Onko essivus oikeamuotoinen johdos latinan olla-verbistä esse? Käsittääkseni -ivus liitetään partisiipin perfektin vartaloon (esim. latus - lativus), joka esse-verbiltä puuttuu.
Latina: essiivi (essivus)
3
283
Vastaukset
”Essivus” on toki lähinnä munkkilatinaa. Jos esse-verbille konstruoidaan analogioiden perusteella partisiipin perfekti (kuten verbix.comissa on tehty), se olisi ”esus”. Muodossa ”esse” toinen s kuuluu infinitiivin päätteeseen, jossa on tapahtunut assimilaatio -re → -se edeltävän s:n vaikutuksesta.
Lisäksi sijamuotojen päätteet ovat -um-loppuisia, koska ne tulkitaan neutrisukuisen sanan ”casus” määritteiksi.
Toisaalta jo antiikin latinasta tunnetaan sana ”essentia”, joka on samaan tapaan oudosti muodostettu
Toisaalta abstrakti olemista tarkoittava sana on huono lähtökohta sijamuodon nimeämiselle. Loogisempi nimitys olisi kai ollut ”situativum” tai ”statuativum”, koska essiivi kuvaa yleensä jossakin tilassa tai roolissa olemista.
Eri kysymys on, pitääkö sijoja ylipäänsä nimetä merkityksen mukaan. Essiivi on sentään melko selkeä sija semanttisesti, mutta on silläkin monenlaista käyttöä, joissa on kyse muusta kuin jonakin (jossakin tilassa, asemassa, roolissa, tehtävssä tms.) olemisesta. Esimerkiksi ”tiistaina”, ”ulkona”, ”rannempana”.- hee gloossa
Pari korjausta edelliseen:
1. Muodossa ”esse” toinen s kuuluu infinitiivin päätteeseen, joka on säilynyt alkuperäisenä. Useimmissa muissa infinitiiveissä pääte -se on muuttunut vokaalien välissä muotoon -re (rotasismi): s > z > r / V_V. Cf. flos ~ floris tai honos ~ honoris (analogian vaikutuksesta myös muoto honor).
2. Lisäksi sijamuotojen päätteet ovat -us-loppuisia, koska ne tulkitaan maskuliinisukuisen sanan ”casus” määritteiksi.
Muuten, onko muodossa ”esus” pitkä-e? Silloin muoto olisi sama kuin edere-verbin partisiipin perfekti. Olisiko parempi partisiipin perfekti vaikkapa estus, -a, -um (es- -tum), cf. gero, gessi, gestum III? hee gloossa kirjoitti:
Pari korjausta edelliseen:
1. Muodossa ”esse” toinen s kuuluu infinitiivin päätteeseen, joka on säilynyt alkuperäisenä. Useimmissa muissa infinitiiveissä pääte -se on muuttunut vokaalien välissä muotoon -re (rotasismi): s > z > r / V_V. Cf. flos ~ floris tai honos ~ honoris (analogian vaikutuksesta myös muoto honor).
2. Lisäksi sijamuotojen päätteet ovat -us-loppuisia, koska ne tulkitaan maskuliinisukuisen sanan ”casus” määritteiksi.
Muuten, onko muodossa ”esus” pitkä-e? Silloin muoto olisi sama kuin edere-verbin partisiipin perfekti. Olisiko parempi partisiipin perfekti vaikkapa estus, -a, -um (es- -tum), cf. gero, gessi, gestum III?Kiitos korjauksesta 2, ei olisi pitänyt kirjoittaa muistinvaraisesti, ja muistissakin pitäisi olla esimerkiksi termi ”nominativus absolutus”.
Korjaus 1 on myös paikallaan, vaikka olennaisinta tässä on se, että esse-muodon toinen s kuuluu päätteeseen eikä se, miksi tässä muodossa on -se eikä -re. Mutta tosiaankin s on alkuperäisempi, eli poikkeavuus johtuu siitä, että tässä muodossa ei ole tapahtunut muutosta.
Muodossa ”esus” on toki lyhyt e, kuten muissakin esse-verbin muodoissa, joissa vokaali on säilynyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1851549
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2001411Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä431129Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad43833- 14720
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30711Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21700- 36691
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20646Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46617