Olen 19-vuotias ja vietän tällä hetkellä välivuotta. Tunnen että olen ihan hukassa enkä löydä suuntaa elämälleni. Aiemmin mulla oli välivuodelleni selkeät suunnitelmat, olin lähdössä ulkomaille töihin. Kuitenkin siinä vaiheessa kun sen aika tuli, en pystynytkään siihen. Varmasti osittain johtuen tavastani stressata ja ahdistua joka ikisestä pienestäkin asiasta. Lisäksi olen tuntenut masentunutta mielialaa. Minulle oli loppujen lopuksi täysi mahdottomuus tehdä päätöstä lähteäkö ulkomaille vai jäädäkö Suomeen. Elämänmuutoksetkin ahdistivat (myös ne myönteiset!). Tunnen olevani lähes joka asiassa huonompi kuin muut, näin on ollu aivan lapsesta asti. En usko itseeni. Tuntuu että olen epäonnistunut elämässäni, junnaan paikallani, monet kaverini ja tuttuni ovat joko opiskelemassa tai muuten vain saavat jotain järkevää aikaan. Nykyisin olen yhä enemmän vetäytynyt omiin oloihini. Olen todella ankara itselleni ja koen olevani usein melko arvoton. Käydessäni vähän aikaa sitten juhlimassa ystäväni kanssa puhkesin aivan yhtäkkiä itkemään kesken illan ja tunnelma lopahti täysin, halusin vain kotiin.
Olen myös huomannut olevani todella paljon takertunut perheeseeni. En koe voivani olla heistä erossa.
Vastakkaiseen sukupuoleen ei ole suhdetta ollu koskaan vaikka mahdollisuuksia olisi aivan riittävästi ollut tarjolla. Ahdistun, jos joku haluaa lähestyä.
Itsetuntoni on todella huono. En koe pystyväni samoihin asioihin kuin muut, vertaan itseäni muihin, tunnen syyllisyyttä siitä etten saa elämässäni aikaan "mitään". Lisäksi ahdistaa muiden ihmisten kyselyt tulevaisuuden suunnitelmistani, ja se miten heidän ilmeistään ja eleistään paistaa ajatus siitä että "kyllä sinun nyt olisi aika saada suunta elämällesi". He kun eivät tiedä millaisten asioiden ja ajatusten kanssa taistelen päässäni.
Monet varmasti ajattelevat että mulla on kaikki mahdollisuudet edessäni. Hyvät paperit lukiosta kirjoittanut ja nätti tyttö. Se vaan ei ole niin helppoa. Minulle monet muille helpot ja yksinkertaiset asiat elämässä tuottavat kamalasti stressiä, ahdistusta ja toivottomuuden tunnetta. Lisäksi tuntuu että kärsin myös jonkin asteen sosiaalisten tilanteiden pelosta tai vastaavasta.
Tilannetta ei helpota se, että perheeni ei tunnu ollenkaan ymmärtävän tilannettani. Olen yrittänyt kertoa ajatuksistani, mutta en koe että minua ymmärretään tai kuunnellaan tai otetaan vakavasti.
Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Olisiko hyvä hakea jotain apua? Mutta mitä? mistä? Miten? Mistä tässä on kyse?
Ajatukset ovat sekamelskana päässä enkä osaa selittää tuntemuksiani ulkopuolisille.
Nuoren paha olo
9
2535
Vastaukset
- kipuja >ko?
Tällähetkellä kun Yhteiskuntakin tuntuu olevan kriisissä on varmasti monet tuhannet nuoret hukassa, mitäpitäisi tehdä?
Tekstisi on hyvin ymmärrettävää ja sekin että tässä tilanteessa olet kiinni läheisimmissä, kun ei ole löytynyt omaa suuntaa/ tulevaisuuden uskoa/ toivoa.
Ehdotukseni on, että etsit kevätkaudelle jonkun mielenkiintoisen lyhytkurssin 2-3kk, jossain etäällä normaali ympyröistä. RENTOUTUMAAN! Selvittääksesi tilannettasi. Ja aivan uusien ihmisten parissa, jotka ovat hakeutuneet samalle kurssille. Varmasti löytyy yhteinen kieli.
http://www.google.com/search?q=kansanopisto&rls=com.microsoft:fi:IE-Address&ie=UTF-8&oe=UTF-8&sourceid=ie7&rlz=1I7SUNA
Voit googlettaa lisää mitä mieleen tulee.
ONNEA MATKAAN ! - ......
Perheenjäsenet eivät useinkaan osaa auttaa siinä vaiheessa, kun on jo melkein aikuinen. He välittävät sinusta omalla tavallaan ja omilla kyvyillään, mutta voit hakea apua ja neuvoja muualtakin. Parinkymmenen vuoden kuluttua olet sitten tyytyväinen, jos ja kun aloit nyt hankkia tarvitsemaasi perheen ulkopuolista tukea. Juuri lahjakkailla ja älykkäillä ihmisillä esiintyy masennusta ja ahdistusta, johon he tarvitsevat keskusteluapua. Uskon, että kuulut juuri siihen ryhmään :)
- kirjoitella?
Tilanteesi kuulostaa hyvin samankaltaiselta kuin omani, haluaisitko kenties antaa meseosoitteesi, jotta voisimme vaihtaa ajatuksia? Terv. 19-v. naisenalku, joka myös pelkää elämää
- nyrrr
Olen sinua pari vuotta vanhempi ja minulla on samanlainen tilanne ollut jo varmaan pari vuotta. Muut opiskelevat ja suurinpiirtein ovat jo perhettä perustamassa, itse en ole saanut yhtäkään koulua loppuun peruskoulun jälkeen ja en osaa päättää mitä haluaisin esim. opiskella. Olen vain töissä. Kotona olen sitten murheen murtama koko ajan ja välillä kun tulen illalla myöhään töistä lysähdän vain sohvalle itkemään. Töissä sentään saa muuta ajateltavaa. Minäkin tunnen itseni arvottomaksi, aina jotenkin erilaiseksi ja täysin turhaksi, myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa on ollut ties kuinka kauan, ei enää niin pahana kuin ennen. Olen myös melkoisen ujo ollut aina. Viime aikoina olen turvautunut lasilliseen kossua illalla (en joka ilta) kun mieliala on niin ahdistunut/surullinen. Olen tyytymätön päivittäin.
En ole koskaan seurustellut ja kun mahdollisuuksia olisi ollut olen vain vältellyt niitä. En halua ketään päästää kurkkaamaan verhon taakse millainen surullinen ja itseäni inhoava surkimus olen. Luulevat varmaan, että olen onnellinen ja itsevarma juuri sopiva tyttöystäväkandidaatti. Kukaan ei tiedä millaista kauheaa vihaa tunnen itseäni kohtaan. En ole koskaan tarpeeksi hyvä, en persoonana enkä ulkomuodolta, vaikka olen harrastanut liikuntaa vuosia ja olen sopusuhtainen ja terve. Kehut ulkonäköä kohtaan eivät vain auta, tuskastelen päivittäin itseinhon kanssa. Vielä edelliskesänä muistan olleeni tyytyväinen ja hyväntuulinen jonkin aikaa, nyt olen kuin joku haamu jota kukaan ei huomaa ja jolla ei ole mitään annettavaa kellekään! Miten voi tuntea itsensä näin arvottomaksi, kuin ei olisi olemassakaan. En kestä tätä itseinhon oravanpyörää. Illat ovat kaikista pahimpia. Tunnen itseni niin yksinäiseksi ja erilaiseksi. Töissäkään en pahemmin tunne mitään yhteenkuuluvuutta koska olen töissä tehtaassa jossa on satoja työntekijöitä. Työkaverikin on minua nuorempi ja täysin erilainen ja toinen taas yli 30 vuotta vanhempi ja jo hyvää vauhtia mummoutumassa.
Eipä tässä oikein kellekään parane puhua, koska muut eivät tosiaan voi ymmärtää, etenkin kun on erittäin vaikea pukea järkeviksi lauseiksi tuntemuksia. En minä osaa puhua tunteista. Jokin aika sitten kun kävin vanhempien luona kahvilla koitin vähän äidille avata suuta, että on niin huono olla koko ajan, no eihän se ymmärtänyt. Sanoi vain, että tämä syksy on niin synkkää aikaa, turha murehtia.
Kiitos kun sain tulla tänne valittamaan. - naksak
nyrrr kirjoitti:
Olen sinua pari vuotta vanhempi ja minulla on samanlainen tilanne ollut jo varmaan pari vuotta. Muut opiskelevat ja suurinpiirtein ovat jo perhettä perustamassa, itse en ole saanut yhtäkään koulua loppuun peruskoulun jälkeen ja en osaa päättää mitä haluaisin esim. opiskella. Olen vain töissä. Kotona olen sitten murheen murtama koko ajan ja välillä kun tulen illalla myöhään töistä lysähdän vain sohvalle itkemään. Töissä sentään saa muuta ajateltavaa. Minäkin tunnen itseni arvottomaksi, aina jotenkin erilaiseksi ja täysin turhaksi, myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa on ollut ties kuinka kauan, ei enää niin pahana kuin ennen. Olen myös melkoisen ujo ollut aina. Viime aikoina olen turvautunut lasilliseen kossua illalla (en joka ilta) kun mieliala on niin ahdistunut/surullinen. Olen tyytymätön päivittäin.
En ole koskaan seurustellut ja kun mahdollisuuksia olisi ollut olen vain vältellyt niitä. En halua ketään päästää kurkkaamaan verhon taakse millainen surullinen ja itseäni inhoava surkimus olen. Luulevat varmaan, että olen onnellinen ja itsevarma juuri sopiva tyttöystäväkandidaatti. Kukaan ei tiedä millaista kauheaa vihaa tunnen itseäni kohtaan. En ole koskaan tarpeeksi hyvä, en persoonana enkä ulkomuodolta, vaikka olen harrastanut liikuntaa vuosia ja olen sopusuhtainen ja terve. Kehut ulkonäköä kohtaan eivät vain auta, tuskastelen päivittäin itseinhon kanssa. Vielä edelliskesänä muistan olleeni tyytyväinen ja hyväntuulinen jonkin aikaa, nyt olen kuin joku haamu jota kukaan ei huomaa ja jolla ei ole mitään annettavaa kellekään! Miten voi tuntea itsensä näin arvottomaksi, kuin ei olisi olemassakaan. En kestä tätä itseinhon oravanpyörää. Illat ovat kaikista pahimpia. Tunnen itseni niin yksinäiseksi ja erilaiseksi. Töissäkään en pahemmin tunne mitään yhteenkuuluvuutta koska olen töissä tehtaassa jossa on satoja työntekijöitä. Työkaverikin on minua nuorempi ja täysin erilainen ja toinen taas yli 30 vuotta vanhempi ja jo hyvää vauhtia mummoutumassa.
Eipä tässä oikein kellekään parane puhua, koska muut eivät tosiaan voi ymmärtää, etenkin kun on erittäin vaikea pukea järkeviksi lauseiksi tuntemuksia. En minä osaa puhua tunteista. Jokin aika sitten kun kävin vanhempien luona kahvilla koitin vähän äidille avata suuta, että on niin huono olla koko ajan, no eihän se ymmärtänyt. Sanoi vain, että tämä syksy on niin synkkää aikaa, turha murehtia.
Kiitos kun sain tulla tänne valittamaan.Oletpa tainnut vakoilla minun elämääni, en vain olisi noin hyvin osannut kirjoittaa.
- D.a.r.k.s.o.u.l
Ei elämä ole niin vakavaa, tai se on juuri niin vakavaa kun siitä tekee. Ei siitä tarvitse tehdä niin vakavaa.
Ei ole pakko pärjätä ja päteä,ei tarvitse tavoitella muitten asettamia tavoitteita. Voi itse asettaa itselleen omia tavoitteita,järkeviä tavoitteita,sellaisia mitkä ovat mahdollisia tavoittaa.
Olet nuori vielä, ei sinulla ole kiirettä mihinkään.
Jos on todella vaikeeta niin sitten kyllä kannattaa mennä lääkäriin. Ja tee masennustesti,se kertoo suuntaa: http://www.tohtori.fi/?page=591031
Voit kirjoittaa minulle jos haluat keskustella asioista: [email protected] - Lilja45
Olet aivan kadoksissa, sinä ja ongelmasi kasautuvat päällesi. Mutta muista jokainen elämä on tärkeä Sinäkin.
- Nainen553
Tämä on todella hätähuuto nuorelta mieheltä todella!
- Pelkkä työ?
Sama täällä. Usein töiden jälkeen kotiin tultuani rupean vain itkemään tyhjyyttäni. Olen 29-v. eikä vakituista työtä, ei poikaystävää; mikä on elämäni sisältö? Enää puoli vuotta jatkuva työ? Ei paljoa lohduta, elämä on yhtä kestämistä ja jaksamista.
Oli hyvä kuulla teidän muidenkin tarinoita, välillä näyttää että kaikilla muilla menee niin pirun hyvin, mutta itse en tiedä, kenelle voisin (enää) tällaisesta avautua. Moni kaveri on jo löytänyt vakituisen kumppanin, jopa naimisissa ja lapsi tulossa, joten olen ihan eri tilanteessa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743550
- 2012952
- 252840
- 492728
- 222624
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412425Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2412058Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241867- 421773
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen1651723