Vapaa kuvaus

s-posti [email protected] Olen pienestä pitäen uskonut. Syntynyt hedborgilaiseen evankelisuuteen. Edustan Kristus-keskeistä kristillistä, karismaattista katsantoa sekä olen vapaaehtoistyössä eräissä ns. kolmannen sektorin yhteisöissä . Olen toiminut helluntaissa / baptisteissa / elämänsanassa. Nykyisin uskonliikkeessä Toivonseurakunnassa ja luterilaisessa Kristillisessä Työväenyhdistyksessä. Mielenterveyspuolella suosittelisin jokaiselle ihmiselle ratkaisupainotteista, narratiivista lyhytterapia-ajattelua ja olen ns. psykonomi. A-kiltatoiminnassa myös mukana. Olen ennakkoluuloton ja ennakkoasenteeton kanssaihminen. Mottoni "Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko", Gal 5:6b. Ilman uskoa on muutoskyky mahdoton. Suosikkibändit/artistit: Uudistunut Jukka Tolonen kumppaneineen Suosikkileffat: Ben Hur, Kymmenen Käskyä, Egyptin Prinssi, Sound of the Music, Liekit, Vapaaksi Vihasta, Kujanjuoksu, Risti ja Linkkuveitsi Lempikirjat: Novum, IRT, Anteeksiantamisen Voima by Gene Lilly, Armoherätys by Ch.R.Swindoll Vapaa-aikanani: Livejournalisti, runoniekka, vaimoni kera pienten sukulaislasten kanssa Suosikkipalstat Suomi24 Keskusteluissa: adventismi Katson tv:stä mieluiten: luonto, matkailu, dokumentit, nyyhkyleffat Kotieläimet: Hämähämähäkki En pidä: Teeskentelystä ja siitä että pihdataan rakastaa-sanan käyttöä. Parhaat matkakohteet: Pitcairn, palestiinalaisalueen Betlehem, Pohjolan Lappi, Haifa, Turun seudun saaret, Berlin, Singapore, Biel/Bienne Sveitsissä, Muehlheim Etelä-Saksassa. Ruoka & juoma: Possu, kebab, Kermaperunat, Cokikset, mieto alkoholi vähäisenä seurajuomana Linkit: http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Jes. 53:1&rnd=1205393325280, http://www.evank.org, http://youngrensuomi.net/, http://www.reinosav.net/, http://www.wwnet.fi/users/veijone/ind98c.htm, http://www.123-cams.com/live-webcam.php?var=9080&site=http://www.livekotel.com, http://www.raunohelppi.com/index.php, http://www.irr-tv.fi/, Mobiiliraaamattu, Elävä Uutinen. Koulutus: --- Koulut: Merkonomi Ammatti: Eläkeläinen Työskentelen: Vapaaehtoistyössä Ase tai siviilipalvelus: Talousaliupseeri Yhdistykset/kerhot: Mt-yhd. A-kilta, Kristill.Työväen yhd. Siviilisääty: Varattu Lapset: Olen ylpeä vanhempi

Aloituksia

1311

Kommenttia

18023

  1. Mikä on Jumalalta, kyselee bushman. No, ei ainakaan se bushmannin oivallus, ettei Jumalaa edes ole. Semmoinen ei ole Jumalasta.

    Nykymaailman tiedepohja sekä uskontopohja on syntyisin keskiajasta.
    cc.oulu.fi/~rar/historia/C_400-1350.html

    Muhammed vaati muslimeja, kristittyjä ja juutalaisia elämään sovussa keskenään, mutta nykyislam sotii itseään vastaan siinä.
    Useimmat ovat luopuneet rauhasta ja sotivat keskenäänkin.
    TÄMÄ on Jumalasta - palvelee Hänen kauaskantoisia suunnitelmiaan. Pyhä sota - jihad- oikeutti vain puolustautumaan, mutta nykyislam on muuntanut sen hyökkäyskäskyksi. Jumalan sallimuksesta. Sillä Hän kiihottaa antisemitistiset voimat Israelia vastaan ja saa siten oikeuden ja velvollisuuden tuhota ne.

    Jer. 6:4
    "Julistakaa Siionille pyhä sota", he huutavat. "Käykäämme sen kimppuun keskellä päivää!" "Mutta päivä laskee jo, illan varjot pitenevät."

    SAKARJA 14:
    2 Minä kokoan kaikki kansat taistelemaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, puolet kaupungin asukkaista viedään vieraaseen maahan. Mutta jäljelle jääneitä ei tuhota.
    3 Herra itse lähtee sotaan viholliskansoja vastaan, niin kuin hän on lähtenyt ennenkin vihollisen hyökätessä.
    - -
    12 Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa.
    13 Sinä päivänä Herra saattaa heidät täyteen sekasortoon. He käyvät käsiksi toinen toiseensa, nostavat käden toistaan vastaan.
    - -
    16 Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. [Jes. 66:23]
    17 Mutta jos jokin kansa ei tule Jerusalemiin rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, niin se saa turhaan odottaa maahansa sadetta.

    Että mitenkä tämä adventtipalsalle kuuluu?
    No, adventistit ilmeisesti ovat oivaltaneet lehtimajanjuhlan tulevaisuuden ja pysyvyyden ,sillä Suomessakin vuosittain melkoisessa määrin adventtikirkko harrastaa ns. lehtimajanjuhlaa.
    Tiettävästi muut kirkkokunnat eivät sellaiseen ole heränneet! Toki Israelissa yksittäisiä käy paljonkin lehtimajanjuhlassa, joka on Israelin suurin vuotuinen juhla - ulkomaalaisten kristittyjen toteuttamat lehtimajanjuhlat. Kyllä niissä sikäläinen kulttuuriministeri käy puhumassa.

    https://www.google.fi/search?q=adventtikirkko+lehtimajanjuhla&rlz=1C1AVNC_enFI564FI568&oq=adventtikirkko+lehtimajanjuhla&aqs=chrome..69i57.9383j0j4&sourceid=chrome&espv=210&es_sm=122&ie=UTF-8

    antti
  2. TULIHAN SE SIELTÄ - ALEX.KASI & HELVETIN PIINA !

    [][] Jos ajatellaan hetki sitä minkälaiseksi katolinen kirkko Jumalan uskoo ja ihmisille opettaa niin ei paljon naurata..
    Kaikkivaltias - kaikkitietävä - oikeudenmukainen ja rakkaudellinen ihmisen Luoja joka sitten piinaa suurinta osaa luoduistaan ikuisesti tulessa - kuinka uskottavaa se olisi. [][]

    Jumalan uskottavuus kuitenkin punnitaan siinä, miten onnistumme, me kristityt, osoittamaan oman vaelluksemme kautta, että Jumala on hyvä Isä niille, jotka suostuvat olemaan Jumalan lapsia.
    Ei Jumalan uskottavuutta sillä punnita, mitä tapahtuu ulkopuolella.

    Joh. 15:8
    Siinä minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää ja tulette minun opetuslapsikseni.

    Joh. 17:9
    Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun-

    Joh. 17:24
    Isä, minä tahdon, että missä minä olen, siellä nekin, jotka sinä olet minulle antanut, olisivat minun kanssani, että he näkisivät minun kirkkauteni, jonka sinä olet minulle antanut, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman perustamista.

    Olemme aina olleet olemassa, jo ennen maailman perustamista, sillä olemme sieltä ajan rajan toiselta puolelta, jossa jo ennen katoavan maailman perustamista tehtiin pelastussuunnitelma.
    tietysti tehtiin, täytyyhän ihmisenkin tehdä pelastussuunitelma esim. rakenteilla olevalle talolle ja suunnitellulle festarille.

    Jos me kristityt emme ole Kristuksen kirje, niin sitten laki tulee apuun ja muun muassa kadotuksen vaivoilla piiskaa turvautumaan Kristukseen.
  3. [][] Sen verran tyhmä siitä ihmisestä piti luoda, että se ottaisi sen väärän puun hedelmän ja siten jumala pääsisi kerskumaan omalla viisaudellaan? [][]

    Ei, vaan Jumala tuli niin alas, että antaa ihmisen voittaa, kun tämä vilpittömästi pyytää Jumalaa kaveriksi facebookiin ja kaikkeen. Niinkuin isi antaa lapsen voittaa pelissä, niin Jumala antaa ihmisen voittaa hänet. !!! Ratkaisu on Jeesus.

    Jes. 1:18
    Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi.

    1. Moos. 32:
    24 Ja Jaakob jäi yksinänsä toiselle puolelle. Silloin painiskeli hänen kanssaan muuan mies päivän koittoon saakka.
    25 Ja kun mies huomasi, ettei hän häntä voittanut, iski hän häntä lonkkaluuhun, niin että Jaakobin lonkka nyrjähti hänen painiskellessaan hänen kanssaan.
    26 Ja mies sanoi: "Päästä minut, sillä päivä koittaa". Mutta hän vastasi: "En päästä sinua, ellet siunaa minua".

    27 Ja hän sanoi hänelle: "Mikä sinun nimesi on?" Hän vastasi: "Jaakob".
    28 Silloin hän sanoi: "Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut".
    29 Ja Jaakob kysyi ja sanoi: "Ilmoita nimesi". Hän vastasi: "Miksi kysyt minun nimeäni?" Ja hän siunasi hänet siinä.

    30 Ja Jaakob antoi sille paikalle nimen Penuel, "sillä", sanoi hän, "minä olen nähnyt Jumalan kasvoista kasvoihin, ja kuitenkin on minun henkeni pelastunut".
    31 Ja kun hän oli kulkenut Penuelin ohitse, nousi aurinko; mutta hän ontui lonkkaansa.
    32 Sentähden israelilaiset eivät vielä tänäkään päivänä syö reisijännettä, joka kulkee lonkkaluun yli; sillä hän iski Jaakobia lonkkaluuhun, reisijänteen kohdalle.

    JES. 53:
    10 Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella. Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.
    11 Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
    12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.

    ANTTI
  4. [][] Onhan se jollain tapaa säälittävää, että kristittyjen täytyy turvautua niin tumpulaan jumalaansa, joka on lisäksi hyvin kiivas ja verenhimoinen ja joka haluaa pysytellä mahdollisimman kaukana omista kannattajistaan ja olla täysin hiljaa? [][]

    Tuo on laspena opittu perinteinen "jumala heittää kuumilla kivillä pahoja ihmisiä" -oppi. Minulle Jumala on osoittautunut täydelliseksi isäksi. Kun kuvittelen millainen haluaisin isäni olevan .Jumala on juuri sellainen. Hän luottaa minuun, vaikken osoittaudu luottamuksen arvoiseksi - ja niin minä alan olla hiukan enemmän luotettava.

    Minun Jumalani joskus vastaa jo ennen kuin alan pyytää ja joskus on hiljaa vain opettaakseen minua luottamaan siihen että kyllä hän auttaa. Minun Jumalani antaa aina uuden mahdollisuuden, antaa anteeksi 7x70 eli niin usein ja paljon kuin on tarpeen. Tiedemiehet ja uskonnolliset ihmiset ja ateistit eivät virheitäni unohtaisi.

    Arkeologia ja monien kansojen historia osoittaa, että Raamattu ei ole legendaa vaan totta. Raamatussa on tarkkaan kerrottu Israelin lopulliset rajat. Jos ei olisi Raamatun Jumalaa olemassa, miksi me huudamme moraalin perään ja epäitsekkyyden ja olisiko millään mitään tarkoitusta, päämäärää tahi määränpäätä. Eli toivotonta olisi elämä ja kuolema ja kaikki siinä välillä.

    Ihminen on tehty etsimään tarkoitusta elämälle ja auktoriteettia ihminen kaipaa. Ei riitä että synnyt, kasvat, avioidut, teet lapsia, vanhenet arvokkaasti, pääset eläkkeelle 67-vuotiaana ja sitten jaksat vain odottaa kuolemaa ja mätänemistä ja unohduksiiin vaipumista, perillisten tapellessa suurista rahoistasi ja muistellessa sinua pahalla. Ehkä hyvälläkin. Niin, mitä merkitystä on hyvällä tai pahallakaan, pahaa vastaan taistelemisella ja hyvyyden voitolla, jos ei ole mitään perimmäistä tarkoitusta? Ja kuitenkin on paljon uhrautumista.

    Mutta näin on, että . . .
    Joh. 14:2 : Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Joh.+14:1&rnd=1393769904140

    antti
  5. [][] Jotkut asiat vain on tarkoitettu yli hilseen meneviksi, ja rivijäsenen on tyytyminen siihen tosiasiaan. [][]

    Jopa tiedemiehiltä menee yli hilseen, että mistä ihminen tänne tuli, kumpi oli ensin: muna vai kana, miksi värikkäin maailma on piilossa veden alla, miksi täytyy olla pahuus ja itsekkyys ja sairaus ja ruoste. Miksi niin mielettömän suuri maailmankaikkeus ja me voimmee tutustua vain pikku lähitähtiimme.
    Tiede ei voi edes aloittaa tutkimaan elämän tarkoitusta ja kaiken tarkoitusta, sillä sellaista tieteenhaaraa ei ole. Tai on: filosofia voisi sellainen olla tositieteenä.

    BUSHMANNIN avaus johdattelee ja haastaa elämän tarkoitusta etsimään. Jumala itse näyttää jopa laittaneen elämän päätarkoitukseksi etsiä Isää . . .

    APT.17:
    26 Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat,
    27 että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää-hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;
    28 sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän runoilijoistanne ovat sanoneet: 'Sillä me olemme myös hänen sukuansa'.

    Kun näin on, olemme vastuussa elämästämme ja kaikella on tarkoituksensa . . .

    29 Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.
    30 Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus.
    31 Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."
    32 Kuullessaan kuolleitten ylösnousemuksesta toiset ivasivat, toiset taas sanoivat: "Me tahdomme kuulla sinulta tästä vielä toistekin".

    antti
  6. BUSHMANNIn oivallinen aloitus:

    [][] MIKSI JUMALA LOI MAAN JA TAIVAAN
    - - kuin että jos joku insinööri suunnittelisi toimimattoman paperikoneen, jonka tietää jo ennakolta täysin toimimattomaksi, mutta luo sen silti ja sitten harmittelee, kiusaa alaisia ja lopuksi uhkaa hävittää sekä koneen, että sen mahdolliset käyttäjät, ihan vain siksi, kun uhkailu ja toisten saaminen pelkäämään jotain on niin pirun kivaa. [][]

    Oon sitä ussein miettinny ja kaikki hiljaisina ahdistuksen hetkinään tai hiljaisuuden, pohtiat sitäkin, mutta elettävä on ja elettävä sen kanssa, ettei vastausta ainakaan tieteellisesti koskaan saada.

    En usko, että Jumala nauttii kärsimyksistämme, hänhän kidutti Poikaansa meidän edestämme, jopa erotti itsestään hetkeksi, hylkäsi - ettemme me koskaan tulisi hyljätyiksi, eikä Israel lopullisesti. Raamattu lähtee siitä, että Jumala tietää kaiken edeltä, mutta ei kuitenkaan määrää kaikkea edeltä.

    Nautinto Jumalalle on ymmärtääkseni se, että joku ihminen lakkaa tutisemasta lainpelosta ja kuolemanpelosta ja sensijaan omasta halustaan etsii yhteyttä Jumalaan Jumalan isälliseen armollisuuteen luottaen. On valmis lähimmäisen puolesta vaikka kuolemaan jos vakavasti tarpeen on.

    Ounastelen että ylhäältä tultiin tänne alas ihmiseksi, jotta koeteltaisiin meitä alunperin taivaan joukkoja, kenen puolella tahdomme olla. Kolmannes enkeleistä Raamatun mukaan lankesi ylpeyteen ja syöstiin ulos ja tänne alas. Kauniita olivat päältä, mutta-

    Voimme ojentaa kätemme Jeesukselle ja sanoa kyllä. Voimme siitä kieltäytyäkin ja Herra tietää jo edeltä ketkä kieltäytyvät, mutta alexin peräänkuuluttaman oikeudenmukaisuuden tähden on seulottava.
    Jeesushan sanoi, että kiusausten täytyy tulla. Osatotuus tässä lie?

    EN JUMALAA SANOISI KAIKKIVALTIAAKSI ELLEI HÄN OLISI
    M Y Ö S : K A I K K I T I E T Ä V Ä

    Ap. t. 2:23
    hänet, joka teille luovutettiin, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte.
    Room. 8:29 :
    Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa;
    Room. 11:2 :
    Ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on edeltätuntenut. Vai ettekö tiedä, mitä Raamattu sanoo kertomuksessa Eliaasta, kuinka hän Jumalan edessä syyttää Israelia:
    1. Piet. 1:2 :
    ja jotka Isän Jumalan edeltätietämisen mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.
    1. Piet. 1:20 :
    hänen, joka tosin oli edeltätiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten,

    Raamatun asiathan pitävät yhtä historian kanssa, mutta Raamatun sanoma Jeesuksesta ja Isästä ja Pyhästä Hengestä on aivan uskomaton, ei sitä järjen avulla voi todeksi myöntää. Mutta minä uskon Jumalan ilmoitukseen, sillä mitään muuta varteenotettavaa selitystä perimmäisiin kysymyksiin tai hyvän ja pahan väliseen mittelöön taikka rakkauden ihmeelliseen armovoimaan.

    JOH. 6:67 Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista:
    "Tahdotteko tekin mennä pois?"
    68 Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat;
    69 ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä."

    Kiitokset bushmannille tärkeästä, hyödyllisestä ja kiehtovasta aloituksesta, mukaanlukien ärhäkän asiallinen haastava sävy!

    antti
  7. PYYNNÖSTÄ KOMMENTOIN KOKO ALOITUSTA (Sirkka-Iitan)

    [][] HERRAN, sinun JUMALASI SAPATTI ON ja PYSYY
    Sillä minkä JUMALA on PYHITTÄNYT, niin se tulee olemaan aina PYHÄ, olitpa sinä tai minä asiasta mitä mieltä tahansa. : [][]

    Älä sentään kimppuun käy, vaikka kiehut ja raivoat. Ei kukaan ole koettanut kenenkään sapatinviettoa kieltää eikä boikotoida eikä varastaa sapattia, ei sinulta eikä Jumalalta.

    [][] Ei Jumala anna itseään pilkata. [][]

    Kylläpäs sallii, Matt. 12:31a "Sentähden minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi"
    Matt.12:32 Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi

    [][] Me elämme lopun aikaa ja meidän uskovien pitäisi olla yhtä Kristuksen ruumista, mutta mitä me teemme, riitelemme keskenämme. Miksi emme usko Jumalan Sanaan? [][]

    Joo, kumma että riitaa tekaistaan jostain sunnuntaina lepäämisestä ja pedonmerkistä tai keinotekoisesta kuolemattomuus-keskustelusta. Pitäisi etsiä yhteistä kalliopohjaa hyllyvän suon sijaan.

    [][] Jumalan Sana ei tyhjänä palaja! [][]

    Ei niin. Sillä kaikki se tappaa. Miksi emme uskoisi Jumalan Sanaan?

    Luuk. 20:18 Kuka ikinä tähän kiveen kaatuu, se ruhjoutuu, ja kenen päälle tämä kivi kaatuu, sen se murskaa."
    Gal. 2:19 : Lain vaikutuksesta minä kuolin, mutta kuolin vapaaksi laista elääkseni Jumalalle. Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu.
    Room. 7:10 : ja minä kuolin. Näin käsky, jonka oli määrä antaa elämä, tuottikin minulle kuoleman.
    Mark. 9:49 : Sillä jokainen ihminen on tulella suolattava, ja jokainen uhri on suolalla suolattava.

    VAKUUTENA siitä että sapatit pysyvät ja päivät, on se, että Israel pysyy. JEREMIA 33.
    20 "Näin sanoo Herra: Jos saatte rikotuksi minun liittoni päivän kanssa ja minun liittoni yön kanssa, niin että päivä ja yö eivät enää tule ajallansa,
    21 niin rikkoutuu myös minun liittoni palvelijani Daavidin kanssa, niin ettei hänellä enää ole poikaa, joka istuu kuninkaana hänen valtaistuimellansa, ja minun liittoni leeviläisten pappien, minun palvelijaini, kanssa.

    antti
  8. [][] Ap.t. 20:7 on lauantai-illan tilaisuus. Opetteleppas paremmin raamatullinen ajanlaskenta. [][] - tuntematon kiistelijä -

    To, tota, jos lähdemme siitä, että sapatinpäivä on lauantai, niin Apt.20 sanoo, että "sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä - olimme kokoontuneet murtamaan leipää". Kokous jatkui yli puolenyön elikkä maanantain puolelle, jona päivänä, siis viikon jo toisena pvnä, Paavalin oli määrä läheä lähetysmatkalle. Ei sunnuntaina, ehtoollispäivänä tietenkään, vaan asta arkipäivänä, maanantaina. Mutta su ja ma vastaisena yönä vielä puheltiin . . .

    APT. 20. LUKU http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ap.+t.+20:1&rnd=1393103148281

    Toki tiesitkin totuuden, tahdot vain änkyröidä.

    antti
  9. [][] Eipä olematonta oikein voi pilkata, niin saathan sinä kuvitella yhtä sun toista. [][]

    Tuo "olematon Jumala" lienee ainoa sellainen jumala, jonka itsetunto kestää pilkkaamiset.

    Mark. 3:28
    Totisesti minä sanon teille: kaikki synnit annetaan ihmisten lapsille anteeksi, pilkkaamisetkin, kuinka paljon pilkannevatkin;
    Matt. 12:32a
    Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi;

    Jumala on niin oikeudenmukainen, että ne, jotka täällä kohtaavat vain armottomuutta, saavat ikuisuudessa armon.

    Luuk.16:25
    Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.

    Raamatun Jumala - juutalaisten, muslimien ja kristittyjen Jumala - ymmärtää ihmistä, muut ns. jumalat eivät ymmärrä. Jumala tietää, mitä on menettää ainoa rakas poika. Jumala tietää, miltä tuntuu, kun perheenjäsenet aikovat viedä mielisairaalaan, kun puhuu rohkeasti. Jumala tietää, miltä tuntuu, kun omat sukulaiset ristiinnaulitsevat.

    Raamatun Jumala tietää, että minkäänsortin rauhaa ei pakolla synny, vaan se täytyy tartuttaa ympäristöönsä, se rauha. Sisäinen rauha tulee vilpittömästä omastatunnosta.

    Matt. 5:9
    Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
    1. Tim. 1:5
    Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.

    Jos sinä bushmanni uskoisit vilpittömästi edes omiin väitteisiisi, saisit rauham sielullesi. Mutta niihinhän ei voi uskoa, luottaa, kuten:

    [][] Eipä tuo kovin iso ihme ole, että tätä kyseistä jumalaa on odotettu pikaisesti takaisin jo reilut 2000 vuotta, eikä herraa näy eikä kuulu.[][]

    Jumala on pitkämielinen, maailman kansoja ja heimoja on hiukan vielä tavoittamatta, tärkeitä kirjakieliä luomatta muutama sata ja ennen kaikkea Israelin suhteen on monta asiaa tapahduttava ennen Jeesuksen tuloa. Mutta kaikki on mennyt Raamatun mukaisesti.

    antti
  10. Tiedä sitten kuka väittää mitä, mutta Herra Kristus ei voi olla sama kuin ylienkeli Mikael. Viestiketjun aloittajan laatima otsikko toki pitää paikkansa, tämä: Ylienkeli Mikael ei ole Jeesus!

    Juud 1:9
    " Mutta ei ylienkeli Mikaelkaan, kun riiteli ja väitteli perkeleen kanssa Mooseksen ruumiista, rohjennut lausua herjaavaa tuomiota, vaan sanoi: "Rangaiskoon sinua Herra!"

    Tuossa Mikael on eräs ylienkeleistä ja Herralla toki tarkoitetaan Herraa Jeesusta Kristusta, tuomiovallan saanutta, sillä kirjoitettu on:

    Mark. 12:36
    Onhan Daavid itse sanonut Pyhässä Hengessä: 'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi alle'.

    Entäs prof. Danielin KOKEMUS Irakissa, muinaista paratiisia reunustavan Tigris-virran rannalla, Dan.10. http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Dan.+10:1&rnd=1393014636221

    5 Katsellessani ympärilleni minä äkkiä huomasin miehen, joka oli pellavavaatteissa, uumillaan vyö parasta kultaa.
    6 Hänen ruumiinsa säihkyi kuin krysoliitti, hänen kasvonsa välkehtivät kuin salama, hänen silmänsä olivat kuin tulisoihdut, hänen käsivartensa ja jalkansa kuin kiiltävä pronssi, ja hänen äänensä oli kuin kansanjoukon pauhu.
    13 Persian enkeliruhtinas on vastustanut minua kaksikymmentäyksi päivää, mutta Mikael, yksi suurimmista enkeliruhtinaista, tuli auttamaan minua. Tästä syystä minä olen viipynyt siellä, Persian kuninkaiden luona.

    Daniel paastosi 3 viikkoa ja rukoili Herraa tulemaan apuun. Herra lähtikin heti tulemaan. Selitti viipymisensä syyksi paikalliset pahan voimat, niin että Israelin suojelusenkelinä tunnetun Mikaelin oli täytynyt tulla raivaamaan tie Herralle, jota Danielin kirjassa myös Jumalan Pojan kaltaiseksi kutsutaan ja tietysti onkin tuleva Kristus; viittaan tässä jakeisiin 5 ja 6.

    Ylienkeli Mikael siis raivaa tien Herralle Kristukselle tai Herran Kristuksen lähettämille rukousvastauksille, eikä näin ollen voi olla Herramme Jeesus Kristus. Ei Kristus Vanhassa Testamentissa ole mikään salaisuus sinänsä - Paavalikin paljastaa hänen tietynlaisen läsnäolonsa Vanhan liiton aikana:

    1. Kor. 10:4
    ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus.

    antti
  11. [][] Jumalalla on omaisuuskansa lopunkin aikana joka koostuu Raamatun sanalle uskollisesta seurakunnasta (Ef 2:19-22, 1 Piet 2:4-10) erottuen väärien oppien ja ihmiskäskyjen babylonista (Ilm 13 luku, Ilm 14:8-14)
    Kaikki Kristuksen omat eivät kuitenkaan kuulu tähän seurakuntaan, mutta Jumala kutsuu heitä jättämään babylonin (Ilm 18:3-4) ja niin Jumalan kansa liittyy yhdeksi laumaksi. [][] (Jari Laurila / jarinhotelli )
    Mutta luepa Rm.11. ja kokonaan . . . että onko JHVH uskollinen vai ei.

    ROOM. 11. LUKU PALJASTAA ISRAELIN PYSYVÄN OMAISUUSKANSANA
    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Room.+11:1&rnd=1392966170908

    ROOM. 11.

    23 Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen.
    24 Sillä jos sinä olet leikattu luonnollisesta metsäöljypuusta ja vasten luontoa oksastettu jaloon öljypuuhun, kuinka paljoa ennemmin nämä luonnolliset oksat tulevat oksastettaviksi omaan öljypuuhunsa!
    25 Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,
    26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.

    Jo Jeremia 11:16 toteaa Jeesuksen olevan "vihreä öljypuu".

    Jes. 49:6
    hän sanoo: Liian vähäistä on sinulle, joka olet minun palvelijani, kohottaa ennalleen Jaakobin sukukunnat ja tuoda takaisin Israelin säilyneet: minä panen sinut pakanain valkeudeksi, että minulta tulisi pelastus maan ääriin asti.

    Usein puhumme ihmisen uskollisuudesta, mutta Jumala uskollinen on, vain hän. Lue:

    2. Tim. 2:13 jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata.

    Jumala siis ei hylkää Israeliaan,"Jaakobia", vaan lupaa armahtaa sen koko jäännöksen (kolmannes jää henkiin suuressa ahdistuksessa) pakanain armotalouskauden päätyttyä.
    Lukuisia rabbejakin on salaisesti uskossa nykyään, mutta KAIKKI luonnolliset oksat liitetään takaisin sitten, kun meitä villien öljypuiden oksia on "täysi luku sisälle tullut".
    Jos Jumala ei edes Israelia varjelisi, niin mitään toivoa ei olisi meillä pakanoilla.


    Rm.11:1 Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa?
    Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa.
    11:21 Sillä JOS JUMALA EI OLE SÄÄSTÄNYT LUONNOLLISIA OKSIA, EI HÄN OLE SÄÄSTÄVÄ SINUAKAAN.

    !!! Sillä minä en tahdo veljet - ette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta !!! Ei adventtikirkko tai uusapostolinen kirkko tai myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkko tahi karismaattiset ole se "yksi lauma", johon kaikki "muut" laumat kuuluvat loppujen lopuksi, vaan se lauma on tietysti messiaaniset juutalaiset. Mm. Room. 11. sen osoittaa.

    antti