Valikko
Etsi

irtisanoutuminen koeajalla?

Olen sopinut määräaikaisen sopimuksen työnantajani kanssa. Nyt minulle on kuitenkin tarjottu toista työtä jonka haluaisin ottaa vastaan.

Työsopimuksessani nykyisen firman kanssa ei vain ole mainittu mitään irtisanoutumisajasta. Kuitenkin sopimuksessa lukee että koeaikani on puolet työsuhteen kestosta. Olen ollut töissä vasta vähän aikaa eli olen selvästi vielä koeajalla.

Ystäväni sanoi että koeajalla itsensä voi irtisanoa ilman mitään varoitusta. Onko kellään tietoa pitäkö tämä paikkaansa? Tai mistä asiaa voisi tiedustella? En ole minkään liiton jäsen.

Tämä keskustelu on suljettu
Ilmianna
Jaa

47 Vastausta

Lain mukaan koeajan kuluessa työsopimus voidaan molemmin puolin purkaa. Eli ei varsinaisesti ole kysymys irtisanomisesta vaan purkamisesta, jolloin työ päättyy välittömästi. Jos sanot aamulla että kiitos hei, niin ei tarvitse seuraavana päivänä tulla enää. Eikä sen kummemmin tarvitse selitellä. Kohteliasta on tietenkin mainita myös syy ja syyksi kelpaa se, että olet löytänyt paremman paikan.

Etsi alasi työehtosopimus ja katso sieltä. Millä alalla olet?

Ilmianna
Jaa
17 VASTAUSTA:

Vaikka kyseessä olisi koeaika, ei sitä voida purkaa ilman pätevää syytä. Esim. työnantajasi ei voi antaa sinulle potkuja vain sen takia, että löysikin hieman paremman työntekijän tilalle. Myöskään sinä et lain mukaan voi sanoa sopimusta irti sen takia, että löysit paremman työpaikan.

Perusteet irtisanomiselle täytyy aina löytyä. Neuvottele työnantajasi kanssa, niin ehkä pääsette molempia tyydyttävään ratkaisuun. Jos kuitenkin päätät sanoa tuosta vain itsesi irti, niin keksi joku tekosyy, joka riittää laillisesti perusteeksi.

Ilmianna
Jaa

plpllppllp kirjoitti:

Show more

Mikä on pätevä syy? Eikö työntekijälle nimenomaan ole pätevä syy paremman paikan saaminen? Itse toimin näin koeajalla, eikä ollut ongelmaa.

Laki mukaan: "Koeajan kuluessa työsopimus voidaan molemmin puolin purkaa. Työsopimusta ei saa kuitenkaan purkaa 2 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitetuilla tai muutoinkaan koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisilla perusteilla." En tiedä mikä on koeaikaan nähden epäasiallinen peruste, mutta 2 luvun 2 §:n 1 momentti koskee syrjintää ja tasapuolista kohtelua työpaikalla, joten siitä ei ainakaan tässä tapauksessa ole kyse. Eikö koeaika ole osittain siksi olemassa, että kumminkin puolin voi testata sopiiko tämä työ ja tekijä yhteen. Jos ei sovi ja löytää toisen työn joka sopii paremmin, niin eikö se sitten ole asiallinen perustelu?

Luulisi, että työnantajakin ymmärtää, että on pätevä syy irtisanoutua, jos löytää jollain tavalla paremman paikan, eikä tämä työnantaja pysty samaa tarjoamaan. Eikö siksi pääasiassa vaihdeta työpaikkaa? Valehtelua en tässä tilanteessa kannata.

riittää työsuhteen purku koeajalla...Muita syitä ei tarvii kertoa...Näin se vaan on...Eri asia ois jos koeaika on loppu...Minun työsuhteeni on joskus purettu koeajal ja työnantajan ei tarvinnu laittaa työtodistukseen mitään muuta syyksi ku juuri toi työsuhteen purku koeajal..Liitto oli täysin samaa mieltä..Ei voinu tehdä asialle mitään...Eli ketjun aloittajalle, et siitä vaan purkamaan työsopimusta mutta en liioin suosittele kertomaan uudesta työpaikastasi...

Ilmianna
Jaa

elle-a. kirjoitti:

Koeaika ei itsessään ole riittävä syy purkaa työsuhdetta!

Tällä tavallahan yritykset voisivat kiertää määräaikaisista sopimuksista aiheutuvia haittoja palkkaamalla aina uuden työntekijän vakisuhteeseen ja sanomalla tämän irti ennen koeajan päättymistä ilman mitään perusteita.

Kuuntelin asiasta työoikeuden professorin luentoa viime syksynä, joten ovatko asiat todella muuttuneet näin nopeasti?

Millä perusteilla sen sitten saa purkaa ja miksi koeaika on olemassa?

Ja ikävä kyllä, jotkut yritykset tekevät juuri noin kuin sanoit, kiertävät määräaikaisia ja eivätkä anna jatkaa koeajan jälkeen. Syytä ei tarvitse paljon selitellä.

Käytäntö tuntuu olevan eri asia kuin professorin sanat.. voisikohan se professori luennoida myös toiselle osapuolelle?

Koeaika on olemassa sen takia, että kumpikin osapuoli tietää sopivuutensa pidempää työsuhdetta silmällä pitäen. Sen voi purkaa kumpikin osapuoli omalta taholtaan, jos syystä tai toisesta toinen osapuoli ei ole soveltuva/tyytyväinen työhön.

Veteen piirretty viiva; vaikea todistaa, työntekijä tuskin saa saktioita sanoutuessaan irti, mutta jos joku meikäläiselle antaisi fudut koeajalla, eikä vaivautuisi selittämään miksi, nostaisin kyllä aikamoisen metelin.

Käytäntö tässä asiassa on todellakin vääristynyt. Kuitenkin uskoisin asianomaisen selviävän ilman mitään seuraamuksia, jos vain sopii asian nykyisen työnantajansa kanssa. Todennäköisesti jää vain "ikuisesti poltetut sillat"

Tässä tapauksessahan voisi sitten hyvin perustella, ettei työntekijäosapuoli ole tyytyväinen työhönsä, koska on hakenut toista paikkaa? Eli senkun purkaa sopimuksen. Irtisanomisestajan ei voi olla kyse, koska koeajalla voi vain purkaa.

Ilmianna
Jaa

syyksi.... kirjoitti:

riittää työsuhteen purku koeajalla...Muita syitä ei tarvii kertoa...Näin se vaan on...Eri asia ois jos koeaika on loppu...Minun työsuhteeni on joskus purettu koeajal ja työnantajan ei tarvinnu laittaa työtodistukseen mitään muuta syyksi ku juuri toi työsuhteen purku koeajal..Liitto oli täysin samaa mieltä..Ei voinu tehdä asialle mitään...Eli ketjun aloittajalle, et siitä vaan purkamaan työsopimusta mutta en liioin suosittele kertomaan uudesta työpaikastasi...

Show more

Koska laki määrää ettei peruste saa olla epäasiallinen, on työntekijällä oikeus tietää työsuhteeen purkamisen peruste koeaikanakin. Viimekädessä syy purkuun voidaan selvittää oikeudenkäynnissä, mutta on huomattavasti yksinkertaisempaa ilmoittaa syy työsuhteen purkamisen yhteydessä.

Epäasiallisia syitä ovat käytännössä syrjivät syyt (raskaus, 'ilmitullut' seksuaalinen suuntautuminen jne) tai vaikkapa sairauspoissaolot. Muuten peruste voi olla sellainen ettei se riittäisi normaalisti työsuhteen purkamiseksi.

Ilmianna
Jaa

akljfdsafdsafdsjkfdaslö kirjoitti:

Siis tuo epäasiallisuus koskee vain työantajaa. Ei voi kuvitella mitään syytä jolla työantekijän itse päättämää työsopimuksen purkua epäasiallisena. Eli kysyjä voi huoletta purkaa työsopimuksensa.

Epäasiallinen syy voi löytyä myös työntekijän puolelta. Sellainen on mm. työpaikan ottaminen tarkoisuksellisesti pariksi kuukaudeksi ennen pitkää ulkomaanmatkaa, niin että viimeisenä päivänä purkaa työsopimuksen koeaikaan vedoten. Määräaikaisena palkka ei välttämättä olisi ollut lainkaan yhtä hyvä, koska työnantaja kouluttaa työntekijän vakisuhteeseen.

Myös toisen työpaikan etsiminen samaan aikaan voi olla epäasiallinen syy, mikäli nykyisessä työpaikassa ei ole varsinaista sellaista "virhettä", joka oikeuttaisi työsuhteen purkuun.

Työsuhteen purkaminen on aina raskas teko, oli se sitten koeajalla tai ei. Syy pitää aina löytyä ja se ei saa kummallakaan puolella olla epäasiallinen.

Se että jollakulla on joskus purettu soppari koeajalla laittomasti, ei oikeuta laittomuuksiin muualla.

Ilmianna
Jaa

plpllppllp kirjoitti:

Vaikka kyseessä olisi koeaika, ei sitä voida purkaa ilman pätevää syytä. Esim. työnantajasi ei voi antaa sinulle potkuja vain sen takia, että löysikin hieman paremman työntekijän tilalle. Myöskään sinä et lain mukaan voi sanoa sopimusta irti sen takia, että löysit paremman työpaikan.

Perusteet irtisanomiselle täytyy aina löytyä. Neuvottele työnantajasi kanssa, niin ehkä pääsette molempia tyydyttävään ratkaisuun. Jos kuitenkin päätät sanoa tuosta vain itsesi irti, niin keksi joku tekosyy, joka riittää laillisesti perusteeksi.

Show more

kun et näköjään asiasta mitään näytä tietävän Työntekijällä on oikeus irtisanoa itsensä koeajalla tai koeajankin jälkeen ilman sen kummempia perusteluita. Toisekseen työnantajalle ei kuulu millään muotoa se asia miksi työntekijä haluaa irtisanoutua, jos sitä ei työntekijä halua itse kertoa. Työnantaja taas ei saa irtisanoa työntekijää koeajallakaan ilman päteviä perusteita. Joten lukaiseppas sitä lakikirjaasi hieman tarkemmin.

Ilmianna
Jaa

.... kirjoitti:

Epäasiallinen syy voi löytyä myös työntekijän puolelta. Sellainen on mm. työpaikan ottaminen tarkoisuksellisesti pariksi kuukaudeksi ennen pitkää ulkomaanmatkaa, niin että viimeisenä päivänä purkaa työsopimuksen koeaikaan vedoten. Määräaikaisena palkka ei välttämättä olisi ollut lainkaan yhtä hyvä, koska työnantaja kouluttaa työntekijän vakisuhteeseen.

Myös toisen työpaikan etsiminen samaan aikaan voi olla epäasiallinen syy, mikäli nykyisessä työpaikassa ei ole varsinaista sellaista "virhettä", joka oikeuttaisi työsuhteen purkuun.

Työsuhteen purkaminen on aina raskas teko, oli se sitten koeajalla tai ei. Syy pitää aina löytyä ja se ei saa kummallakaan puolella olla epäasiallinen.

Se että jollakulla on joskus purettu soppari koeajalla laittomasti, ei oikeuta laittomuuksiin muualla.

Show more

nyt pikkuisen puurot vellit sekaisin, kun jotkut ei ymmärrä sitä, ettei TYÖNTEKIJÄLLÄ tarvitse olla mitään erityistä syytä, jos hän haluaa irtisanoutua työstään. Nuo irtisanomisperusteet kun on tehty työntekijän suojaksi mielivaltaisia ja perusteettomia irtisanomisia työnantajan puolelta eikä toisinpäin. Vai oletko joskus kuullut sellaisesta, että työntekijä on haastettu oikeuteen irtisanouduttuaan työstään? Aika uskomaton järjenjuoksu tuntuu joillakin olevan. Aina niitä työntekijöitä on tarjolla jos joku syystä tai toisesta haluaa työpaikastaan lähteä.

Ilmianna
Jaa

joillakin kirjoitti:

Quote:

nyt pikkuisen puurot vellit sekaisin, kun jotkut ei ymmärrä sitä, ettei TYÖNTEKIJÄLLÄ tarvitse olla mitään erityistä syytä, jos hän haluaa irtisanoutua työstään.

End quote.

Totta, ettei irtisanoutuessa tarvitse kertoa syytä, mutta kun kyseessä on *työsuhteen purku koeaikana* tilanne onkin toinen.

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1993/19930042

"Thomas on saanut Turun NMKY:ltä paremman vastikkeen kuin Hongalta. Muuta syytä Hongan kanssa tehdyn sopimuksen purkamiseen ei ole esitetty. Korkein oikeus katsoo, että pelaajasopimuksen purkaminen koeaikana pelkästään sovittua paremman vastikkeen saamiseksi toisessa koripallojoukkueessa on vastoin työsopimuslain 3 §:ää tapahtunut epäasiallisella perusteella. Lain 51 §:n 3 momentin nojalla Thomasin tulee korvata vahinko, jonka hän näin on aiheuttanut Hongalle laiminlyömällä tahallaan työsopimuksesta hänelle johtuneiden velvollisuuksien täyttämisen."

Ilmianna
Jaa

Nimimerkki kirjoitti:

KKO:n päätöksen julkistamisessa ei ole pahemmin punnittu yksityisyyden suojaa. Olisikohan se ulkomaalaisilla erilainen? Tai ehkä se on jätetty käyttäjien vastuulle.

Ilmianna
Jaa

Nimimerkki kirjoitti:

Quote:

nyt pikkuisen puurot vellit sekaisin, kun jotkut ei ymmärrä sitä, ettei TYÖNTEKIJÄLLÄ tarvitse olla mitään erityistä syytä, jos hän haluaa irtisanoutua työstään.

End quote.

Totta, ettei irtisanoutuessa tarvitse kertoa syytä, mutta kun kyseessä on *työsuhteen purku koeaikana* tilanne onkin toinen.

http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1993/19930042

"Thomas on saanut Turun NMKY:ltä paremman vastikkeen kuin Hongalta. Muuta syytä Hongan kanssa tehdyn sopimuksen purkamiseen ei ole esitetty. Korkein oikeus katsoo, että pelaajasopimuksen purkaminen koeaikana pelkästään sovittua paremman vastikkeen saamiseksi toisessa koripallojoukkueessa on vastoin työsopimuslain 3 §:ää tapahtunut epäasiallisella perusteella. Lain 51 §:n 3 momentin nojalla Thomasin tulee korvata vahinko, jonka hän näin on aiheuttanut Hongalle laiminlyömällä tahallaan työsopimuksesta hänelle johtuneiden velvollisuuksien täyttämisen."

Show more

Tuossahan oli kyse siitä että kaveri oli tehnyt kilpailevan työsopimuksen enen kuin oli purkanut toisen työsuhteen.

En minä ymmärrä mitä ihmeen virkaa on koeajalla jos sen aikana työsuhteen purkuun pitää olla joku syy!?!

No voihan sitä ilmoittaa syyksi että ei ole viihtynyt.

Ilmianna
Jaa

.... kirjoitti:

Epäasiallinen syy voi löytyä myös työntekijän puolelta. Sellainen on mm. työpaikan ottaminen tarkoisuksellisesti pariksi kuukaudeksi ennen pitkää ulkomaanmatkaa, niin että viimeisenä päivänä purkaa työsopimuksen koeaikaan vedoten. Määräaikaisena palkka ei välttämättä olisi ollut lainkaan yhtä hyvä, koska työnantaja kouluttaa työntekijän vakisuhteeseen.

Myös toisen työpaikan etsiminen samaan aikaan voi olla epäasiallinen syy, mikäli nykyisessä työpaikassa ei ole varsinaista sellaista "virhettä", joka oikeuttaisi työsuhteen purkuun.

Työsuhteen purkaminen on aina raskas teko, oli se sitten koeajalla tai ei. Syy pitää aina löytyä ja se ei saa kummallakaan puolella olla epäasiallinen.

Se että jollakulla on joskus purettu soppari koeajalla laittomasti, ei oikeuta laittomuuksiin muualla.

Show more

"Epäasiallinen syy voi löytyä myös työntekijän puolelta"

Joo, voi. Mutta ei mitään väliä kun sitä ei ole kielletty. Vain työnantajan syitä on rajattu laissa.

Ilmianna
Jaa

plpllppllp kirjoitti:

Koeaika ei itsessään ole riittävä syy purkaa työsuhdetta!

Tällä tavallahan yritykset voisivat kiertää määräaikaisista sopimuksista aiheutuvia haittoja palkkaamalla aina uuden työntekijän vakisuhteeseen ja sanomalla tämän irti ennen koeajan päättymistä ilman mitään perusteita.

Kuuntelin asiasta työoikeuden professorin luentoa viime syksynä, joten ovatko asiat todella muuttuneet näin nopeasti?

Show more

No mutta TUOHAN ON YLEINEN KÄYTÄNTÖ MONESSA PAIKASSA, otetaan jengiä sisään pitkällä sopparilla (kusettaen) ja pistetään pihalle 4kk:n jälkeen koeajan viimeisenä päivänä.... tää on niin nähty ja koettu!

Ilmianna
Jaa

teille vastaajille :-)

Ilmianna
Jaa

työsopimuksen, sitä ei voi irtisanoa. Olet sitoutunut siksi ajaksi työhön, joka sopimuksessa on mainittu. Mikäli lähdet kesken sopimuksen olet velvollinen korvaamaan jäljelle jääneen ajan. Yleensä tekemästäsi ajasta ei makseta loma yms. rahoja jos keskeytät sopimuksen.

Tarkista sopimuksesi onko kyseessä määräaikainen, kuten esitit?

Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:

voi olla koeaika ja ketjun aloittajalla se olikin joten hän voi kyllä lähtee koeajan aikana lätkimään eikä odottaa työsuhteen loppuun ja kyllä lomakorvaukset kuuluu maksaa jos niitä on tienannu mutta tuskin ovat huikeat jos koeajan aikana lähtee jo veks!

Ilmianna
Jaa

Mutta kun hänellä on koeaika, joka on puolet työsuhteen pituudesta (max 4kk), niin sinä aikana hänellä on oikeus purkaa työsuhde ja mennä sen jälkeen muualle töihin.

Ilmianna
Jaa

Voit irtisanoa määräaikaisen työsopimuksen koeajalla. Työ päättyy irtisanomispäivän iltana.

Käytä irtisanoutumisen syynä jotain siihen ko. työhön/työpaikkaan liittyvää, esimerkiksi ettet viihdy niissä töissä siellä. Paremman työpaikan löytyminen ei kelpaa syyksi. On hyvä tuoda ilmi, että irtisanoutuminen liittyy koeaikaan, jottei jää epäselvyyksiä.

Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:

Voisiko pätevä syy irtisanoutumiselle koeaikana olla kolmivuorotyön yllättävä rankkuus.

En ole aiemmin työskennellyt kolmivuorotyössä ja itselläni on nyt vuorokausirytmi ihan sekasin ja haluaisin siksi irtisanoutua.

Onko epäasiallinen peruste?

Ilmianna
Jaa

SSL kirjoitti:

Mikäli tulee tarpeeseen, koska itse pohdiskelen juuri samaa asiaa. Koeaikaa ei saa purkaa sellaisella syyllä joka ei ole koeajan tarkoituksen mukainen. Tarkoituksen mukaisia syitä ovat esim jos työntekijä huomaakin ettei ole fyysisiä edellytyksiä työhön tai muuten työ ei vastaa ennakkokuvitelmia.

Tästä on olemassa korkeimman oikeuden ennakkotapaus. Purkamisperusteeksi ei kelpää se, että haluaa vaihtaa parempi palkkaiseen työhön.

Puhtaasti itsekkäät syyt eivät siis kelpaa!

Ilmianna
Jaa

mieisse kirjoitti:

Jokaisella alalla on omat TES:it (ei kylläkään kaikilla, esim. kosmetologit).

Kuulun itse PAM:iin ja nykyisellä työpaikallani noudatetaan heidän tekemää työehtosopimusta.

PAM:n sivuilta:

"Työsuhteen alussa voidaan sopia erityisestä koeajasta. Koeajan tarkoituksena on antaa työntekijälle ja työnantajalle aikaa harkita, vastaako tehty työsopimus etukäteisodotuksia.

Koeajan pituus on enintään neljä kuukautta. Määräaikaisissa työsuhteissa koeaika saa olla enintään puolet työsopimuksen kestosta. Jos alan oma työehtosopimus määrää tietyn pituisen koeajan, työnantajan on työsopimusta tehtäessä ainakin ilmoitettava työehtosopimuksessa määrätyn koeajan käyttämisestä. Ellei ilmoitusta anneta eikä työsopimuksessa sellaista ole sovittu, työsuhteessa ei ole koeaikaa.

Työsopimuksen purkaminen koeaikana:

Sekä työntekijällä että työnantajalla on koeaikana oikeus purkaa työsopimus ilman irtisanomisaikaa.

Työnantaja voi purkaa työsopimuksen koeaikana muulla paitsi työntekijää syrjivällä tai epäasiallisella perusteella. Perusteen on myös liityttävä koeajan tarkoitukseen. Työsuhdetta ei siis saa koeaikanakaan purkaa epäasiallisilla perusteilla. Oikeuskäytännössä on katsottu epäasiallisiksi perusteiksi mm. työntekijän raskaus, valinta luottamusmieheksi, työn epäonnistuminen muista kuin työntekijästä johtuvista syistä.

Työntekijän ei tarvitse esittää perustetta halutessaan purkaa työsopimuksen koeaikana."

Siinä oli melko paketissa kaikki mitä te ootte tääl (myös virheellisesti) spekuloinu.

TARKISTAKAA OMAN ALAN TES.

Ilmianna
Jaa

naninevet kirjoitti:

Niin, työntekijä voi purkaa työsuhteen vaikka sillä perusteella että työnantaja on liian läski, mutta työnantaja ei voi käyttää samaa perustetta ;)

Hieman ihmetyttää tuo edellä linkitetty päätös koripalloilijan työsuhteen purusta.... siinä on ulkomaalaista viety oikeudessa kuin litran mittaa.

Ilmianna
Jaa

"Purkaminen ei saa tapahtua syrjivin eikä koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisin perustein. Epäasiallisena syynä on pidetty mm. aiheettomia sairasepäilyjä tai raskautta. Viimeksi mainitussa tapauksessa työnantajan menettely saattaa olla myös tasa-arvolain vastaista. [HUOM!] Työntekijän puolelta epäasiallisena perusteena on pidetty työsopimuksen purkamista sen takia, että työntekijälle oli muualla tarjottu parempaa palkkaa."

Lähde:

http://www.erto.fi/tyosuhdeopas/tyosopimuksen-purkaminen/234-tyosopimuksen-purkaminen-koeaikana

Ilmianna
Jaa
4 VASTAUSTA:

kyllä sen voit lopettaa koska hyvänsä, lakia kun luette, on työnantajan pakko maksaa suoritetusta työstä, olkoon koeaika tai ei!

Ilmianna
Jaa

luotto xxx kirjoitti:

kyllä sen voit lopettaa koska hyvänsä, lakia kun luette, on työnantajan pakko maksaa suoritetusta työstä, olkoon koeaika tai ei!

Show more

Olen myös irtisanoutumassa koeajalla ja myös mietityttää, voiko työnantajalla olla jotain yllättäviä oikeuksia.

Olen valmistumassa koulusta jouluna ja ajattelin kokeilla yhtä työpaikkaa, jos siitä löytyisikin itselleni koulun jälkeinen työ. No, ei löydy. Olen vasta muutaman päivän ollut töissä ja työ ei tunnu lainkaan mielekkäältä. Riittäisikö siis pelkästään tuo irtisanomiseksi?

Harjoitteluaikaa on vielä viikon verran voimassa, joten sitä ennen olen joka tapauksessa ajatellut irtisanoutua. Onhan tuo ansioluettelossakin typerän näköinen tyäsuhde, mutta minkäs teet.

Miten tällainen vaikuttaa esimerkiksi työkkärissä käyntiin? Jos en olekaan saanut töitä valmistuttuani koulusta ja ehdottovat tätä työpaikkaa, niin miten siihen reagoidaan? Voivatko pakottaa tähän työhön (paikkoja melko varmasti löytyisi) ja jos en suostu, niin joudunko karenssiin tai vastaavaan?

Ilmianna
Jaa

plfgjdjnmll kirjoitti:

Karenssi tulee ihan varmasti, jos nyt lähdet. Lisäksi työkkäri voi osoittaa simulle vielä vähemmän miellyttävän työpaikan. Sen takia kannattaisi katsella vielä vähän aikaa, jospa se vielä iloksi muuttuisi. Lähde vasta sitten, kun olet löytänyt uuden työpaikan. Jos sinulla on silloin välit kunnossa työnantajan kanssa, sovit lopettamisesta ja siitä ei seuraa mitään sen kummempaa.

Ilmianna
Jaa

älä vielä kirjoitti:

Siis hänhän ei ole valmistunut vielä, eikä siis ole ollut työtön työnahakija. Jos opiskelija irtisanoutuu koeajalla, niin ei sillä ole mitään vaikutusta valmistumisen jälkeiseen työttömyyteen. Eihän koko työstä tarvi edes mainita työvoimatoimistossa.

Ilmianna
Jaa

1. Koeaika (vuokralla, määraaikainen tai vakkari), voit irtisanoutua tiistaina ja ei tarvi mennä töihin keskiviikkona, sinun ei tarvitse perustella työnantajalle mitään, ilmoitus riittää.

2. JOS ei ole koeaikaa tai se on jo ohitse, niin sitten irtisanomisaikaa kandee noudattaa.

Karenssi pamahtaa joissakin (yleensä) tapauksissa. Ensimmäisiin tökäreihin menee noin 4kk:ta, joten sen aikaa pitäisi selvitä. Sossusta ei välttis saa rahaa, kun ne laskee aikaisempien kuukausien tulot.

Ilmianna
Jaa

Minulle kävi niin,että työnantaja halusi irti sanoa minut työstäni.No menin sitten luottamusasiamiehen juttusille ja pidettiin työnantajan kanssa kuulemistilaisuus.Lopulta tulin itse siihen lopputulokseen,että irtisanoudun itse. Se oli typerä veto. Kolmeen kuukauteen en saanut mitään tukia ja voin sanoa,että sen masentavampaa kesää en ole ikinä viettänyt,kun ei voinut laskuja maksaa.Olisi vaan kannattanut antaa työnantajan irtisanoa.

Ilmianna
Jaa

Työntekijälläkin pitää olla perustelu työsopimuksen purkamiseen. Eikä riitä, että saa parempaa palkkaa toisesta firmasta. Tiedä sitten onko riittävä syy, että on löytänyt paremmin itselleen sopivan työn tai koulutusta vastaavan.

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Asiasta on ennakkotapaus oikeudesta: parempi palkka on koeajan tarkoitukseeen nähden epäasiallinen peruste. Palkanhan tietää jo sopimusta tehdessä. Purkamisen muotovaatimukset ei vaadi syyn ilmoittamista, mutta jos työnantaja asian riitauttaisi, niin oikeudessa syyn joutuu lopulta kertomaan.

Ilmianna
Jaa

Olen ollut vajaan vuoden määräaikais töissä kunnalla, niin kysyisin neuvoa voiko määräaikaisen työsopimuksen irtisanoa ja mikä on irtisanomiselle määrätty aika, koska tämä uusi sopimus on tehty nyt 2012 toukokuusta heinäkuun loppuun ja vakituinen työpaikka olisi tiedossa muualla. Onko niin ettei voi irtsanoa allekirjoittamaansa määräaikassopimista? Mitä täytyy tietää ettei menetä yöuniaan ym. rahanarvoisia tietoja!.

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Mene puhumaan esimiehesi kanssa. Jos on irtisanomisaika, esimies tietää. Se pitäisi lukea myös työopimuksessasi. Yleensä määräaikaisissa ei ole. Mutta jos on, se on 14 päivää. Jos ei ole irtisanomisaikaa, sovit esimiehen kanssa, että lopetat työt tiettynä päivänä ja hän sitten kertoo, minkälaisen paperin hän ehkä sinulta haluaa. Missään tapauksessa sinua ei pidetä väkisin töissä.

Ilmianna
Jaa

Onneksi on olemassa koeaika. Itse hain maalaiskylän tyttönä töitä pääkaupunkiseudulta ja nopeasti vakituisen työpaikan sainkin tosta vaan. Olin todella onnellinen ja tunsin elämän hymyilevän.

Ensimmäinen viikko paljasti karmean totuuden, olen aivan liian epäpätevä jatkamaan tuota työtä. Ilmoitin jo työhaastattelussa etten osaa englantia kuin auttavasti ja sen esimies kirjasi papareihinsa. Ja mitä työ sitten oli? No, eräässä firmassa asiantuntijan roolissa tapahtuvaa asiakkaiden neuvontaa suomeksi ja englanniksi. En nukkunut koko viikkona kuin 5 tuntia, en saanut syötyä viikon aikana kuin perunan, kaksi mandariinia ja kahvia.

Tunsin ja tiesin olevani turvallisuusriski ko. firmalle; en voinut jatkaa siellä koska vastuullani oli kuitenkin ihmishenkiä ( ja nämä olisi pitänyt hoitaa englanninkielellä ) Ei tuotakaan tunnetta ymmärrä ennenkuin sen kokee, mitä onkaan hypätä saappaisiin jotka ovat aivan liian suuret.

Nyt sitten ilman töitä ja isot lainat painaa päälle, mutta terve itsesuojeluvaisto toimi kohdallani. Töitä löytyy aina, olen valmis vaikka siivoamaan 5 euron tuntipalkalla kuin tekemään työtä johon ei ammattitaito riitä.

Ilmianna
Jaa

Tuo koeaika tosiaan voi pelastaa duunarin paskasta paikasta, oikeasti kenenkään ei pitäisi ikinä alistua olemaan mädässä työyhteisössä, koska se myrkyttää hyvin nopeasti sekä sinut, että koko sun elämän. Koeajalla voi ottaa hatkat, AINA.

Toisaalta koeaika 4kk on kätevä tapa työnantajille pyörittää pätkätyöläisiä harjottelijan liksoilla. Otetaan jengiä töihin, koeaika 4kk "Hei täähän on normaali käytäntö joka paikassa nykyään!" ja sitten koeajan loppusuoralla lappu kouraan: "Työsuhde purettu koeajalla, Työntekijä ei sovellu kyseiseen tehtävään."

Ilmianna
Jaa

Eli koeajalla voi siis purkaa työsuhteen ilman irtisanomisaikaa, mutta toisin kuin usein luullaan, ei mielivaltaisesta syystä. Tarkalleen ottaen purkaminen ei saa tapahtua "koeajan tarkoitukseen nähden epäasiallisin perustein", ja epäasiallisina perusteluina on aiemmissa päätöksissä pidetty mm. parempipalkkaiseen työhön loikkaamista tai aiheettomia sairausepäilyjä jne..

No, mulla on nyt sellainen tilanne että olen ajautunut paikkaan jossa minua dissataan koko ajan. Mikään tekemäni ei tunnu olevan oikein ja kaikesta napistaan todella epäasiallisesti, ahdistun ja menetän yöuneni esimiehen takia.

Koeaikani on menossa, joten voinko purkaa työsuhteen? Onko henkilökemioiden kohtaamattomuus epäasiallinen syy? Voisin kuvitella, että on :/ Tuntuu vaan hirveän pahalta olla tuollaisessa paikassa, ja en tiedä tulenko jaksamaan sekoamatta seuraavat viisi kuukautta..

Ilmianna
Jaa
2 VASTAUSTA:

Koeaikairtisanoutumiseen EI tarvi ilmoittaa syytä. Jos jotain on kuitenkin pakko sanoa, voithan vedota aina siihen, ettet ole sopiva henkilö kyseiseen paikkaan! Jos olisit sopiva, niin sillon sua ei dissattais ja et tuntis siitä kuvaamaasi stressiä... :D

Ilmianna
Jaa

Ihan pätevä syy kirjoitti:

Aloitin uudessa työssä kaksi päivää sitten. Tänään tuli soitto yhdestä paikasta, josta en ollut vielä saanut vastausta: otin tämän nykyisen työn ilolla vastaan, en arvannut että muualta tulisi enää vastausta. Noh, tämä tarjottu työ on nykyistä parempi: työmatka on yli puolet lyhyempi, liikun bussilla eli ei tarvitse maksaa kuin sisäinen lippu (helsinki), palkkakin on parempi ja työ mielekkäämpää. Tykkään tästä uudesta työstä, työtoverit ovat mukavia ja ehdin jo palkkaajalleni kehua että viihdyn jo nyt hyvin. Apua, miten voin yhtäkkiä sanoa, että kiitos mutta ei kiitos?!? Riittääkö koeajalla irtisanoutumisen syyksi se, että uusi työ (johon hain tätä nykyistä aiemmin) on niin paljon paremmassa paikassa, että työmatka lyhenee merkittävästi? Valtiolle ainakin kelpaisi...

Ilmianna
Jaa

Kannattaisi puhua esimiehen kanssa ja sopia työsuhteen lopettamisesta. Toivottavasti hän on ymmärtäväinen. Jos ei ole, niin sitten vaan ilmoitat, että lopetat työvuoron lopussa.

Ketään ei voi pitää väkisin töissä. Saa lähteä, vaikka syy ei olisikaan pätevä. Kaupan työehtosopimuksessa taitaa olla

http://www.erto.fi/tyosuhdeopas/tyosopimuksen-purkaminen/tyoesopimuksen-purkaminen-koeaikana

Jos olet ammattiliiton jäsen, soita sinne. Saat parempia neuvoja.

Ilmianna
Jaa

Hei !

Olen tässä miettinnyt asiaa koeajanpurku ?

Senhän pitäisi olla molemminpuolinen oikeus?

Mikä se sellainen oikeus on jos työntekijälle rapsahtaa 3kk.n karenssi ?

Kun hän tekee koeajanpurun ?

Senhän pitäisi antaa oikeus molemminpuolin purkaa työsuhde vain työnatajalla on tarkkaa minkä takia sen purkaa, mutta työntekijällä olisi vapaammat mahdollisuudet siihen purkuoikeuteen !!!!

Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:

Onhan jokaisella oikeus purkaa työsopparinsa koeaikana, ei sitä kukaan kiellä. Sellanen seikka siitä 3kk karenssista, että se siis EI tule koeaikapurun takia, vaan siksi, että työntekijä on ITSE omalla toiminnallaan aiheuttanut työttömyytensä. Karenssia tulee myös jos ottaa ITSE lopputilin, tai vaihtaa vaikkapa osa-aikaisen pysyvän työpaikkansa määräaikaiseen työhön ja kun se määräaikainen loppuu, niin oletkin itse aiheuttanut oman työttömyytesi irtisanoutumalla ensin sieltä toistaiseksi voimassaolevasta työsuhteesta!

Ilmianna
Jaa

Olen itsekin irtisanoutumassa koeajan aikana, koska minulle tarjottiin koulutusta vastaavaa unelmatyötä tämän työn vastaanottamisen jälkeen. Tunnen oloni myös ahdistuneeksi nykyisessä työssäni.

Olin asiasta varmuuden vuoksi yhteydessä ammattiliiton asianajajaan, ja hän sanoi hyvin selkeästi, että työntekijällä _ei ole velvollisuutta ilmoittaa syytä koeaikapurkuun_. Hän myös totesi, että mikäli ilmoittaisin syyn, sekä koulutusta paremmin vastaavan työpaikan saaminen että ahdistuneisuus nykyisessä työssä ovat molemmat asiallisia syitä purkaa sopimus koeajalla. Näistä ei voi joutua lain suhteen vaikeuksiin. Joten olkaahan huoleti :) Työntekijällä on oikeutensa :)

Ilmianna
Jaa

Tämä keskustelu on suljettu

Voit yhä lukea viestiketjua, tykätä kommenteista ja ilmiantaa asiattomuuksia. Halutessasi voit aloittaa uuden keskustelun samasta aiheesta.

Aloita uusi keskustelu