Saako nainen kantaa arkkua?

ghkghk

Tänään Metro-lehdessä oli lukijan kirjoitus, jossa hn kertoi, että hautajaisissa oli vain 4 sen kuntoista miestä jotka kykenivät arkkua kantamaan, niin 2 naista ryhtyi sitten myös hommaan, kun 6 kantajaa tarvitaan.

Suntio oli tuumannut että ei siitä kyllä kaikki åpidä että nainen arkkua kantaa. Syyllisyyden tuteella piti sitten naisen arkkua hautaan kantaa.

Eikä ole raamatussa mitään pääsyvaatimuksia arkunkantajalle sukupuolen osalta eikä ilmaisesti muutenkaan.

Se nyt van on niin että uskovaiset tuppavat oelmaan vanhoillisia, eikä siihen raamattua tarvita se tulee ihan luonnostaa, mm. naisten vähätteleminen, arvokkuus muka kärsii, jios nainen kantaa arkkua.

Toki pitää keksi typeryydellee välesalityksiä, kuten naisen varjeleminen raskaan kuorman kantamiselta.

Kirjoittaja, siis nainen, kertoi työssään kantaneensa raskaampiakin taakkoja, eikä sitä ole kukaan ollut em. verukkeella kieltämässä.

Tulkaa jo vähitellen nykyaikaan uskovaiset!

6

263

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kyllä kuka hyvänsä voi ruumisarkkua kantaa, jos jaksaa. Sehän on vain laatikko, jossa on enimmäkseen puuta, ja vain vähän lihaa sisällä.

    • Puolipohjalainen

      Käsittääkseni sotien aikaan ei ollut lainkaan harvinaista, että naiset kantoivat miehiään, isiään, veljiään ja poikiaan hautaan. En pysty kuvittelemaan, että nainen ei sitä tekisi, riippumatta siitä, mitä joku uskovaishörhö sanoo tai ei sano, hyväksyy tai ei hyväksy. Kaikesta sitä jotkut viitsivätkin nipottaa!

    • atteboi

      Tyypillistä ahdasmielisille, lyhytnäköisille uskovaisille.

    • Raskas.velvollisuus

      Suntiolla ei ollut asiaan mitään sanomista. Suntio on hautajaisten ulkopuolella toimiva henkilö, jonka vastuulla käytännön asiat ovat. Hän tekee työtään, eikä hänen asiansa ole arvostella tilaisuutta.
      Surijat kantavat arkun hautaan. Jos joku ei pidä siitä, että arkku kannetaan hautaan, kenen toimesta tahansa, niin kysyn, kukapa siitä pitää? Kenen mielestä on mieluisaa kantaa arkkua?
      Hautajaisia ei järjestetä sen vuoksi, että osallistujat pitäisivät niistä.

    • anturajärvenakka

      Oli sukulaisen kohdalla sama tilanne 4miestä kantoi ja 2naista kantoi keskellä. Pääsivät kai vähällä siinä keskellä, sanoi 1 mies. Äitini kantoi 3 tytärtä 3 vävyä kappeliin pastorin ehdotuksesta ja kappelista hautaan 6 miestä. En muista, että olisi raskas ollut. Tuttava kertoi, että yhden miesvihaaja-vanhanpiian kantoi viime vuosituhannella naiset hautaan.
      Jos on raskas tammiarkku ja yli satakiloinen vainaja, voi olla hyvä etsiä vahvoja kantajia, ettei tilaisuuden arvokkuus kärsi, jos joku ei jaksakaan...

    • Olen törmännyt tähän kysymykseen lähipiirissäni. Melkein 90-vuotias tätini puhui aikoinaan, ettei arkkua saa kantaa sekaisin miehiä ja naisia. Jos ei ole riittävästi neljää tai kuutta miestä, niin silloin saa kantaa naiset ja siis kaikkien kantajien on oltava naisia. Kun sitten tiedustelin asiaa, mihin "artiklaan" se perustuu, niin hän vastasi, että ei oikein osaa siihen vastata, mutta hänelle on asian sanonut henkilö, jolla on paljon tietoa ja kokemusta, miten missäkin oikein menetellään. Olen yrittänyt kysellä sitten sukuni iäkkäiltä tästä, mutta ei heillä ole tietoa.
      Nyt sitten tätini hämmästykseksi on tullut tilanteita, että on ollut "sekakantoa".
      Yleensä vainaja arkkuineen on sen verran painava, että eiköhän käytäntö ole sanellut perinteen. Ennen kun itsetekoiset arkut olivat vielä painavampiakin kuin tänään.
      Ei asialle ole ainakaan mitään raamatullista sääntöä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      181
      1508
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1202
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1101
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      42
      794
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      700
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      691
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      19
      621
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe