Mikä on ollut mieluisin saamanne rippilahja? Mietin lahjaa pojalle, jolle en ole mitenkään sukua enkä rahaa ja ruusuja haluaisi viedä. Lahja saisi maksaa noin 0-50 euroa.
Rippilahja
23
35165
Vastaukset
- Phobos
Mieluisin saamani lahja on ehdottomasti ollut risti... Mutta kerta hintaa 0-50euroa ja risti on yleensa perheen ostos, niin sanotaan että kirja olisi itselleni mieluinen... Kävin riparin tosin 2003...
- oliko
Munkin mieluisin lahja oli kyllä ehdottomasti risti! sitten jos en ois saanu raamattua omasta seurakunnasta niin sellasen oisin ehdottomasti halunnu. Tietysti kirjat ja jotkut harrastuksiin liittyvät jutut on aina kivoja!
- Kirjan saanut
Rippiristi on se tavallisin lahja, siitä myös tykätään. Itse sain kivan hengellisen kirjan, jonka olen visusti säilyttänyt. Tänä kesänä monet ovat saaneet Tilkkutäkki -levyn, sieltä löytyy nuorille tuttuja riparilauluja. Ehkäpä levy olisi tässä tapauksessa paras ?!
- yöunensa menettänyt
Kiitos vastauksista. Rippiristi on ns. kummin lahja, joten sitä en voi hankkia. Kirja oli hyvä idea, kiitos. Myös muita ehdotuksia/ ideoita otetaan edelleen vastaan. Kaksi viikkoa juhliin, joten onneksi olen liikkeellä ajoissa. :)
- eijaksakeksiänimimerkkiä
Myös minulle mieluisin lahja oli kultainen risti. Sitä olen kaulassani pitänyt jo lähemmäs neljä vuotta. Ristinhän yleensä ostaa kummi tai oma perhe joten sitä sinä et voi ostaa... Minä sain myös hopeisen rannekorun, josta myöskin olen paljon tykännyt ja sitäkin olen käyttänyt koko tämän ajan. Eli siinä voisi olla yksi ehdotus..? Sellaisen pitäisi saada alle 50 eurolla. Sellaista paksua panssariketju siis tarkoitan. Siihenhän voi vielä tehdä jonkun kaverruksenkin.
- yöunensa menettänyt
eijaksakeksiänimimerkkiä kirjoitti:
Myös minulle mieluisin lahja oli kultainen risti. Sitä olen kaulassani pitänyt jo lähemmäs neljä vuotta. Ristinhän yleensä ostaa kummi tai oma perhe joten sitä sinä et voi ostaa... Minä sain myös hopeisen rannekorun, josta myöskin olen paljon tykännyt ja sitäkin olen käyttänyt koko tämän ajan. Eli siinä voisi olla yksi ehdotus..? Sellaisen pitäisi saada alle 50 eurolla. Sellaista paksua panssariketju siis tarkoitan. Siihenhän voi vielä tehdä jonkun kaverruksenkin.
Tämä oli hyvä idea.
- viime kesän riparilainen
Itse tykkäsin ristin lisäksi paljon myös kirjasta, johon oli koottu kaikenlaisia runoja jotka sopivat eri elämäntilanteisiin. Tosin koska etsit lahjaa pojalle, niin en tiedä miten runot häneen kolahtais..:)
- yöunensa menettänyt
Rippijuhlat ovat ajankohtainen aihe, joten en usko olevani yksin lahjapulmien kanssa, joten uskon että hyvä idea lahjaksi. Kiitos.
- BoMbEr
tuota, olen ens vuonna menossa ripille ja kun kevaria varten ajattelin pyytää bandit-kypärää rippilahjaksi, niin onko teidän mielestänne tyhmää toivoa noin erikoista, kun kaikki muut käsitykseni mukaan saavat koruja jne.? eli onko päätös täysin minulla?? pliis auttakaa :(
- täti
Esim. kevari t. tietokonevarusteet, levyt ym. hyviä lahjoja.
- yöunensa menettänyt
Mielestäni tuttavat ja sukulaiset ovat ainoastaan tyytyväisiä, kun saavat/ pystyvät ostamaan jotain mielekästä, tarpeeseen tulevaa.
- et1990
yks lahjaks sopiva ois ainakin toi tilkkutäkki cd-levy
- sain
hopeisen valokuvakehyksen. Ollut käytössä ripiltä pääsystä asti - hyödyllinen, kaunis ja samalla muisto.
- plää
itse olen ajatellut ostaa sukulaistytölle rippilahjaksi nomination koruun sellaisen levyn, mutta se ei ole ehkä pojalle sopiva vaikka olen kyllä muutamalla pojalla semmoisen nähnyt.
- voisolla
Parasta olisi saada harrastukseen liittyvä lahjakortti, esim. musiikkiliikkeeseen, urheilukauppaan, kangaskauppaan tms.. silloin rahat tulisi käytettyä oikeasti johonkin mistä pitää, muuten tuotteen hinta voi jäädä arveluttamaan ellei rahoja ole tavallaan "pakko" viedä sinne.. ;P
- Konfirmoidaan 2010
Kesällä rippileiri ja konfirmaatio.
Itse odotan hyvin paljon leiriä ja konfirmaatiota.
Luulen,että risti tulee olemaan minulle hyvin tärkeä lahja,sillä se on jokin muisto ja sille tulee varmasti paljon tunnearvoa, sillä kummini ostaa sen, siitä jää todella mukava muisto.
Varmasti hyvä lahja on myös tilkkutäkki -cd itsekin se voisi olla kiva saada ! (:
tytteli 14 v : Rippikoulussa ja leirillä on mukavaa ja tulet varmaan muuttamaan aika paljon mieltäsi.On mukavaa esim. pukeutua hienoon mekkoon konfirmaatio päivänä. - eijuma222
Käy sääliksi muita täällä kun saavat lahjaksi jotain lahjakortteja....Meidän perheessä vanhemmat veljet saivat molemmat n.600e rippilahjaksi.
- Nargo
Hyi helevetti, jotain rippiristejä..
- Flikka96
mulle mieluisin lahja oli myös risti. mut kyl oli ihan mukavaa saada myös rahaa. Sai ainakin ite päättää mihin käyttää rahat vai laittaako säästöön
- .s.as.q.
Kertokaapas missä kohtaa Jumalan tai/je Jeesus on omia uskovaisia, pikku lapsiakin tappneelle rikollisjärjestölle antanut oikeudet Heidän ja Pyhän Hengen Nimissä kouluttaa lahkoonsa rikollisia?
Jeesus ei ole rikollisen kristinuskon seurakuntia ja kirkkoja perustanut vaan sen on tehnyt luciferia ja sitä palvelevat epäjumalat.
Jeesus ei ole myöskään piispoille, papeille, kanttoreille jne virkoja jakanut!
Matt 24
Luukas 20:
45 Ja kaiken kansan kuullen hän sanoi opetuslapsillensa:
46 "Kavahtakaa kirjanoppineita, jotka mielellään käyskelevät pitkissä vaipoissa ja haluavat tervehdyksiä toreilla ja etumaisia istuimia synagoogissa ja ensimmäisiä sijoja pidoissa,
47 noita, jotka syövät leskien huoneet ja näön vuoksi pitävät pitkiä rukouksia; he saavat sitä kovemman tuomion".
Mark. 13:21
Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko
Näitäkin murhia kirkollisveroja maksavat ja lähetystyö rikollisuutta tukevat tilaavat:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Noitavainot nykyaikana
Vielä nykyään joissakin vahvasti taikauskoisissa ja perinteisiin nojaavissa yhteisöissä harjoitetaan noitavainoja. Nykyajan vainot vaativat tuhansia ihmishenkiä vuosittain.[14] Etelä-Afrikan pohjoisosassa jopa satojen noidiksi epäiltyjen ihmisten uskotaan saaneen surmansa noitavainoissa 1990-luvulla.[15] Kamerunissa järjestetään noitaoikeudenkäyntejä, joissa syytetty voi saada tuomion noitatohtorina esiintymisestä. Lynkkausjoukot ovat polttaneet elävältä tuhansia ihmisiä Tansaniassa, Keniassa ja Zimbabwessa 1990-luvulla. Noitavainot ovat jatkuneet myös vuosituhannen vaihteen jälkeen. Länsi-Keniassa väkijoukot polttivat 11 noidiksi epäiltyä miestä ja naista toukokuussa 2008. [16] Nigeriassa noin 5000 lasta on hylätty kymmenessä vuodessa vanhempien karkottaessa heidät noitina. Lapsia on syytetty avioeroista, sairauksista, onnettomuuksista tai työn menetyksestä.[17] Afrikan noitavainojen syyt ovat usein myös poliittiset, sillä vaikutusvaltaiset noidat ja noitatohtorit ovat yleensä uudistusten jarruina. Pastorit saavat myös lisämainetta paljastaessaan uusia "noitia." Vuonna 2010 Haitilla tapettiin 45, joita syytettiin koleran levittämisestä voodoon avulla.[18]
http://www.huffingtonpost.com/huff-wires/20091018/af-nigeria-child-witches/ - Mukko -
Paras lahja oli se kun lähdettiin matkoille just ennen riparia ja ripari jäi väliin. Ripariin meno ei ole tullut edes mieleen tämän jälkeen. YÖK riparille.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 794117
- 283090
- 2013082
- 512887
- 242824
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl422553Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez3142513Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2292194Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v252047- 452007