Hei!
Mieheni mummon hautajaiset lähestyvät ja meitä pyydettiin sinne laulamaan joku laulu. Nyt on vaan se laulu hukassa, koska mummu ei kuulunut kirkkoon eikä halunnut hautajaisiin mitään hengellistä. Ite ollaan molemmat seurakunnan työntekijöitä, joten kaikki mielessä pyörivät laulut on jollain lailla hengellisiä. Kokemuksia, ideoita?
Laulu muistotilaisuuteen?
8
3669
Vastaukset
Joku laulu, josta hän itse piti. Isotätini hautajaisissa soittivat Georg Malmstenin biisejä tauotta, koska ne olivat hänen lempilaulujaan (ateisti oli, kuten minäkin), ja ne tuntuivat sopivan tilaisuuteen oikein hyvin. Samalla tunnelma hieman keveni, ja muuttui suremisesta juhlaksi: muisteltiin ja juhlittiin poistunutta, ja olimme onnellisia, että olimme saaneet tuntea hänet.
Kyllähän ne jotenkin sais liittyä vainajan mieltymyksiin ne laulut.
Mutta jos hengelliset laulut on "bannassa" hautajaisissa, niin Junnu Vainion Albatrossikin kait kävis. Ja U. Monosen Satumaa-tango (joka on vissiin jostain virren sanoituksista innoitettu?)
(Joo, enkä minä tiedä mitään musiikista, enkä paljoa hautajaisistakaan, kunhan höpöttelin)- The Rat
tuttumies kirjoitti:
Kyllähän ne jotenkin sais liittyä vainajan mieltymyksiin ne laulut.
Mutta jos hengelliset laulut on "bannassa" hautajaisissa, niin Junnu Vainion Albatrossikin kait kävis. Ja U. Monosen Satumaa-tango (joka on vissiin jostain virren sanoituksista innoitettu?)
(Joo, enkä minä tiedä mitään musiikista, enkä paljoa hautajaisistakaan, kunhan höpöttelin)Ehkä ei albatrossia, siinä kun kantavana teemana on ihminen joka on pettynyt omaan elämäänsä ja siihen ettei koskaan tullut tehneeksi niitä tärkeitä valintoja...
- tää juttu
eikö tää juttu selviäis paremmin virret keskusteluissa
- sä kasvoit
Sä kasvoit neito kaunoinen.... ja myös kerrankin viimeinen säkeistö: maailma sitten vieroitti pois meidät toisistaan....
- ehdotus
Minusta ainakin kaunis ja lohdullinen laulu. Eikä taida olla uskonnollinenkaan.
- Hautapuhuja
Aurejärvi Anneli: PERHEEN OMAT JUHLAT. Siviiliseremoniat häistä hautajaisiin. Löytyy luetteloa suosituimmista lauluista.
www.siviilihautajaiset.fi
Muuttuvat laulut, Georg Ots
Muuttuvat laulut, vuosien mennen
paljon pois aika, kun vie.
Muuttuko ihminen ja mihin suuntaan
voi viedä huomispäivän tie?
On kenties vaikeaa
Kun myrsky pauhaa
jos etsit päivää kirkkaampaa.
Huomisen laulut itselle luokaa
toistanne ymmärtäkää!
On täällä jokainen, vain tämän kerran
sä siksi, etsi ystävää.
Siis katso huomiseen
se uusi onhan, se tuokoon kaiken lauluineen
Onko niin, on paras eessäpäin?
Toivon näin mä mielessäin.
Vain onko niin, tie ei vie huomiseen?
Kaikki jää vain ennalleen.
Muuttuvat laulut, vuosien mennen
aika pois paljonkin vie.
Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan
voi viedä huomispäivän tie?
Jos luottaa uskaltaa
niin myöskin voittaa
ja löytää uuden ihmisen.
Uskonnottomien hautajaisten klassikkolaulu:
Kari Rydman - Niin kaunis on maa
Aurinko nousee. On kastetta maassa.
Aika on herätä, nousta ja lähteä,
Kohdata ystävä kallehin.
kertosäe:
Niin kaunis on maa,
Niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
Ja varjoisat veet,
Niin varjoisat veet.
Päivä on kirkas. Vain metsässä tuulee.
Aika on leikin ja naurun ja riemun.
Mukana ystävä kallehin.
kertosäe
Aurinko laskee, jo pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.
kertosäe - Armosta vaan
"Kiitos sulle Jumalani armostasi kaikesta jota kaiken elinaikani olen saanut tuntea"....sopii Jumalan kieltäjällekin koska usko on lahja! se joko otetaan vastaan tai ei oteta...jokainen tekee valintansa.Jo elämä on lahja Jumalalta.Myös murheet ja surut kuuluvat elämään,niiden kautta Jumala rakkakudessaaan vetää meitä hellästi kuitenkin puoleensa,olemme kaikki hälle rakkaita.Hän haluaa kaikien pelastuvan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2893193Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit232854TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.221935- 1301881
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351704Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1171638Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71390Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21183Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91143- 621093