Vapaa kuvaus

Olen hyvää parisuhdetta arvostava uusiosinkku, jonkin verran elämää ja maailmaa nähnyt 60+ nainen. Joskus tunnen itseni vanhaksi, väsyneeksi ja/tai vihaiseksi. Useimmiten olen kuitenkin hyväntuulinen, optimistinen, positiivisesti elämään ja ihmisiin suhtautuva, pilke silmäkulmassa provosoiviakin ajatuksia ilmaan heittävä, innokas keskustelija.

En kuitenkaan koskaan tarkoituksella ilkeä tai pahantahtoinen, enkä katsele toisia alaspäin - paitsi useinkin fyysisesti pituuteni vuoksi.

PS: "En halua kertoa" -vastaus on mielestäni tylsä, mutta en osannut valita tarjotuista vaihtoehdoista.

Musiikkimakuni: vaihtelee tilanteen ja mielialan mukaan.

Jos voittaisin miljoonan: ajattelisin, että markkoina olisin hallinnut summan paremmin.

Vapaa-aikanani: liikun ulkona, uin, melon, luen, tapaan ystäviä, matkustelen, nautin hyvästä ruuasta, kokkaan, lojun (rankan työpäivän jälkeen) sohvalla ja katson televisiota, ajattelen, valokuvaan, opiskelen, kirjoitan ym.ym.

Elokuvat: katselen mielelläni monenlaisia elokuvia, useimmin eurooppalaisia. Esim. Almodovar on yksi lempiohjaajistani. Katson myös piirrettyjä.

Pukeudun: tilanteen mukaan. Niin että itse viihdyn ja erotun ympäristöstä riittävästi, ettei minua vahingossa ammuttaisi hirvenä metsässä tai luultaisi sohvatyynyksi sisätiloissa.


Postia voit halutessasi lähettää minulle osoitteeseen:

[email protected]


Facebook-kutsuihin en valitettavasti voi vastata, koska O-O:lla ei ole omaa fb-sivua.

Kotimaa: ---

Koulutus: ---

Ammatti: Muu

Siviilisääty: ---

Lapset: ---

Messenger: [email protected]

Aloituksia

225

Kommenttia

5833

  1. Mikä on asemasi...

    omassa elämässäsi; oletko subjekti vai objekti? Voitko vaikuttaa asioihin vai tapahtuuko sinulle vain asioita ilman ett
    50 plus
    15
    737
  2. Yritetäänkö vaikuttaa EUssa?

    Sallitaanko mielettömän tuhlauksen jatkua vai yritäisimmekö osaltamme vaikuttaa asiaan? Keksisitkö parempaa käyttöä 200
    50 plus
    5
    736
  3. Kuka on kunnon kansalainen?

    Oletko sinä? Testin voit tehdä osoitteessa: www.realcitizen.info
    60 plus
    12
    729
  4. "Ei osteta mitään" - ympäristöystävällinen lahjaidea?

    Mikä olisi sinun "Ei osteta mitään"-hengen mukainen, ympäristöystävällinen joululahjaideasi?
    50 plus
    14
    725
  5. Oletteko avoinna?

    Osaatko sinä olla avoinna? Mitä ihmettä se tarkoittaa? Kauppoihin on ilmestynyt viime aikoina lappuja, joissa ilmoite
    50 plus
    10
    719
  6. Kannustusloukku?

    Tunnetko kannustusloukun? Mitä sana sinulle merkitsee?
    50 plus
    16
    717
  7. Kerjäämistä vai kaupustelua puhelimessa?

    Puhelin soi ja vastasin: "Orvokki". Sieltä kuului: ”Hei, täällä on ’Lilja Kukkanen’ (epäselvä mutina):sta. Soitamme ka
    50 plus
    10
    711
  8. Kadonneen viestin metsästäjille

    En tiedä onko tästä nippetiedosta teille mitään iloa, mutta kerron kuitenkin. Tein äskettäin havainnon, että keskustelu
    50 plus
    8
    710
  9. Mitä teette perjantaina 13. päivänä?

    Vaikuttaako 13. päivä ja perjantai jollain tapaa elämäänne? Millaisiin tapahtumiin varaudutte? Hyviin vai pahoihin? Ent
    60 plus
    41
    710
  10. Parhaat elämänohjeesi?

    Mikä on mielestäsi paras elämänohje, jonka olet saanut? Millaisia ohjeita itse antaisit tai olet antanut nuorille? Oma
    50 plus
    14
    706
  11. Kuinka korkealla ja kuinka syvällä olet käynyt?

    Kuinka korkealla ole käynyt katselemassa maisemia? Oletko tarvinnut lisähappea kiivetessäsi? Itse en ole kiipeillyt vuo
    60 plus
    38
    704
  12. Uskomatonta amerikkalaista ?

    Sattumoisin yhtenä myöhäisenä iltanahetkenä tulin puolivahingossa katsoneeksi luultavasti neloskanavalta Jerry Springer
    50 plus
    12
    698
  13. Millainen kuljettaja olet?

    Muuttuuko käyttäytymisesi, kun istut auton ohjauspyörän taakse? Toimiiko suuntavilkkusi? Mikä sinä ärsyttää liikentees
    50 plus
    8
    694
  14. Kieli on vallankäytön väline

    Olisi kiva kuulla: Miten sinä olet viime aikoina käyttänyt omaa kielellistä valtaasi? tai Miten sanojen merkitys on m
    Ikäryhmät
    7
    693
  15. Toimiiko postilokeronne?

    Itse en pysty vastaamaan saamaani postiin. Toimiiko teidän lokeronne, vain onkohan ongelma vain omassani? En jaksaisi a
    50 plus
    5
    691
  16. Positiivisen palautteen seuraamuksia ?

    Onko sinulla tapana lausua kohteliaisuuksia, antaa kiitosta tai muuta positiivista palautetta? Positiivisella palauttee
    50 plus
    12
    690
  17. Mielenkiintoinen luontoelämys

    Oletko kokenut luonnossa jotain sellaista, mikä on erityisesti jäänyt mieleesi? Eksyn omasta aiheestani, mutta kerron k
    50 plus
    8
    682
  18. Lisää valkopäämerikotkan pesästä

    Tässä lisää tietoa kiinnostuneille: Poikasten odotetaan kuoriutuvan 25.päivän aikoihin. Keskustelupalstalta poimittua
    50 plus
    18
    679
  19. Voisiko joku kertoa, mitä on tapahtunut?

    Mikä on saanut ihmiset tuohtumaan ja näin suurin joukoin aktiivisesti liikkeelle? Viestien mukaan Celestasta halutaan p
    50 plus
    8
    676
  20. Uskallatteko vielä äänestää nuoria?

    Mediassa on nostettu hirveä häly sukupolvien välisestä taistelusta julkisen vallan käytössä. Aikoinani äänestin aina m
    50 plus
    15
    672