- Ei sinun ole pakko uskoa. Jeesus sanoi ettei kaikki ota vastaan pelastusta!
- Facebookissa on erilaisia ryhmiä ja niitä on kyllä paljon.
- Olen ollut uskossa yli 50 vuotta ja en ole kuullut Jumalan ääntä enkä nähnyt enkeliä. Ennen uskoontuloa harrastin okkultismia siinä näin jopa aistihavannoin demonien toimintaa. Jumalan puhe tulee yleensä ohi omien ajatusten sisäisenä intuitiona johon liittyy rauha ja usein sitä on vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja asioiden kulussa on selvä logiikka. Minulle Jumalan puhe on enemmän johdatusta. Ja Jumala puhuu ennen kaikkea Sanansa kautta. Raamattu on Jumalan kirje koko ihmiskunnalle ja yksilöihmiselle!
- Nöyrät ja rehelliset saavat kohdata ajassa Jumalan!
- Emme näe tuulen voimaa, emme tiedä mistä se milloinkin saa alkunsa ja voimansa mutta kuulemme huminan ja seuraukset myrskyn silmässä. Sähkö on jokapäiväistä energiaa ja sitäkään emme näe, kuule ja emme näe uraaninkaan säteitä, mutta haittaa siitä on jo pienissä määrin keholle.
- Tulin uskoon 15-vuotiaana ja en tiedä millainen olisin jos olisin elossa jos en olisi elänyt uskovan elämää. Vaikea vertailla. Luulen että ajallisesti eläisin paljon vauraammin ja rikkaammin., mutta olisinko yhtään sen onnellisempi- tukinpa vain. Tämän elämän huitelee läpi ilman Jumalaakin mutta elämän rajan tuolle puolen se ei kanna. Tärkeintä on missä vietän iankaikkisuuteni. Olen uskovainen mutta ihan tavallinen ihminen.
- Tässä Teemu Koskelan saama profetia nälänhädästä https://youtu.be/NDtXjnnGgeo
- Tässä on yksi vakava varoitus ja jo korona alkuaikaan Teemu Koskela (Yotube) sai mieleen profetioita että nälänhätä tulee Suomeen. https://youtu.be/vr828GtSa48
- Mitä nuorempana pääsee Jumalan yhteyteen, sitä parempi. Ei mene elämä hukkaan kun saa jo nuorena tulla uskoon. www.tuleuskoon.fi
- https://youtu.be/K3NRq0YcRak Kuunnelkaa tämä. Sopii tämän ajan uskoville!
- Ei noita Paavolan sepustuksia jaksa lukea Erkkikään! Hänellä on sama sapluuna niin kuin koronankin suhteen. Sekin oli tekaistu juttu vaikka meinasi siihen kuolla.
- Ja ei varmasti ole huono juttu ostella korkeaenergisiä elintarvikkeita: rypsiöljyä, lihasäilykkeitä, maitojauhetta, jauhoja, monivitamiinia, suklaata, pähkinöitä, kahvia, hedelmäsokeria. Aivan takuulla elintarvikkeet kallistuvat ja saattavat loppua kokonaan.
- Tietenkin silloin kun nousi kuolleista!
- Sauli tuntee Putinin?
- Paavolaa ei huolestuta nyt muu kuin rokotteet. Ei hän näe synnin ja muun lopunajan luopumuksen todellisuutta. Hänen muutaman tuhannen kannattajan joukko on Pettin lumoissa. Mikään järkipuhe ei näihin fanaatikkoihin tehoa.
- Niin kuin Raamatussa sanottaisiin millaista viinin ja leivän tulee olla. No ainakin happamatonta leivän tulee olla ja eiköhän hapankin paremman puutteessa käy.
- Ystävä laittoi trakun jota levitettiin paljon mm. postilaatikkoihin 80-luvulla. Tapahtuu uskovien ylösotto, tempaus yllättäen. Sitä ennen on välit Isän ja Lännen välillä kiristyneet ja ollut huhuja ja epäilyä että 3. maailmansota puhkeaa. Myös norjalaisen vanhan naisen profetia ilmoittaa että 3. maailmansota puhkeaa heti uskovien ylösoton kynnyksellä. En kyllä ymmärrä että Venäjän tunkeutuminen Ukrainaan tapahtuu juuri huhti-toukokuussa.
Kirjotin asiakirjojen joukkoon uskomattomille omaisille jälkikirjoituksena viestin että jos tempaus tapahtuu niin tietävät mitä on tapahtunut. Laitoin ohjeeksi etteivät ota missään tilanteessa merkkiä oikeaan käteen tai otsaan vaan huutavat avuksi Jeesusta Kristusta turvautuen kaikessa Häneen. Kyllä ylösoton jälkeen voi vielä pelastua mutta se vaatii jopa hengenmenon. Tulee ääretön viha ja vaino kaikkea Raamattua ja kristinuskoa kohtaan ja vaaditaan kuuliaisuutta antikristilliselle maailman hallitukselle. Tällainen saattaa kuulostaa hassulta mutta uskon että tempaus voi tulla hetkellä millä hyvänsä. En ole profeetta mutta ajanmerkit, Jumalan sana ja profetiat antavat näin ymmärtää. - Ystävä laittoi trakun jota levitettiin paljon mm. postilaatikkoihin 80-luvulla. Tapahtuu uskovien ylösotto, tempaus yllättäen. Sitä ennen on välit Isän ja Lännen välillä kiristyneet ja ollut huhuja ja epäilyä että 3. maailmansota puhkeaa. Myös norjalaisen vanhan naisen profetia ilmoittaa että 3. maailmansota puhkeaa heti uskovien ylösoton kynnyksellä. En kyllä ymmärrä että Venäjän tunkeutuminen Ukrainaan tapahtuu juuri huhti-toukokuussa.
- Olen matkalla Jumalan valtakunnan uuteen maahan. Iankaikkinen täydellinen ja rikas mahtava elämä, joka ei lopu koskaan!
- Eipä toisen päätökseen voi toinen vaikuttaa. Se on sinun ratkaisusi!