Venäjän Karjalassa tutkijat ovat löytäneet uusia kalliopiirroksia Äänisen rannoilta. Tutkijat arvioivat, että nyt löytyneet suomalais-ugrilaisten heimojemme tekemät kaiverrukset voivat olla osa muinaista Observatoriota.
"Aiomme lähettää kuvat astronomeille, jotka voivat tutkia tätä olettamusta matemaattisesti", kertoo Petroskoin yliopiston tutkija Aleksandr Zhulnikov.
Alustavien arvioiden mukaan kuvat saattavat olla peräisin ajalta noin 600-800 eea, mutta ajoitus on vielä varmistettava jatkotutkimuksissa.
Löytö on maailmanlaajuisesti merkittävä. Jos kyseessä olisi todellakin observatorio, kuten tutkijat uskovat, olisi se maailman vanhin tunnettu observatorio! Tällä hetkellä tunnetuin observatorio on 2oo-luvulta eea.
Tutkijat löysivät Petri Nosin niemeltä Äänisen rannoilta heinäkuun lopulla 25 uutta kalliopiirrosta. Aiemmin niemellä on tunnettu 77 piirrosta, ja Äänisen alueelta on löydetty 150 vuoden aikana kaikkiaan jo yli 1000 muinaista kalliopiirrosta.
”Kalliopiirrokset - maailmankulttuurin helmiä”
http://joyx.joensuu.fi/helio/pitkospuut/kalliotaide/indeksi.htm
Menneisyyttämme kirjoitetaan uusix!
14
389
Vastaukset
- ,,,,,,,,,..-
"Venäjän Karjalassa tutkijat ovat löytäneet uusia kalliopiirroksia Äänisen rannoilta. Tutkijat arvioivat, että nyt löytyneet suomalais-ugrilaisten heimojemme tekemät kaiverrukset voivat olla osa muinaista Observatoriota."
Eli sielläkin oli suomalais-ugrilaista asutusta alunperin.- tutkimusmatkailija
Mikä tuossa asiassa oli ProKarelian pohjalaiselle revansistille(ko)
ja uusfreudenthalistille(ko) epäselvää? - ,,,.,..
tutkimusmatkailija kirjoitti:
Mikä tuossa asiassa oli ProKarelian pohjalaiselle revansistille(ko)
ja uusfreudenthalistille(ko) epäselvää?Pro Kareliasta enkä muustakaan tiedä, mutta eivätpä ole nekään "vanhoja venäläisiä alueita"...
- ????
No jo on ollet fiksuja nuo essulun esi-isät!
Harmi, ettei se näytä periytyneen...- sexologi
... mutta ovat ne karjalaisten esi-isät olleet varmasti
fiksumpia kuin pohjalaisten arabi- ja turkkilaiset esi- isät
elukat "salarakkainaan"! - älä vähättele :)
sexologi kirjoitti:
... mutta ovat ne karjalaisten esi-isät olleet varmasti
fiksumpia kuin pohjalaisten arabi- ja turkkilaiset esi- isät
elukat "salarakkainaan"!"... mutta ovat ne karjalaisten esi-isät olleet varmasti
fiksumpia kuin pohjalaisten arabi- ja turkkilaiset esi- isät
elukat "salarakkainaan"! "
Karjalaisten esi-isät saivat aikaan raapustuksia kallion kylkeen (löydettiin sattumalta vasta nyt) ja kivikkoa jota epäillään ihan observatorioksi.... samaan aikaan kun arabit jo seilasivat tähtien mukaan maailmaa ympäri ja mitäs muuta he ovat maailmanhistoriaan jättäneetkään? Katsoppas vaikka sen näppäimistösi numeroita, ne eivät ole "karjalaiset numerot"... ;) - marjastelija
älä vähättele :) kirjoitti:
"... mutta ovat ne karjalaisten esi-isät olleet varmasti
fiksumpia kuin pohjalaisten arabi- ja turkkilaiset esi- isät
elukat "salarakkainaan"! "
Karjalaisten esi-isät saivat aikaan raapustuksia kallion kylkeen (löydettiin sattumalta vasta nyt) ja kivikkoa jota epäillään ihan observatorioksi.... samaan aikaan kun arabit jo seilasivat tähtien mukaan maailmaa ympäri ja mitäs muuta he ovat maailmanhistoriaan jättäneetkään? Katsoppas vaikka sen näppäimistösi numeroita, ne eivät ole "karjalaiset numerot"... ;)Skandinaviaan ja Merenkurkun kautta Pohjanmaalle tiedetään vaeltaneen arabilaisia ja turkkilaisia keräilijöitä, joilta ruotsalaisetkin olivat omaksuneet tuon eläimiin sekaantumisen.
DNA-tutkimukset ovat osoittaneet näillä keräilijöillä olleen arabi- ja turkkilaisperimää.
Sitä vastoin Karjalan mahdollinen observatorio kertoo siitä, että karjalaisilla oli jo tuolloin 3000 vuotta sitten maanviljelyä ja pysyvää asutusta. Maanviljelyhän levisi tietysti Kaksoisvirranmaasta idästä ja luultavimmin Ukrainan suunnilta tänne Pohjolaan. - puhuit....
marjastelija kirjoitti:
Skandinaviaan ja Merenkurkun kautta Pohjanmaalle tiedetään vaeltaneen arabilaisia ja turkkilaisia keräilijöitä, joilta ruotsalaisetkin olivat omaksuneet tuon eläimiin sekaantumisen.
DNA-tutkimukset ovat osoittaneet näillä keräilijöillä olleen arabi- ja turkkilaisperimää.
Sitä vastoin Karjalan mahdollinen observatorio kertoo siitä, että karjalaisilla oli jo tuolloin 3000 vuotta sitten maanviljelyä ja pysyvää asutusta. Maanviljelyhän levisi tietysti Kaksoisvirranmaasta idästä ja luultavimmin Ukrainan suunnilta tänne Pohjolaan."Skandinaviaan ja Merenkurkun kautta Pohjanmaalle tiedetään vaeltaneen arabilaisia ja turkkilaisia keräilijöitä, joilta ruotsalaisetkin olivat omaksuneet tuon eläimiin sekaantumisen. "
Ja ihan näinkö niissä karjalaisten kalliospreijauksissa väitetään vai mistä SuSi-sivuilta olet moisen viisauden keksinyt? - tutkimusten lukija
puhuit.... kirjoitti:
"Skandinaviaan ja Merenkurkun kautta Pohjanmaalle tiedetään vaeltaneen arabilaisia ja turkkilaisia keräilijöitä, joilta ruotsalaisetkin olivat omaksuneet tuon eläimiin sekaantumisen. "
Ja ihan näinkö niissä karjalaisten kalliospreijauksissa väitetään vai mistä SuSi-sivuilta olet moisen viisauden keksinyt?Tässä on tietysti kysymyksessä joitain viikkoja sitten Tanskan arkeologien tutkimuksista Kööpenhaminan eteläpuolella. Tanskan Sjællandin saaren ja Skånen kautta näiden keräilijöiden tiedetään siirtyneen pohjoiseen elukoidensa perässä Sveanmaalle ja sitten sieltä edelleen Västerbotteniin ja Suomen puolelle Ösretbotteniin, so. Pohjanmaalle.
Täytyy kyllä myöntää, että tanskalaiset kuten hollantilaisetkin tutkijat vuosisataisina karjalaisten liittolaisina usein tulkitsevat tutkimuksiaan pikkusen subjektiivisesti, vähän meidänkin piikkiin.
Joka tapauksessa nuokin tutkimukset ovat noteerattu monissa alan tieteellisissä 'journaleissa' Amerikkaa myöten.
Ja sveojen "tapakulttuuristahan" voi lukea vaikka Turun hovioikeiden päätöksistä ja tuomioista näille ruotsalaishaureuden harjoittajille aina 1600-luvulta saakka. - miltä vuosisadalta?
tutkimusten lukija kirjoitti:
Tässä on tietysti kysymyksessä joitain viikkoja sitten Tanskan arkeologien tutkimuksista Kööpenhaminan eteläpuolella. Tanskan Sjællandin saaren ja Skånen kautta näiden keräilijöiden tiedetään siirtyneen pohjoiseen elukoidensa perässä Sveanmaalle ja sitten sieltä edelleen Västerbotteniin ja Suomen puolelle Ösretbotteniin, so. Pohjanmaalle.
Täytyy kyllä myöntää, että tanskalaiset kuten hollantilaisetkin tutkijat vuosisataisina karjalaisten liittolaisina usein tulkitsevat tutkimuksiaan pikkusen subjektiivisesti, vähän meidänkin piikkiin.
Joka tapauksessa nuokin tutkimukset ovat noteerattu monissa alan tieteellisissä 'journaleissa' Amerikkaa myöten.
Ja sveojen "tapakulttuuristahan" voi lukea vaikka Turun hovioikeiden päätöksistä ja tuomioista näille ruotsalaishaureuden harjoittajille aina 1600-luvulta saakka.Linkki tai lähdeviite tähän tutkimukseesi, kiitos. Ihan vaan siksi, että voidaan tarkistaa keksitkö jutun itse vai kuka on tutkinut ja millon. Näitähän tehtiin natsiaikaan kaikenlaisia ja 1800-luvullakin kaikki muut paitsi valkonaamat olivat ihan apinoita ja "tieteellisesti" :)
- Petroskoista
Asutusta on Äänisen tietämillä ollut aikojen alussa.
http://www.gov.karelia.ru/gov/News/2008/08/0804_01_f.html- arkeoloogi
Linkkisi on valtiollisen instanssin linkki ja muutenkin aika surkeaa tekstiä, pinnallista.
Ei sen puoleen ei näissä arkeologian kysymyksissä kelpaa suomalaisetkaan kaikki sivustot, eivät myöskään valtiolliset. - perempia??
arkeoloogi kirjoitti:
Linkkisi on valtiollisen instanssin linkki ja muutenkin aika surkeaa tekstiä, pinnallista.
Ei sen puoleen ei näissä arkeologian kysymyksissä kelpaa suomalaisetkaan kaikki sivustot, eivät myöskään valtiolliset.Tilanne on tässä asiassa niin, että kaikki tiedotusvälineet lainaavat juuri tätä valtiollista linkkiä.
Minusta tekstissä ei ole mitään epäilyttävää.
Miten kalliomaalauksista voi saada jotain "pinnallista"? - non-governmental
perempia?? kirjoitti:
Tilanne on tässä asiassa niin, että kaikki tiedotusvälineet lainaavat juuri tätä valtiollista linkkiä.
Minusta tekstissä ei ole mitään epäilyttävää.
Miten kalliomaalauksista voi saada jotain "pinnallista"?Venäjän tiedeakatemia, Pietarin yliopisto ja Venäjän Karjalan Petroskoin yliopisto tekevät paljon ja hienoa yhteistyötä ainakin Helsingin ja Joensuun yliopistojemme kanssa arkeologian, kielitieteen ja historiallisen tutkimuksen saralla Karjalassa. On on varsin "pinnallista" ja täysin asiatonta tässä yhteydessä viitata joihinkin valtiollisiin instansseihin.
Tätä yhteistyötä rahoittaa myös Euroopan neuvosto ja siihen osallistuvat myös lukuisat muut yliopistot tuolla Euroopan puolella kuten saksalaiset, itävaltalaiset ja hollantilaiset yliopistot.
Yksinkertaisesti tietoa on niin mielettömästi, että sitä on mahdoton lähteä tässä purkamaan. Pääasia kun UNOHDAT tässä yhteydessä kaikki valtiolliset (governmental) osapuolet. Niillä ei ole mitään tekemistä tieteellisen menneisyyden tutkimuksen kanssa.
Esimerkiksi Suomen hallitus ja viranomaiset ovat saaneet omasta toiminnastaan Karjalan historian ja kielen suhteen vakavan huomautuksen Euroopan neuvostolta. Ja ei Venäjän hallinnollisilta elimiltä VARMASTI ole odotettavissa sen asiallisempaa suhtautumista Karjalan ja karjalaisuuden tutkimukseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude16213844Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t8410005Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1019199Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k218339Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk486827Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy436733Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1516216Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1025164Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri244055En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4051359