Karmea yllätys

terpeeni

Olen tuore asunnonomistaja,mielestäni ostamani kohteen hyvin läpikäynyt,mutta..jo muutaman päivän päästä taloon asetuttuani aloin oireilla,nenä tukossa,silmiä kirvelee,kurkkua kuivaa,päätä särkee..jonkin aikaa meni että luulin oireiden olevan normaalia,mutta sitten kun säännöllisesti yöllä hengitys oli vaikeaa,päätin että asunnon sisäilma on tutkittava.Sisäilmasta tehtiin ns VOC-analyysi.Tutkimuksen tuloksena oli että muovimattojen liima yhdistettynä kosteuteen aihutta ilmaan hiukkasia (terpeenejä ja estereitä,TXIB'tä)ja toimenpiteenä muovimattojen poisto sekä tasoitteen pois jyrsintä.Korjauskustannukset nousevat tuhansiin.Tällä hetkellä en voi oireiden takia asunnossa nukkua,joudun asumaan muualla.Isännöitsijä totesi että matot ja niiden ongelmat kuuluvat osakkeenomistajalle kaikkine kuluineen.Asunnon välittänyt liike puolestaan toteaa etteivät tämänlaatuiset ongelmat aiheuta ostajan korvausvaateita.Kuluttajaneuvoja levittelee myös käsiään ja "sori ei voi mitään"-asenteeseen, vedoten asunnon ikään (-78).Onko kellään kokemuksia vastaavasta,onko totta että vastuun tällaisestä "vahingosta" kantaa yksistään osakkeenomistaja.

22

10160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palautusoikeus..

      Mun mielestä laissa pitäisi olla ns. koeaika asunnon ostossa. Sanotaan nyt vaikka kuukausi kaupan jälkeen voisi vielä palauttaa mikäli ei ole tyytyväinen. Korvauksena myyjälle muutosta voisi olla vaikka käsiraha. Eihän ostaja niillä muutamilla pikaisilla tutustumiskäynneillä voi tarkkaan saada selville talon kuntoa.

    • sulomaalta

      Myyjänkö (tavallinen ihminen, joka ei luultavasti ole kärsinyt VOC-analyysisi ilmentävistä pään säryistä ikinä) pitäisi hoitaa sinut terveeksi ja maksaa itsensä kipeäksi kun on myynyt täysin rehellisesti vajaa 30 vuotta vanhan kerrostalo-asunnon, josta nyt jonkun kaikentietävän VOC-ihmisen kanssa vaadit - vain omasta mielestäsi - oikeutettuja ja valtavia rahamääriä. Sillä kuluttajaneuvojalla on varmasti se tietämys mitä tällä vuodatuksellasi haet - älä leiki marttyyriä

      • mielestäni rehelliseltä

        myydä taloa/asuntoa, jossa on terveydelle haitallisia tekijöitä!
        Minkähän takia myyjä myi asunnon? Sitä kannattaa kysyä AINA myyjältä! Se, saako rehellisen vastauksen onkin jo toinen asia, mutta vähänkään elämää nähnyt ihminen huomaa kyllä milloin toinen valehtelee.
        Ja ota huomioon se että tämän aloituksen tekijä on "tuore asunnonomistaja", ei ole voinut tietää haittatekijöistä aiemmin siis! Jos olisi tiennyt, tuskin olisi asuntoa ostanut, ennenkuin myyjä on sen kunnostanut, tai ehkei ollenkaan!
        Kuka tässä siis on marttyyri?


      • näin se on
        mielestäni rehelliseltä kirjoitti:

        myydä taloa/asuntoa, jossa on terveydelle haitallisia tekijöitä!
        Minkähän takia myyjä myi asunnon? Sitä kannattaa kysyä AINA myyjältä! Se, saako rehellisen vastauksen onkin jo toinen asia, mutta vähänkään elämää nähnyt ihminen huomaa kyllä milloin toinen valehtelee.
        Ja ota huomioon se että tämän aloituksen tekijä on "tuore asunnonomistaja", ei ole voinut tietää haittatekijöistä aiemmin siis! Jos olisi tiennyt, tuskin olisi asuntoa ostanut, ennenkuin myyjä on sen kunnostanut, tai ehkei ollenkaan!
        Kuka tässä siis on marttyyri?

        asuntoon on jossain vaiheessa laitettu halvat (puolalaiset tms) myrkkymuovimatot ja ostaja on huomannut asian vasta sairastuttuaan. Joku on säästänyt muovimaton hinnassa ja myydessään asunnon saanut kuitenkin hinnan, joka vastaa sitä että asunto olisi ikäänkuin kunnossa siltä osin.


      • tanestadista

        sulomaalta vois suksia vi****' ei näköjään tiedä mistään mitään, juntti mikä juntti


    • hometalon kokenut

      ..jos ongelmat johtuvat vanhoista muovimatoista. Repäset vanhat muovimatot pois ja laitat hienot parketit tai vastaavat tilalle. Lattiarempan jälkeen kämppäsi arvo nousee mukavasti. Usko pois, tilanne voisi olla paljon pahempikin. Siinä vaiheessa, kun et pysty talossasi asumaan ja korjaaminen maksaa talon verran, niin silloin tilanne on karmea.

    • Kirves ja mies

      Liima yhdistettynä kosteuteen.
      Miksi se lattia sitten on kostea. Eihän vanhassa asunnossa pitäisi betonilattiassa normaalisti olla kosteutta. Jostakin se kosteus sinne tulee.
      Oletko osakkeen omistajan rivarissa? silloin tulee mieleen että kosteuden tuloon on syynä rakenteiden viallisuus. Jos näin on,se pitää selvittää. Muutenhan ongelma ei jatkossakaan poistu.
      Ja jos kyseessä kt,niin samoin syy kosteuteen selvitettävä. Ei rakenteissa kuulu olla kosteutta.
      Molemmissa tapauksissa rakenteet ja niiden ongelmat kuuluvat taloyhtiölle,ei osakkeenomistajalle henkilökohtaisesti.

    • hajusta kärsinyt

      Omassa kämpässä on muovimatto kylppärissä, vessassa, tuulikaapissa ja makkarissa. Kylppärin ja veskin matot ovat samaa mallia. Samoin tuulikaapin ja makkarin. Ongelma oli, että se jälkimmäinen mattotyyppi haisee ja se kun sitä oli vieläpä makkarissa koko lattian verran, aloin kärsiä siitä lopulta noin vuoden asunnossa asuttuani ja hengittäminenkin oli lopulta hankalaa. Asiaan auttoi vähän, jos makkarin ovi oli täysin auki. Tosin taisin muuttaa nukkumaan olkkariin aina kun ahisti eniten eli lähinnä silloin kun oli flunssaa eli muutenkin hankala hengittää. Samalla se makkarin muovimaton haju aiheutti yliherkkyyttä joidenkin muovi- ja kumiliimojen ja kemikaalien ja muovien hajulle. Ei kiva, kun urheillessa hallissa, jossa oli muovimatto, saattoi hengästyttää pahasti.

      Korjasin ongelman sillä, että laitoin parketin muovimaton päälle ja väliin tuli askeläänieristysmattokin (piki sellainen). Jo hävisi muovinhaju makkarista. Samoin useiden kuukausien kuluessa hävisi myös yliherkkyyteni kemikaalien hajuille, eikä se ole enää tullut takaisin! Tapauksesta on jo noin seitsemän vuotta.

      Tässä ei ollut kyse onneksi kosteudesta. Vanha muovimatto vaan haisi. Olisihan se matto tietysti pitänyt ensin ottaa pois (iso vaiva), mutta tässä tapauksessa onneksi parketin laitto alusmattoineen riitti. Ja asunnosta tuli samalla hienompikin.

      Hm... mikähän muuten sen ikävän hajun siihen muovimattoon (vaaleankeltainen) oli saanut? Ikää asunnolla (ja matolla) silloin kun ostin sen, oli noin 12 vuotta.

      • hajusta kärsinyt

        Asuntotyyppi tässä siis yksikerroksinen paritalo, jos sillä merkitystä. Talon alapohjat ja ryömintätilat on tarkastettu ja korjattu, eli ovat kunnossa, joten kosteuden ei pitäisi olla hajun syynä.


      • että muovimatotkin
        hajusta kärsinyt kirjoitti:

        Asuntotyyppi tässä siis yksikerroksinen paritalo, jos sillä merkitystä. Talon alapohjat ja ryömintätilat on tarkastettu ja korjattu, eli ovat kunnossa, joten kosteuden ei pitäisi olla hajun syynä.

        hikoilee, eli siitä se kosteus.


    • miten siellä

      oli vesikin mukana? Oletkohan ollut vävän liikaa viineissä tuota kirjoittaessasi, kun kosteus on palstalaisille in.

      "muovimattojen liima yhdistettynä kosteuteen aihutta ilmaan hiukkasia"

      • mutta päästöjä kyllä

        Sen verran tuossa oli lipsahdusta, että hiukkasia ei tosiaan synny muovimaton liiman ja/tai maton itsensä hajotessa betonista puskevan alkalisen kosteuden vaikutuksesta, mutta kaikenlaisia "kivoja" kemiallisia yhdisteitä sitäkin enemmän.

        Jatkuvaa kosteusrasitusta ei juuri mikään materiaali kestä, joten nykyisilläkin lattian pinnoitteilla alustan kosteus (betoni, joka ei ole ehtinyt kuivua tai joka pysyy märkänä vaikkapa salaojituksen puutteiden vuoksi) aiheuttaa lähes takuuvarmasti ongelmia. Vanhempien materiaalien kanssa on myös mahdollista, että päästöjä riittää, vaikka olosuhteet olisivat kunnossakin. Eihän >10 v. sitten ollut mitään M1-päästöluokituksia yms.


    • että näinkin...

      ainakin muutamat ovat voineet sopia asunnon myyjän kanssa että heti oston jälkeen ilmi tullut kallis vika on voitu hoitaa niin, että myyjä alentaa kyseisen vahinkosumman talon hinnasta. kyseleppä onnistuisiko diili reiluin pelisäännöin.

      • Ievuska

        Virheen tulee ylittää merkityskynnys, mutta toki kannattaa reklamoida myyjälle.
        Usea välittäjä pitää nykyään tärkeänä esim. stailausta, että kauppa syntyisi paremmin, onhan se heidänkin etunsa. Esim. jonkun exclusive välityspalkkioon kuuluu tällainen "stailaus". Minusta parasta olisi, että exclusiveen kuuluisi sellainen kuntotarkastus, jossa myös riskit kartoitetaan ja rakenteita avataan.

        Mutta, myyjä on osakehuoneistossa kaksi vuotta vastuussa myös piilovirheistä, hinnanalennus on siis mahdollinen, jos virhe on kauppahintaan nähden tarpeeksi suuri. Merkittävä.


    • kaupan purkamista

      VÄLITTÖMÄSTI terveydellisiin seikkoihin vedoten, joita ei olla voitu todeta kaupankäynnin yhteydessä!!!!!!!!!!!!!!
      Viimeiseen kysymykseesi: EI OLE TOTTA!!!! Myyjä on vastuussa!

      • ostaessa pitää

        varautua remonttiin. Lattiamatto on varmaan jo melkoisen huonokuntoinenkin, joten poistata se ja hiotuta tasoite pois. Uudet kunnon materiaalit tilalle ja olosi paranee. Et voi vaatia remonttirahoja kokonaan myyjältä, mutta voit toki kysyä pientä korvausta.


      • yrittää
        ostaessa pitää kirjoitti:

        varautua remonttiin. Lattiamatto on varmaan jo melkoisen huonokuntoinenkin, joten poistata se ja hiotuta tasoite pois. Uudet kunnon materiaalit tilalle ja olosi paranee. Et voi vaatia remonttirahoja kokonaan myyjältä, mutta voit toki kysyä pientä korvausta.

        maksattaa myyjällä vielä lattiaremontin, kun älysi muutaman päivän jälkeen asunnosta maksaneensa liikaa.


      • kaikenlaisia
        yrittää kirjoitti:

        maksattaa myyjällä vielä lattiaremontin, kun älysi muutaman päivän jälkeen asunnosta maksaneensa liikaa.

        Aika pitkä ja monivaiheinen keino hakea lattiaremonttiin rahaa,saaha vielä tähän salaliittoon mukaan sisäilmanmittaus yrittäjä ja kuntotarkastaja,vuokrata sitä varten asunto muualta,..Taitaa nimimerkki "yrittää" olla katsonut liikaa poliisi-teeveetä tai olla muuten vain hullu..


      • Lousku

        Et voi viedä hedelmiäkään kauppaan takaisin, jos huomaat olevasi niille allerginen. 70-luvun muovimattojen mahdolliset allergeenit eivät ole vika vaan niille tyypillinen huono ominaisuus. Niille altistuminen olisi paremminkin vika, sillä suurin osa väestöstä ei reagoi niihin mitenkään. Ei silti, ikävä tapaus.


      • muistaakseni
        Lousku kirjoitti:

        Et voi viedä hedelmiäkään kauppaan takaisin, jos huomaat olevasi niille allerginen. 70-luvun muovimattojen mahdolliset allergeenit eivät ole vika vaan niille tyypillinen huono ominaisuus. Niille altistuminen olisi paremminkin vika, sillä suurin osa väestöstä ei reagoi niihin mitenkään. Ei silti, ikävä tapaus.

        väärin ainein liimatusta matosta, joka päästää ilmaan allergisoivia hiukkasia? Silloin on kaupan purku mahdollista. Ja oikeutettua.
        Nyt ei puhuta mistään hedelmistä, vaan ihan erihintaluokassa olevasta paljon tärkeämmästä terveydelle vaarallisesta asiasta.


      • noin.
        yrittää kirjoitti:

        maksattaa myyjällä vielä lattiaremontin, kun älysi muutaman päivän jälkeen asunnosta maksaneensa liikaa.

        miksi ihmiset ajattelevat toisistaan aina sitä pahinta?


    • Lawyer

      Hinnanalennuskannetta vireille vain.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2515
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2193
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1877
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1641
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1596
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1595
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1548
    8. Persuilla ja Saksi-Riikalla meni sitten pornon levittämiseksi koko touhu.

      Onko kenellekään yllätys?
      Perussuomalaiset
      75
      1459
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      105
      1368
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe