halla-aho rohkeudesta

umpi-hetero

tällä palstalla on useaan otteeseen viitattu perussuomalaisten helsingin kaupunginvaltuutetun halla-ahon kirjoituksiin. etenkin palsta rasisti lainaavat häntä mielellään. noiden kirjoitusten pohjalta "hehkutetaan" sitä, kuinka maahanmuuttajat ovat rikollisia raiskaajia ja kuinka heihin "uhratuilla" rahoilla saataisiin suomen asiat hetkessä kuntoon.

kuitenkin kun kyseisen henkilön, siis halla-ahon, piti mennä YLEn A-Talkiin keskustelemaan kirjoituksistaan ja ajatuksistaan, niin hän otti ja perui menemisensä. yhtenä keskeisenä syynä oli kaiketi se, että paikan päälle saapui myös skepsis-liiton jäsen, humanisti-lehden päätoimittaja J.K.Niemelä, joka suoraan sanoen "pyyhki pöytää" kahdella paikalla olleella perusuomalaisella.

vaan mitäpä teki halla-aho? ensi hän ei uskaltanut tulla paikan päälle ja nyt hän vielä vaatii YLEltä ohjelman vuoksi anteeksipyyntöä. muuten on luvassa tutkintapyyntö poliitille. syynä on se, että halla-aho väittää että häntä olisi ohjelmassa lainattu väärin.

15

696

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • itselleen.
      • Ab Shalom

        Erityisesti kannattaa lukea tuo "Suvaitsevaisten puheita".
        Mielenkiintoinen keskustelu kahden eri Äö:n omaavan ihmisen välillä.
        "Marika" on tyypillinen monikultturisti, joka kaiken lisäksi puhuu itsensä pahasti pussiin.
        Hävettää "Marikan" puolesta.


      • umpi-hetero
        Ab Shalom kirjoitti:

        Erityisesti kannattaa lukea tuo "Suvaitsevaisten puheita".
        Mielenkiintoinen keskustelu kahden eri Äö:n omaavan ihmisen välillä.
        "Marika" on tyypillinen monikultturisti, joka kaiken lisäksi puhuu itsensä pahasti pussiin.
        Hävettää "Marikan" puolesta.

        siellähän tuo teksti jo on.


    • Halla-Ahon väitteisiin ja kirjoituksiin, olen sitä mieltä, että maahanmuuttajiin liittyvien ongelmien kritisointi leimataan turhan helposti rasismiksi ja natsismiksi. Esimerkiksi se, ettei uskonnollisen vakaumuksen vuoksi olla valmiita myöntämään jollekin ryhmälle etuoikeuksia, ei ole rasismia. Rasismia ei siis mielestäni ole esimerkiksi se, että ympärileikkauksia pidetään rikollisuutena tai se, ettei tietylle uskonnolliselle ryhmälle järjestellä omia uintivuorojaan julkisiin uimahalleihin.

      • viljelijä

        asiallinen kannanotto koko viestiketjussa.


      • on tosiaan kiellettävä lailla mutta aikuiset omilla rahoillaan tehkööt itselleen mitä haluavat ja aikuisilla sitä voi täysin verrata korvien ym. paikkojen reitykseen koruja varten.

        Monilla tuntuu olevan väärä käsitys poikien ympärileikkauksesta pelkästään Islam-uskoon kuuluvana.

        Suomen sosiaali- ja terveysministeriön selvitys vuodelta 2004 kertoo ihan jotain muuta.

        http://www.stm.fi/Resource.phx/publishing/store/2004/02/pr1075361153807/passthru.pdf

        Selvityksen mukaan Yhdysvalloissa ympärileikataan poikavauvoista noin 65% (2004) ja määrä on voimakkkaasti laskemassa ja vielä 20 vuotta aiemmin leikattujen osuus on ollut 90%.

        Raportista selviää myös että Etelä-Koreassa on vuoden 1945 jälkeen leikattu lähes kaikki pojat ja syy on ihan muu kuin varsinainen uskonto eli "Toimenpidettä pidetään edistyksen, länsimaalaistumisen ja vaurauden merkkinä".

        Etelä-Koreasssa siis halutaan olla kristittyjä länsimaalaisia ja sen takia leikataan.

        Mitä tulee joidenkin kansallisuuksien omiin uimahallivuoroihin niin se ei ole uskonnon kanssa mitenkään tekemisissä.
        Periaatteessahan sen voisi sallia mutta käytännössä se olisi täysin järjetöntä pienen ryhmän suosimista.
        Noita uimavuorojen tarvitsijoitahan on vain alle 1% Suomessa asuvista ja he veisivät n. 10% uimahallien aukioloajoista.
        Lisäksi kunnalliset uimahallit on verorahoilla ylläpidettäviä ja kyseisen uimarin käyntihinta olisi monikymmenkertainen valtaväestön uimariin verrattuna.


    • Ab Shalom

      Miten Niemelä eroaa pellestä?
      Niemelä on allekirjoittanut poikien ympärileikkausta vastustavan vetoomuksen, mutta samaan aikaan vaatii lisää muslimeja Suomeen.
      Niemelä haluaa Suomeen islamilaisen kulttuurin ilman islamilaista kulttuuria. Jos tässä ei ole ristiriitaa, niin sitten ei missään.

      Niemelä ei ilmeisesti ymmärrä ympärileikkausten kuuluvan oleellisena osana muslimien kulttuuria, muuten tuota ei voi ymmärtää.

      Tohtori Halla-ahoa arvostan erityisesti siitä, että hän PERUSTELEE kaikki väitteensä, toisin kuin helluntai-palstan "suvaitsevaiset".

      "yhtenä keskeisenä syynä oli kaiketi se, että paikan päälle saapui myös skepsis-liiton jäsen, humanisti-lehden päätoimittaja J.K.Niemelä, joka suoraan sanoen "pyyhki pöytää" kahdella paikalla olleella perusuomalaisella."

      Väitätkö, että väittelyn voittaja on AINA oikeassa? Oikeassa voi olla silloinkin, kun ei suostu väittelyyn ollenkaan.

      • umpi-hetero

        nyt löytyi tämän päivän helmi! todellinen näyte taas puupäähihhulin logiikan toimivuudesta. eli puretaanpa paketti:

        ensiksi sanot näin: "Miten Niemelä eroaa pellestä?"

        sitten sanot näin: "Väitätkö, että väittelyn voittaja on AINA oikeassa?"

        eli ensi nimität niemelää pelleksi. sitten itse todistat sen puolesta että hän voitti väittelyn. siis pelle voitti väittelyn? kerro toki mitä ovat sitten nämä perussuomalaiset joilla "niemelän pelle" pyyhki pöytää? mikä on siis "pellestä" seuraava...


      • Ab Shalom
        umpi-hetero kirjoitti:

        nyt löytyi tämän päivän helmi! todellinen näyte taas puupäähihhulin logiikan toimivuudesta. eli puretaanpa paketti:

        ensiksi sanot näin: "Miten Niemelä eroaa pellestä?"

        sitten sanot näin: "Väitätkö, että väittelyn voittaja on AINA oikeassa?"

        eli ensi nimität niemelää pelleksi. sitten itse todistat sen puolesta että hän voitti väittelyn. siis pelle voitti väittelyn? kerro toki mitä ovat sitten nämä perussuomalaiset joilla "niemelän pelle" pyyhki pöytää? mikä on siis "pellestä" seuraava...

        Ymmärsitkö itsekään mitä kirjoitit?
        Niemelä on pelle jos/kun vastustaa ympärileikkausta, mutta haluaa Suomeen islamilaista kulttuuria.
        Vain pelle vastustaa ja kannattaa yhtä aikaa samaa asiaa.
        Jos sinä ja Niemelä ette ymmärrä ymprileikkausten kuuluvan islamilaiseen kulttuuriin, niin ei se minun vika ole!

        Niemelä voitti väittelyn, sitä en kiistä, mutta se ei ole sama asia kuin olla oikeassa.


      • umpi-hetero
        Ab Shalom kirjoitti:

        Ymmärsitkö itsekään mitä kirjoitit?
        Niemelä on pelle jos/kun vastustaa ympärileikkausta, mutta haluaa Suomeen islamilaista kulttuuria.
        Vain pelle vastustaa ja kannattaa yhtä aikaa samaa asiaa.
        Jos sinä ja Niemelä ette ymmärrä ymprileikkausten kuuluvan islamilaiseen kulttuuriin, niin ei se minun vika ole!

        Niemelä voitti väittelyn, sitä en kiistä, mutta se ei ole sama asia kuin olla oikeassa.

        vai että sellaista asiaa. no kerropas sitten kun olet tuollanen heterovalkoinen mies ja kovasti kannatat kristillisyyttä, niin pitäisikö sinusta suomessa sallia orjuus? raamattu kun hyväksyy sen, kuten varmaan olet lukenut. orjuus on siis osa kristillistä kulttuuria...

        lisäksi raamatausta löytyy koko joukko muita ohjeita, jota ei enää noudateta. pitäisikö nekin kaikki ottaa käyttöön, sillä muuten "länsi uppoaa", kun meillä ei enää kunnioiteta kaikkia raamatun ohjeita. pitäiskö esim. homoilta kieltää parisuhteen rekisteröinti? pitäisikö juutalaisilta muuten kieltää ympärileikkaus?

        ps. en vieläkään kertonut että mikä on pellestä seuraava? etkä myöskään kertonut että miksi halla-aho perui saapumisensa kyseiseen ohjelmaan?


      • se on

        islammyönteisen ateistin myöntää olevansa väärässä.


      • poikalapsi

        Tuo "ei suostu ollenkaan" -logiikka on uskispiireissä suosittu silloin, kun itse ollaan häviöllä eikä asiallisia argumentteja ole. Silloin tällä palstalla uskis tapaa sanoa "lopettavansa keskustelun" hedelmättömänä... Nähty on. Sillä lailla käy mm. AINA, kun teitä lahkoon uponneita vaatii todistamaan "eheytymiset", joita valehdellen ja vaillla ainoaakaan oikeaa todistetta väitätte tapahtuneen.

        Vaikenija tapaa olla väärässä.


      • jankuttaa
        poikalapsi kirjoitti:

        Tuo "ei suostu ollenkaan" -logiikka on uskispiireissä suosittu silloin, kun itse ollaan häviöllä eikä asiallisia argumentteja ole. Silloin tällä palstalla uskis tapaa sanoa "lopettavansa keskustelun" hedelmättömänä... Nähty on. Sillä lailla käy mm. AINA, kun teitä lahkoon uponneita vaatii todistamaan "eheytymiset", joita valehdellen ja vaillla ainoaakaan oikeaa todistetta väitätte tapahtuneen.

        Vaikenija tapaa olla väärässä.

        Eikö sinulle eheytyneiden itsensä todistama eheytyminen todista mitään? Millä perusteella voit kumota jonkin omakohtaiseen kokemukseen perustuvan tosiasian?


      • poikalapsi
        jankuttaa kirjoitti:

        Eikö sinulle eheytyneiden itsensä todistama eheytyminen todista mitään? Millä perusteella voit kumota jonkin omakohtaiseen kokemukseen perustuvan tosiasian?

        Ihminen on JÄÄVI puhumaan omassa asiassaan. Lisäksi tapauksia on VAIN uskispiireissä, missä ympäristö ei salli homoutta. Mistä luuilisit johtuvan, ettei moisen jutut ole uskottavia?


      • hyörii
        poikalapsi kirjoitti:

        Ihminen on JÄÄVI puhumaan omassa asiassaan. Lisäksi tapauksia on VAIN uskispiireissä, missä ympäristö ei salli homoutta. Mistä luuilisit johtuvan, ettei moisen jutut ole uskottavia?

        Tuolla logiikalla sinäkin olet jäävi puhumaan homoseksuaalisuudesta, mutta teet sitä jatkuvasti.
        Oletko mielestäsi uskottava?

        "Lisäksi tapauksia on VAIN uskispiireissä, missä ympäristö ei salli homoutta."

        Tottakai vain uskispiireissä, koska muualla homostelu ei ole synti.
        Homot (entiset) ovat itse valinneet "piirinsä". Kukaan ei ole heitä sinne pakottanut.

        Jos mielii piiriin, on piirissä mentävä piirin säännöillä, näin menetellään kaikissa piireissä.


    Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      167
      14008
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      105
      10132
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      101
      9209
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      21
      8439
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      43
      7143
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      48
      6837
    7. 151
      6226
    8. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      108
      5190
    9. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      4365
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      407
      1372
    Aihe