Skepoille.ja vähän muillekin.

EräsKansanparantaja

Jättäkää yliluonnollinen omaan arvoonsa ja omaksi keskustelun aiheeksi. Tunnustakaa tosiasiat, uskokaa itseenne ja omiin kykyihin. Silloin ei tarvitse turvautua selittelyihin ja skepoiluun, sillä se ei edistä kenenkään terveyttä ei oman eikä toisten. Omien kykyjen löytämiseen riittää hieman itsetutkiskelua ja rehellisyys itseä ja elämää kohtaan. Naureskelin muiden mukana ’tieteen’ huuhaaksi nimitetyille hoidoille, mutta en enää, koska omantieni kulkijana ja etsijänä en niele pureskelematta kaikkea mitä meille valtaapitävät pyrkivät tieteen nimissä syöttämään. Terve skeptisyys ja itsekunnioitus riittää löytämään oman sisimmän ja voi kulkea nöyrin mielin, mutta ei nöyristellen tämän maallisen matkan maanpäällä.

Apua voi aina hakea kanssaihmisiltä, jotka energiahoidon muodossa pystyvät sitä antamaan. Se vaatii vain hieman nöyryyttä ja lapsenomaista uskoa, että näin tapahtuu. Kun on liikkeellä ilman vaateita ja pyyteitä huomaa kuinka elämä kantaa yhdessä ei yksin kohti parempaa huomista.

44

405

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pahat skepot

      Valitettavasti henkiparantamisen tehokkuuteen ei ollenkaan vaikuta se, kuinka lapsenomaisesti uskot "energioiden" välittyvän.

      • ” Valitettavasti henkiparantamisen tehokkuuteen ei ollenkaan vaikuta se, kuinka lapsenomaisesti uskot "energioiden" välittyvän. ”

        Sehän on hyvä uutinen eikä siinä pitäisi silloin olla mitään valittamista. Oma havaintoni on muutamasta uskaliaasta kseposta, joita olen hoitanut ja heillä on KTJ lähtenyt toimimaan erittäin hyvin. Skepojen ilmeet ovat olleet katsomisen arvoisia ja kommentit hoitotapahtumasta naurun ja epäuskon keskellä ovat yleensä olleet: ei voi olla totta, uskomatonta, aivan käsittämätöntä, ei tätä voi kukaan usko, ei tästä voi kellekään kertoa, eihän tätä kuitenkaan kukaan usko, liikkuuko jalat ihan oikeasti, kun siltä tuntuu (hoidettavalla silmät kiinni). herra jumala mitä nyt oikein tapahtuu (skepon sanomana kun kädet pyörivät vinhasti lapoja irrotellen) jne.

        KTJ omahoitona vaatii tietynlaisen mielentilan, eli lapsenomaisen uskon ’olla vain’ ja odottaa hoidon lähtevän toimimaan, sillä pakottamalla se ei lähde toimimaa.

        Minkälaisia energiahoitokokemuksia sinulla on?

      • p8uyfgu8yf
        EräsKansanparantaja kirjoitti:

        ” Valitettavasti henkiparantamisen tehokkuuteen ei ollenkaan vaikuta se, kuinka lapsenomaisesti uskot "energioiden" välittyvän. ”

        tulemaan kokeeseen. Jos saat käteni pyörimään kaukovaikutuksella, käännyn välittömästi luontaishoitojen julistajaksi. Jos et kykene näyttöön, pidän juttujasi keksittyinä.
        Voitko kertoa yhteystietosi.

      • p8uyfgu8yf kirjoitti:

        tulemaan kokeeseen. Jos saat käteni pyörimään kaukovaikutuksella, käännyn välittömästi luontaishoitojen julistajaksi. Jos et kykene näyttöön, pidän juttujasi keksittyinä.
        Voitko kertoa yhteystietosi.

        ” tulemaan kokeeseen. Jos saat käteni pyörimään kaukovaikutuksella, käännyn välittömästi luontaishoitojen julistajaksi. Jos et kykene näyttöön, pidän juttujasi keksittyinä.
        Voitko kertoa yhteystietosi. ”

        Käyn eripuolella Suomea ’toivioretkillä’ hoitojen merkeissä ja tulevan vuoden alusta alkaa pienimuotoinen koesarja, joka toivon mukaan johtaa laajempaan tieteelliseen tutkimukseen.

        Voit lähettää yhteystietosi, mikäli haluat olla vilpittömästi mukana hankkeessa ja sinulla on jokin sairaus tai vamma, johon toivot parannusta. Samalla paikkakunnalla täytyisi olla 4-5 hoidettavaa ja hoitojakso kerran viikossa noin ½ vuoden ajan. Tarkoitus on dokumentoida tapahtumat ja laittaa myös netin kautta laajempaan levitykseen. Tietenkin hoidettavan suostumuksella ja kasvot peitettynä, ettei henkilöä voida tunnistaa.

        Osoite: [email protected] kiitos mielenkiinnosta.

      • puy8tg8

        "Skepojen ilmeet ovat olleet katsomisen arvoisia ja kommentit hoitotapahtumasta naurun ja epäuskon keskellä ovat yleensä olleet: ei voi olla totta, uskomatonta, aivan käsittämätöntä, ei tätä voi kukaan usko, ei tästä voi kellekään kertoa, eihän tätä kuitenkaan kukaan usko, liikkuuko jalat ihan oikeasti, kun siltä tuntuu (hoidettavalla silmät kiinni). herra jumala mitä nyt oikein tapahtuu (skepon sanomana kun kädet pyörivät vinhasti lapoja irrotellen) jne."

        Siis tarjoat 26:tta hoitokertaa. Itse pyysin kokemusta "kun kädet pyörivät vinhasti lapoja irrotellen", jonka väitit skepon kokeneen. Väitän yllä olevaa lainausta karkeaksi liioitteluksi ja jopa valehteluksi, jos et ole valmis toistamaan testiä niin, että voin sen itse kokea. Matkustan haluamallesi paikkakunnalle ja korvaan kohtuullisen hoitokulun, mikäli "käteni pyörivät vinhasti" kuten väitit tapahtuneen. Jos itse koen vastaavaa, tulen esiin omalla nimelläni ja mainostan kykyjäsi seuraavat viisi vuotta maksutta.

      • puy8tg8 kirjoitti:

        Ihmisten terveys ei ole sirkuspelleilyä tai sillä rahastusta. Ei käsien pyöritys ole itsetarkoitus vaan jonkin terveydellisen ongelman hoitaminen. Ellei sinulla ole sellaista terveydellistä ongelmaa, mikä vaatisi käsienpyöritystä ei sinun sisäinen tietoisuus silloin sitä tee. Suomessa erilaisista kivuista kärsiviä on noin viidesosa ja energiahoidolla heitä hoidettaessa on jokainen hoitokerta erilainen, koska jokaisella hoitokerralla on hoidettavalla eri tilanne. On tapahtunut paranemista tai jokin ongelma on tullut lisää ja hoidettavan sisäinen tietoisuus määrää miten ja mitä hoito kulloinkin tekee.

        ½ vuotta on katsottu sopivaksi tarkastelujaksoksi, että saataisiin riittävän luotettavia tuloksia ja hoitokertoja voi olla aluksi huomattavasti tiheämminkin ja jatkuen sitten esim. 2 viikon välein riippuen terveydellisen ongelman laadusta. Tuo ½ vuotta on senkin vuoksi, koska solujen riittävä uusiutuminen vaatii tietyn ajan, jotta paranemista voi tapahtua.

        Minulla ei valitettavasti ole aikaa eikä mitään syytä yksittäiseen kokeiluun. Olen kokeiluni tehnyt 10 vuoden aikana ja hoitanut KTJ:llä yli kaksisataa testatessani hoidon mahdollisuuksia ja toimivuutta erilaisiin terveydellisiin ongelmiin.

      • oiuh9u

        Menit puihin.
        "½ vuotta on katsottu sopivaksi tarkastelujaksoksi"
        Ketkä ovat katsoneet? Jos kyse on valvotusta lääketieteellisestä tutkimuksesta voisin lähteä mukaan. Kremppaa kyllä löytyy ja magneettikuva olisi kohdallani vastaansanomaton esimerkki paranemisesta, jos sellaista tapahtuisi.
        Mistä ko. tutkimuksesta löytyy tietoa?

      • potilaan etu
        EräsKansanparantaja kirjoitti:

        ” Valitettavasti henkiparantamisen tehokkuuteen ei ollenkaan vaikuta se, kuinka lapsenomaisesti uskot "energioiden" välittyvän. ”

        Sehän on hyvä uutinen eikä siinä pitäisi silloin olla mitään valittamista. Oma havaintoni on muutamasta uskaliaasta kseposta, joita olen hoitanut ja heillä on KTJ lähtenyt toimimaan erittäin hyvin. Skepojen ilmeet ovat olleet katsomisen arvoisia ja kommentit hoitotapahtumasta naurun ja epäuskon keskellä ovat yleensä olleet: ei voi olla totta, uskomatonta, aivan käsittämätöntä, ei tätä voi kukaan usko, ei tästä voi kellekään kertoa, eihän tätä kuitenkaan kukaan usko, liikkuuko jalat ihan oikeasti, kun siltä tuntuu (hoidettavalla silmät kiinni). herra jumala mitä nyt oikein tapahtuu (skepon sanomana kun kädet pyörivät vinhasti lapoja irrotellen) jne.

        KTJ omahoitona vaatii tietynlaisen mielentilan, eli lapsenomaisen uskon ’olla vain’ ja odottaa hoidon lähtevän toimimaan, sillä pakottamalla se ei lähde toimimaa.

        Minkälaisia energiahoitokokemuksia sinulla on?

        "Skepojen ilmeet ovat olleet katsomisen arvoisia ja kommentit hoitotapahtumasta naurun ja epäuskon keskellä ovat yleensä olleet: ei voi olla totta, uskomatonta, aivan käsittämätöntä, ei tätä voi kukaan usko, ei tästä voi kellekään kertoa, eihän tätä kuitenkaan kukaan usko, liikkuuko jalat ihan oikeasti, kun siltä tuntuu (hoidettavalla silmät kiinni). herra jumala mitä nyt oikein tapahtuu (skepon sanomana kun kädet pyörivät vinhasti lapoja irrotellen) jne."

        EräsKansanparantaja puhuu täyttä asiaa. Minulla ja usealla muulla on vastaavia havaintoja energiahoidon toimivuudesta, eli ei jää sijaa epäilylle. Toivotan onnea EräänKansanparantajan tutkimusprojektille. Vastaavia projekteja pitäisi saada myös viralliseen terveydenhoitoon, vaikka palstan skepo vastustaakin energiahoidon asiallista tutkimista. Liekö asia uhka skepon maailmankatsomukselle ja bisneksille, kun ei saisi edes tutkia.
        Onkohan jo vireillä adressia energiahoitojen saamiseksi viralliseen terveydenhoitoon laajamittaiseen koekäyttöön. Nyt tarvitaan sitä kansalaisaktivismia, eli vaatikaa päättäjiltä energiahoitoja terveydenhoitoon.

      • opuyfouy
        potilaan etu kirjoitti:

        vastusta tutkimusta, paitsi ehkä energiahoitajat itse. Tutkimuksia on tehty monistakin ns. täydentävistä hoidoista, mutta lääketieteellisin kriteerein tehdyissä tutkimuksissa ei ole plasebovaikutusta kummempaa löydetty.
        Esimerkki:
        Jokin aika sitten kaksi helluntailaista lääkiksen kandin työtä tekevää päätti tehdä työn uskonnollisista ihmeparantumisista. He olivat kasvaneet yhteisössä, jossa ne olivat arkipäivää. Mutta kas kummaa, kun asiaa alettiin tutkia, ei ainuttakaan pitävää näyttöä löytynyt. Ainakaan toinen tutkijoista ei enää kuulu kyseiseen seurakuntaan.
        Tutkimus löytynee netistä, jos jaksaa kaivaa.

      • opuyfouy kirjoitti:

        Meta-analyysit on suosittuja opinnäytetöissä ja moni lähestyykin aihetta näin, eihän siinä tarvitse olla kättelykontaktissa parantajaan tai tutkia hänen hoitomenetelmäänsä.

        Mainitsemasi ihmeparantumista käsittelevä aihe ei ole tieteellinen tutkimus vaan selvitys väitetyistä ihmeparantumisista haastattelujen muodossa.

        http://www.markushirsila.com/files/herra_tekee_ihmeita_ilman_maaraa.pdf

        Käyttämissäni energiahoidoissa ei ole kyse mistään ihmeparantumisista tai yliluonnollisesta eikä silloin voi tapahtua mitään ihmettä vaan ainoastaan aivan tavallinen ihmisen paranemismekanismi aktivoituminen toimintaan. Merkittävää on kuitenkin se, että tämä paranemismekanismi voi hoitaa noin 80 % elimistön häiriötiloista, joita lääketiede kutsuu ns. sairauksiksi.

        Miksi pitäisi tapahtua ihmeitä, eikö riitä aivan tavallinen ja luonnollinen vaivojen pois hoito ja terve elämä ilman puukkoa ja lääkkeitä?

      • potilaan etu kirjoitti:

        "Skepojen ilmeet ovat olleet katsomisen arvoisia ja kommentit hoitotapahtumasta naurun ja epäuskon keskellä ovat yleensä olleet: ei voi olla totta, uskomatonta, aivan käsittämätöntä, ei tätä voi kukaan usko, ei tästä voi kellekään kertoa, eihän tätä kuitenkaan kukaan usko, liikkuuko jalat ihan oikeasti, kun siltä tuntuu (hoidettavalla silmät kiinni). herra jumala mitä nyt oikein tapahtuu (skepon sanomana kun kädet pyörivät vinhasti lapoja irrotellen) jne."

        EräsKansanparantaja puhuu täyttä asiaa. Minulla ja usealla muulla on vastaavia havaintoja energiahoidon toimivuudesta, eli ei jää sijaa epäilylle. Toivotan onnea EräänKansanparantajan tutkimusprojektille. Vastaavia projekteja pitäisi saada myös viralliseen terveydenhoitoon, vaikka palstan skepo vastustaakin energiahoidon asiallista tutkimista. Liekö asia uhka skepon maailmankatsomukselle ja bisneksille, kun ei saisi edes tutkia.
        Onkohan jo vireillä adressia energiahoitojen saamiseksi viralliseen terveydenhoitoon laajamittaiseen koekäyttöön. Nyt tarvitaan sitä kansalaisaktivismia, eli vaatikaa päättäjiltä energiahoitoja terveydenhoitoon.

        Terveydenhuollosta puuttuu energiahoito tai pikemminkin energiahuolto ja tämä näkyy sairaina kanssaihmisinä. Sairaat ja vanhukset kootaan suuriin yksiköihin ja kaikilla näillä on ’akut’ tyhjinä, siis energiat vähissä, Lisäksi hoitohenkilökuntaa pelotellaan energiahoitojen vaaroista ja myöskin omien ’akkujen’ lataamisesta energiahoidolla. Vain fyysinen kosketus on sallittua ja näin on potilaan energiahuolto tehokkaasti estetty.

        Koska kyseessä ei ole mistään yliluonnollisesta, vaan ainoastaan elollisten välisestä vuorovaikutteisesta systeemistä, saa tyhjien akkujen kokoaminen samaan tilaan aikaan energiavajeen, jolloin paranemisprosessi ei jaksa käynnistyä. Tähän auttaa potilaiden ’akkujen’ lataaminen energiahoidolla, jolloin energiataso nousee ja itseparanemisprosessi lähtee toimimaan ja vuorovaikutteisesti lataa myös kanssaihmisten akkuja.

      • si-nivel

        Kannattaa varmaan ottaa yhteyttä Itsenäisyyspuolueen kaadereihin. Isoaho on ansiokkaasti paljastanut Uuden Maailmanjärjestyksen nanorokotteet. Kyllä hän varmaan lähtee tukemaan myös Koskettelematta Tapahtuvan Jäsenkorjailun saattamista pakolliseksi kaikessa terveydenhuollossa. Ongelmana tietysti on, että sikarokotusten yhteydessä on jo ehditty asentaa mikrosirut yli miljoonaan kansalaiseen ja Illuminati pystyy ohjailemaan heitä kuin zombieita.

        Viime vaalit menivät ketuille, kun energiansiirtelylle kuuluvan julkisuuden varasti homeopaatti. Vaihtoehtohoitojen uskottavuus menetettiin kampanjan takia moneksi vuodeksi.

      • ei löydy
        EräsKansanparantaja kirjoitti:

        Ihmisten terveys ei ole sirkuspelleilyä tai sillä rahastusta. Ei käsien pyöritys ole itsetarkoitus vaan jonkin terveydellisen ongelman hoitaminen. Ellei sinulla ole sellaista terveydellistä ongelmaa, mikä vaatisi käsienpyöritystä ei sinun sisäinen tietoisuus silloin sitä tee. Suomessa erilaisista kivuista kärsiviä on noin viidesosa ja energiahoidolla heitä hoidettaessa on jokainen hoitokerta erilainen, koska jokaisella hoitokerralla on hoidettavalla eri tilanne. On tapahtunut paranemista tai jokin ongelma on tullut lisää ja hoidettavan sisäinen tietoisuus määrää miten ja mitä hoito kulloinkin tekee.

        ½ vuotta on katsottu sopivaksi tarkastelujaksoksi, että saataisiin riittävän luotettavia tuloksia ja hoitokertoja voi olla aluksi huomattavasti tiheämminkin ja jatkuen sitten esim. 2 viikon välein riippuen terveydellisen ongelman laadusta. Tuo ½ vuotta on senkin vuoksi, koska solujen riittävä uusiutuminen vaatii tietyn ajan, jotta paranemista voi tapahtua.

        Minulla ei valitettavasti ole aikaa eikä mitään syytä yksittäiseen kokeiluun. Olen kokeiluni tehnyt 10 vuoden aikana ja hoitanut KTJ:llä yli kaksisataa testatessani hoidon mahdollisuuksia ja toimivuutta erilaisiin terveydellisiin ongelmiin.

        Millaista kontrolliryhmää olet käyttänyt verratessasi KTJ:n tuloksia? En löytänyt tukimustasi mistään artikkelitietokannasta. Millä nimellä sitä pitäisi hakea?

      • kosmiset värähtelyt
        EräsKansanparantaja kirjoitti:

        Terveydenhuollosta puuttuu energiahoito tai pikemminkin energiahuolto ja tämä näkyy sairaina kanssaihmisinä. Sairaat ja vanhukset kootaan suuriin yksiköihin ja kaikilla näillä on ’akut’ tyhjinä, siis energiat vähissä, Lisäksi hoitohenkilökuntaa pelotellaan energiahoitojen vaaroista ja myöskin omien ’akkujen’ lataamisesta energiahoidolla. Vain fyysinen kosketus on sallittua ja näin on potilaan energiahuolto tehokkaasti estetty.

        Koska kyseessä ei ole mistään yliluonnollisesta, vaan ainoastaan elollisten välisestä vuorovaikutteisesta systeemistä, saa tyhjien akkujen kokoaminen samaan tilaan aikaan energiavajeen, jolloin paranemisprosessi ei jaksa käynnistyä. Tähän auttaa potilaiden ’akkujen’ lataaminen energiahoidolla, jolloin energiataso nousee ja itseparanemisprosessi lähtee toimimaan ja vuorovaikutteisesti lataa myös kanssaihmisten akkuja.

        >’akut’ tyhjinä, siis energiat vähissä,

        Olet jo muualla tunnustanut, että sinun markkinoimassasi energiansiirrossa ei oikeasti siirry yhtään energiaa. Mitäpä jos lopettaisit mainostuksestasi kokonaan energia-käsitteen käytön. Petos ei edistä liiketoimintaasi.

      • ei löydy kirjoitti:

        Millaista kontrolliryhmää olet käyttänyt verratessasi KTJ:n tuloksia? En löytänyt tukimustasi mistään artikkelitietokannasta. Millä nimellä sitä pitäisi hakea?

        ” Millaista kontrolliryhmää olet käyttänyt verratessasi KTJ:n tuloksia? En löytänyt tukimustasi mistään artikkelitietokannasta. Millä nimellä sitä pitäisi hakea? ”

        En ole väittänyt tehneeni minkäänlaista tutkimusta tai julkaisua käyttämistäni hoidoista, vaan havaintoja ja vertailuja muiden hoitomenetelmien kanssa ja joiden pohjalta olen pyrkinyt saamaan edes alustavaa tutkimustyötä aikaan. Näin merkittävän asian tutkiminen kuuluu tiedeyhteisölle sehän on heidän työtään ja siitä saavat palkkansa. Tämä ei kuitenkaan näytä suomessa ketään kiinnostavan, mutta kanssaihmisten onneksi on enemmän kiinnostusta rajojen ulkopuolella ja tulevan vuoden alkupuolella ammutaan lähtölaukaus alustavalle tutkimukselle, joka toivottavasti poikii laajempaa kiinnostusta.

        Olen etsinyt tieteellistä tutkimusta KTJ:n kaltaisesta hoidosta, mutta en ole löytänyt tähän mennessä. Laittanet linkin, mikäli löydät, olisi sangen mielenkiintoista lukea, mihin johtopäätökseen tiedeyhteisö on tutkimuksissaan tullut.

        Ensinnäkin; miten hoito tehdään ja mitä hoidon aikana tapahtuu

        Toiseksi; Miten hoidettava, joka ei jaksaisi jumpata ja venytellä muutamaa minuuttia kauemmin voi lähes kaksi tuntia, joskus jopa kauemmin tehdä liikkeitä, joita hyväkuntoinen urheilijakaan ei pystyisi tekemään eikä jaksaisi tehdä väsymättä.

        Kolmanneksi; miten hoidettava osaa tehdä juuri oikeanlaiset liikkeet ja venytykset, joita ei aiemmin ole tehnyt eikä pysty niitä hoidon jälkeenkään toistamaan ja jotka korjaavat virheasennot sisäisesti, esimerkiksi käsittelee selkärankaa nikama nikamalta laittaen ne paikoilleen.

        Neljänneksi; Miten tiede selittää moninaisen lihastenhallinnan. Esimerkkinä yhtäaikaiset varpaiden toisistaan riippumattomat pyöritykset ja liikkeet, samanaikaisesti ojennetaan ja koukistetaan nilkkoja liikutellen jalkoja eri tahtiin, joskus toista jalkaa hyvin nopeasti ja toista erittäin hitaasti. Usein samanaikaisesti on mukana selän venytykset, köyristykset ja nikamankäsittely, sekä lantionalueen käsittely. Myös käsien, lapojen, pään ja sormien eriaikaiset liikkeet.

        Jokainen voi kokeilla miten vaikeaa on sormien hallinta vaikkapa niin, että pyöritetään peukaloa vastapäivään ja pikkurilliä myötäpäivään, samanaikaisesti keskisormea ojentaen ja koukistaen. Vaikeusastetta voi lisätä toisen käden eriaikaisilla liikkeillä ja pään pyörityksellä jne.

        Näitä kaikkia asioita tapahtuu KTJ-hoidon aikana ja paljon, paljon enemmän, kun kehoa kuntoutetaan.

      • oufuyt

        Olen valmis koekaniiniksi ja jos saat minussa aikaan varpaiden pyörittelyä yksi kerrallaan, tai käteni pyörimään tuulimyllyn lailla, niin uskon omaavani sen verran suhteita, että saan alustavan tutkimuksen asiasta aikaan. Tunnen pari fysiologiaan perehtynyttä urheilulääkäriä, jotka saisin varmasti mukaan, kunhan saat minut ensin vakuuttuneeksi. He taas saisivat asiaa veidyksi eteenpäin. Pelkät kirjoittelut eivät todellakaan vakuuta.

      • puheen ollen.
        si-nivel kirjoitti:

        Kannattaa varmaan ottaa yhteyttä Itsenäisyyspuolueen kaadereihin. Isoaho on ansiokkaasti paljastanut Uuden Maailmanjärjestyksen nanorokotteet. Kyllä hän varmaan lähtee tukemaan myös Koskettelematta Tapahtuvan Jäsenkorjailun saattamista pakolliseksi kaikessa terveydenhuollossa. Ongelmana tietysti on, että sikarokotusten yhteydessä on jo ehditty asentaa mikrosirut yli miljoonaan kansalaiseen ja Illuminati pystyy ohjailemaan heitä kuin zombieita.

        Viime vaalit menivät ketuille, kun energiansiirtelylle kuuluvan julkisuuden varasti homeopaatti. Vaihtoehtohoitojen uskottavuus menetettiin kampanjan takia moneksi vuodeksi.

        Teeppä aiheesta pieni esitys.

        Vaikka uudet vaalit tähtäimessä!

      • oufuyt kirjoitti:

        Olen valmis koekaniiniksi ja jos saat minussa aikaan varpaiden pyörittelyä yksi kerrallaan, tai käteni pyörimään tuulimyllyn lailla, niin uskon omaavani sen verran suhteita, että saan alustavan tutkimuksen asiasta aikaan. Tunnen pari fysiologiaan perehtynyttä urheilulääkäriä, jotka saisin varmasti mukaan, kunhan saat minut ensin vakuuttuneeksi. He taas saisivat asiaa veidyksi eteenpäin. Pelkät kirjoittelut eivät todellakaan vakuuta.

        Jarrumiehiä en kaipaa ja niitä varmaan tulee olemaan aivan riittävästi, kun ensimmäiset tutkimustulokset julkaistaan ja tutkimusprojektissa olen ainoastaan energiahoitajana.

        On monia ansioituneita ja varmasti asiansa osaavia lääketieteen asiantuntijoita, mutta tässä on kysymys löytää energiahoidon vaikutukset ja käyttömahdollisuudet, siis mitä positiivisia vaikutuksia energiahoidolla kenties on. Eikä pyrkiä kaikin keinoin estämään ja etsimään keinoja energiahoidon vaikutusten kumoamiseksi. Näitä tohtoreita, dosentteja ja selittelyjen mestareita on tämä maa pullollaan ja he eivät edistä millään tavalla energiahoidon tutkimuksia, vaan päinvastoin ovat jarrumiehinä ja tämä on huomattu monet kerrat.

        Osoitteen annoin aikaisemmin, johon voi ottaa yhteyttä henkilökohtaiseen kirjeenvaihtoon asiasta. [email protected]

      • Sivullinen.

        ensin valitat useassa viestissä, etteivät lääkärit tahdo tutkia ja nyt kun sinulle tarjotaan tukea näyttöä vastaan, kieltäydyt. Aika ihmeellistä käyttäytymistä. Tarjous tuntui mielestäni aidolta. Vai oletko mahdollisesti liioitellut kertomuksiasi, etkä sen tähden halua näyttöä.

      • Sivullinen. kirjoitti:

        ” Olen valmis koekaniiniksi ja jos saat minussa aikaan varpaiden pyörittelyä yksi kerrallaan, tai käteni pyörimään tuulimyllyn lailla ”

        Hoidoissa ei ole itsetarkoitus käsien tai varpaiden pyöritys vaan paranemismekanismi teettää niin, mikäli se on tarpeellinen jonkin terveydellisen ongelman korjaamiseksi. Siis jokainen hoitokerta on omanlaisessa, joskus energia lämmittää varsin voimakkaasti esim. selänaluetta ja rentouttaa lihaksia, hetken päästä saattaa korjata lannerankaa tai jotakin muuta kohtaa. KTJ:ssä hoidettavan sisäinen tietoisuus ohjaa hoitotapahtumaa ja monta kertaa aloittaa sisäelinten toiminnan korjaamisella, mikäli on esim. ruuansulatus vaivoja, cronin tauti tai keuhko, silmä ym. Hoito ei tee hupinumeroa vaan sillä on terveydellinen tarkoitus.

        Koekaniiniksi haluava asettaa ehdoksi ”jos saat minussa aikaan varpaiden pyörittelyä yksi kerrallaan, tai käteni pyörimään tuulimyllyn lailla” Kyse ei siis ole jonkin terveydellisen ongelman hoidosta vaan aivan jostakin muusta eli skepoilusta ja sellaiseen en suostu, koska on aidosti apua tarvitsevia. Muutaman kuukauden sisällä saatte katsella netistä, kuinka homma toimii.

      • HuuHaaHuu

        samaa hömppää kuin muillakin. Paljon puhetta, mutta kun näyttöä pyydetään, tulee vain tekosyitä.
        Vaikka itse uskoisitkin, niin älä valehtele mistään urheilijoille mahdottomista suorituksista energiahoidoissa. Menee se vähäkin uskottavuus.

      • KädetEiPyöri
        EräsKansanparantaja kirjoitti:

        ” Olen valmis koekaniiniksi ja jos saat minussa aikaan varpaiden pyörittelyä yksi kerrallaan, tai käteni pyörimään tuulimyllyn lailla ”

        Hoidoissa ei ole itsetarkoitus käsien tai varpaiden pyöritys vaan paranemismekanismi teettää niin, mikäli se on tarpeellinen jonkin terveydellisen ongelman korjaamiseksi. Siis jokainen hoitokerta on omanlaisessa, joskus energia lämmittää varsin voimakkaasti esim. selänaluetta ja rentouttaa lihaksia, hetken päästä saattaa korjata lannerankaa tai jotakin muuta kohtaa. KTJ:ssä hoidettavan sisäinen tietoisuus ohjaa hoitotapahtumaa ja monta kertaa aloittaa sisäelinten toiminnan korjaamisella, mikäli on esim. ruuansulatus vaivoja, cronin tauti tai keuhko, silmä ym. Hoito ei tee hupinumeroa vaan sillä on terveydellinen tarkoitus.

        Koekaniiniksi haluava asettaa ehdoksi ”jos saat minussa aikaan varpaiden pyörittelyä yksi kerrallaan, tai käteni pyörimään tuulimyllyn lailla” Kyse ei siis ole jonkin terveydellisen ongelman hoidosta vaan aivan jostakin muusta eli skepoilusta ja sellaiseen en suostu, koska on aidosti apua tarvitsevia. Muutaman kuukauden sisällä saatte katsella netistä, kuinka homma toimii.

        Ikävä kyllä mitään konkreettista hänelläkään ei ole tarjota, muutakuin sananhelinää.

      • Timo Taikurila
        EräsKansanparantaja kirjoitti:

        Terveydenhuollosta puuttuu energiahoito tai pikemminkin energiahuolto ja tämä näkyy sairaina kanssaihmisinä. Sairaat ja vanhukset kootaan suuriin yksiköihin ja kaikilla näillä on ’akut’ tyhjinä, siis energiat vähissä, Lisäksi hoitohenkilökuntaa pelotellaan energiahoitojen vaaroista ja myöskin omien ’akkujen’ lataamisesta energiahoidolla. Vain fyysinen kosketus on sallittua ja näin on potilaan energiahuolto tehokkaasti estetty.

        Koska kyseessä ei ole mistään yliluonnollisesta, vaan ainoastaan elollisten välisestä vuorovaikutteisesta systeemistä, saa tyhjien akkujen kokoaminen samaan tilaan aikaan energiavajeen, jolloin paranemisprosessi ei jaksa käynnistyä. Tähän auttaa potilaiden ’akkujen’ lataaminen energiahoidolla, jolloin energiataso nousee ja itseparanemisprosessi lähtee toimimaan ja vuorovaikutteisesti lataa myös kanssaihmisten akkuja.

        Tai missä nämä akut ihmisessä sijaitsee? On se nyt vähän hullua maksaa jollekin energiaparantajalle joka käy pistämässä virtaa vanhuksiin ilman minkäänasteisia konkreettisia todisteita taikavoimistaan.

      • Missä tulokset?
        EräsKansanparantaja kirjoitti:

        ” tulemaan kokeeseen. Jos saat käteni pyörimään kaukovaikutuksella, käännyn välittömästi luontaishoitojen julistajaksi. Jos et kykene näyttöön, pidän juttujasi keksittyinä.
        Voitko kertoa yhteystietosi. ”

        Käyn eripuolella Suomea ’toivioretkillä’ hoitojen merkeissä ja tulevan vuoden alusta alkaa pienimuotoinen koesarja, joka toivon mukaan johtaa laajempaan tieteelliseen tutkimukseen.

        Voit lähettää yhteystietosi, mikäli haluat olla vilpittömästi mukana hankkeessa ja sinulla on jokin sairaus tai vamma, johon toivot parannusta. Samalla paikkakunnalla täytyisi olla 4-5 hoidettavaa ja hoitojakso kerran viikossa noin ½ vuoden ajan. Tarkoitus on dokumentoida tapahtumat ja laittaa myös netin kautta laajempaan levitykseen. Tietenkin hoidettavan suostumuksella ja kasvot peitettynä, ettei henkilöä voida tunnistaa.

        Osoite: [email protected] kiitos mielenkiinnosta.

        "Käyn eripuolella Suomea ’toivioretkillä’ hoitojen merkeissä ja tulevan vuoden alusta alkaa pienimuotoinen koesarja, joka toivon mukaan johtaa laajempaan tieteelliseen tutkimukseen.

        Voit lähettää yhteystietosi, mikäli haluat olla vilpittömästi mukana hankkeessa ja sinulla on jokin sairaus tai vamma, johon toivot parannusta. Samalla paikkakunnalla täytyisi olla 4-5 hoidettavaa ja hoitojakso kerran viikossa noin ½ vuoden ajan. Tarkoitus on dokumentoida tapahtumat ja laittaa myös netin kautta laajempaan levitykseen. Tietenkin hoidettavan suostumuksella ja kasvot peitettynä, ettei henkilöä voida tunnistaa."

        Joko noiden toivioretkien dokumentti on jossakin nähtävissä?

      • Missä tulokset? kirjoitti:

        Valitettavasti käytettävissä olevat ajalliset ja taloudelliset resurssini eivät riittäneet suunnitelman läpiviemiseksi ja on odotettava tilanteen paranemista. Ehkä muutaman vuoden päästä on tilanne toinen tai sitten ei, sen aika näyttää.

    • EräsKansanvalistaja

      Jättäkää yliluonnollinen omaan arvoonsa ja omaksi keskustelun aiheeksi. Tunnustakaa tosiasiat, uskokaa itseenne, omiin kykyihin ja tietoon. Silloin ei tarvitse turvautua selittelyihin ja hörhöilyyn, sillä se ei edistä kenenkään terveyttä ei oman eikä toisten. Oikean tiedon löytämiseen riittää hieman itsetutkiskelua ja rehellisyys itseä ja elämää kohtaan. Hymyilen säälivästi tieteen huuhaaksi osoittamille hoidoille, sillä omantieni kulkijana ja etsijänä en niele pureskelematta kaikkea mitä meille kaupustelevat pyrkivät ikiaikaisten "kokemusten" nimissä syöttämään. Terve skeptisyys ja itsekunnioitus ja luottamus maalaisjärkeen riittää löytämään ja voi kulkea nöyrin mielin, mutta ei nöyristellen tämän maallisen matkan maanpäällä.

      Apua voi aina hakea terveydenhuollon ammattilaisilta, jotka näyttöön perustuvan hoidon muodossa pystyvät sitä antamaan. Se vaatii vain hieman nöyryyttä, tietämystä ja luottamusta järjen voittoon että näin tapahtuu. Kun on liikkeellä ilman vaateita ja pyyteitä huomaa kuinka elämä kantaa yhdessä ei yksin kohti parempaa huomista, jossa niitä, joiden käsityskyky ja tietämys maailmasta ja maailman menosta ei ole aivan terävimpiä, ei yritettäisi hyväksikäyttää pelkkinä "hyödyttäminä idiootteina" ja lypsylehminä kaikissa käänteissä, vaan lähimmäisinä, joita pitää auttaa parhaan käytettävissä olevan _tietämyksen_ mukaan, ei luulojen, eikä varsinkaan taikauskon

      • ja terveys

        on muutakin kuin kemiaa!

      • Duulantei

        perustuvaa nämä terveydenhoitohenkilöt;-) Naurattaa ihan, vaikka on vakava asia, nämä testaamattomat sikamyrkkypiikit...

      • ei päätä ei häntää
        Duulantei kirjoitti:

        perustuvaa nämä terveydenhoitohenkilöt;-) Naurattaa ihan, vaikka on vakava asia, nämä testaamattomat sikamyrkkypiikit...

        >testaamattomat sikamyrkkypiikit...

        Vähän uskottavuus kärsii, kun samat urpot itkevät, että ei saisi testata ja sitten samaan aikaan valittavat, että ei ole testattu. Normaalissa elämässä ei oikein kannattaisi olla samaan aikaan kahta ristiriitaista mieltä, mutta häröilyssä logiikka ei menoa haittaa.

      • ????????????
        ei päätä ei häntää kirjoitti:

        >testaamattomat sikamyrkkypiikit...

        Vähän uskottavuus kärsii, kun samat urpot itkevät, että ei saisi testata ja sitten samaan aikaan valittavat, että ei ole testattu. Normaalissa elämässä ei oikein kannattaisi olla samaan aikaan kahta ristiriitaista mieltä, mutta häröilyssä logiikka ei menoa haittaa.

        > Normaalissa elämässä ei oikein kannattaisi olla samaan aikaan kahta ristiriitaista mieltä, mutta häröilyssä logiikka ei menoa haittaa.

        Ei todellakaan pitäisi kertoa toista ja tehdä kuitenkin toista!
        Lobbarikin mainostaa kuinka kaikki on viimeisen päälle tieteellisesti moninkertaisesti ja sokkonakin testattu, mutta tavaran testaaminen taitaakin tapahtua todella sokkona?

      • ei rationaalisuutta
        ???????????? kirjoitti:

        > Normaalissa elämässä ei oikein kannattaisi olla samaan aikaan kahta ristiriitaista mieltä, mutta häröilyssä logiikka ei menoa haittaa.

        Ei todellakaan pitäisi kertoa toista ja tehdä kuitenkin toista!
        Lobbarikin mainostaa kuinka kaikki on viimeisen päälle tieteellisesti moninkertaisesti ja sokkonakin testattu, mutta tavaran testaaminen taitaakin tapahtua todella sokkona?

        >Ei todellakaan pitäisi kertoa toista ja tehdä kuitenkin toista!

        Hörhöpetteri ajautui taas uympikujana ja päätti käyttää tuttua metodiaan eli tyhmäksi heittäytymistä. Kyse oli siitä, että hörhöllä voi olla samanaikaisesti kaksi keskenään ristiriitasita käsitystä ja hän puolustaa niitä molempia. Kunhan ne ovat järjenvastaisia. Tietenkään aito huuhaaveikko ei huomaa tämmöisessä mitään omituista.

      • huomiokykyky
        ei rationaalisuutta kirjoitti:

        >Ei todellakaan pitäisi kertoa toista ja tehdä kuitenkin toista!

        Hörhöpetteri ajautui taas uympikujana ja päätti käyttää tuttua metodiaan eli tyhmäksi heittäytymistä. Kyse oli siitä, että hörhöllä voi olla samanaikaisesti kaksi keskenään ristiriitasita käsitystä ja hän puolustaa niitä molempia. Kunhan ne ovat järjenvastaisia. Tietenkään aito huuhaaveikko ei huomaa tämmöisessä mitään omituista.

        näyttää aina vain alenevan.

        Tuota samaa mantraansa se toistelee jatkuvasti.
        Turhaa on tarjoilla omaa käytäntöään ja "kalupakkiaan" muille!

    • simox

      Mitään yliluonnollista ei ole olemmassakaan. Saat nimitelllä niinkuin haluat. ; mutta ennen sitä osoita minulle yksi yliluonnollinen tapahtuma. Huijareita kaikki tyyni.

    • simop

      Kerro esimerkki yliluonnolisesta tapauksesta maapallolla.

      • vaikutukset

        Onko kysymys luonnollisesta vai epäluonnollisesta?

        Pieni analyysi olis paikallaan!

    • Skepot haukkuu ja karavaani kulkee.

      Yhden asian yltiöempiristit eli ihmisten terveydellä hazardia pelaavat skepoilijat toitottavat tälläkin palstalla omaa totuuttaan, joka on varsin kaukana elävästä elämästä ja esim. ihmisten omista energiahoitokokemuksista. Terveys-skepoilijat ovat ikään kuin sokeita toimien tutussa ympäristössä varsin mallikkaasti ja uskaltautuvat ulos ympyröistään opaskoiran ohjaamana vaikkapa vaihtoehtohoitoja ja toisten hoitokokemuksia haukkumaan. On myös räksyttäviä ’opaskoiria’ kuten Markku Myllykangas, jonka hännänheilutuksen mukaan tuuliviirit pyörii vetäytyen syrjään kuin se kuuluisa Mylliksen esinahka kun tositoimet alkavat.

      Tositoimien aika alkaa olla ovella, kun ihmisillä on yhä enemmän energiahoitokokemuksia ja myös monet lääkärit ovat nähneet potilaissaan hoitojen vaikutukset ja näitä ’ihme’ parantumisia, joita eivät pysty lääketieteellisesti perustelemaan. Suomessakin on yli sata lääkäriä, jotka suhtautuvat avoimen myötämielisesti vaihtoehtohoitoihin ja joukko kasvaa kokoajan skepoilusta huolimatta. Tämä on Suomen terveydenhoidon kannalta hyvä ja kannatettava suuntaus, jota jokainen voi tukea kertomalla kanssaihmisilleen ja myös lääkärilleen, mistä vaihtoehtohoidoista on apu saanut. Tämä senkin uhalla, että lääkäri saattaa suhtautua varsin nuivasti, vähätellen ja naureskellen vaihtoehtohoitoon, jossa on käynyt. Tällä tavalla toimien on mahdollista saada äänensä kuuluviin ja myös ilman kiihkoa vaihtoehtohoitoihin suhtautuvien lääkäreiden terve ja luontainen kiinnostus heräämään, että mistä tässä onkaan kysymys ja uskaltautuvat puhua asiasta avoimemmin ilman uraputken katkeamisen tai leimatuksi tulemisen pelkoa.

      • härö heiluttaa

        Tässä vaan on semmoinen homma, että koskettelematta tapahtuvan jäsenkorjailun karavaanin ei kulje mihinkään. Kyydissä oleva Kansanparantelija voi keinuttaa vankkuria ja kuvitella, että matka taittuu.

    • Sisäänlämpiävä ja auktoriteetti uskollinen hyväveli järjestelmä ei siedä kritiikkiä eikä pysty omavalvontaan monien epäkohtien poistamiseksi. Tämä vuosien saatossa muotoutunut lääketiedettä hyväksikäyttävä arvojärjestelmä natisee liitoksissaan ja aroilta yli myllykankaan puhaltava tuuli lakaisee tiedettä väärinkäyttävät tieltään. Tämä suuntaus on nähtävissä arvosteluina ja julkitulleina väärinkäytöksinä, sekä monen lääkärin irtautumisena järjestelmästä, joka ruokkii vain ja ainoastaan lääketeollisuuden ja ruuan teollisentuotannon pussia kansan kustannuksella ja ihmisten terveydellä leikkien.

      Nyt tarvitaan Antti Heikkilän kaltaisia ’jääräpäitä’, jotka eivät purematta niele kaikkea, mitä heille syötetään ja uskaltavat myös sen julki tuoda. Tämä ravistelu on tervetullutta ja riittävästi soppaan aineksia kertyessä, myös soppa saa oikean koostumuksen kokemuksen ja tiedon kautta ja jokaiselle on oikeanlainen resepti niin, että ihmisten sairauksien tehtailu ja siten pillerien kehittely ja ihmisille pakko syöttäminen jää vähemmälle.

      Monet omilla aivoillaan ajattelevat ja aikansa pohdittuaan ovat huomanneet saman, mitä Heikkiläkin kokeiltuaan vähähiilihydraattista ruokavaliota. 2-tyypin diabeteksen ravinto tasapainoilussa on tärkeää se, mitä teet ja syöt päivittäin, ei niinkään pienet hairahdukset silloin tällöin makean perään ja merkittävää on energiahoidon positiiviset vaikutukset niin hiilihydraatti- kuin rasva-aineenvaihduntaan. Kaikkia näitä virallisen terveydenhoidon vetovastuussa olevat haluavat kaikin keinoin vastustaa ja pitää omastaan kiinni kynsin hampain. Tämä on toki ymmärrettävää yksilötasolla, eihän kukaan halua pyörtää pyhiä sanoja, mutta näin tärkeässä asiassa pitäisi kansanterveys olla etusijalla.

      • KTJ-

        Onko Heikkilä ryhtynyt kannattamaan myös koskettelmatta tapahtuvaa jäsenkorjailua? Eipä ole blogissa vielä mainintaa asiasta.

    • Terveydenhuollon ongelmat eivät ole millään tavalla sidoksissa vaihtoehtohoitoihin, vaikka vaihtoehtohoitojen hyväksyminen ja laajempi käyttöönotto poistaisi monet terveydenhuollon ongelmista. On käsittämätöntä akateemisesti sivistyneiltä se, että osoitetaan omista ongelmista syyttävällä sormella hoitoja, jotka toisivat ratkaisun myös epäkurantin henkilöstön ja ainaisen kiireen tuomiin ongelmiin. Samalla selkiytyisi myös vaihtoehtohoitojen rooli terveydenhoidossa ja valvonta ulottuisi myös niihin.

      Niputtamalla ei viralliset hoidot samaan nippuun vaikka monet eri hoitomuodot ja hoitomenetelmät ovat yhtä kaukana toisistaan, kuin itä lännestä samoin vaikuttavuus ja käyttötarkoitus. Tämä sekoilu tai pikemminkin tarkoitushakuinen skepoilu ei enää omilla aivoilla ajatteleviin pure ja myös yhä useampi terveydenhoidon ammattilainen kiinnostuu vaihtoehtohoidoista ja uskaltautuu itse ottamaan selvää asioista. Esimerkiksi KTJ-omahoitona on myös skeptikolle sopiva, eli aivan tavalliselle kanssaihmiselle, jolla on riittävä itsetunto. Skepo taas ei suurin surminkaan usko itseensä, vaan on ääri-ihmisenä ja lahkonsa maailmankatsomuksen orjana teuraaksi vietävissä, ollen tiedettä hyväksikäyttävien kellokkaiden talutusnuorassa vapaaehtoisesti. Näitä ’ei-hoidettuja’ (erinomainen nimimerkki skepolle) itsensä kieltäjiä uhkaa paradoksaalisesti tiedon tulva, joka kääntyy hyväksikäyttäjiään vastaan.

      Jäljelle jää hyviksi havaitut ja tutkitut terveyttä edistävät ja ylläpitävät hoitomuodot ja lääketieteen saraksi vammojen ja sairauksien hoito. Tämä on sitä tervettä skepoilusta vapaata kehitystä, johon tulisi kaikin keinoin pyrkiä.

      • si-nivel

        Tässä nyt vaan on semmoinen ongelma, että koskettelematta tapahtuvaa jäsenkorjailua ei ole missään havaittu toimivaksi hoidoksi minkään sairauden hoidossa. Harhoja potevien henkiparantajien päästäminen terveyskeskuksiin olisi paha riski potilasturvallisuuden kannalta.

      • Perustele

        "vaihtoehtohoitojen hyväksyminen ja laajempi käyttöönotto poistaisi monet terveydenhuollon ongelmista."

        Kerro joku esimekrki ja perustele miksi niin kävisi.

    • antiparantaja

      Miksi kukaan ei paranna hyvähyvyyttää kun energia ei sinänsä maksa mitään?

    • juutas b

      "Se vaatii vain hieman nöyryyttä ja lapsenomaista uskoa, että näin tapahtuu."

      Mutta jos tuommosesta ruvetaan pyytämään rahaa maksuksi ja väitetään että kykynee parantamaan jotakin luulotautisia lukuunottamatta se on rikos.

      Voisihan joku myös vaatia että jättäkää pedofilia, insesti ja eläimiin sekaantuminen omaksi keskustelun aiheeksi ainoastaan asiaan vihkiytyneille. Saati sitten, että joku vielä lakeja laatisi näiden harrastelioden kiusaksi.
      Suomessa keskustellaan aivan liian vähän näistä poppaukkohuijareista.
      Sitä ihmettelen , että miksi näistä jeesustelijoista , jotka ovat nostaneet itsensä tavallisen ihmisen yläpuolelle, löytyy näitä ihmeparantajia eniten.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2695
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      103
      2282
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2030
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1759
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1701
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1676
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1666
    8. 92
      1602
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe