Vapaa kuvaus

Aloituksia

44

Kommenttia

753

  1. Lapsille+ei+opeteta+mitään+partisaanien+hirmuteoista+koulun+historian+tunneilla+eikä+koulukirjoissa.+Joten+on+turha+vaatia+"vastapainoksi"+historian+väärentämistä+suomalaisista+partisaaneista.
  2. En vastaa kaikeen, mutta esitän muutaman huomautuksen.
    mummomamma: "Realimaailmassa perheitä on aina ollut erilaisia. Perhe muotoutuu kulttuurin ja elämäntilanteen mukaan."

    Kaikissa kulttuureissa perhe on samanlainen: Isä, äiti,lapsi/et, isovanhemmat (asuvat mahdollisesti samassa taloudessa). Yleensä lapsen syntymistä avioparille pidetään tärkeänä. Mutta kaikissa kulttuureissa perheen ydin on vanhemmat ja lapset. Suurperheet ovat yleensä harvinaisia, koska appivanhemmat eivät voi asua kaikkien kanssa samassa taloudessa samaan aikaan. Tosin "suurperhe" samastetaan monilapsiseen perheeseen, mutta mina käsitelen muussa mielessä.

    Mummomamma: " Ennen ns. uusperheet olivat hyvin tavallisia koska kuolema korjasi jommankumman puolisoista hyvinkin varhain."

    Se johtui korkeasta kuolleisuudesta, johon lääketiede on vaikuttanut ihmiselämän pidentämisenä. Silloin ei kuitenkaan ex-puolisot olleet sotkemassa uuden avioparin elämää.

    Mummomamma: " Perheet ovat erilaisia vaikka muodostuisivat pelkän "ytimen" ympärille. Kysymys kuuluu, miksi erilaisista perheistä halutaan tehdä jotain vähemmän arvokasta tai huonompaa?"

    Ymmärtääkseni yksinhuoltajaperheitä tuetaan erilaisillä tuilla. Ei niitä pidetä "vähemmän huonompina", Asian ydin on vain se, että kukaan ei pidä esimerkkiksi puolison varhaista kuuolemaa hyvänä asiana, mutta koska se kuuluu elämään, niin sen kanssa eletään. Samoin avioero on jokaiselle perheenjäsenelle ikävä kokemus ja juuri sen vuoksi on erilaisia avio- ja perhe neuvontaa tarjolla, jotta ne voitaisiin ehkäistä. Mutta koska sekin kuuluu osana elämään, niin senkin kanssa eletään.

    "Tasa-arvo tarkoittaa juuri sitä, että olemme yhdenvertaisia siitä huolimatta vaikka emme olekaan kyenneet täyttämään joidenkin laatimaa ihanneta."

    Hämärä lause, kun ottaa huomioon, mistä keskustelemme. Monet avioeron kokeneet pitävät edelleenkin ihanteena perinteistä avioliittoa ja pyrkivät siihen etsimällää uuden puolison ja avioitumalla uudelleen. Samoin lesket.

    Sen sijaan homot - tai homoliiton laillistamista ajavat - eivät taida pitää perinteistä perhemallia omana ihanteena ja haluaisivat sen vuoksi muuttaa perheen ja avioliiton määritelmää.

    Mummomamma: " Jos yli puolet lapsista ovat ns. aviottomia lapsia eli avoliitossa syntyneitä, niin tuskin sillä on enää mitään merkitystä?"

    Lasten tunteita ei pitäisi väheksyä minkään tilaston perusteella. Vaikka isän/äidin kuolema oli ennen yleinen, niin se oli yhtä ikävä kokemus lapsille kuin nykyäänkin. Samoin tietoisuus avioliiton ulkopuolella syntymisestä saataa kaivertaa lapsen mieltä koko elämän ajan. Jossain vaiheessa lapsi tulee tavalla tai toisella tietoiseksi siitä, asiat voisivat olla toisinkin.
    Sillä, tuntevat au-lapset isänsä samoin kuin avioliitossa syntyneet, ei ole identitentin kanssa mitään tekemistä. Ehkä tieto isän henkilöllisyydestä vaikuttaa jonkin verran, mutta jotain kuitenkin jää painamaan.

    " Nyt on jopa tulossa laki, että äiti ei voi enää kieltää isyyttä mieheltä."

    Tuollainen laki loukkaa naisen arvoa silloin kun lapsi on saanut alun raiskauksesta. Jos raiskaaja saa tietää lapsesta, niin se voi sotkea naisen perhe-elämää avioliitossa ja saataa vahingoittaa lapsen henkistä kehitystä. Se johtaa automaattisesti siihen, että naisen on parempi teettää abortti kuin synnyttää lapsi.

    Mummomamma: " Niin, heitä on varmaankin, tosin täälläkin tuntuu olevan paljon epätietoisuutta jopa uskovilla siitä mikä on perhe."

    Niin, ainakin luterilaisilla teologeilla ja papistolla. Taidat myös kuulua joukkoon.

    Jokainen tietää, että kielen sanoilla on tärkeä merkitys keskinäisessä keskustelussa. Mitä enemmän keskustelijoilla on yhteiset määreet käsiteille, sitä helpommin osapuolilla on ymmärtää toisiaan. Mutta jos sanojen merkitykset ja käsiteet tarkoittavat henkilöille eri asioita, niin silloin toisen ymmärtäminen on vaikeata. Tältä pohjalta tarkasteltuna myös lainsäädännöllä on merkitystä. Siksi olisi ikävää jos joitakin käsiteitä muutettaisiin niin, että olisi mahdotonta käydä järkevää keskustelua. Sellainen yhteiskunta ei pysyisi kauan pystyssä, vaan todennäköisesti hajoaisi eri ryhmiksi samoin ajattelevien koon mukaan. Tuskin kukaan haluaisi sellaista.
  3. Saksa hävisi maailmansodat, Suomi voitti itsenäisyyden

    Suomen kannalta on merkittävä asia, että se vakiinnutti asemansa liittoutumalla maailmansodat hävinneen kanssa. Se lienee saavutus, joka ei aivan keneltä vain onnistu.

    I maailmansota 1918: Suomi oli julistautunut itsenäiseksi 6.12.1917 ja sen olivat tunnustaneet lähinaapurit Itämeren alueella. Punaiset olivat kuitenkin nousseet kapinaan entinen emämaa tuki tuota kapinaa asetoimituksina ja osallistumalla joihinkin taisteluihin.

    Tuossa tilanteessa Saksan kanssa tehtiin sopimus, jonka tarkoitus oli sitoa Saksan talous niin vahvasti maahamme, että sen olisi pakko osallistua Suomen puolustamiseen idästä tapahtuvaa hyökkäystä vastaan.

    Saksalaisen kuninkaan valitsemisen tarkoituksena oli sitoa Saksa poliittisesti samalla tavalla Suomeen, jotta ei jäätäisi yksin.

    Jos Petsamon nikkelituotanto olisi ollut saksalaisen yhtiön omistuksessa, niin Hitler - tai mikään muukaan hallitus - ei olisi ottanut sitä riskiä, että arvokas nikkelituotanto olisi menetetty luovuttamalla Suomi etupiirisopimuksella Neuvostoliitolle. Mutta kun minkäänlaista sopimusta ei ollut niin jäätiin yksin.

    II maailmansota: NL hyökkäsi Suomeen 30.11.1939, vain vajaa 3 kk maailmansodan syttymisestä. Koska meillä ei ollut liittolaisia auttamassa, niin jouduttiin taistelemaan yksin ja pelastuttiin täpärästi solmimalla raskas rauha 13.3.1940.

    Neuvostoliiton johto ei kuitenkaan pitänyt Moskovan rauhaa lopullisena ratkaisuna. Nykyisin on kaikille selvä asia, että neuvostojohdon tavoitteena oli liittää Suomi Neuvostoliittoon. Se tapahtui yrittämällä murtaa suomalaisten selkäranka esittämällä uusia vaatimuksia.

    Suomalainen matkustajakone Kaleva ammuttiin alas.

    Noissa oloissa ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin hakea tukea Saksalta, joka oli lähin suurvalta, jolla oli kyky ja mahdollisuus hillitä itänaapurin painostus.

    Sopimus saksalaisten joukkojen kauttakulusta Pohjois-Suomen kautta Norjaan oli vastapainona puna-armeijan rautatiekuljetuksille Hankoon.

    V. 1941 Suomella ei ollut mitään mahdollisuutta pysytellä puolueettomana Saksa-Neuvostoliitto-sodassa, sillä Stalin oli sanonut syksyn neuvotteluissa -39 ettei NL halua Suomen olevan puolueeton siinä tilanteessa. Sitä saa, mitä tilaa.

    Jos Saksa olisi voittanut sodan, niin tuskin olisimme olleet sen huonommassa asemassa, kuin mitä oltiin N-liitoon nähden 1948-1991.

    Kekkonen olisi todennäköisesti vain korostanut juhlapuheissa Saksan ansioita Suomen itsenäisyyden suhteen v.1918 ja 1941, ja paheksunut sitä, että Suomen johto oli hylännyt ystävällisen Saksan tarjoaman hyökkäämättömyyssopimuksen - jos olisi ollut Suomen presidentti Hitlerin luomassa uudessa Euroopassa.

    Voimme myös uskoa, että veteraanien asema olisi ollut parempi, kuin mitä nyt oli YYA-aikana. Se olisi sopinut suomalais-saksalaisen asevelijuhlan henkeen.
  4. Korjaus: Miehet pääsevät lähetystyöhön 18-vuotiaina ja naiset 19-vuotiaina. Tosin 16-vuotiaat pojat voivat mennä kahden viikon pituiseen kesälähetystyöhön. Tarkoitus on tutustuttaa pojat lähetyssaarnaajan elämään ja valmistaa siten kokoaikaiseen lähetystyöhön.
  5. Henkipatto on suomenkielellä sama kuin lainsuojaton. Mainitsen kaksi lähdettä:

    Nykysuomen tietosanakirja 3 WSOY p.1993

    määritelmä: " lainsuojaton, henkipatto, henkilö, joka oli tuomittu menettämään kaikki sos. oikeutensa ja omaisuutensa ja jonka kuka tahansa sai surmata. Lainsuojattomaksi julistaminen oli käytössä rangaistusmuotona raskaista rikoksista useissa maissa, Englannissa vielä 1800-luvulla."

    Toinen lähde Wikipedia:

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Lainsuojaton

    " Lainsuojaton eli rauhaton tai henkipatto on henkilö, joka on tuomittu raskaiden rikosten johdosta menettämään "rauhansa" eli lain antaman suojan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tälläisen henkilön saa kuka tahansa surmata."

    Wikipedian mukaan lainsuojattomaksi julistaminen rangaistusmuotona oli käytössä Skandinaviassa ja Englannissa. En lainaa enempää Wikipediaa tässä yhteydessä.

    " Henkipatto on suomea ja tarkoittaa paatunutta rosvoa, roistoa ja bandiittia."

    Kuten äsken lainaamistani lähteistä ilmenee, niin suomen kielessä "henkipatto" on sama kuin "lainsuojaton", jonka kuka tahansa sai surmata. Lainsuojattomaksi julistettiin yleensä vaarallinen rikollinen, joka oli syyllistynyt vakavaan rikokseen. Joten jos Luther oli julistettu lainsuojattomaksi, niin se merkitsi silloin syyllistymistä johonkin sellaiseen, jota pidettiin vakavana rikoksena.

    En tiedä, miksi joku saksalainen kirja nimittää Lutheria "henkipatoksi" ellei kyseessä ollut lainsuojattomaksi julistettu henkilö. miksi muuten Fredrik Viisas mahtoi piilottaa Lutherin ja antoi siten turvapaikan?

    Luther oli saanut aikanaan katolilaisen pappisvihkimyksen, joten hän ei ollut pelkästään munkki, vaan pappi.