä hyviä kun kalliit kalat tiskillä, voit ostaa esim. valmiiksi pippuroidun makrillipalan ja tarjota sen salaatin tai perunoiden kanssa. Ruisleipää mukaan! ;) Tonnikala on hyvää sellaisenaan(kesällä tillitonnikala&uudet perunat on must), pastakastikkeessa tai uunivuoassa. Seitiä silloin tällöin, tee vaikkapa kalakeittoa!
En ole samaa mieltä aiemman kirjoittajan kanssa siitä, että kannattaisi alkaa ostamaan kokonaista kalaa. Jossei ole pakastinta, fileerausveistä tai taitoja koko hommaan, kalasta menee puolet hukkaan ja itseltä hermot. - perinteinen
Leikkaa pakastesei kohmeisena (siis jonkun aikaa huoneenlämmössä olleena)palasiksi.Kuori jokunen peruna paloittele ne.Paloittele sipuli tai puolikas.Laita perunapalat kattilaan veteen,suolaa,muutama pippuri,sipulit. Kun alkaa kiehumaan laita kalapalat päälle.Vettä niin että hyvin peittyvät.Anna kiehua,kunnes perunat ovat pehmeät,lisää maitoa tai kermaa,tillisilppua,nokare voita.Ei tarvitse enää keittää.Loppuvaiheessa anna olla kannen alla jokunen minuutti.Joskus olen laittanut myös valkosipulia,sekin käy.Keittojuureskin taitais passata tähän.Ja eikun syömään.
- pööpö
meillä tämä on ns. hätä vara ruokana eli kaikkia aineita yleensä löytyy kaapista, jos kiireessä ruokaa laittaa tai ei keksi mitään muuta. Ja on HYVÄÄ!
400g seitä palotellaan pannulle ja vähän öljyä. kypsennetään ja laitetaan levyä pienemmälle. laitetaan jotain 200g halpaa sulatejuustoa sekaan ja annetaan sulaa. Mukaan myös tilliä, sitruunaa ja vaikka suolaa jos kaipaa. Vedellä voi jatkaa,saa kastikkeesta riittoisampaa. Perunoiden kanssa hyvää.
Ostan meille tota sulatejuustoa 400g paketin usein kaappiin.Sitä voi lisätä melkein mihin soosiin vaan ja se säilyy pitkään.- jaakko 3
oikea juustokastike puna tai mustaleima ementalista.
- hips
Meilläkin kalaa syödään kerran-kaksi viikossa. Useimmiten syömme lohta, silakkaa tai seitiä. Lohi on ehkä vähän kallista, mutta hyvää. Tarjouksista löytyy edullisestikin. Lohta laitamme usein uunissa, päälle ainakin tilliä ja sitruunapippuria, halutessaan myös kerma. Hyvää lohesta tulee myös pannulla paistaen.
Silakoista teemme yleensä perinteisiä silakkapihvejä, jotka maistuvat hyviltä perunasoseen ja kermaviilikastikkeen kanssa.
Seitistä voi laittaa keittoa tai kastiketta tai valmistaa palat pannulla paistaen tai uunissa hauduttaen. Kastiketta voi tehdä tomaattipohjaista, kermaista, juustoista tai mitä vaan. Vaihtelua löytää siis helposti.- tonnikalasta
Makarooneja, tonnikalaa öljyssä, tomaattimurskaa, hollandaise kastiketta, suolaa pippuria ja kirveliä mausteeksi. Keitä makaroonit ja valmista kastike. Makaroonit uunivuokaan, tomaattimurskaa, tonnikalaa, mausteet ja viimeisenä hollandaise kastike ja kaikki uuniin kunnes pinta ruskistuu.
- pakastetuista
seitifileistä.
1 pkt seitifileitä
ruokakermaa
mantelilastuja
suolaa
valkopippuria
Sulata seitifileet, mausta ne suolalla ja valkopippurilla. Lado vuokaan, ei haittaa vaikka menee vähän päällekkäin. Paista mantelilastuja pannulla voissa/margariinissa, kunnes ovat mukavasti saaneet väriä. Kaada sekaan purkillinen ruokakermaa. Ripsauta sekaan vielä vähän suolaa. Kaada mantelikerma kalojen päälle. Uuniin, 200 astetta ja reilu puoli tuntia. Kaveriksi keitettyi pottuit ja salaattia. Hyvää on, jos siis tykkää mantelikalasta...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude27415299Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy13110331Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089410Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237264Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826577Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1776271Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole535819Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335745Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282052IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti1541736