OikeistoSosDem

![]()
Aloituksia
1930
Kommenttia
24816
Tässä on ollut vähän kiireitä
Töiden suhteen etten ole ehtinyt paljon palstalla olla. Nyt helpotta ja aion paneutua perinpohjaisesti Urho Kekkosen ja5121Kysymys Keskustalle
Ja erityisesti Saarikolle ja Vanhaselle. Miksi tuette kommunistista hallitusta?52121Paavo Väyrynen sotki poliittisen pakan
Muodostettakoon uusi hallitus pohjalle Oikeistodemarit-Väyrysläiset-Kokoomuksen vasemmisto.25121- 9121
Teidän siellä Suomessa.
On hyvä joulun kunniaksi muistella Suomen kaikkien aikojen parasta hallitusta. K.A. Fagerholmin Sosialidemokraattinen vä9121Eilinen palaute.
Oli pääosin niin heikkotasoista etten viitsi vastata. Skarpatkaa vähän.10120Suomen kansa valmistautuu
Ryssän Vihassa toivottamaan Vapauttaja-NATO:n ja Yhdysvaltain sotilaat tervetulleiksi.23120Kepulaiset louskuttavat täällä
Sossun rahoilla elävistä kaupunkilaisista. Totuus on se että Suomen Kepulandia elää kaupunkilaisten kustannuksella eli "7120- 12120
Vaadin seuraavaa
Yritystukien välitön poistaminen. Koskee myös maatalaoustukea. Lukukausimaksujen käyttöönotto Yliopistoissa. Opintotuen6119Kepulaiset eivät pärjää
Verbaalisessa miekkailussa Oikeistodemarille. Siksi jurnottavat puskassa käsi nyrkissä. Voi voi teitä Kepureppanoita.69119Palstalla riehuu.
Lääkityksen tarpeessa oleva ohuthuulinen kommunistinuori. Suhtautukaa siihen ymmärtämyksellä.8119Kekkonen käänsi takkinsa.
Vuonna 1941 Pekka Peitsi kirjoitti "Ryssää koskevasta hävityksestä". Jatkosodan loppuvaiheissa Kekki lymyili rauhanoppos15119Miksi Keskustan palstalle.
Kirjoitellaan jatkuvasti ylistyslauluja Trumpista. Putinin trollitko niiden takana ovat. Myös meidän täällä Suomessa on13119Olen huolissani.
Palstan Kepuskribenttien argumentaatiotaidoista. Jäävät aina toiseksi.28117Oikeastaan naurattaa
Kun menneeseen maailmaan jämähtänyt Väyrynen vie ääniä Maalaisliiton viralliselta ehdokkaalta Vanhaselta. Aion äänestää22117Alkuun en arvostanut Sipilää
Mutta nyt täytyy sanoa että siinä on mies paikallaan ja kykyjään vastaavissa tehtävissä.7117Orpo hurjana
Sosiaaliturvaa on leikattava. Tuleva Honkaliiton hallitus vie meidät NATO:on ja lakkauttaa Hyvinvointivaltion. Ihanaa.13117Koko maailma on
Ryssän Vihassa täysin aiheesta niin täällä jotkut lässyttää Timosta ja puolueettomuuspilitikasta. Joko olet Ryssää vasta9116Työttömyysturvaan tulossa lisää kontrollia
Työttömyyskorvauuksen vastineeksi työttömät ilmoittautuvat ma-pe 8.00.TE-toimiston ilmoittamiin tiloihin missä täyttävät1116