Vapaa kuvaus

Aloituksia

13

Kommenttia

2736

  1. Aika surkeeta on. Itse olen keväästä asti roikottanut profiilia ja kahdet treffit saldona. En ole tosin itse tehnyt vielä aloitteita, sillä on niitä viestejä nyt sen verran kuitenkin tullut ettei ihan tylsistymään ole päässyt.

    Ei minusta miestarjonnassa sinänsä mitään vikaa ole, mutta kun ne toiveet vaan tuntuvat aina menevän ristiin, eli minä olen kiinnostunut jos ja vain jos mies ei ole kiinnostunut.

    Onkohan olemassa mitään tilastoja siitä että miten treffien käyttö on kehittynyt esim. 10 v ajalla? Onko oikeasti tapahtunut jotain radikaalia hiljenemistä? Ovatko nykyään miehet ottaneet ”naisten roolin”, eli odottavat naisten tekevän aloitteet, ja sitten kuitenkin ovat nirsoja eivätkä vastaa kun niitä naisten aloitteita tulee?
  2. Mustakin hieman erikoiselta vaikuttaa tuo, että haluaa tutustua mieheen selvinpäin ja jutella pitkään ihan vain sen takia, että saisi panna tätä yhden yön, ja on jo valmiiksi päättänyt ettei toista yhteistä yötä ikinä tule.

    Mutta enhän minä ole mies, joten ei kai minun mielipidettäni kysyttykään.