Iso ero on pienissä huoltoyhtiöissä on vastuullista toimintaa ?
Sarjavalittaja teki oikaisuvaatimuksen "Oikaisuvaatimus / Konsernijaoston päätös kunnan puhe- ja äänivallan käyttäjistä 2024-2025". Kuten arvata saattoi, hylsyhän siitä tuli kunnanhallituksen käsittelyssä 😂.
Taas tupsahti pari hylsyä Hämeenlinnan hallinto-oikeudesta sarjavalittajalle. Päätökset ovat nähtävillä Joutsan kunnanhallituksen pöytäkirjan 5.2.2024 yhteydessä (ilmoitusasiat). Sokea kanakin välillä jyvän löytää kun a…
Kunnan päätökset, valtuutettujen risut ja ruusut.
Oli uutinen, että kunta on hankkimassa kiinteistöasiantuntijapalveluita yli 200.000 eurolla. Onkohan taas Harrin hyvä idea? Olisiko joku kaveri juuri sopiva tähän hommaan? Ihan älytöntä rahan haaskausta. Kunnassa, varsi…
On se hyvä että veronmaksajat kiltisti maksaa kunnanjohtajan golfpallot, polkupyörät ja kieltenopiskelut kun ei oma pieni palkka niihin riitä. Veroja ylös vaan niin saadaan Harrille lisää harrastuksia.
Kunnanjohtaja kiittää ja kannustaa Kalle Wilmannia asiapitoisista kirjoituksista
Kyllä on mukavaa seurata kuinka punikit kihisee raivosta, kun yhteiskunnan varoilla ei enää olekaan varaa ostaa kaljaa ja röökiä, eikä roikkua baareissa. Lisää vaan leikkauksia ja lässykät töihin, ojien pohjilla on palj…
Pojat on näköjään kaivellut patjan ja sängyn välejä himassa kun jakelevat isojen poikien lehtiä postiluukuista. Missä se kasvatusoppi vanhemmat 😅🤣
Pidä ukko " URKKI" tiukassa hihnassa kiinni etei syö häntä ja tee kansallispuistoon jätöksestä muisto merkkiä
Onko, tai ollut, Joutsassa sellainen maanrakennusfirma kuin Koivumäki Oy?
Joutsan politiikassa kuhisee.
Eipäs ollut nimiä lehtijutussa , kun kerrottiin viikon ryyppyputken jälkeen miehen puukottaneen veljeään.
Meille kanssa tapahtuma. Joka oli Kangasniemellä 22 7.2023 Joutsa Pride kesä 2024.
Kani.. tänään olemme saaneet lukea/kokea miltä tuntuu pahaolo.. Olipa aika yllättävää, että paikallispoliitikko alkoi "ampua omiaan". Olisiko helle sekoittanut lopullisesti pään,vai viikonloppu menny pitkäksi? Jännä näh…
Kuka on se vene pummi Luhangassa.
Viimeisimmän tilaston mukaan joutsalaisista 76% osaa kirjoittaa, 79% lukea, mutta vain 35% osaa lukea oman kirjoituksensa.
Joutsan keskustassa eräs mies ei mitään muuta tee kuin puhuu ihmisistä pahaa. Erityisesti yksi naislääkäri jäänyt pahasti hänelle hampaisiin.
Tänään etapissa oli kaksi asiakasta yhtä aikaa.
FICSU tapa viettää Joutsan Joutopäiviä ,sade tanssia riittää ,kyllä sitä koko viikko mainosttiinkin S- Marketin parkki paikalla. Oli muuten aika tyhmä esite