Vapaa kuvaus

Aloituksia

56

Kommenttia

768

  1. Ja jos ei ole kärsinyt, niin ei ymmärrä toisen kärsimyksen oikeastaan mitään. Ei auta edes Jobin kirjan lukeminen. Olen jo yli vuotias ja elämäni vaikein jakso, 20 vuotta, alkoi noin 35-vuotiaana ja kesti 55-vuotikaaksi. Kyllä sitä sortui välillä jopa kapinoimaan, miksi, miksi, eikö tämä jo riitä ja milloin Isä tämä loppuu? Ainahan elämään kuuluu vastoinkäymistä, mutta nyt se ahjo on siinä mitassa tauonnut. Tuskin kirjoittelisin täällä, jos ei näitä kouluja olisi käyty.

    Moni on tarttunut viinapulloon. Saattanut saada hetken unohduksen, mutta se lääke poikii helposti lisää kymmenen muuta ongelmaa ja alhosta on hankala nousta. Teen vapaaehtoistyötä seurakunnan ruokajakelussa ja on se sääli kastella riviä "ihmisraunioita", aikoinaan jopa menestyviä kauniita ihmisiä, jotka ovat kuihtuneet ennen aikojaan. Ei edes puhtaudesta ja vaatetuksesta jakseta pitää huolta.
  2. siis
    [email protected]
  3. Olen törmännyt tähän kysymykseen lähipiirissäni. Melkein 90-vuotias tätini puhui aikoinaan, ettei arkkua saa kantaa sekaisin miehiä ja naisia. Jos ei ole riittävästi neljää tai kuutta miestä, niin silloin saa kantaa naiset ja siis kaikkien kantajien on oltava naisia. Kun sitten tiedustelin asiaa, mihin "artiklaan" se perustuu, niin hän vastasi, että ei oikein osaa siihen vastata, mutta hänelle on asian sanonut henkilö, jolla on paljon tietoa ja kokemusta, miten missäkin oikein menetellään. Olen yrittänyt kysellä sitten sukuni iäkkäiltä tästä, mutta ei heillä ole tietoa.
    Nyt sitten tätini hämmästykseksi on tullut tilanteita, että on ollut "sekakantoa".
    Yleensä vainaja arkkuineen on sen verran painava, että eiköhän käytäntö ole sanellut perinteen. Ennen kun itsetekoiset arkut olivat vielä painavampiakin kuin tänään.
    Ei asialle ole ainakaan mitään raamatullista sääntöä.