OikeistoSosDem

![]()
Aloituksia
1930
Kommenttia
24816
On se huvittavaa
Että kommunistien perillinen Vasemmistoliitto sekä perussuomalaiset löysivät toisensa viikolla eduskunnassa15148Maataloustuet Tuo Pyhä Lehmä
Mitään kriittistä niistä ei saa sanoa ilman että asia otetaan Henkilökohtaisesti.15148Risto E.J. Penttilä
Tiesi jo 1990-luvun puolivälissä Hyvinvointivaltion nykymuodossaan tulleen Tiensä Päähän! Lisäksi hän nosti Yksilönvastu7148NATO-juna liikkuu jo.
Martti Ahtisaari ja Alpo Rusi ottivat asiaan jo kantaa. Meidän ei ole mitään syytä ymmärtää Venäjän Imperialistista Rois52148- 10148
Maalaisliitto on auringonlaskun puolue
Maan kokonaisedun kannalta vahingollinen ajastaan jälkeenjäänyt Agraaripuolue tulee seuraavien vaalien kuihtumaan pienpu7147Hyvinvointivaltiota ei tarvita enää
Koska universalisten rahanjakomallien sijaan sosiaaliturva voidaan hoitaa residuaalisilla ja selektiivisillä malleilla.6147Urho kekkosen ajan
Perintö on ristiriitainen. Kekkonen epäilemättä luovi taitavasti idän ja lännen välissä. Tuohon aikaan kuitenkin liittyy17146Aunuksen ja Tolvajärven sankari
Kenraaliluutnantti Paavo Talvela siirtyi "toimistohommiin" sijaan takaisin hoitamaansa Alkon Pääjohtajan virkaan.7146Miksi Maalaisliiton johto
Ei selkeästi irtisanoudu entisen puheenjohtajansa mielipiteistä Ukrainan sodan suhteen?34146Viron presidentti sen sanoi hyvin
NATO on rauhanturvaorganisaatio joka antaa tarvittavan pelotteen Venäjälle rauhan turvaamiseksi. Tämä tulisi meidän tääl12146Oikeistopopulismin nousu Euroopassa ja USA:ssa.
On Putinin ja Pahan Valtakunnan tilaustyötä.17145Nyt otan sanalliseen käsittelyyni
Suomalaiset yritysjohtajat. Liian usein kyse on laiskasta ja osaamattomasta porukasta joka vinkuu erilaisia tukia sekä t13145Syy siihen miksi en ole enää kepulainen.
Keskustasta olisi 1990-luvulla tulla oikea liberaali yleispuolue mikäli Olli Rehhn olisi valittu puheenjohtajaksi. Valit9145Vaadin hallitukselta
Tuloeroja kasvattavaa ja markkinaliberaalia politiikkaa. Velaksi elävän hyvinvointivaltion aika on ohi.10145Vuonna 2016
Panin merkille Ukrainalaiset mielenosoittajat Putinin vierailun aikana. Asia ei silloin kiinnostanut ketään. Nyt todelli9145Olen huomannut.
Että tällä palstalla Kepulaiset käyttävät erittäin paljon suomen kieleen huonosti sopivaa passiivia "lietsotaan" ym. Kät9144Me emme täällä Apollonkadulla hyväksy.
Sitä että meitä kepulaisia pidetään aina vähän yksinkertaisina!10143Annan kiitoksen
"Taantumuksellisille Oikeistovoimill" vuosien 1945-1962 Itsenäisyystaistelusta. Historia tulee vielä tuomitsemaan.18143Lännessä naureskeltiin avoimesti
"Puolueettomuudellemme" Kekkosen aikana 1956-1981. Kekkonen valittiin Ruplakassalla 1956. 1958 hänestä tehtiin "korvaama30142