Alueviestin sivuilla oli että uusi kauppias tulee.
Tolpat tuli ja me asiakkaat maksetaan kustannukset niistä. Hienoa.
Näin mainostetaan Aamulehdessä. Yli 50 kilometriä matkaa.
On niin ihanaa keskustella, muusta viis.
Missäs sellainen on mielestäsi.
Kaupunkimme ei ole velvollinen ottamaan yhtäkään ulkomaalaista elätettäväksi! Me kaupunkilaisina emme ole velvollisia ottamaan tänne muutakuin suomalaisia kaupunkiimme. Olemme velkainen kaupunki - uimahalliin ei ole var…
kertokaa joku minkä takia ne pienet lapset täytyy ottaa kauppaan mukaan pyörimään maksavien asiakkaiden jaloissa ei kauppa ole mikään lasten leikkipaikka missä juostaan ja kiljutaan ympäri kauppaa eikö ole paljon paremp…
Ärsyttävän sähkönmyyjät vallanneet paikan.
Tuliko lähtö kun ei osannut mitenkään hoitaa asioita nyt sitten Nokialle siirtyy sekoittaa sen kaupungin asioita
Vammalan seurakuntatalon myyminen on nyt keskustelun alla. Siihen kaupungin sopimukseen pitäisi sisällyttää että kun he purkavat ja rakentavat uutta, niin rakennuksiin tulisi myös tila seurakunnan käyttöön. Koska kuntal…
Mitä mieltä olette paikasta. Mielestäni ahdas sumppu kun sylvään pihapiiriin pitää sumpata. Tilaa olisi ollut muualla niin ei olisi tarvinnut kahteen kerrokseen tehdä.
Arto on ministeri. Lauri Joona on vain miljonääri-isin ralliraikulipoika. Lauri on ehkä nuorempi ja komeampi, mutta jos Janni näkee Artsissa sitä jotain... Josko Lauri heitti siksi Jannin ulos autostaan?
Elan talo Stadissa on myynnissä! https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/beb8067e-854c-4dee-82e9-3c12b3533ee0 Jos Ela olisi tullut järkiinsä ja ymmärtänyt että paras paikka Asua on Vammalassa. Elan vanhemmathan täällä …
Sankarit lähti Sastamalasta jalotteleen. EI menny iha putkeen. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010633562.html
Kauhee nopeus tosa lounean 1000 megasessa järkyttävän nopea 45,7 megaa.
Jep, arto on ääri-huono. Kuten koko petturipersujen hallitus.
Miksei Vammalan mies kelvannut? Luuleeko Janni kykyjään arvostettavan kaupunkimme ulkopuolella? Janni on nyt vampannut Maisa Torpan hylkäämän Jari-Matti Latvalan...
Onko kellään kokemusta, minkälainen ravintola on pizzeria karhuntassu? Onko pizzat hyviä tai onko kotiinkuljetusta?
Häirikkösuden peri hukka, kun petoa ei reagoinut karkoitusyrityksiin pois hännystelemästä ihmisten pihoilta ja koulun ympäriltä. Hyvä kun susi ammuttiin pois kuleksimasta ja pelkoa kylvämästä. Luonnon valinta toimii hyv…
Oli inssiajat varattuna aikalailla tarkkaan ja kävi niin, että Sastamala voitti tässä arvonnassa. Sastamala alueena vieras ja harjoitteluajo tullaan toki tekemään etukäteen. Kiitollisina kuitenkin kuultaisiin vinkkejä e…