Vapaa kuvaus

Aloituksia

133

Kommenttia

4798

  1. Kuolemanrangaistuksia ei ole lakituvissa jaettu maailman historiassa ikinä niin paljon, että niillä olisi ollut jotain vaikutusta sosiaaliturvaan taikka sairaista huolehtimiseen.

    Natsisaksassa ja Stalinin Neuvostoliitossa käytettiin moderniin sivistysvaltioon nähden kuolemanrangaistusta usein. Voinemme olla yhtä mieltä, että tuomioistuimet eivät olleet mainituissa valtakunnissa riippumattomia, johtuen poliittisesta vaikuttamista ja suoranaisesta painostamista.

    Tuomioistuin noudattaa kaikessa ratkaisutoiminnassaan lakia. Laki määrittää, milloin kuolemanrangaistus on aiheellista langettaa.

    Tuomioistuimen langettama kuolemanrangaistus ei ole rodunjalostamista taikka poliittista mielipidevaikuttamista saati sitten sosiaalimenoista säästämistä.

    Ihmisillä on oikeudenmukaisuuden käsitys. Rangaistuksien osalta tämä käsitys on muuttunut aikojen saatossa.

    Jokaisessa yhteiskunnassa on pieniä sosiaalisia ongelmia toimeentulosta, eriarvoisuudesta ja sopeutumattomuudesta johtuen. Näitä ongelmia on äärimmäisissä tapauksissa hoidettu kuolemanrangaistuksella, kuten esimerkiksi Iso-Britanniassa, jossa varkaat saatettiin hirttää vielä pari vuosisataa sitten.

    Kaikki rikollisuus ei kuitenkaan johdu yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta taikka yksilön joko fyysisestä taikka henkisestä sairaudesta. Liikkeellä on voimia, joiden motiivi väkivaltaan on yhteiskuntajärjestyksen rikkominen, sen ajaminen kaaokseen taikka väkivalta silkasta nautinnosta.

    Tuomioistuinten jakamat rangaistukset antavat käsityksen sallittavuuden rajoista. Murhaaminen on sallittua, mutta siitä pitää maksaa elinkautisella vankeudella, joka kestää noin 15 vuotta. Ohikulkijan pahoinpitely on sallittua, se maksaa tuloista riippuen noin 120-1000 euroa. Raiskaaminen on sallittua, se maksaa oikeastaan ei mitään, jos tuomio annetaan ehdollisena.

    Pommi-iskut, vallankumous, riippuu onnistuuko tavoitteissaan, mutta nykyisellään saanee tuomion tuhotyöstä ellei iskulla ole ihmisuhreja. Taitaa olla tuomio kärsitty jo ennen kuin sitä on annettukaan.

    Kuolemanrangaistuksen vastustaminen on pitkälti sotien jälkeisen länsi-Saksan perua. Kaiken tämän humaanisuuden taustalla on, ettei kiinni jääneitä natseja hirtettäisi.

    Huomattakoon, ettei tavallinen kansa ole koskaan ymmärtänyt lepsua tuomiokäytäntöä vaan on aina vaatinut päitä vadille.
  2. Tällä alalla työpäivät aloitetaan yleensä tasoittavilla drinksuilla ja heräämistä jatketaan hyvässä seurassa yltäkylläisellä brunssilla. Minä olen poikkeuksellisen askeettinen ja aloitan päiväni yleensä vahvalla kupillisella kahvia, kunhan vain saan sormeni irti sihteerini takamuksesta. Sen jälkeen onkin aika lähteä toimistolle, eli olohuoneen puolelle.

    Käsittelen yleensä ensitöikseni ryhmäkannelobbaukset, niissä se iso raha liikkuu. Sitten täytän online-lottokupongin, koska minäkin elättelen toiveita rahan hankkimisesta laillisesti ja rehellisesti puhtaana käteen.

    Seuraavaksi lähetän korvausvaatimusasiakkaille lohduttavia sähköposteja ja lupaan heille ruhtinaallisen korvaussumman, kunhan vain pysyvät kärsivällisesti asiakkainani ja maksavat vaatimattomat välilaskut ajallaan.

    Yleensä puolen päivän aikoihin alkaa krapula alustavasti vaivata, joten tilanne on otollinen perunkirjoituksille. Kuolinpesän osakkaat saavat minusta osaaottavan vaikutelman kun hikoilen ja tutisen kirjatessani ukkovainaan maallista omaisuutta ylös ja luon omaisiin välilllä verestävän katseen.

    Iltapäivällä kankkunen iskee aina täydellä voimalla, mikä sopii erinomaisesti huoltajuusriitoihin, etenkin jos sossuämmät ovat neuvotteluissa mukana. Edustinpa kumpaa osapuolta tahansa, kärsimykseni on silminnähtävää. Joskus neuvottelu on taktisesta syystä aiheellista keskeyttää. Tällöin minun ei yleensä tarvitse edes teeskennellä, että pumpusta ottaa pahasti ja tauko olisi paikallaan.

    Raskaan iltapäivän jälkeen on aika kehua työntekijöitä, jotka ovat aikeissa vaihtaa työpaikkaa ja haukkua ne, jotka eivät saa töitä muualta. Näin pidetään yllä tietynlaista alistumisen ja kunnianhimon yhdessä pysymätöntä rinnakkaiseloa toimiston mikrokosmoksessa.

    Päivittäisen palautteenjaon jälkeen on aika verkostoitua.

    Lakitoimiston asiakkaista suurin osa on kokenut jonkinlaisen suhteen rikkoutumisen taikka menetyksen. Rikkoutuneet suhteet voivat liittyä niin liike-, työ-, kuin perhe-elämäänkin. Menetyksiä puolestaan tapahtuu niin henkisesti, fyysisesti, sosiaalisesti kuin taloudellisestikin. Osaan yllä mainituista voi yrittää hakea hyvitystä oikeudellisin keinoin.

    Suhteen rikkoutuminen ja menettäminen katkeroittaa ihmisen helposti ja missäpä katkerat ihmiset viettäisivät aikaansa kuin anniskelupaikoissa.

    Siirrän siis praktiikkani hyvissä ajoin, jopa ennen happy hour:ia, paikalliseen kaljabaariin. Yleensä jo pienen small talkin jälkeen voi aistia asiakaspotentiaalia. Ilta menee yleensä käyntikorttia ja ympäripyöreitä neuvoja jakaessa.

    Potentiaaliset asiakkaat on syytä erottaa kaljapummeista jo alkuillasta. Loppuilta kannattaa varata jatkopaikan valitsemiseen ja yhteystietojen vaihtamiseen.

    Juomien tarjoaminen potentiaalisille asiakkaille ei kannata, et voi ostaa luottamusta. Tarjoamisen sijaan annan heidän ostaa juomat itselleni. Mikäli näin tapahtuu, olen tehnyt vaikutuksen ja ilta saattaa poikia mehevän vasikan.

    Ryyppääminen pitkin kaupunkia ei ole mitään hupia vaan käy ihan työstä.

    Kaikkeni antaneena kellahdan sängylleni ja lepään hetken, kunnes sihteeri muhkeine takamuksineen herättää minut horroksestani jälleen seuraavana aamuna.
  3. Mitä sosiaalihuoltoon, työttömyyskorvaukseen ja ufoihin tulee, en välttämättä ymmärrä yhteyttä.

    Yleisesti voidaan ajatella, että ilman säännöllistä palkkatyötä, on yksilöllä aikaa enemmän harrastuksiinsa.

    Tarkoittaako yllä sanomani, että ufoja näkevät, havaintoja pohtivat taikka niitä tutkivat ovat pääsääntöisesti työttömiä?

    En näkisi asiaa niin.

    Miksi peritty taikka ansaittu varallisuus tekisi yksilöstä jotenkin vastustuskykyisen ajattelemista vastaan?

    Miksi työnteko estäisi ajattelemasta? Joidenkin kohdalla näin saattaa toki ollakin, mutta kaikki eivät ole julkisella puolella töissä.

    En ole kaikkia maailman ufohavaintoja käynyt läpi, mutta valtaosa havaitsijoista vaikuttaisi olevan työsuhteessa ainakin jollain tavalla ja johonkuhun.

    Toisaalta monia havaintoja vastaan puhuu inarijärven tapaus.

    Globaalisti erittäin syrjäisellä seudulla, eli Suomen pohjoisessa Lapissa nähtiin 1980-luvulla valoilmiö. Jokin valoilmiö syöksyi taivaan läpi ja putosi maahan. Tarkemmin sanottuna Inarijärveen.

    Ensin ei uskottu, sitten ehkä nähtiin mieluummin ufoja kuin Venäläistä tekniikkaa, missään tapauksessa ei ainakaan mitään ydinaseita ollut rajan yli tullut.

    Lopulta Inarijärvestä nostettiin ylös Venäläinen risteilyohjus.

    Tutkimuksien jälkeen Ylen reportterit olivat helpottuneita, mistään ydinohjuksesta ei ollut kyse, vain harhaantuneesta maaliristeilyohjuksesta. Kyseinen raketti oli ilman ydinkärkeä ja mitään muutakaan aseistusta, siis pelkkä harjoitus taikka tunteidenosoitusväline.

    Ihmisten havaitsemat valoilmiöt eivät siis kaikki ole pelkkää mielisairauden oiretta, vaikka näin haluttaisiinkin olevan.
  4. Aloittajalla on ihan varteenotettavia ajatuksia yhteiskunnasta ja sen toimivuudesta. Vaikka nykyään esitetään kaikenlaisia ideoita, perustuu yhteiskunnan rikkaus ja hyvinvointi pääasiassa sen asukkaiden tekemään työhön.

    Voitaisiin tietysti ajatella, että onnellisimmassa ja hyvinvoimimmassa yhteiskunnassa kenenkään ei tarvitse työskennellä ja vaurautta olisi kaikilla ylenmäärin. Tällaisen yhteiskunnan ongelmana on ennen kaikkea hyvinvoinnin rahoitus. Lainaamalla illuusiota voidaan pitää yllä jonkin aikaa, mutta jossain vaiheessa luotto loppuu.

    Jotenkin ihmiset ovat selvinneet hengissä vaikkei nykyisen kaltaista sosiaaliturvaa ole ollutkaan. Nuoremmille palstan seuraajille saattaa tulla yllätyksenä, ettei sosiaalihuollon luukulta työkykyinen ihminen juuri rahaa saanut kuin vasta 1980-luvulla. Käsitteenä ja nimityksenä toimeentulotuki tuli vasta 1984, aiemmin olivat köyhät saaneet huoltoapua. Kaikkea tukea ei annettu suinkaan rahana. Esimerkiksi vaatteita saatiin vaateavustuksesta, josta käytiin hakemassa, mitä tarjolla oli.

    Työttömyysturvakaan ei ollut automaattisesti yhden hakemuksen periaatteella käteen loppuiäksi heruva päiväraha taikka tuki. 1930-luvulla maksettiin työttömille korvausta enintään 120 päivää. Korvauspäivien määrä nostettiin vuonna 1971 sataan viiteenkymmeneen ja mahdollisuus oli vielä 50 lisäpäivään.

    Pääasiassa vuoteen 1971 asti työttömille järjestettiin työllisyystöitä. Tietyömailla tai muualla oli aina sopivasti fyysistä työtä pientä palkkaa vastaan. Jos ei ollut, saatettiin valtion rahoittamilla työmailla kieltää vaikkapa kaivinkoneiden käyttäminen, jolloin työvoiman tarve kasvoi merkittävästi.

    Jos ihmiset selvisivät 1960- ja 70-luvuilla hengissä, mikseivät he selviäisi sillä tukitasolla tänäpäivänäkin.

    Toisenlainen ajatus on, että yhteiskunnan tuet asukkailleen ovat keino saada rahaa kiertämään, ilman sitä ei talous toimi. Tämä on luonnollisesti totta, mutta myös työn tekeminen rahaa vastaan on keino rahan kierrättämiseksi.

    Sosiaali- ja muut työttömyystuet ovat kannatettava ajatus, mutta ainoastaan rajoitetusti. Jokaisen työttömän yhä kasvavat tuet otetaan tuottavien yritysten tuloista ja tietysti kaikkien palkansaajien palkoista. Tämä johtaa kierteeseen, jossa työllistäminen tulee niin kalliiksi, että tuottavat yritykset välttävät työntekijöiden palkkaamista.

    Suomen ongelmana eivät ole pelkästään yhteiskunnan maksamat tuet. Ylisuuri julkinen sektori on kalliimpaa kuin yhteiskunnan suorat tuet. Liian suuri osa Suomen julkisesta sektorista on olemassa itseään varten. Yksi luukku vaatii lupaa tai lausuntoa toiselta, kolmannelta taikka neljänneltä luukulta. Loppujen lopuksi nämä luvat ja lausunnot ovat rutiininomaisia eivätkä välttämättä vaadi muuta tutkimista kuin muiden luukkujen lausunnot.

    Sähköiset palvelut ovat tuoneet näennäisen helpotuksen luukutukseen. Organisaatiot niiden luukkujen takana eivät välttämättä kuitenkaan ole kadonneet vaikka luukku onkin. Organisaatiota on sen sijaan paisutettu entisestään sähköisten palvelujen vaatimilla resursseilla.

    Julkisen sektorin karsimista ei siis pidä jättää vain henkilökohtaisen palvelun vähentämiseen sähköisten palvelujen edeltä vaan karsia koko viranomaisorganisaatiokenttää. Esimerkiksi rakentamisen ensisijaisena edellytyksenä pitäisi olla maapohja ja halu rakentaa, ei saatu lupa.

    Saattaa olla, että Suomi on ollut toimivimmillaan agraariyhteiskuntana. Kaikilla oli silloin paikkansa ja niin köyhien huolto kuin osattomien auttaminenkin hoidettiin kunnassa jos omaiset eivät välittäneet. Periaatteessa köyhistä huolehtimistoimi myytiin huutokaupalla edullisimman tarjouksen tehneelle halukkaalle. Tuohon aikaan kannustinloukkuja ei ollut olemassakaan.
  5. Kuten sanoin, oikeat kokemukset ovat äärimmäisen harvinaisia.