Koira kuoli koirien yhteenotossa ! ?

Haastavaa asiaa koiranomistajille. Kannattaa perehtyä ja ottaa opiksi (Hämeen Sanomat 19.11.2014 s. 6). Koirien hankinta usein LEMMIKIKSI lisääntyy ja lisääntyy. Koira on hieno olento ja seuralainen, mutta se voi olla m…

apua koulutukseen

Ostin vähänaikaa sitten koiran. Muutin juuri omaan kerrostaloon. Ostin bordercollien kaverikseni koska en jaksa yksin olla kotona. Se tekee tarpeensa nätisti parvekkeen tekonurmikolle. Se on välillä aivan kamala. Se pur…

Pentu pomottaa vanhaa koiraa.

8-vuotias uroskoira ei uskalla asettaa rajoja 8-viikkoiselle pennulle. Juoksee sohvalle karkuun tai korkeaan sänkyyn minne pentu ei pääse kun pentu vähän vilkaisee kohti, ja sittenhän ajojahti on käynnissä. Onko kokemuk…

Koira pissii hihnaa laittaessa

Hei! Olen todella hukassa koirani kanssa. Koira on reilun vuoden ikäinen sekarotunen leikattu uros ja pissii alleen aina talutushihnaa laittaessa, kun avomieheni sitä tekee. Itse saan laitettua koiralle hihnan hyvin, mu…

Matolle pissaava pikku koira

Hei! Alamme olemaan aika pulassa meidän kohta 5v silkkiterrierin kanssa. Jostain ihme syystä koira pissaa matolle kun olemne pois kotoa ja joskus jopa toisessa huoneessa olevalle matolle vaikka olemme kotona. Ei voi joh…

Koira pissii sänkyyn

Meillä 3v norjanharmaa. Se asustaa sisällä rivitaloasunnossa. Kerran viikossa tai parissa se pissaa sänkyymme yöllä. Se ei yritä herättää minua silloin, että pitäis päästä ulos. Miten sen voisi opettaa pissaamaan vaikka…

Nyt ihan v*tun oikeasti!

Pentu vetää hihnassa! MIKÄÄN EI AUTA. Olen kokeillut AIVAN KAIKEN, mitä tulee mieleen! 1. Kun hihna kiristyy, pysähdyn. Vasta kun hihna on löysällä, jatkamme eteenpäin. Pääsemme kaksi senttiä eteenpäin ja taas on pysähd…

Mikäli naapurustossa on

teitä haukunnallaan häiritsevä koira, niin tässä on linkki. Laita ääni mahdollisimman kovalle ja anna videon olla haukkumassa noin tunti yhten menoon. Toista sama jonkin ajan kuluttua. Voit tällä tavalla saada myös koir…

Lenkkeily pimeällä

Apua! Taas on syksy ja pimeää ja mitään ei näe. Itseä tämä ei muuten haittaisi, mutta tänään illalla lenkillä ollessa, pimeydessä tuli vastaan kaksi lenkkeilijää ja koira aloitti armottoman räksytyksen ja rähinän, kysee…

APUA KAIVATTAIS! JA ÄKKIÄ JOOKO!

Olisi tosi kiva jos meidän labradorinnoutaja (vasta pentu) osaisi uida kivasti vierellä ettei pyrkisi päälle vedessä. Ja tulisi myös pois vedestä kun kutsutaan. Miten tämä opetetaan? Ei ole kivaa että koira ui vedes pää…

Koiran uiminen....

Olisi tosi kiva jos meidän labradorinnoutaja (vasta pentu) osaisi uida kivasti vierellä ettei pyrkisi päälle vedessä. Ja tulisi myös pois vedestä kun kutsutaan. Miten tämä opetetaan? Ei ole kivaa että koira ui vedes pää…

Sosiaalistaminen...

...kun muita koiria ei ole?? Vanhempani asuvat maalla. Kaukana kaikesta, pienessä kylässä, missä lähimpään naapuriin on monta sataa metriä. Heillä on melkein 9-vuotias sekarotuinen narttu. Koira on yksi painajainen. Se …

Koira pissaa yksin ollessaan

Hei! Kaipaisin vinkkejä meidän ongelmaan. Koiramme pissaa aina yksin jäädessään sisälle. Koiramme on n. 2 vuotias ja ollut meillä nyt puolen vuotta. Ollut aikaisemmin perheessä, jossa myös yksinolo-ongelmaa ollut. Aluks…