http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=593037
"Irtisanomisista korvauksia 11 työntekijälle
Tamperelainen Liikuntakeskus Fressi Oy on tuomittu maksamaan 11 työntekijälle korvauksia perusteettomista irtisanomisista. Vahingonkorvausten yhteissumma on lähes 74 000 euroa. Enimmillään korvaus vastaa 14 kuukauden palkkaa. Suurin yhdelle työntekijälle maksettava korvaussumma on 16 000 euroa.
Liikuntakeskus irtisanoi talvella 2005 lailliseen työtaisteluun osallistuneita osa-aikaisia liikunnanohjaajia tai purki heidän työsuhteitaan. Ennen työtaistelua liikuntakeskus oli muuttanut yksipuolisesti palkkojen määräytymisen perusteita.
Tampereen käräjäoikeuden mukaan liikuntakeskus irtisanoi työsuhteet työsopimuslain vastaisesti ilman asiallista ja painavaa syytä. Käräjäoikeus katsoi, että Fressi irtisanoi työsuhteet, koska työntekijät olivat vaatineet työsuhteidensa ehtojen selkiyttämistä ja maksamatta olevia sunnuntaityökorvauksia, toimineet ammattiliitto Erton kanssa yhteistyössä ja menneet lakkoon.
Käräjäoikeus tuomitsi Liikuntakeskus Fressi Oy:n maksamaan erilaisia korvauksia ja palkkasaatavia kaikkiaan 14 työntekijälle. Perusteettomista irtisanomista johtuvien korvausten lisäksi liikuntakeskus velvoitettiin maksamaan irtisanomisajan palkkoja ja sunnuntaityökorvauksia yli 11 000 euroa. Työntekijöiden oikeudenkäyntikuluja liikuntakeskuksen on korvattava yli 10 000 euroa."
Ainahan voidaan sanoa, että YTK tarjoaa myös oikeudellista apua riitaisaan irtisanomiseen mutta aina ensimmäisenä maksajana on vakuutuksen ottaja. Tässä tapauksessa liiton jäsenet eivä ole maksaneet penniäkään tapauksen takia.
Miksi liitot ovat olemassa
16
1010
Vastaukset
- maksanut mitään?
Väitit näin:
"Ainahan voidaan sanoa, että YTK tarjoaa myös oikeudellista apua riitaisaan irtisanomiseen mutta aina ensimmäisenä maksajana on vakuutuksen ottaja. Tässä tapauksessa liiton jäsenet eivä ole maksaneet penniäkään tapauksen takia."
Multa liiton jäsenmaksu olisi yli 500€/vuosi ja kun maksoin sitä n. 30 vuotta, niin olisihan siitä jotakin hintaa kertynyt.
Paras turva on se, että jos työnantaja epäilyttää, niin vaihtaa työpaikkaa. Mulla on tällä hetkellä sellainen TA, ettei varmasti kuseta ja jos muuttaisi tyyliänsä, tämä poika lähtisi heti, silloin ei tulisi tappioitakaan.- Laama
mahdollisuus ottaa ja lähteä omasta työpaikasta? Mites sisään jäävien saatavien kanssa? Olet melko turvaton, jos olet itse lähtenyt.
Olet työnantajien unelmatyöntekijä, nöyrä kommari, joka lähtee heti pienestä vinkistä. Teet varmaan töitäkin ilman verokorttia, vai? - kommarista
Laama kirjoitti:
mahdollisuus ottaa ja lähteä omasta työpaikasta? Mites sisään jäävien saatavien kanssa? Olet melko turvaton, jos olet itse lähtenyt.
Olet työnantajien unelmatyöntekijä, nöyrä kommari, joka lähtee heti pienestä vinkistä. Teet varmaan töitäkin ilman verokorttia, vai?Ja teen töitä pelkästään verokortilla. Luottis meillä tekee joskus ylitöitä, jotka maksetaan kilometrikovauksina, hän huijaa sekä liittoa, että verottajaa, mutta ay-väellä onkin eri säännöt ja moraali. Luottis kuitenkin kyttää muita ja on niin puhtoinen olevinaan.
Minä löydän aina töitä, eikä ikinä oo kusetettu, itseni olen irtisanoutunut tästäkin työpaikasta useita kertoja, vaan ei vielä ole päästetty - Laama
kommarista kirjoitti:
Ja teen töitä pelkästään verokortilla. Luottis meillä tekee joskus ylitöitä, jotka maksetaan kilometrikovauksina, hän huijaa sekä liittoa, että verottajaa, mutta ay-väellä onkin eri säännöt ja moraali. Luottis kuitenkin kyttää muita ja on niin puhtoinen olevinaan.
Minä löydän aina töitä, eikä ikinä oo kusetettu, itseni olen irtisanoutunut tästäkin työpaikasta useita kertoja, vaan ei vielä ole päästettyovesta ulos?
"olen irtisanoutunut tästäkin työpaikasta useita kertoja, vaan ei vielä ole päästetty"
Tyypillinen omaan napaansa tuijottaja. - ymmärtää?
Laama kirjoitti:
ovesta ulos?
"olen irtisanoutunut tästäkin työpaikasta useita kertoja, vaan ei vielä ole päästetty"
Tyypillinen omaan napaansa tuijottaja.Arvaa, mikä on estänyt minua lähtemästä? No, raha tietenkin, on tarjottu aina lisää ja se tekee tilanteen toisenlaiseksi. Se on nääs sitä edunvalvontaa. Niitä etuja pystyy itsekin valvomaan, siihen ei mitään välikäsiä tarvita.
Muutenkin vaikuttaa siltä, että olet joku teini, jolla asiat ja käsitteet menevät hieman sekaisin. Jossakin välissä väität minua kommariksi, mikä onkin hassun kuuloista, yleensä YTK:n jäsentä haukutaan povariksi ja vasemmistovastaiseksi. Myös väitit nöyräksi pokkuroitsijaksi, eikä sekään kuulu kommarin tapoihin.
Toivottavasti kasvat aikuiseksi, ehkä saat tietosi päivitettyä ja alat ymmärtää asioiden taustoja paremmin. - Laama
ymmärtää? kirjoitti:
Arvaa, mikä on estänyt minua lähtemästä? No, raha tietenkin, on tarjottu aina lisää ja se tekee tilanteen toisenlaiseksi. Se on nääs sitä edunvalvontaa. Niitä etuja pystyy itsekin valvomaan, siihen ei mitään välikäsiä tarvita.
Muutenkin vaikuttaa siltä, että olet joku teini, jolla asiat ja käsitteet menevät hieman sekaisin. Jossakin välissä väität minua kommariksi, mikä onkin hassun kuuloista, yleensä YTK:n jäsentä haukutaan povariksi ja vasemmistovastaiseksi. Myös väitit nöyräksi pokkuroitsijaksi, eikä sekään kuulu kommarin tapoihin.
Toivottavasti kasvat aikuiseksi, ehkä saat tietosi päivitettyä ja alat ymmärtää asioiden taustoja paremmin.palkkatasossa TODELLA alhaalta, kun nostellaan palkkaa. En voi uskoa millään, että tuolla älykkyyden tasolla SINULLA olisi mitään tarjottavaa mistä pitäisi vielä maksaa tai, että pystyisit kiristämään lähdölläsi työantajaa. Olet ay-vastainen ja käytät silti niitä keinoja oman palkkasi nostamiseen mistä ay-liikettä syytetään.
Olet naurettava trolli, joka luulee tienaavansa, kun asuu kotona ja ei maksa mistään. Luuseri pahimmasta päästä. Kommari mikä kommari ja elät toisten kustannuksella. - tyhmä.
Laama kirjoitti:
palkkatasossa TODELLA alhaalta, kun nostellaan palkkaa. En voi uskoa millään, että tuolla älykkyyden tasolla SINULLA olisi mitään tarjottavaa mistä pitäisi vielä maksaa tai, että pystyisit kiristämään lähdölläsi työantajaa. Olet ay-vastainen ja käytät silti niitä keinoja oman palkkasi nostamiseen mistä ay-liikettä syytetään.
Olet naurettava trolli, joka luulee tienaavansa, kun asuu kotona ja ei maksa mistään. Luuseri pahimmasta päästä. Kommari mikä kommari ja elät toisten kustannuksella.Lainaus tekstistäsi:
" käytät silti niitä keinoja oman palkkasi nostamiseen mistä ay-liikettä syytetään."
En lakkoile. Ja palkkani nostetaan siksi, että Ta ansaitsee minun työstäni jotain ja kannattavalle duunarille kannattaa myös maksaa hyvin, ettei kilpailijat vie häntä.
Ja palkkatasoni on todellakin hyvä, koska työnantajani maksaa työnteosta. Tienaan jopa paremmin kuin luottamusmiehemme. Ottaako pattiin, koska jotkut osaavat itse hoitaa asiansa, eivätkä tarvitse holhousta?
Kommarit kuuluvat liittoihin, sulla on vieläkin käsitteet sekaisin. - työnantaja...
kommarista kirjoitti:
Ja teen töitä pelkästään verokortilla. Luottis meillä tekee joskus ylitöitä, jotka maksetaan kilometrikovauksina, hän huijaa sekä liittoa, että verottajaa, mutta ay-väellä onkin eri säännöt ja moraali. Luottis kuitenkin kyttää muita ja on niin puhtoinen olevinaan.
Minä löydän aina töitä, eikä ikinä oo kusetettu, itseni olen irtisanoutunut tästäkin työpaikasta useita kertoja, vaan ei vielä ole päästettyKuulostaa aika huvittavalta kun kerrot, että työnantajasi ei varmasti "kuseta" ja kuitenkin maksaa toisille ylitöitä kilometrikorvauksina. Aika ristiriitaista, etten sanoisi.
Voi vain epäillä, että et itse älyä huomata miten päätäsi silitellään ja pidetään hyvänä, tajuamatta kuitenkaan työnantajan epärehellisyyttä yleensäkkin. - saisin
työnantaja... kirjoitti:
Kuulostaa aika huvittavalta kun kerrot, että työnantajasi ei varmasti "kuseta" ja kuitenkin maksaa toisille ylitöitä kilometrikorvauksina. Aika ristiriitaista, etten sanoisi.
Voi vain epäillä, että et itse älyä huomata miten päätäsi silitellään ja pidetään hyvänä, tajuamatta kuitenkaan työnantajan epärehellisyyttä yleensäkkin.Kyllähän itsekin saisin ylityöt kilometrikorvauksina, vaan en huoli.
- Toinen tyhmä
tyhmä. kirjoitti:
Lainaus tekstistäsi:
" käytät silti niitä keinoja oman palkkasi nostamiseen mistä ay-liikettä syytetään."
En lakkoile. Ja palkkani nostetaan siksi, että Ta ansaitsee minun työstäni jotain ja kannattavalle duunarille kannattaa myös maksaa hyvin, ettei kilpailijat vie häntä.
Ja palkkatasoni on todellakin hyvä, koska työnantajani maksaa työnteosta. Tienaan jopa paremmin kuin luottamusmiehemme. Ottaako pattiin, koska jotkut osaavat itse hoitaa asiansa, eivätkä tarvitse holhousta?
Kommarit kuuluvat liittoihin, sulla on vieläkin käsitteet sekaisin.mitä osaat niin hyvin, että voit sillä kiristää työnantajaa?
- kerron...
Toinen tyhmä kirjoitti:
mitä osaat niin hyvin, että voit sillä kiristää työnantajaa?
Teen työni hyvin ja ilolla, oli se mitä tahansa. Ja ihmiset niitä töitä tekevät, siksi myös minä opin melkein homman kuin homman. Tosin akateemiset alat ovat poissuljettuja vaihtoehtoja puuttuvan koulutuksen takia.
Tämä on se salaisuus, jota et ymmärrä. - Toinen tyhmä
kerron... kirjoitti:
Teen työni hyvin ja ilolla, oli se mitä tahansa. Ja ihmiset niitä töitä tekevät, siksi myös minä opin melkein homman kuin homman. Tosin akateemiset alat ovat poissuljettuja vaihtoehtoja puuttuvan koulutuksen takia.
Tämä on se salaisuus, jota et ymmärrä.käynyt ja sinulla ei ole mitään mitä puolustaa. Olet pelkkä paskanpuhuja. Leikkaa tukkas ja hanki kunnon työ.
- koulutusta
Toinen tyhmä kirjoitti:
käynyt ja sinulla ei ole mitään mitä puolustaa. Olet pelkkä paskanpuhuja. Leikkaa tukkas ja hanki kunnon työ.
Kouluja olen käynyt, mutta en yliopisto-tasolla ja käsittääkseni tällä keskustellaankin tavallisesta duunista, eikä mistään johtajan, lääkärin tai professorin hommista. Ja mulla on jo hyvä työ, käykö kateeks? Osuva nimimerkki sulla muuten.
- teet työsi
kerron... kirjoitti:
Teen työni hyvin ja ilolla, oli se mitä tahansa. Ja ihmiset niitä töitä tekevät, siksi myös minä opin melkein homman kuin homman. Tosin akateemiset alat ovat poissuljettuja vaihtoehtoja puuttuvan koulutuksen takia.
Tämä on se salaisuus, jota et ymmärrä.hyvin ja ilolla sekä vielä varmaankin viihdyt työssäsi niin miksi ihmeessä tarvitset tuollaista teatteria noilla irtisanoutumisillasi ?
Miksei se työnantajasi arvosta sinua ja maksa kunnon palkkaa ilman temppuiluasi ? - myös...
teet työsi kirjoitti:
hyvin ja ilolla sekä vielä varmaankin viihdyt työssäsi niin miksi ihmeessä tarvitset tuollaista teatteria noilla irtisanoutumisillasi ?
Miksei se työnantajasi arvosta sinua ja maksa kunnon palkkaa ilman temppuiluasi ?uusia haasteita ja vaihtoehtoja on paljon, mutta kun lykätään rahaa, haasteet siirtyvät tuonnemmaksi. Saahan sillä rahalla parannettua myös omaa sekä lasten elämänlaatua, vapaa-ajalla ja lomilla rahaa kuluu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude22615135Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t12710540Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy12110116Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1089351Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k539175Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump237079Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk566955Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1826517Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1736197Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri335612