Hei viherpeukalot! Minulla on useamman värisiä Akileijoja. Ovat kukkineet hienosti. Mutta jotain on vialla, sillä lehdet muuttuvat likaisen ruskean-violeteiksi. Kukinnan jälkeenkin Akileijat olisivat ihan somia kauniin …
Pihapiirissäni (asuttu 90 v) on muutama perennapuska, jota vanhat ihmiset sanoivat saksanpihlajaksi. PUU tai pensas se EI OLE. N. metrin korkuinen, pihlajanomaiset lehdet, n. 20 cm kukkavana likellä runkoa, kukat sinise…
Ohutmultaiselle takapihalle pitäisi perustaa kukkapenkki ylimääräisille kasveille. Käytössä on runsaasti vanhaa "kuurinpohjaa" eli sahanpurua, kaarnanpaloja ja muuta maatuvaa polttopuujätettä. Ajattelin näin: kokoan pur…
Tilasin alkukeväästä valkoisen ja mustan pärskäjuuren siemeniä, jotka kylvin ruukkuihin ja laitoin ns. kylmäkäsittelyyn kuukaudeksi. Keväällä vein ruukut suojaisan puun alle, vaan eivätpä ole päällensä pätkähtäneet! Mis…
Mikä olisi hyvä matala maanpeitekasvi varjoon? Ajattelin laittaa seuraksi kuunliljoja jotka pitää siirtää niiden nykyiseltä paikalta. Onko keltapeippi liian agressiivinen leviämään?
Espanjan siruetana,tunnetaan myös tappaja etanana.Sitä levittää yksi taimitarha liljoissaan,pensaissaan ym taimituotteissaan.Pirullinen elukka,katso netistä tiedot.Leviää mullassa olevista munista.Meille se tuli,syö kai…
Eli tietääkö kukaan mikä tämä kasvi on? http://aijaa.com/0037310531860 Sitä kasvaa meillä kotona takapihalla johon paistaa aurinko ja mökillä joka puolella.
Korkeus ainakin 40 cm, kukka pyöreä, ikään kuin valkoisista suikaleista muodostunut pallo, näitä palloja useampia yhdessä varressa. Kukan läpimitta ainakin 5 cm. Jaa, mä löysinkin jo, ukonhattu...
Minulla putkahti etupihan kivikosta parin vuoden poissa olon jälkeen kolme sormustinkukkaa.Yksi niistä on varsinainen pituushirmu.Tällä hetkellä sillä on jo mittaa 196cm ja kahden metrin raja olisi jo puhki ellei latvao…
Osaisiko kukaan antaa neuvoja, kun varjoliljani kasvavat heikosti, ovat rentovartisis, lamoavat eivätkä kuki juurikaan. Kasvupaikka on melko varjoisa, muttei täysvarjo eli aurinkoa saavat 2-3 h päivässä. Olisiko se kuit…
pihallani kasvaa pensashanhikin seassa joku kasvi, kuvittelisin sen olevan luonnonvarainen, mitään en ole istuttanut siihen. kasvi on hennon vaaleanvihreä korkeimmillaan noin metrin korkuinen. siinä on tismalleen samanl…
Mistäköhöän mahtaa johtua että akileijassa on alimmaiset lehdet hailakan viininpunaset?? Eikä koske vaan yhden penkin kukkia vaan muidenkin penkkien. Muut kukat ovat ihan kunnossa tai oman värisensä :)
Tämä perenna on kitunut jo monta vuotta huonossa kasvupaikassaan tyyliin "ei pala eikä paistu". Kasvin kuuluisi kasvaa paljon, paljon korkeammaksi mutta tuollaiseksi aneemikoksi se jää joka vuosi. Siirtäisin sen mieluus…
Ostaisin pieniä ja isompiakin "paakkuja" taimia.
Miksiköhän vuorenkilpeni ei kuki. Uusia komioita lehtiä kyllä pukkaa, mutta keväällä ei tullut kuin muutama "oikean korkuinen" kukkavarsi ja kourallinen maanrajaan jääneitä kukkaterttuja. Paikan pitäisi olla kyllä hyvä:…
Onko ketään täällä Hämeenlinnasta joka olisi innokas taimien vaihtoon ?
Onko kellään kokemusta kolmilehden kasvattamisesta? Tilasin netistä ison nipun perennan juurakoita ja istutin ne toukokuun alussa. Satsin kallein oli kolmilehti. Istutin sen ohjeiden mukaan ja sopivaan paikkaan. Jostain…
Mistä saisin valmiita perennapenkkimalleja? Ideana aloitella sellaisella ja vuosien mittaan vaihdella kasve jne. Iso piha kyseessä, joten tilaa kasvien siirtelylle on runsaasti. Kekkilän sivuilla oli joitakin malleja, m…
kuinka kauan ja missä vaiheessa ja miten monta kertaa ja missä(aurinko, varjo) pieniä esikasvatettuja taimia karaistaan?
mitä muuta tarvitsen perennapenkkiin; suunniteltu on, kuopat on kaivettu, kukantaimet tuli vasta viherpeukaloilta. Ja sanomalehtiä olen kerännyt ison kasan. Multaa ostamaan - mitä muuta tarvitsen?? kalkki? kanankakka? T…