Minusta sellainen kansanedustaja on hyvä joka löytää säätämistään laeista reikiä. Hankkii itselleen romuautopalkkioilla uuden auton,. Lain tarkoitus oli yksi romuauto uutta autoa vastaan mutta kun laissa oli aukko niin …
Ilmajoella olisi järkevää perustaa yksi koulukeskus Ilmajoen keskustaan. Kaikki ala-asteet ja ylä-asteet samalle alueelle. Keskittäminen toisi lisää resursseja opetukseen. Opettajien monipuolinen käyttö paranisi, opetus…
Eräs valtuutettu on tehnyt valituksen E-P:n hyvinvointialueen päätöksestä lakkauttaa toimipisteitä alueeltaan. Päätös koskee myös Ilmajokea, vuodeosasto lopetetaan. Valitus koskee mahdollista muotovirhettä. Seurasin kok…
Haluan nostaa esiin vakavan huolen siitä suunnasta, johon Ilmajokea ollaan viemässä — erityisesti Keskustan edustajien ajaman linjan osalta, jossa kyläkouluja ja jopa sote-palveluita ollaan valmiita lakkauttamaan tai si…
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/e0d05da5-eba9-4494-b054-0fc3c873f96f Kapinointiin kasvatettu.
Keskustapuolueen vaalilupaus. 14 keskustan aluevaltuutettua äänesti Vuodeosastojen lopettamisen puolesta. Pian kepulaiset hyökkää kyläkoulujwn kimppuun. Kepu pettää aina🤔
Ylen mielipidekyselyn mukaan suurin nousija PS ja Kok, suurin putoaja SDP Väänelkää silmiä, PS nousee. Ihmiset tajuaa ettei sosialismi ole vaihtoehto.
Venezuela on hyvä esimerkki, samoin Pohjois-Korea, Venäjä, Kuuba ja Iran. Maiden talous on romuttunut, poliittisia vankeja on tuhansia ja taas tuhansia, heitä pahoinpidellään ja kidutetaan hirvittävissä olosuhteissa. Tä…
Pelkkää asiaa https://vm.tiktok.com/ZNRM4g2Uv/
Yrittäjäeläkkeistä tuli hankala pala porvareille https://www.verkkouutiset.fi/a/yrittajaelakkeista-tuli-hankala-pala-porvareille/
Kyläkoulujen lakkauttaminen vie pohjan puheilta elinvoimaisesta maaseudusta, ja sote-palveluiden keskittäminen pakottaa ihmiset matkustamaan pitkiä matkoja hoidon perässä. Nämä eivät ole sivuvaikutuksia, vaan suoria seu…
Ompa huamionkipiä se teirän seriffi Se tunsi Paten Kyllä ep,llä on kymmeniä muitakin jokka tuan manselaasen tunsi mutta ei sitä leheres mainosta niin kun tua flataaanen
Kirkollisvero vuodelle 2026 määräytyy sen mukaan, oletko kirkon jäsen vuoden vaihteessa. Jos kuulut nyt, maksat koko vuoden. Jos et kuule, et maksa senttiäkään. Uskoa voi harjoittaa ilman jäsenyyttä, perinteet säilyvät …
Keskustapuolueen takinkäännös kyläkoulujen kohdalla on niin räikeä, että se ansaitsisi oman varoituskolmionsa poliittisen tien varteen. Puolue, joka vuosikymmenet on ratsastanut maaseudun, kylien ja “lähipalvelujen” pyh…
Katso linkistä: https://yle.fi/a/74-20201724 Näin päätti ylin oikeustaso.
Ilmajoen kunnanvirastot ovat suljettuina 22.12.2025–6.1.2026. Toivotamme rauhallista joulun aikaa kaikille!
Jos jostain turhasta on halua säästää, niin toi hiekoitushiekan älytön kylväminen ajoteille voisi lopettaa, jos ei osaa eikä uskalla talvella ilman hiekoutusta ja suolauta ajaa, jääkää kotia. Kevyenliikenteen väylien hi…
Suurella hämmästyksellä olen tämän vuoksi seurannut uutisia demareitten ”edesottamuksista”. Jo aiemmin tuli tietoon oululainen demari-insesti-isä, ja kohta ihmeteltiin demari-imaamia, joka halusi salata rukoushuoneellaa…
Heidän jutut ovat harhaisia ja valheellisia ilman mitään totuutta. Taitavat olla niitä peukun käyttäjiä jotka luulevat olevansa kuninkaita niin pitkään kun piriä riittää:))
Kuka tumpelo idiootti halusi että koulu rakennetaan tuohon savikkoon kun Västilässä olisi ollut valmiit pohjat, liittymät ja hiekkapohja. Näyttää siltä että homma ei ole hallussa.