Iltasanomat kertoo, että venäläiset närkästyivät Mäntyhotellin isännänviiristä luullen sitä Ukreinan lipuksi. Tästä johtuen hotelli poisti ko. viirit salosta. Tuo syvä kumarrus Venäjään päin oli mahtava pyllistys koko p…
Mitä tämä on? Esko Aho puolustamassa venäläisten oikeutta maa- ja kiinteistökauppoihin Suomessa ilman vastavuoroisuusperiaatetta. Laita Esko hame päälle.
Pyhtäälle tulossa suuri kalakauppa???
kovasti mainostaa kuinka uudistunut ja ajankohtainen ym ym osin totta, myönnettäköön. Sää osio vaan edelleen uudistamatta. Kyseessä maakunnallinen tiedotus ja aina vaan kartastosta puuttuu yllätys yllätys PYHTÄÄ, Kuiten…
Suomen velkaisin kunta on Kotka. Sen kova työttömyysaste on ollut jo pitkään nousu-uralla. Kotka on nyt katselemassa sopivia kehyskuntia, joille voi jyvittää velkasalkkua ilman, että syntyy velvollisuutta palvelutuotann…
Pyhtää kilpailuttaa sosiaali- ja terveyspalvelut Pyhtää on hankkimassa kaikki sosiaali- ja terveyspalvelunsa ulkopuoliselta yritykseltä. Kunnanhallitus päätti keskiviikkona esittää valtuustolle, että palvelut kilpailute…
Onko se sittenkin tulossa? Ainakin maata on myllätty kovasti,
Putous perheohjelma?
Esim.Lintuhoitolan ja löytöeläinten hoitaminen. Praktiikassa voisin olla apuna, ja leikkaus välineistökin huoltuu ammattitaidolla palkkatuen mahdollisuus siihenkin kyselkää Kotkan työ-ja elinkeinotoimistosta alalle sopi…
varatun toosaa, mitenhän onnistuu? Pyhtääläisiin tarvitsee varmasti omat konstisa!
en voi olla ihan varma mut saatoin nähdä kuinka poliisit näpistelijä tyttöä kiinniottaessaan ehkä kourivat tyttöä liiankin intiimisti. olin kyl aika tuiskeessa mut saatto kyllä siltä näyttää ettei ollu ihan pelkkä tarka…
Huutjärvi/siltakyläaluetta laajennetaan ja rakennetaan kaikkea hienoa ja upeata, mutta eipä ole suunnitelmissa näkynyt asuntolaa alkoholisteille. Kunta työntää kaikki juopot kirkonkylän vanhustentaloihin ja vanhukset ka…
Onko kukaan saanut vielä vatsatautia niistä sotkuista? Pitsoissa on mukana joitain vanhoja komponentteja, ihan paskaa safkaa.
Missä olette pyhtää?
Kaunissaareen tarvittaisiin lisää laitureita, täyttä tuntuu olevan lähes aina. Luulisi että moisilla maksuilla (18e yö ja 5e päivä) saataisiin edes yksi laituri lisää, rahaahan siitä vain tulisi kunnalle.)
Pyhtään kunta on mökkiläisiä kohtään tosi törkeä. Jätemaksut on aivan sikamaista rahastusta. Luulisi jo kiinteistöveron riittävän. Jos peritään jätemaksua, niin luulisi saavan myös palvelua!! Laittakaa jäteastiat ym ven…
Huonossa kunnossa ollut huutjärvi on ykköspaikka. Mitä sille tehtiin, sehän oli kasvanut umpeen vuosia sitten .
Löytyisikö pyhtäältä henkilöä/myyjää/yrittäjää kuka möisi puuta pitkänä tavarana kotiin toimitettuna Pyhtään alueelle, polttopuu aihioksi. Omaa metsää ei ole ja puuta tarvitsee, mutta en haluaisi ostaa suoraan klapeina,…
Miten hel.vetissä sinne pääsee? Ei löydy google.map sivulta
Vieläkö pyhtäällä leijutaan vai missä on kunnanjohtaja pilvissä kai.