Toiminnassa?
Alla Satakunnan Kansan uutisointia josta käy ilmi ettei Kirpun eläinkoti olisi toiminnassa. Tällaiseen oletukseen antaa aihetta se, että uutisoinnissa tuodaan esiin että Eskon eläinkoti on jatkanut Kirpun eläinkodin toimintaa.
Miten asia nyt siis on.. Onko Kirpun eläinkoti ewdelleen virallisesti olemassa?
SK:n uutisointia:
"Eläinkoti Kirpun työtä jatkanut Eläinkoti Esko lopettaa. Moni suojaton kissa on löytänyt eläinkodin kautta uuden kodin.
Eskon eläinkodin toiminta loppuu 15. helmikuuta. Syyt toiminnan loppumiseen ovat taloudelliset.
Eläinsuojeluyhdistys ESKO ry on ylläpitänyt Eskon eläinkotia vuoden 2009 heinäkuusta alkaen. Eskon eläinkoti jatkoi Kirpun eläinkodin toimintaa.
Eläinkodissa on otettu vastaan löytöeläimiä sekä loukkaantuneita luonnoneläimiä. Huostaan otetuille eläimille sekä kodinvaihtajaeläimille on tarjottu hoitopaikka. Lisäksi Eskon eläinkoti on löytänyt uuden kodin 42 eläimelle heinäkuun 2009 ja 7. helmikuuta 2010 välisenä aikana.
Tällä hetkellä eläinkodissa odottaa uutta kotia viisi koiraa, yksi kissa ja 11 kania. Eskon eläinkodissa oleville kodittomille eläimille pitäisi löytää uudet kodit ennen toiminnan loppumista. Muutoin niitä uhkaa lopettaminen. "
Kirpun eläinkoti ei siis ole...
34
4839
Vastaukset
- Eunukki
Kuka sinä uskoo, en huolinut ko "paperia" edes ilmaiseksi, vaikka sitä tarjottiin.
"Onko Kirpun eläinkoti edelleen virallisesti olemassa?"
Aivan varmasti! Ihan virallisesti! Alkaen vuodesta 1998!
Eskon eläinkoti sensijaan ei ole kaupparekisterissä, eikä ole koskaan ollutkaan.
"Moni suojaton kissa on löytänyt eläinkodin kautta uuden kodin."
Kuinkahan moni on "löydetty" ja kuinka moni on saanut sen uuden maanpäällisen hyvän kodin?
Monenko "loppusijoituspaikka" on siellä "saunan takana"?
"Eskon eläinkodin toiminta loppuu 15. helmikuuta. Syyt toiminnan loppumiseen ovat taloudelliset."
Onko eläinsuosuojeluyhdistys Esko ry tukenut liian avokätisesti Kirpun eläinkodin toimintaa?
Maaseudun Tulevaisuudessahan pyysi Koski lahjoittamaan rahaa eläinsuojeluyhdistys Eskolle, jotta se voi tukea Kirpun eläinkodin toimintaa, tilinumerokin oli jäsentilin numero!
"Eskon eläinkoti jatkoi Kirpun eläinkodin toimintaa."
Kaksi eläinkotia samassa osoitteessa n. 1500 m2 tontilla. Puhelinnumero sama - Tanja Kosken kännykkä.
"Tällä hetkellä eläinkodissa odottaa uutta kotia viisi koiraa, yksi kissa ja 11 kania."
Siis yhteensä 17 eläintä. Viime viikonloppuna oli kotia vailla vielä 20 eläintä.
EHY:n tiloihin on tullut viikonlopun jälkeen 3 kodinvaihtajakoiraa!
Tammikuun aikana ei ollut ensimmäistäkään.
"Eskon eläinkodissa oleville kodittomille eläimille pitäisi löytää uudet kodit ennen toiminnan loppumista. Muutoin niitä uhkaa lopettaminen."
On kuolleisuus yhdistelmässä Kirpun eläinkoti/Eskon eläinkoti ollut ennenkin varmaan maailmanennätysluokkaan.
Montakohan kertaa kantava voima on "uhkaillut" eläinten lopettamisella, ellei tule RAHAA?
Ausku, kuka on tämän SK:n UUTISEN kirjoittanut toimittaja?- Kansanoikeuden ausku
"Maaseudun Tulevaisuudessahan pyysi Koski lahjoittamaan rahaa eläinsuojeluyhdistys Eskolle, jotta se voi tukea Kirpun eläinkodin toimintaa, tilinumerokin oli jäsentilin numero!"
Lahjoitusvaroja mennyt jäsentilille? Eikös se ole rikos jos varoja ohjataan muulle kuin rahankeräysluvassa mainitulle tilille? Onko tästä tehty rikosilmoitus?
"Tällä hetkellä eläinkodissa odottaa uutta kotia viisi koiraa, yksi kissa ja 11 kania."
Siis yhteensä 17 eläintä. Viime viikonloppuna oli kotia vailla vielä 20 eläintä.
EHY:n tiloihin on tullut viikonlopun jälkeen 3 kodinvaihtajakoiraa!
Tammikuun aikana ei ollut ensimmäistäkään."
Niin täisi sitten käydä kuten jo alusta asti epäiltiinkin.. Yhteistä ovat näiden touhut.. Silmänlumetta, huijaustako kaikki erimielisyydetkin olivat? Koski ja Ehy kimpassa kai kuitenkin.. - MaggieH
Kansanoikeuden ausku kirjoitti:
"Maaseudun Tulevaisuudessahan pyysi Koski lahjoittamaan rahaa eläinsuojeluyhdistys Eskolle, jotta se voi tukea Kirpun eläinkodin toimintaa, tilinumerokin oli jäsentilin numero!"
Lahjoitusvaroja mennyt jäsentilille? Eikös se ole rikos jos varoja ohjataan muulle kuin rahankeräysluvassa mainitulle tilille? Onko tästä tehty rikosilmoitus?
"Tällä hetkellä eläinkodissa odottaa uutta kotia viisi koiraa, yksi kissa ja 11 kania."
Siis yhteensä 17 eläintä. Viime viikonloppuna oli kotia vailla vielä 20 eläintä.
EHY:n tiloihin on tullut viikonlopun jälkeen 3 kodinvaihtajakoiraa!
Tammikuun aikana ei ollut ensimmäistäkään."
Niin täisi sitten käydä kuten jo alusta asti epäiltiinkin.. Yhteistä ovat näiden touhut.. Silmänlumetta, huijaustako kaikki erimielisyydetkin olivat? Koski ja Ehy kimpassa kai kuitenkin..Eivät liity millään tavalla nuo 3 koiraa Esko Ry:hyn.
Kimpasta ei ole kyse, mutta EHY on kyllä lupautunut ottamaan vastaan nuo lopetusuhan alaiset eläimet ja etsimään niille uudet kodit, ellei Esko Ry kykene niitä ennen ovien sulkemista uudelleen sijoittamaan. Ei tarvitse siis sen takia yhdenkään eläimen menettää henkeään, ettei olisi paikkaa mihin laittaa. - Loppu lopetuksille!
MaggieH kirjoitti:
Eivät liity millään tavalla nuo 3 koiraa Esko Ry:hyn.
Kimpasta ei ole kyse, mutta EHY on kyllä lupautunut ottamaan vastaan nuo lopetusuhan alaiset eläimet ja etsimään niille uudet kodit, ellei Esko Ry kykene niitä ennen ovien sulkemista uudelleen sijoittamaan. Ei tarvitse siis sen takia yhdenkään eläimen menettää henkeään, ettei olisi paikkaa mihin laittaa.Toivottavasti EHY saa ne eläimet ja eläimet sitä kautta uuden mahdollisuuden!
- ---
Loppu lopetuksille! kirjoitti:
Toivottavasti EHY saa ne eläimet ja eläimet sitä kautta uuden mahdollisuuden!
ellei maanantaihin mennes löydy uusii omistajii, muuten elukat piikille... :/ ei se uuden omistajan mukana kauaa pysyny pystys..
- pr
MaggieH kirjoitti:
Eivät liity millään tavalla nuo 3 koiraa Esko Ry:hyn.
Kimpasta ei ole kyse, mutta EHY on kyllä lupautunut ottamaan vastaan nuo lopetusuhan alaiset eläimet ja etsimään niille uudet kodit, ellei Esko Ry kykene niitä ennen ovien sulkemista uudelleen sijoittamaan. Ei tarvitse siis sen takia yhdenkään eläimen menettää henkeään, ettei olisi paikkaa mihin laittaa.vaan ja oma toimintasi.Olet aivan pihalla kuin lumiukko.
Miksi alkuperäinen, koko ajan toiminnassa oleva ja ollut Kirpun eläinkoti ei lopeta? Siksi , että
se on elinehto Tanjan huseeraamiselle.Kuka nyt leipäpuutaan lopettaisi? Lopettihan se mukamas jo 1/7 ja alkoi Eskon Eläinkoti.Oletko varma kaikista asioista, joita tänne syötät totena.
Eläimet ovat koko ajan olleet Kirpun eläinkodissa, josta Eläinsuojeluyhdistys Esko ry on maksanut Tanja Koskelle vuokraa.
Eskon eläinkoti ei voi lopettaa, koska sellaista ei ole ollutkaan rekisterissä. YTJ 3/7 -09 ei rekisterissä.
Sama kun ilmoittais Tanjuusha lopettaa, yhtä hassua.
Kirpun eläinkoti siis ei halua pitää niitä eläimiä enää ja "antaa" ne tälle entiselle vuosien kaveriporukalleen, jotka muodostivat EHYn, ilmaiseksi? Sinä kehtaat väittää olosuhteita tuntematta ,( mitkä täällä on jo vuosia jatkuneet ), ettei noilla ole mitään yhteistä.
Ollaankohan SEY:ssä samaa mieltä?
Ne hoitajat taisivat jäädä sinne SEYn kursseille, silloin 28/1 kirjoittamansa ilmoituksen jälkeen, kun on jutut loppuneet, kuin entiset puheenjohtajan palstan jututkin.
On siinä kaneissa pitelemistä, niillähän pitää olla isot tilat ,tai joka päivä pitää olla irti jaloittelemassa vapaasti.
Oletko nyt Tanjan agentti vai EHYn manageri.Kuuluuko meidän raumanseutulaisten uskoa sinuun,olethan kaukaa Vilppula-Mäntästä. Oletko neuvotellut Tanja Kosken kanssa henkilökohtaisesti?
Jospa edes kerran vastaisit kysymyksiin, etkä aina hyökkäisi jotain henkilöä vastaan. - MaggieH
pr kirjoitti:
vaan ja oma toimintasi.Olet aivan pihalla kuin lumiukko.
Miksi alkuperäinen, koko ajan toiminnassa oleva ja ollut Kirpun eläinkoti ei lopeta? Siksi , että
se on elinehto Tanjan huseeraamiselle.Kuka nyt leipäpuutaan lopettaisi? Lopettihan se mukamas jo 1/7 ja alkoi Eskon Eläinkoti.Oletko varma kaikista asioista, joita tänne syötät totena.
Eläimet ovat koko ajan olleet Kirpun eläinkodissa, josta Eläinsuojeluyhdistys Esko ry on maksanut Tanja Koskelle vuokraa.
Eskon eläinkoti ei voi lopettaa, koska sellaista ei ole ollutkaan rekisterissä. YTJ 3/7 -09 ei rekisterissä.
Sama kun ilmoittais Tanjuusha lopettaa, yhtä hassua.
Kirpun eläinkoti siis ei halua pitää niitä eläimiä enää ja "antaa" ne tälle entiselle vuosien kaveriporukalleen, jotka muodostivat EHYn, ilmaiseksi? Sinä kehtaat väittää olosuhteita tuntematta ,( mitkä täällä on jo vuosia jatkuneet ), ettei noilla ole mitään yhteistä.
Ollaankohan SEY:ssä samaa mieltä?
Ne hoitajat taisivat jäädä sinne SEYn kursseille, silloin 28/1 kirjoittamansa ilmoituksen jälkeen, kun on jutut loppuneet, kuin entiset puheenjohtajan palstan jututkin.
On siinä kaneissa pitelemistä, niillähän pitää olla isot tilat ,tai joka päivä pitää olla irti jaloittelemassa vapaasti.
Oletko nyt Tanjan agentti vai EHYn manageri.Kuuluuko meidän raumanseutulaisten uskoa sinuun,olethan kaukaa Vilppula-Mäntästä. Oletko neuvotellut Tanja Kosken kanssa henkilökohtaisesti?
Jospa edes kerran vastaisit kysymyksiin, etkä aina hyökkäisi jotain henkilöä vastaan."Miksi alkuperäinen, koko ajan toiminnassa oleva ja ollut Kirpun eläinkoti ei lopeta? Siksi , että
se on elinehto Tanjan huseeraamiselle.Kuka nyt leipäpuutaan lopettaisi?"
Ei pienintäkään aavistusta.
"Kirpun eläinkoti siis ei halua pitää niitä eläimiä enää ja "antaa" ne tälle entiselle vuosien kaveriporukalleen, jotka muodostivat EHYn, ilmaiseksi?"
En minä tiedä mitä kirpun eläinkodissa tapahtuu, en tiesä myöskään sitä mitä Esko ry aikoo tehdä eläinkodissaan oleville eläimille. Sen tiedän, että Ehy on tarjonnut niille kodin, ettei niitä tarvitse turhaan lopettaa.
"Ollaankohan SEY:ssä samaa mieltä?"
Villi veikkaus, että ollaan, mutta varmuuden saat kun kysyt sitä heiltä itseltään. SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry | Kotkankatu 9 00510 Helsinki | 0207 528 420 | faksi (09) 877 1206 | sey(at)sey.fi
"Oletko neuvotellut Tanja Kosken kanssa henkilökohtaisesti?"
En ole ja siksi minulla ei olekaan minkäänlaista tietoa siitä mitä eläimille tulee tapahtumaan. Tartutuaanko Ehy:n avuntarjoukseen, löytyykö kodit vai täyttyykä kuoppa.
Toivottavasti huomasin vastata kaikkeen
PS. Jeesus oli nasaretista ja suuri osa suomen kansaa, jopa raumalaisia uskoo siitä huolimatta. Nasaret on paljon kauempana kuin Mänttä-Vilppula - Kansanoikeuden ausku
MaggieH kirjoitti:
Eivät liity millään tavalla nuo 3 koiraa Esko Ry:hyn.
Kimpasta ei ole kyse, mutta EHY on kyllä lupautunut ottamaan vastaan nuo lopetusuhan alaiset eläimet ja etsimään niille uudet kodit, ellei Esko Ry kykene niitä ennen ovien sulkemista uudelleen sijoittamaan. Ei tarvitse siis sen takia yhdenkään eläimen menettää henkeään, ettei olisi paikkaa mihin laittaa.Nämä asiat? Tiedät sitten varmaan senkin, antaako ehy nämä eläimet ilmaiseksi että saavat uuden kodin. Niin toimisi todellinen eläinsuojelija..
- MaggieH
Kansanoikeuden ausku kirjoitti:
Nämä asiat? Tiedät sitten varmaan senkin, antaako ehy nämä eläimet ilmaiseksi että saavat uuden kodin. Niin toimisi todellinen eläinsuojelija..
Jo tuolla toisessa topicissa mainitsin, että en voi tietää sitä meneekö edes yhtään eläintä Ehylle. Tiedän ainoastaan sen, että ovat tarjoutuneet ottamaan eläimet vastaan, ettei niitä turhaan tarvitse lopettaa.
Sen kun juuri kävin Esko Ry:n sivuilla katsomassa, näyttää kissa löytäneen kodin ja kolme koiraakin varattuina, on peräti mahdollista, että Esko Ry saa tilanteensa ratkaistua ilman, että avuntarjoukseen tarvitsee tarttua. Mitä toivon vilpittömästi niin sitä, että nuo tarjotut kodin olisivat todellisia, eikä mitään kikkailua missä todelliseksi sijoituspaikaksi kuitenkin muodostuu se saunantakunen. - Kansanoikeuden ausku
MaggieH kirjoitti:
Jo tuolla toisessa topicissa mainitsin, että en voi tietää sitä meneekö edes yhtään eläintä Ehylle. Tiedän ainoastaan sen, että ovat tarjoutuneet ottamaan eläimet vastaan, ettei niitä turhaan tarvitse lopettaa.
Sen kun juuri kävin Esko Ry:n sivuilla katsomassa, näyttää kissa löytäneen kodin ja kolme koiraakin varattuina, on peräti mahdollista, että Esko Ry saa tilanteensa ratkaistua ilman, että avuntarjoukseen tarvitsee tarttua. Mitä toivon vilpittömästi niin sitä, että nuo tarjotut kodin olisivat todellisia, eikä mitään kikkailua missä todelliseksi sijoituspaikaksi kuitenkin muodostuu se saunantakunen.Mistä sinä niin tarkkaan tiedät ehyn tarjoukset ym. Oletko osakkaana jotenkin ehyssä? mani mani mania... Etkö lainkaan ymmärrä että niiden entisten eskolaisten yhteys minkäänlaiseen eläinsuojelutyöhön kalskahtaa korviin pahalta?
- MaggieH
Kansanoikeuden ausku kirjoitti:
Mistä sinä niin tarkkaan tiedät ehyn tarjoukset ym. Oletko osakkaana jotenkin ehyssä? mani mani mania... Etkö lainkaan ymmärrä että niiden entisten eskolaisten yhteys minkäänlaiseen eläinsuojelutyöhön kalskahtaa korviin pahalta?
"Etkö lainkaan ymmärrä että niiden entisten eskolaisten yhteys minkäänlaiseen eläinsuojelutyöhön kalskahtaa korviin pahalta? "
Kun tuntee oikeasti asioiden taustan ja tämänhetkisen tilanteen, eikä perusta johtopäätöksiään niitä tuntemattoman mielikuvituksen tuotteisiin ja höyrypäisiin epäilyksiin, ei tuo kalskahda lainkaan pahalta. Olen ihan näiden keskusteluiden alkumetreiltä suositellut, että asiat kannattaisi pyrkiä selvittämään asianomaisilta itseltään, niin saa hyvinkin tietoa siitä missä mennään.
Yhdistyksissä muuten on jäseniä, ei osakkaista. Yrityksissä on osakkaita. Yhdistyksestä ei jaeta mani, mani, mania jäsenille, vaan sinne missä on yhdistysten avustettava kohderyhmä. Yritys jakaa mani,mani,mania osakkailleen. Tämä pieni muodollinen ero olisi hyvä sisäistää, niin tulisi paremmin tolkku noihin mietintöihin. - Eunukki
MaggieH kirjoitti:
"Etkö lainkaan ymmärrä että niiden entisten eskolaisten yhteys minkäänlaiseen eläinsuojelutyöhön kalskahtaa korviin pahalta? "
Kun tuntee oikeasti asioiden taustan ja tämänhetkisen tilanteen, eikä perusta johtopäätöksiään niitä tuntemattoman mielikuvituksen tuotteisiin ja höyrypäisiin epäilyksiin, ei tuo kalskahda lainkaan pahalta. Olen ihan näiden keskusteluiden alkumetreiltä suositellut, että asiat kannattaisi pyrkiä selvittämään asianomaisilta itseltään, niin saa hyvinkin tietoa siitä missä mennään.
Yhdistyksissä muuten on jäseniä, ei osakkaista. Yrityksissä on osakkaita. Yhdistyksestä ei jaeta mani, mani, mania jäsenille, vaan sinne missä on yhdistysten avustettava kohderyhmä. Yritys jakaa mani,mani,mania osakkailleen. Tämä pieni muodollinen ero olisi hyvä sisäistää, niin tulisi paremmin tolkku noihin mietintöihin.purkautuessa tulee mahdolliset varat käyttää samaan tarkoitukseen kuin on käytetty yhdistyksen toiminnan aikana.
Eläinsuojeluyhdistys Esko ry:lle on kerätty varoja mm. Kirpun eläinkodin toiminnan tukemiseen, joten eiköhän, sitten kun, Esko ry lopettaa toimintansa, niin kertyneet varat luovutetaan Kirpun eläinkodille, eli Tanja Kosken YRITYKSELLE. - MaggieH
Eunukki kirjoitti:
purkautuessa tulee mahdolliset varat käyttää samaan tarkoitukseen kuin on käytetty yhdistyksen toiminnan aikana.
Eläinsuojeluyhdistys Esko ry:lle on kerätty varoja mm. Kirpun eläinkodin toiminnan tukemiseen, joten eiköhän, sitten kun, Esko ry lopettaa toimintansa, niin kertyneet varat luovutetaan Kirpun eläinkodille, eli Tanja Kosken YRITYKSELLE.Vaikea sanoa. Minä en ole törmännyt missään tietoon, että Esko Ry olisi yhdistyksenä lopettamassa toimintaansa. Eläinkotitoiminan loppettamisesta ovat kyllä uutisoineen jo useamapaankin kertaan. Siitäkään ei ole tietoa mikä on Kirpun eläinkodin tilanne. Onko lopettanut, herääkö uudelleen henkiin vai mitä meinaavat.
- pr
--- kirjoitti:
ellei maanantaihin mennes löydy uusii omistajii, muuten elukat piikille... :/ ei se uuden omistajan mukana kauaa pysyny pystys..
Kirpun eläinkoti jatkaa hamaan tulevaisuuteen. (Nyt 20/2 2010 asti) Tuleeko mieleen kertomus:"Ei tästä takkia tullut jne ", runosta Hiiri Kissalle räätälinä?
Käväiskääpä katsomassa Eskon eläinkodin sivuja.On siellä tytöllä visiot. Katsokaa erityisesti :Eläinystävän pyyntö sinulle. Kinnittäkää huomio säkeeseen Olen joutunut näkemään....
On se metkaa, kun itse järjestää terveille eläimille omien silmiensä edessä tappamissessioita ja kopioi tuollaisen runon. Luuleekohan itse olevansa HYVÄ IHMINEN?
Ei taida tajuta omaa itseään ollenkaan, eikä poliisit eikä ellit uskalla pistää sille hanttiin.
Soini lääninhallituksesta väitti minun puhuvan puppua, kun kerroin marssijärjestyksen Tanjan eläinsuojeluiskuissa".Ei se niin mene" , sanoi jo kesällä, kun kerroin sen järjestyksen puhelimessa.
Eräs eläinlääkäri ei lähtenyt todistamaan ollenkaan Tanjan avuksi-tulos:Se ketä Tanja syytti, ei saanut tuomiota ollenkaan.Eläinlääkärit ryhdistäytykää edes te, niin katkeaa tuo hullu tappamisketju.Poliisit ajatelkaa itse, älkää olko laumasieluja. KIITOS ETUKÄTEEN
Ps Samat omistajat siellä oli koko ajan. Nimellisesti oli epävirallisesti vaan nimenmuutos Eskon eläinkodiksi. - säälittävää
pr kirjoitti:
Kirpun eläinkoti jatkaa hamaan tulevaisuuteen. (Nyt 20/2 2010 asti) Tuleeko mieleen kertomus:"Ei tästä takkia tullut jne ", runosta Hiiri Kissalle räätälinä?
Käväiskääpä katsomassa Eskon eläinkodin sivuja.On siellä tytöllä visiot. Katsokaa erityisesti :Eläinystävän pyyntö sinulle. Kinnittäkää huomio säkeeseen Olen joutunut näkemään....
On se metkaa, kun itse järjestää terveille eläimille omien silmiensä edessä tappamissessioita ja kopioi tuollaisen runon. Luuleekohan itse olevansa HYVÄ IHMINEN?
Ei taida tajuta omaa itseään ollenkaan, eikä poliisit eikä ellit uskalla pistää sille hanttiin.
Soini lääninhallituksesta väitti minun puhuvan puppua, kun kerroin marssijärjestyksen Tanjan eläinsuojeluiskuissa".Ei se niin mene" , sanoi jo kesällä, kun kerroin sen järjestyksen puhelimessa.
Eräs eläinlääkäri ei lähtenyt todistamaan ollenkaan Tanjan avuksi-tulos:Se ketä Tanja syytti, ei saanut tuomiota ollenkaan.Eläinlääkärit ryhdistäytykää edes te, niin katkeaa tuo hullu tappamisketju.Poliisit ajatelkaa itse, älkää olko laumasieluja. KIITOS ETUKÄTEEN
Ps Samat omistajat siellä oli koko ajan. Nimellisesti oli epävirallisesti vaan nimenmuutos Eskon eläinkodiksi.voi olla noin KATKERA ja ILKEÄ... kuukausitolkulla? Ryhdistäydy sinä!
- pr
säälittävää kirjoitti:
voi olla noin KATKERA ja ILKEÄ... kuukausitolkulla? Ryhdistäydy sinä!
Mieti mitä tuo ihminen on yli 12 vuotta eläimille , eläinsuojelun nimissä tehnyt?
Eläinsuojelu on verhottu valheelliseen uutisointiin lehtien palstoilla.Kun kauheasti meuhkaa, nekään toimittajat, radiossakin ja tv:ssa, jotka hänen kanssaan ovat olleet tekemisissä eivät ole vaivautuneet tarkistamaan juttujaan. Yleisesti ottaen , eläimiä on ollut, rääkkäyksestä ei tietoakaan, mutta otsikot ovat olleet komeat ja raflaavat. Olen käynyt muutamassa paikassa, olen itse nähnyt.
Sinä myös?
Minä olen sentään pieni lenkki tässä jutussa.Mukana on ihmisiä vuodesta 1997 asti häntä seuranneena ja jo maaliskuusta 2009 tänne kirjoittaneita. - nuppi sekaisin
säälittävää kirjoitti:
voi olla noin KATKERA ja ILKEÄ... kuukausitolkulla? Ryhdistäydy sinä!
Taitaa olla periytyvää laatua, kuulin.
- Kiinnostaa.....
säälittävää kirjoitti:
voi olla noin KATKERA ja ILKEÄ... kuukausitolkulla? Ryhdistäydy sinä!
Mihinköhän ne Eskon sivuilla mainostetun kirjan myyntitulot sen jälkeen menevät, kun eläinkoti on lopettanut toimintansa?
- Rötöstelijät
Kiinnostaa..... kirjoitti:
Mihinköhän ne Eskon sivuilla mainostetun kirjan myyntitulot sen jälkeen menevät, kun eläinkoti on lopettanut toimintansa?
eläinkoti tienaa, mitenköhän ilmoittaa tulonsa, miksi kierrättää verotuksensa?
- Eunukki
Rötöstelijät kirjoitti:
eläinkoti tienaa, mitenköhän ilmoittaa tulonsa, miksi kierrättää verotuksensa?
Paljonkohan yksityinen eläinkoti tienaa?
Riippuu hoitopäivän hinnasta ja hoidettavien lukumäärästä!
Tulot - kulut = nettoansio
Normaali yrittäjän veroilmoitus!
Kuka kierrättää verotustaan? Kerro mullekin miten se onnistuu, niin teen verosuunnitelmani sen mukaan. - pr
Rötöstelijät kirjoitti:
eläinkoti tienaa, mitenköhän ilmoittaa tulonsa, miksi kierrättää verotuksensa?
Yleensäkö kyselet?
Se on yksityinen Kirpun eläinkoti om Tanja Koski.
Sen tietoja ei tiedä edes laskun maksajat, takavuosien,ja viimevuoden löytöeläimistä? Jaa mistäkö tiedän?
Ei maksajan taholta edes tiedetty miten monta eläintä on "löydetty", miten siitä sitten veloitetaan?
Millä tavalla sinä ilmoitat tulosi?
Odotellaan, mitä Etelä-Suomen lääninhallitus saa tietonsa.Eikös se ole jossain toukokuun viimeisenä päivänä, kun hetki lyö!
Veroilmoituksestasi näkyy, mitä olet ansainnut?
Yrityksessä on kirjanpito,tietysti.
Meillä ainakin kirjoitetaan kuin matkapäiväkirjaa, mitkä eläimet ovat hoidettavana, mitä on maksettu ja omistajan nimi ja osoite.
Onko tuo Tanja kierrättänyt verotuksensa?
Se onkin helppoa kierrättää silloin, kun on useampi rahantulolähde samassa ryppäässä.
Voi se olla vaikeaakin silloin ,kun on löydetyt , huostaanotetut,kodinvaihtajat, luonnonvaraiset ja varastetut.
Muistin täytyy pelata, tai lappu kaulassa jokaisella, ettei tule tapettua hoitoon (loman ajaksi) tuotua eläintä.(vaihtuvat hoitajatkin vielä)
Minä en siihen rumbaan lähtisi.
Kukin tavallaan. - Hassumummo

Kukin tavallaan.huolittaisikaan. Lopullinen niitti tulee markkinatuomioistuimesta, älä huoli! =) Mikä sen JSN.n päätöksen numero on, kun ei vielä näy sivuilla, olis niin hauskaa lukea, mihin olet kyennyt.
- Eunukki
tulevaisuuteen.
Miksi Eskon eläinkodin eläimet eivät "kelpaa" Kirpun eläinkotiin, onhan ne varmaankin jo valmiiksi Kirpun eläinkodin tiloissa?
n. 250 m2 tyhjää eläinsuojaa eläinsuojeluvalvojan omistuksessa.
Kun eläimet saadaan sijoitettua EHY:n tiloihin Eurajoelle, niin on tiloja tarjota, joihin voidaan sijoittaa huostaanotetut eläimet (jo lähitulevaisuudessa?), ja viranomaisten on helppoa tehdä huostaanottopäätöksiä, siteeratakseni Tanja Koskea.
Eikös siellä hevostalli.net:nkin TOPILLA tehty syksyn aikana eläinsuojelutarkastus, silloin ei ollut vielä riittävästi tiloja Kirpun eläinkodissa, johon olisi voinut sijoittaa huostaanotettuja eläimiä.
15.2.2010 jälkeen on tiloja Kirpussa, kun EHY tarjoaa "uuden mahdollisuuden" Eskon eläinkodin nykyisille eläimille.
Kannattaa myöskin muistaa, että Pirkanmaa kuuluu Tanja Kosken reviiriin. Hyvä, jos eläinsuojelu siirtyy Pirkanmaalle, satakunnasta eläimeä on jo "hyvin suojeltu" pois päiviltä.
Onpa joku sieltäkin antanut peräti kasvonsa eläinsuojeluvalvoja Tanja Kosken vastaiseen toiminnan keulakuvaksi. Huomioikaa, ei Kosken toimintaa voi arvostella ilman kostoiskuja.
HYVÄ EHY ja 6/8 ent(?) eskolaisia!
Eskon eläinkodin ilmoituksesta: Toiminta jatkuu entisen kaltaisena.
Miina Tuominen: On valmis konsepti.
Tanja Koski: Tuhansii siit on kulkennu. - Eunukki
laman myötä? Niinhän "kantava voima" on jokaisessa mahdollisessa ja mahdottomassa paikassa ennustellut!
Voihan asiat toisinkin olla, ainakin toisella puolella Suomea.
Eläinlääkäri Seppo Soro, Herttualan eläinlääkäriasema.
- Edellisen laman aikan, kun elämä muuten oli tiukoilla, kotieläimiä hoidettiin todella hyvin. Pyydettiin toki maksuaikaa, mutta luottotappioita ei juurikaan tullut.
Kotieläinten pidolla ylipäätään on yhteiskunnallista merkitystä. Soro kertoo ruotsalaisesta tutkimuksesta, jossa todistetaan, että vanhusten laitostuminen on voinut siirtyä usealla vuodella.
Satakunnassa pääsee laitostumaan jo varhaisella iällä, koska eläinsuojelullisin syin eläimet huostaanotetaan, ja pääosin ikäihmisiltä(?). (yli 5 kymppisiltä)- Työn iloa...
onkin huipputehokkaita eläinsuojelijoita, paljon huostaanottoja ja tuomioita. On kuulemma eräskin suojelija oikein mainostanut, että saa tuomion aikaiseksi ihan millä tahansa verukkeella. Hän ilmeisesti nauttii työstään.
- pr
Työn iloa... kirjoitti:
onkin huipputehokkaita eläinsuojelijoita, paljon huostaanottoja ja tuomioita. On kuulemma eräskin suojelija oikein mainostanut, että saa tuomion aikaiseksi ihan millä tahansa verukkeella. Hän ilmeisesti nauttii työstään.
nauttia tehtävästään-tappamisesta/tapattamisesta.
Mitkä ovat murhan määritelmät?
Eikö se ole murha ihmistenkin kohdalla, kun suunnittelee toisen tappamista?
Eikö sama päde eläimiin? Käy useamman kerran paikassa kyttäämässä minkä eläimen ottaa itselleen ja pitää sen, jaloput sitten lopettaa.
Normaali ihminen sairastuisi ensimmäisen tappokeikan jälkeen, jossa määrää lopetettavaksi useamman kissanpennun kerrallaan, perheenäidin anoessa , että älä niitä ainakaan tässä tapa. - Eunukki
pr kirjoitti:
nauttia tehtävästään-tappamisesta/tapattamisesta.
Mitkä ovat murhan määritelmät?
Eikö se ole murha ihmistenkin kohdalla, kun suunnittelee toisen tappamista?
Eikö sama päde eläimiin? Käy useamman kerran paikassa kyttäämässä minkä eläimen ottaa itselleen ja pitää sen, jaloput sitten lopettaa.
Normaali ihminen sairastuisi ensimmäisen tappokeikan jälkeen, jossa määrää lopetettavaksi useamman kissanpennun kerrallaan, perheenäidin anoessa , että älä niitä ainakaan tässä tapa.Normaali ihminen huolehtii kissan ehkäisystä, eikä anna lemmikkinsä lisääntyä hallitsemattomasti.
- Eunukki
Eunukki kirjoitti:
Normaali ihminen huolehtii kissan ehkäisystä, eikä anna lemmikkinsä lisääntyä hallitsemattomasti.
Hienoa, kerrankin pääsee normaalin ihmisen kirjoihin - edes jossain asiassa.
Kenen lemmikit lisääntyvät hallitsemattomasti, ei minun eikä pr:n ainakaan. - pr
Eunukki kirjoitti:
Hienoa, kerrankin pääsee normaalin ihmisen kirjoihin - edes jossain asiassa.
Kenen lemmikit lisääntyvät hallitsemattomasti, ei minun eikä pr:n ainakaan.Ollaanks me normaaleja tässä asiassa?
Rauman palstalla en ainakaan minä ole normaalin näköinen jonkun mielestä, onneksi Tanja Koski on .hah ,hah.
Ne elukat onkin tainnut kuolla sydäriin nähdessään Tanjan , ei ollut normaali ulkonäkö hänelläkään ilmeisesti----viesti oli sieltä leiristä. - Kansanoikeuden ausku
Eunukki kirjoitti:
Hienoa, kerrankin pääsee normaalin ihmisen kirjoihin - edes jossain asiassa.
Kenen lemmikit lisääntyvät hallitsemattomasti, ei minun eikä pr:n ainakaan.Teettäneet sekarotuisilla kissoilla tai koirilla rakkauslapsia,hehhehehee. Jotkut teettävät...
- pr
muutenkaan???????
Verojen seuraava tarkistuspäivä on 28.02.2011, niin Kirpun eläinkodilla y-tunnus 1481360-0, Eläinsuojeluyhdistys Esko ry :llä y-tunnus 2145146-8 ,kuin TM_perheyhtymälläkin,siis vuoteen 2011.
Eilen loppui edellinen joten Tanja Koskikin jatkaa ilolla, vaikka toisin väittää, niin lehdissä kuin radiossakin.
Tässä näemme ettei SK:n uutisointiin voi luottaa!!
Ehyllä on tarkistuksen paikka 31.08.2010.- Jorma Gyrpälä
saatanan lampaidenpaneskelijat vittuun täältä.
- hän puutteessa
Jorma Gyrpälä kirjoitti:
saatanan lampaidenpaneskelijat vittuun täältä.
suomalaisen ulosanti.
Siitä puhe mistä puute.
Saak tostaka enää tuamiot,kaik o nykyäs luvallist ja suatavaa? - Hui kauhistus!
hän puutteessa kirjoitti:
suomalaisen ulosanti.
Siitä puhe mistä puute.
Saak tostaka enää tuamiot,kaik o nykyäs luvallist ja suatavaa?SK tänään (6.4.), s.5: "Porin seudulle (Eurajoki, Ulvila, Harjavalta, Kokemäki, Luvia, Nakkila ja Pori) tulee valvontaeläinlääkäri".
Herää kysymys, että valitaanko virkaan joku asiantunteva ja rehellinen eläinlääkäri vai asiantuntematon tunari, jolle ei riitä "vapaaehtoisia" asiakkaita. Kumpi vaihtoehto tuntuu todennäköisemmältä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-20140000600977824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?92431Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy2071746Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja221491- 711000
Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.41947Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?74852Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57842En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.43802Tuo yksi tampio vielä ilmeisesti kuvittelee
Että joku itkee peräänsä täällä vinkuen jotain utopistista kadonnutta rakkauttaan kaksoisliekit silmissä leiskuen. Pyhä76722