Vapaa kuvaus

Olen hyvää parisuhdetta arvostava uusiosinkku, jonkin verran elämää ja maailmaa nähnyt 60+ nainen. Joskus tunnen itseni vanhaksi, väsyneeksi ja/tai vihaiseksi. Useimmiten olen kuitenkin hyväntuulinen, optimistinen, positiivisesti elämään ja ihmisiin suhtautuva, pilke silmäkulmassa provosoiviakin ajatuksia ilmaan heittävä, innokas keskustelija.

En kuitenkaan koskaan tarkoituksella ilkeä tai pahantahtoinen, enkä katsele toisia alaspäin - paitsi useinkin fyysisesti pituuteni vuoksi.

PS: "En halua kertoa" -vastaus on mielestäni tylsä, mutta en osannut valita tarjotuista vaihtoehdoista.

Musiikkimakuni: vaihtelee tilanteen ja mielialan mukaan.

Jos voittaisin miljoonan: ajattelisin, että markkoina olisin hallinnut summan paremmin.

Vapaa-aikanani: liikun ulkona, uin, melon, luen, tapaan ystäviä, matkustelen, nautin hyvästä ruuasta, kokkaan, lojun (rankan työpäivän jälkeen) sohvalla ja katson televisiota, ajattelen, valokuvaan, opiskelen, kirjoitan ym.ym.

Elokuvat: katselen mielelläni monenlaisia elokuvia, useimmin eurooppalaisia. Esim. Almodovar on yksi lempiohjaajistani. Katson myös piirrettyjä.

Pukeudun: tilanteen mukaan. Niin että itse viihdyn ja erotun ympäristöstä riittävästi, ettei minua vahingossa ammuttaisi hirvenä metsässä tai luultaisi sohvatyynyksi sisätiloissa.


Postia voit halutessasi lähettää minulle osoitteeseen:

[email protected]


Facebook-kutsuihin en valitettavasti voi vastata, koska O-O:lla ei ole omaa fb-sivua.

Kotimaa: ---

Koulutus: ---

Ammatti: Muu

Siviilisääty: ---

Lapset: ---

Messenger: [email protected]

Aloituksia

225

Kommenttia

5833

  1. Minulla on muutamia hyviksi ystäviksi kokemiani ihmisiä vuosikymmentenkin takaa, joiden kanssa pidetään enemmän ja vähemmän yhteyttä aina tilanteesta riippuen. Joskus voi mennä useampiakin vuosia vain harvakseltaan viestitellen, erityisesti maantieteellisten syiden vuoksi. Jos jossain elämänvaiheessa on oltu todella hyviä ystäviä, uskon ystävyyden ainakin jossain muodossa kestävän läpi elämän.

    Läheisimmiksi ystäviksi tulevat mielestäni kulloinkin ne, jotka eniten toisiaan "tarvitsevat". Olen esim. viimeiset pari vuotta kokenut lähisimmäksi ystäväkseni leskeksi jääneen ystäväni, joka menetti samassa henkilössä sekä aviomiehen että parhaan ystävänsä.
    Aviomiehen paikkaa ei kukaan voi korvata, mutta olen yrittänyt pieneltä osin täyttää avoimeksi jäänyttä parhaan ystävän paikkaa.

    Joitain ystäviä on jäänyt matkan varrelle. Se on surullista, mutta näköjään väistämätöntä. - Ehkä ystävyys heidän kanssaan ei ole niin syvää ollutkaan.

    Juuri tässä iässä tuntuu, että jotkut ystävät mökkiytyvät niin, etteivät jaksa tai halua pitää yhteyttä (entisiin) ystäviinsä.

    "Exäni" ovat myös edelleenkin jonkinmoisia ystäviä, joiden kanssa saatetaan välillä tavatakin. Ystävyys ei ole kokonaan katkennut, vaikka suhde onkin eletty loppuun.

    Mielestäni kaverit ja työtoverit vaihtuvat, mutta tosiystävät säilyvät. Ilman ystäviä elämä tuntuisi minusta varmaan paljon raskaammalta.

    Tilanne on tietysti toinen, jos puoliso on myös paras ystävä. Silloin ei ehkä olekaan niin paljon aikaa muille ystäville.
  2. Mitä enemmän annat, sitä enemmän pyydetään ja vaaditaan. Sellainen vaikutelma syntyy ihmisiä kuunnellessa. Herää kysymys: Onko rakkaus = raha?

    Jos haluatte tukea poikanne taloutta, se on täysin oma asianne. Mielestäni teillä ei ole mitään syytä kokea syyllisyyttä, vaikka sen lopettaisittekin. - Jos jatkatte loputtomiin, voitte sitten halutessanne myöhemmin alkaa syyttää itseänne siitäkin, ettei poikanne ole tarvinnut itsenäistyä yms. Syyllisyyden tunteisiin on meillä vanhemmilla loputtomasti mahdollisuuksia.

    Muistuttaisin, että meillä jokaisella on oikeus myös omaan elämään - ilman tarpeettomia syyllisyyden tunteita. Jokainen aikuinenhan on itse vastuussa omasta elämästään. Vai mitä?