yucca42

Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

11

Kommenttia

2810

  1. Suomalainen poliittinen korrektisuus vaatii ”omaperäisten” nimen käyttämistä kielten puhujamääristä riippumatta, joten kirveesi osui kiveen.

    ”Demokratialla” ei ole asian kanssa mitään tekemistä, eikä lukumäärä muuten ratkaise läheskään kaikkea.
  2. Tuskinpa Bäckman kuitenkaan vaatisi, että noista nimistä yhdessä käytetään painomerkkiä ja muissa ei. (Nyt ei kukaan pääse syyttämään minua pilkunviilaamisesta. Olen akuutinsäätäjä! ☺)
  3. Sen verran pitää korjata, että ”tasavallan presidentti” kirjoitetaan kielen sääntöjen mukaan gemenalla virkkeen sisällä, ellei tarkoiteta yhtyettä. Vastaava koskee muita virkanimikkeitä ja vastaavia, kuten ”paavi” ja ”dalai-lama”.
  4. Itse asiassa kyllä sääntö on mielivaltainen kompromissi. (”Kompromissi: Ratkaisu, joka yhdistää ehdotettujen vaihtoehtojen huonot puolet, mutta joka hyväksytään, koska jokainen voi ajatella, että kaikki muutkin hävisivät.” Realistin suursanakirja [julkaisematon])

    Ei kyse ollut päättelemisestä, vaan päättämisestä. Ja käytännössä säännöstö on paljon sotkuisempi kuin kuvaat. Usein kantasana on epäselvä tai tulkinnanvarainen, ja lisäksi on paljon poikkeuksia. Ks.
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielenopas/6.4.html#oittaa

    On mahdollista, että vähitellen i jää pois -oittaa-verbeistä, kun puhekielisyys yleistyy ja ehkä aikanaan normiakin muutetaan. Ei kuitenkaan ole realistista olettaa, että kielitoimisto kovinkaan pian muuttaisi ohjeita. Eikä muutos olisi ihan niin yksinkertainen kuin aloittaja esitti.Tuskin hänkään kirjoittaisi tai sanoisi ”vakavottaa” tai ”vahingottaa”.
  5. Kiinnostava on kyllä sellainen yksityiskohta, että vanhan kirjasuomen korpuksessa on virheellisesti koodattu tavallinen s ja pitkä s ”ſ” molemmat s:llä eli hukattu informaatiota. On esimerkiksi ”sijs”, vaikka kuvasta näkyy, että alkuperäislähteessä on ”ſijs” eli kaksi erilaista s-kirjainta.

    Vaikka pitkän s:n käyttö oli suunnilleen säännönmukaista niin, että sitä käytettiin yleensä tavun alussa, poikkeuksia esiintyi (mm. siksi, että tavurakennetta ei aina hahmotettu samalla tavoin) – ja korpuksen kokoamisessa tehty virhe tekee mahdottomaksi tutkia pitkän s:n käyttöä vanhassa kirjasuomessa korpuksen perusteella.

    Nykyaikaisessa fraktuuran käytössä ns. tyylisyistä tehdään tyypillisesti se tyylivirhe, että ei käytetä pitkää s:ää, usein ei myöskään w:tä. Jälkimmäistä voi tosin puolustella sillä käsityksellä, että fraktuuran w on itse asiassa vain v:n nykyisestä poikkeava ulkoasu. Käsitys on kuitenkin väärä: fraktuurassa voidaan tehdä ero v:n ja w:n välillä, ja w oli v-äänteen normaali merkki. Tätä osoittaa osaltaan sekin, että kun fraktuurasta siirryttiin antiikvaan, käytettiin monessa yhteydessä vielä jonkin aikaa w:tä antiikvassakin.
  6. ”They” on luonteva monikossa, ei muulloin.

    Kouluopetuksessa kai edelleen normina on brittienglanti, ja brittienglannissa normin määrittelevänä voinee pitää Oxford Style Manualia. Se sanoo (kohdassa 4.2.9), että he-sanan käyttö molempiin sukupuoliin viittaavana oli ”traditional convention”, mutta jatkaa: ”While this convention is grammatically correct many consider it to be outmoded; writers may avoid it by several strategies.” Puheena olevan they-sanan yksiköllisen käytön se torjuu: ”erroneous use”. Sitten se kuitenkin vähän pehmentää:

    ”Though common in speech it is still substandard usage, and should be avoided in formal writing; necessity may in time establish /they/ as an accepted non-gender-specific singular pronoun in English, but this has yet to happen.”
  7. Ainahan voi selitellä, ja kaiken voi kääntää omien asemien puolustamiseksi, mutta tilanne on kyllä ollut ihan sama jo vuosia.
  8. Kun vanhassa tekstissä esiintyy yksi vokaalimerkki siellä, missä odottaisi kahta samaa merkkiä peräkkäin, syynä on useimmiten vain se, että aiemmin ei vokaalien pituutta merkitty johdonmukaisesti. Esikuvana oli ehkä lähinnä saksa, jossa joskus merkitään pitkä vokaali kahdella kirjaimella, useimmiten yhdellä.

    Siihen aikaan z ei ollut sen kummemmin ulkomaankirjain kuin muutkaan kirjaimet, jotka ovat kaikki tuontitavaraa. Silloin tz-yhdistelmä tarkoitti pitkää soinnitonta dentaalispiranttia, joka sittemmin hävisi kielestä (vai vieläkö se elänee jossain vanhusten puheessa Euran suunnalla?). Se ruvettiin lukemaan ”ts” lähinnä kirjoitusasun takia, ja sitten myös kirjoitukseen tuli ”ts”.
  9. Asia on helpohko järjestää. Etsi netistä vapaa fraktuurafontti, lataa ja asenna se koneeseesi ja muuta (esimerkiksi Firefoxin Stylish-lisäosalla, Chromessa on jokin vielä kätevämpi jonka nimeä en nyt muista) kyseinen sivusto käyttämään fraktuurafonttia. Tosin ei mene ihan putkeen, koska sivustossa ei ole käytetty w:tä ja ns. pitkää s:ää.
  10. Asiassa on eri käytäntöjä. Yksiköllinen ”they” on melko tavallinen, ”he/she” taatusti tyylitön. Johdonmukainen ”he” geneerisessä merkityksessä on vanha käytäntö, jota edelleen laajasti noudatetaan.

    Itse olen noudattanut tapaa, jonka kerran opin O’Reillyn kirjailijoilleen antamasta ohjeesta: käytetään sanoja ”he” ja ”she” vuorotellen. Se vaatii hiukan enemmän tarkkuutta, koska sitä ei voi soveltaa kaavamaisesti – esimerkiksi jos virkkeen alussa on ”he”, pitää virkkeen loppuosassakin tietysti olla ”he”.
  11. Virhe on ilmeisesti STT:n, koska sama virhe toistuu eri lehtien sivustoissa. Tietysti lehtien toimittajissakin on vikaa, kun virhettä ei havaita. Elämme copypaste-journalismin aikaa. Virhe on Hesarin sivuillakin:
    http://www.hs.fi/kulttuuri/Aku+Louhimiehen+Vuosaari-filmi+menestyi+Saksassa/a1305612438097

    Yksikään minun tuntemani kääntäjä ei tekisi moista virhettä. Mutta nykyisin käännöksiä teetetään ihmisillä, joilla ei ole kääntäjän pätevyyttä, koska se on halvempaa. Vika ei siis ole kääntäjien yleissivistyksessä, vaan siinä, että ei käytetä ammattitaitoisia kääntäjiä, ja siinä, että lehtiä ei enää toimiteta kunnolla.

    Vaikeammissa nimissä saattaa kyllä ammattikääntäjäkin kompastella, koska kielenhuolto on muutellut suosituksiaan eikä ole koskaan esittänyt yksiselitteistä ohjetta siitä, mistä nimistä käytetään sovinnaismuotoja. Värmland, Värmlanti vai Vermlanti? Prishtina vai Priština? Benghazi, Bengasi vai jotain muuta? Lvov vai Lviv?

    Useimmat ongelmatapaukset toki selviäisivät Vierasnimikirjasta, http://www.julkaisija.fi/yleista/vierasnimikirja.php mutta sitä ei vielä ole jokaisen toimittajan pöydällä kuten pitäisi. ☺ Sitä paitsi senkin käyttäminen vaatii jonkinasteista yleistä ymmärrystä: pitää osata epäillä, onko jokin uutissähkeessä oleva nimi ehkä eri asussa kuin suomessa pitäisi käyttää.

    ”Alsace” on kyllä esimerkki tapauksesta, jossa kielenhuolto on halunnut muuttaa vakiintunutta nimeä ja osittain onnistunutkin siinä – siis luonut kirjavuutta. Tässä tapauksessa muutos on jo niin pitkällä, että Alsace-muodon käyttäminen on usein perusteltua. Poliittiselle korrektisuudelle täytyy joskus antaa periksi.
  12. So not? Ilmeisesti et käsittänyt sitä, että suomen kielessä sanalla ”edellä” ei ole pelkästään eikä edes ensisijaisesti horisontaalista merkitystä. Englannin sanoista ”above” ja ”below” lyö paljon suuremmassa määrin läpi niiden konkreettinen merkitys.
  13. Ammattitekstittäjän voi olla vaikea kääntää väärin. Ja kaavamainen sir- tai madam-sanan kääntäminen teitittelyksi olisi väärin. Teitittely on suomen kielessä yleinen kohteliaisuus- tai etäisyyspuhuttelu, kun taas ”sir” ja ”madam” esiintyvät puhuteltaessa sosiaalisesti tai organisaation tai tilanteen kannalta ylempää. Tämän moni tekstitysten lukijakin tietää, ja siksi ”sir” tai ”madam” voi olla paras ratkaisu – etenkin siinä ahtaassa tilassa, joka käytettävissä.

    Usein ”sir” olisi parhaiten suomennettavissa sellaisilla puhutteluille kuin ”herra everstiluutnantti” tai ”herra apulaisosastopäällikkö”. Silloin vain käy helposti niin, että repliikin varsinainen asia ei mahdu ruutuun.
  14. Jos haluat virkkeen kirjoittaa ja esittää noin, niin kysymysmerkki on loogista kirjoittaa omalle rivilleen, kuten jälkimmäisessä vaihtoehdossa. Koodin esittäminen lauseen sisällä on asia, jota kielen säännöt eivät käsittele, mutta jos haluat esittää koodin omilla riveillään, ei kysymysmerkkiä ole syytä kirjoittaa koodirivin loppuun. Siitähän syntyisi epäselvyyskin, koska monissa tietokonekielissä ”?” on mahdollinen operaattorina tai muutoin.

    Parempaa tyyliä on kirjoittaa virkkeet virkkeinä ja koodi koodina:

    Onko seuraavassa koodissa virhe?

    def greet(name):
    print 'Hello', name
    greet('Jack')
    greet('Jill')
    greet('Bob')?
  15. ”Edellä” on abstrakti sana, jolla voi avaruudellinen, ajallinen tai muu merkitys. Sen käsittäminen horisontaaliseksi on rajoittunutta.

    Minun lukemissani ja kirjoittamissani englanninkielisissä kirjoissa viitataan taaksepäin eri tavoilla. Yleensä vältän viittauksia ”above” ja ”below”, ellen voi kontrolloida sitä, miten sisältö jakautuu sivuille. Olisi vähän hölmöä, jos tekstissä lukee ”above”, mutta viitattu kohta onkin eri sivulla, esimerkiksi saman aukeaman vasemmanpuoleisella sivulla – ja mahdollisesti alempana kuin viittaus.
  16. Ensin kannattaa saada määritelmä selväksi. Valitettavasti monet suomenkieliset tietolähteet kuten sivistys- ja tietosanakirjat tarjoavat hämäriä ja jopa ihan vääriä määritelmiä, eikä edes Iso suomen kielioppi anna selvää määritelmää, vaikka muuten kertookin tärkeitä asioita aiheesta:
    http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=424

    Se kuitenkin lähinnä esimerkin kautta viittaa oikeanlaiseen määritelmään, mutta selvä määritelmä on esimerkiksi Merriam-Websterissä:
    http://www.merriam-webster.com/dictionary/bahuvrihi

    Suomeksi voidaan sanoa, että muotoa AB oleva yhdyssana, missä A on adjektiivinen ja B substantiivinen, tarkoittaa ’sellainen, jolla on A B’. Siis esimerkiksi ”valkoparta” tarkoittaa ’sellainen, jolla on valkoinen parta’. (Tässä on huomattava, että ”valko-” on adjektiivin ”valkoinen” kompositiivi- eli yhdyssanamuoto, ks. http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/suomi/kompos.html )

    Suomen kielessä bahuvriihit eivät ole kovin tavallisia, koska samaan tarkoitukseen käytetään yleensä hiukan pidempää, -nen-loppuista muotoa, kuten ”valkopartainen”. Niihin verrattuina bahuvriihit ovat usein substantiivisempia.

    ”Seinäruusu” ei ole bahuvriihi, ei myöskään ”virkkuukoukku” eikä edes ”lökäpöksy”, vaikka siinä onkin vähän bahuvriihimaisuutta – mutta ”lökä” ei ole suomen kielen sana. (Oikein yrittämällä voisi selittää, että ”lökä” edustaa tässä verbiä ”lököttää” tai sen partisiippia ”lököttävä” tai sen rekonstruoitua kantasanaa, jolla on tässä adjektiivinen merkitys. Mutta ei todellakaan ole malliesimerkki bahuvriihista!)
  17. Kiitos korjauksesta 2, ei olisi pitänyt kirjoittaa muistinvaraisesti, ja muistissakin pitäisi olla esimerkiksi termi ”nominativus absolutus”.

    Korjaus 1 on myös paikallaan, vaikka olennaisinta tässä on se, että esse-muodon toinen s kuuluu päätteeseen eikä se, miksi tässä muodossa on -se eikä -re. Mutta tosiaankin s on alkuperäisempi, eli poikkeavuus johtuu siitä, että tässä muodossa ei ole tapahtunut muutosta.

    Muodossa ”esus” on toki lyhyt e, kuten muissakin esse-verbin muodoissa, joissa vokaali on säilynyt.
  18. ”Essivus” on toki lähinnä munkkilatinaa. Jos esse-verbille konstruoidaan analogioiden perusteella partisiipin perfekti (kuten verbix.comissa on tehty), se olisi ”esus”. Muodossa ”esse” toinen s kuuluu infinitiivin päätteeseen, jossa on tapahtunut assimilaatio -re → -se edeltävän s:n vaikutuksesta.

    Lisäksi sijamuotojen päätteet ovat -um-loppuisia, koska ne tulkitaan neutrisukuisen sanan ”casus” määritteiksi.

    Toisaalta jo antiikin latinasta tunnetaan sana ”essentia”, joka on samaan tapaan oudosti muodostettu

    Toisaalta abstrakti olemista tarkoittava sana on huono lähtökohta sijamuodon nimeämiselle. Loogisempi nimitys olisi kai ollut ”situativum” tai ”statuativum”, koska essiivi kuvaa yleensä jossakin tilassa tai roolissa olemista.

    Eri kysymys on, pitääkö sijoja ylipäänsä nimetä merkityksen mukaan. Essiivi on sentään melko selkeä sija semanttisesti, mutta on silläkin monenlaista käyttöä, joissa on kyse muusta kuin jonakin (jossakin tilassa, asemassa, roolissa, tehtävssä tms.) olemisesta. Esimerkiksi ”tiistaina”, ”ulkona”, ”rannempana”.
  19. Juuri niin. Suomen kielessä noudatettu ääntämys on [kvoo], ja klassillisessa latinassakin on tässä sanassa pitkä vokaali, [kwoo].

    Lisäksi suomessa muotoa konsonantti + vokaali olevat (vieraat) substantiivit ääntyvät pitkävokaalisina, kirjoitusasusta riippuumatta.

    Vaikka vokaali olisi lyhytkin, illatiivin pääte on silti h + vokaali + n, koska sana on yksitavuinen, ks. http://scripta.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=93
  20. Vieläkin yksinkertaisemmin: määritellään joukko A = {a, b} ja a + a = a, b + b = b, a + b = a ja b + a = b.
    21. 31 / 141
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt